Meidän 13v joi sitten ekat kännit:( Tätä päivää olen odottanut/pelännyt.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmaannuin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

harmaannuin

Vieras
Tiesin sen jossain vaiheessa tulevan, mutta en nyt ihan vielä sentään. 13v on vasta LAPSI!
Olen itse hyvin alkoholivastainen ja olemme lapsillemme alkoholin käytöstä, sekä muista paheista puhuneet. Eipä näyttänyt auttavan:( Kokeiltava näköjään on.
Poika oli isänsä kanssa perjantaina ja lauantaina käynyt tämän asian läpi, kun minä olin matkalla. Isä oli luvannut pojalle, ettei minulle kertoisi VIELÄ tapahtuneesta. Miten ihmeessä pystyn olemaan hiljaa, ja niin kuin en tietäisi asiasta? Vaikeaa. Olen niin surullinen tapahtuneesta.
 
Heh... Itse opiskelin joitakin vuosia sitten ammattikoulussa linjalla missä oli pääasiassa niitä suoraa peruskoulusta tulleita. Osa porukasta oli jo kihloissa ja nuorimmat aloittaneet seksielämän 13vuotiaana. Myös eräs kaverini, joka oli silloin opiskellessa samanikäinen niin oli ekan kerran ollut sängyssä 13vuotiaana. Seurusteli tosin silloin edelleen saman henkilön kanssa.

Olin oikeasti järkyttynyt. Itse olen mennyt sänkyyn ekan kerran juuri enen kuin täytin 18v ja tuntui hurjalta ajatella, että niin nuorilla oli jo erittäin aktiivinen seksielämä. Mutta he vain nauroiat minulle ja sanoivat seniiliksi jne.
 
Minun toinen pikkusisko on ollu samanikänen kuulema ko veti ekat kännit ja jäi kiinni. Äitille vieläpä. Sama ko ois tappanu ittensä ja viettäny loppuikänsä helvetin tulissa :D Kerran on sen jälkeen jääny teini-ikäsenä kiinni mulle ja veljelle, veli on sen huoltaja nykyään ko ei vanhempia ennää ole. Mut näin muuten, ei ole nuita kertoja useammin juonu kännejä, on myöntäny maistelleensa pari siideriä sillon tällön joskus harvoin, mut alkoholiin on kyllä todella terve suhde. Kohta onki jo täysikänen... Kyllä ne lapset kokeilee, toivoa soppii että kasvatus ym on menny niin nappiin ettei siitä tule tapa ja ongelma.
 
Niin se "eka kerta" tulee siinäkin asiassa, toivottavasti sai sellaisen kokemuksen asiasta, ettei tämä ole hyvä juttu ollenkaan.
Oma rukoukseni, että oma tyttöni välttyisi niiltä kaikilta asioilta, mitä itse kokeilin 13-17v. ollessani.
 
Itse olen sitä mieltä,että mitä vastaisempi alkoholille vanhemmat on sitä suurempi on houkutus aloittaa ja kokeilla aikaisemmin ja varsinkin salaa. Tässäkin huokuu jotenkin tuo äidin vastustaminen alkoholiin koska isän kanssa asiasta on voinut puhua ja äidille ei saa kertoa. Jotenkin tämä on ainoastaan vanhempien syytä ja tässä tapauksessa äidin.
 
Niinpä, keskustelemalla pitäisi tämäkin asia hoitaa. Luottamus poikaan on nyt tosin mennyt, ainakin toistaiseksi. Olemme antaneet hänelle suht paljon vapautta, mutta myös sen myötä vastuuta. Tietynlainen vapaus on nyt kyllä mennyt. Tai sitä siis rajoitetaan tästä lähtien.
Jos jtn positiivista tästä täytyy hakea, niin olen tyytyväinen, että poika kokeili alkoholia kaverinsa kanssa kaverin kotona eikä missään kaupungilla/kotibileissä. Kaverin vanhemmat olivat huomanneet asian, ja soittivat meille.
 
