Meidän perhe on niiiiin yksin

["yksin"]

Mua on alkanut ahdistaa se, että meidän perhe on tosi yksinäinen. Mun omaa isää en ole nähnyt yli kuuteen vuoteen, kun on alkoholisoitunut ja hän ei halua olla tekemissä. Äidilläni on uusi perhe joka tietenkin on aina ja kaikessa ykkössijalla. Appiukkoon ja anoppiin on tosi huonot välit, koska heillä mielenterveysongelmia, joten heidänkään kanssa ei olla pahemmin tekemisissä. Sisaruksien kanssa ei olla tekemisissä myöskään, kun asuvat kaukana, eikä olla vaan koskaan oltu yhteyksissä. Ystäviäkin on vain muutama, mutta heilläkin on niin erilainen elämäntilanne, että ei olla kovin läheisiä.

Kaikki joulut ja juhannukset vietetään aina vaan oman perheen kesken. Kukaan ei oikeestaan koskaan käy meillä, paitsi kesällä jolloin vietetään lasten synttäreitä. Silloin tulee mun äiti ja muutamia sukulaisia. Mun äiti sanoo aina "tekosyyksi" sen, että kun me asutaan niin kaukana... ja välimatkaa meillä on huimat 20km. Me ei oikeestaan koskaan saada lapsia mihinkään hoitoon, että voitais joskus mennä miehen kanssa kahdestaan jonnekkin. Aina vaan ollaan yksin kotona perheen kesken.

Nyt tää yksinäisyys on alkanut ahdistaa varsinkin lasten vuoksi, kun onhan tää nyt niillekkin tosi tylsää olla vaan aina meidän kanssa. Kyllähän me sitten toki reissaillaan jne, mutta millä niille selittää, että kun ei meillä ole ketään joka kävisi tai kun ei itse käydä kenenkään luona ja isovanhemmista ei ole mihinkään. Toivon vaan kovasti sitä, että tämä tilanne jollakin tapaa paranisi ja kai se täytyy vaan yrittää sinnikkäästi tutustua uusiin ihmisiin.

Anteeksi vaan jos jotakin tämä vuodatus ärsytti, mutta halusinpa vain johonkin purkaa tuskaani.

 

[rietas]

Aivan, eipä siinä oikein muuta voi kuin itse yrittää aktiivisesti ystävystyä, tutustua ihmisiin. Niinhän se on, että jos itse ei käy kavereita moikkaamassa niin ei ne kaveritkaan kauaa viitsi sitä yksipuolisesti tehdä.

 

[..]

Ymmärrän, meilläkin ensinnäkin pienet suvut ja asutaan etäällä sukulaisista. Ei meilläkään ole mitään hoitoonottajia lapsille. Joskus ehkä kavereille voi viedä, tyyliin kerran pari vuodessa. Mutta aina voi palkata hoitajan, ei se ole muusta kiinni.

Sukulaisiaan ei voi valita, joten teidän housuissa panostaisin kaverisuhteiden parantamiseen. Ihan niitten vanhojen kaverien kanssa sovitte enemmän tapaamisia, sanot suoraan, että olisi kiva nähdä useammin.

Toiseksi kannattaa yrittää etsiä tuttavia omalta paikkakunnalta samanikäisten lasten vanhemmista. Usein niitä löytyy ihan lasten leikkipuistoista, päikkykavereista tai harrastuskavereista. Jutustella jokaisen tilaisuuden tullen ja haistella, olisiko siellä joku perhe, jolla ehkä jopa on sama tilanne, että kaipaisivat seuraa itselleen ja lapsilleen. Ehkä myös puolin ja toisin pientä hoitoapua joskus.

Rohkeasti vain juttelemaan niiden puolituttujen kanssa!

 

["haha"]

Asennevika sulla vaan. Siitä lapset eniten kärsii. Jos olisit ihan onnellinen ja tyytyväinen niin ei olisi ongelmaa.

 

["yksin"]

[QUOTE="haha";26567985]Asennevika sulla vaan. Siitä lapset eniten kärsii. Jos olisit ihan onnellinen ja tyytyväinen niin ei olisi ongelmaa.[/QUOTE]

Niin varmaan onkin joo mun asennevika vaan. Kiitos vaan tästä, auttoi kovasti.

 

["haha"]

[QUOTE="yksin";26568018]Niin varmaan onkin joo mun asennevika vaan. Kiitos vaan tästä, auttoi kovasti.[/QUOTE]

No omapahan on elämäsi.

 

["mä"]

Mä ainakin menin poikien luokan vanhempainyhdistykseen ihan vaan sen takia että tutustuisin uusiin ihmisiin. Sitä kautta ollaan saatu uusia "perhetuttuja" kyläillään puolin ja toisin , pojat yökyläilee ja joidenkin äitien kanssa lenkkeillään yhdessä.
Kukaan ei todellakaan tule kotoa hakemaan aktiivisuutta peliin.

 

["Milla"]

Katso netistä mihin kaikkiin kerhoihin voit mennä, onhan noita kaikenlaisia siellä sun täällä

 

[toimia pitää]

tutustu naapureihin, sieltäkin jo voi löytyä elämään lisälaatua. Äläkä päästä äitiäsi tekosyillä, pidä pientä painetta. Luo suhteet sisaruksiin uudelleen. Teillä on ilmeisesti ollut kylmä perheilmasto lapsuudessa, eikä teidän ystävyyttä ole osattu tukea. Nyt olette aikuisia, pallo on teillä.

Elämä vilahtaa ohitse niin nopeaan. Turha on jäädä odottelemaan, milloin se oikein alkaa.

 

["yrtti"]

tutustu naapureihin, sieltäkin jo voi löytyä elämään lisälaatua

Aina täällä pastalla hehkutetaan niistä naapureita kuinka tutustut naapureihin ja saat niistä tukiverkosta ja vaikka ikuisia ystäviä.
No näin ehkä jossakin maalla mutta ei kaupungissa.
Me ollaan asuttu samassa talossa 7vuotta ja asukkaatkin pysyneet suht samoina.
Jutellaan kyllä pihalla ja tervehditään ym mutta jos erehdyn joskus pyytämään apua kaikki kaikkoaa paikalta.
Ei apua tule ei
Paras oli nyt kun me olimme menossa 2viikon lomamatkalle ja pyyysin muutamaa naapuriani että voisiko hoitaa yhtä yrttiäni,
ei mikään kovin iso (yrttikurkku) mutta kastelua kuitenkin vaati.
Ei voinut.
Olisin antanut yrtin jopa heille ettei tarvi meille tulla,
vaan ei laita se pesuvatiin ja kyllä se 2viikkoa pärjää.
No en saanut ketään yrttivahdiksi
(palkaksikin olisi saanut nauttia näistä yrteistä sitämukaan kun kypsyvät)
No eipä siinä, tulimme kotiin ja niinkuin arvelin, yrtti oli liian märkä ja kuollut siihen
Jos en olisi vettä jättänyt olisi yrtti ollut liian kuiva ja kuollut siihen.
Että tutustu ja ota niistä naapureista tukiverkostoa kun ei niistä ole edes yrtin hoitajaksikaan.

 

[PaulKohelo]

[QUOTE="haha