Tämä kertoo juuri pelosta omia vanhempia kohtaan koska kaverilla voi kokeilla. Ei olisi tullut mieleenkään kokeilla kotona koska sitä vastustetaa rankasti. Hyvä että olivat kaverilla ja ns. turvallisessa paikassa, mutta huomaatko itse, että kaverin vanhemmat ei ole samaa kaliperia sinun kanssasi kska siellä oma poika voi ottaa lakoholia ihan vanhempien sielmien alla. Sinun olisi pitänyt antaa se vapaus lapselle tässäkin asiassa.
 
Tiesin sen jossain vaiheessa tulevan, mutta en nyt ihan vielä sentään. 13v on vasta LAPSI!
Olen itse hyvin alkoholivastainen ja olemme lapsillemme alkoholin käytöstä, sekä muista paheista puhuneet. Eipä näyttänyt auttavan:( Kokeiltava näköjään on.
Poika oli isänsä kanssa perjantaina ja lauantaina käynyt tämän asian läpi, kun minä olin matkalla. Isä oli luvannut pojalle, ettei minulle kertoisi VIELÄ tapahtuneesta. Miten ihmeessä pystyn olemaan hiljaa, ja niin kuin en tietäisi asiasta? Vaikeaa. Olen niin surullinen tapahtuneesta.

Hyvä luottamus lapsella varmaan isäänsä kun ei tollasestakaan pysty päätään pitämään kiinni. Lupaus on aina lupaus.
 
Itse olen sitä mieltä,että mitä vastaisempi alkoholille vanhemmat on sitä suurempi on houkutus aloittaa ja kokeilla aikaisemmin ja varsinkin salaa. Tässäkin huokuu jotenkin tuo äidin vastustaminen alkoholiin koska isän kanssa asiasta on voinut puhua ja äidille ei saa kertoa. Jotenkin tämä on ainoastaan vanhempien syytä ja tässä tapauksessa äidin.

Meillä suhtaudutaan alkoholiin "normaalisti". Viikonloppun aotetaan viiniä ruuan kanssa ja välillä muutenkin, otetaan saunakaljat jne
Silti 15v teini ei ole vielä kokeillut alkoholia. Mistäkö tiedän ? ni siitä että ei esim ole ollut vuosiin kavereilla yötä. Kaverit ovat yleensä meillä kuin meillä on niin mukavaa ja rentoa ;-)
Teini ei ole koskaan tullut kotiin siten että emme olisi olleet hereillä. Eli olen aika varma etti humalassa ole ollut koskaan
 
mä olen ollut 12 vuotias kun ekat kännit vedin, ja silloin tunsin olevani kovinkin iso jo. Mutta muutama vuosi takaperin kun seurasin samanikäistä veljeäni, en olisi koskaan kuvitellut hänen uskaltaneen/halunneen vielä edes sitä kokea. Vuosi eteenpäin oli jo suuri muutos tapahtunut, ja tupakkakin oli käynyt kuvioissa, samoin pienet alkoholin maistajaiset, ei siis mitään suurempaa. Nyt 14 vuotiaana, kehitystä on tapahtunut niin huimasti, että ihmettelen suuresti, jos ei kotona asuessaa olisi juonut ensimäisiä kännejään. Tällähetkellä asiat kuitenkin niin että kännäysreissut ja muut teinien töppäykset eivät ole olleet mahdollisia suurimmalta osin.
 
Tämä kertoo juuri pelosta omia vanhempia kohtaan koska kaverilla voi kokeilla. Ei olisi tullut mieleenkään kokeilla kotona koska sitä vastustetaa rankasti. Hyvä että olivat kaverilla ja ns. turvallisessa paikassa, mutta huomaatko itse, että kaverin vanhemmat ei ole samaa kaliperia sinun kanssasi kska siellä oma poika voi ottaa lakoholia ihan vanhempien sielmien alla. Sinun olisi pitänyt antaa se vapaus lapselle tässäkin asiassa.

Eivät pojat ottaneet siellä alkoholia vanhempien läsnäollessa. Kaverin vanhemmat olivat olleet poissa pari tuntia ja sinä aina poikani ja kaverinsa olivat juoneet monta pulloa kaljaa.
 
[QUOTE="ruu";22261768]Meillä suhtaudutaan alkoholiin "normaalisti". Viikonloppun aotetaan viiniä ruuan kanssa ja välillä muutenkin, otetaan saunakaljat jne
Silti 15v teini ei ole vielä kokeillut alkoholia. Mistäkö tiedän ? ni siitä että ei esim ole ollut vuosiin kavereilla yötä. Kaverit ovat yleensä meillä kuin meillä on niin mukavaa ja rentoa ;-)
Teini ei ole koskaan tullut kotiin siten että emme olisi olleet hereillä. Eli olen aika varma etti humalassa ole ollut koskaan[/QUOTE]

Juuri näinhän sen pitää mennäkkin. Meilläkanssa tyyli sama kuin teillä ja lapset 15v ja 16v ja kumpikaan ei varmasti ole alkoholia ottanut kavereilla tai kaupungilla. Alkoholia ovat maistaneet, mutta kotona ja ihan näkyvillä. Toistaiseksi se ei ole maistunut hyvältä. Olen onnellinen että olen lapeni saanut noin "vanhoiksi" ilman mitään alkoholiin sekaannuksia tai mihinkään muuunkaan aineisiin.
 
Äitinä odotan tuota päivää kauhulla myös. Se tuntuu varmaan tavallaan viattoman lapsuuden lopulta..
Mutta sitten se kääntöpuoli. Join itse tuossa iässä jo silloin tällöin, mutta hyvä minustakin tuli. Kummasti sitä ei kuitenkaan halua omalle lapselleen : /

Ihan yllätyksenä mun vanhemmille se tuli että olin edes alaikäisenä ollut kännissä, se selvisi vasta muutama vuosi sitten kun isoveljeni kanssa tehtiin teinivuosien paljastuksia meidän muorille :D
 
Aika jännä että täällä nyt haukutaan ap:tä siitä kun on niin tiukka alkoholin suhteen. Jos tilanne olis niin että ap:llä olis rento suhtautuminen asiaan, täällä haukuttais varmasti siitäkin.:D
 
ei se vaikuta asiaan, minkälainen suhtautuminen vahnemmilla alkoholiin on.
Itse kasvoin alkoholistiperheessä ekat 13vuotta elämästäni ja kun näki miten äiti örvelsi niin ei mun tehny mieli ees kaljaa maistaa, kun taas muutin sijaisperheeseen asumaan niin heti 14vuotiaana ihan kaveriporukassa keksittiin kokeilla kaljaa... kaverin vanhempien jääkaapista pari pulloa otettiin silloin tällöin, kerättiin niitä. Sit kun oli noin 8 kasassa niin juotiin kaksi per pää ja hyvin nousi päähän nopealla tahdilla. Jäin kiinni ja sijaisperheen vanhemmat ottivat puhutteluun ja sain arestiakin. Mutta ei se kauaa auttanut, meni pari kk ja uudestaan sama homma... kun täytin 18 niin kummasti ei kiinnostanutkaan juominen enään. Oli kokeilut kokeiltu ja sai aikusen ihmisen elämä alkaa ja ottaa vastuun tekemisistään. Nyt olen 25 ja käynyt baarissa ehkä kymmenen kertaa...
 
Tällaisen tutkimuksen olen lukenut: nuoret, joiden vanhemmat kieltävät alkoholin nauttimisen, kokeilevat samaan tapaan kuin sallivampien perheiden lapset, mutta kokeilusta edetään harvemmin jokaviikkoiseen juopotteluun. Eli vanhempien tehtävä on kieltää ja antaa samalla mallia aikuisen ihmisen järkevästä alkoholinkäytöstä. Se ei ehkä estää kokeilua, mutta vaikuttaa siihen, ettei nuori niin helposti ala käyttää alkoholia jatkuvasti ja humaltumistarkoituksessa.
 
Yhteistyössä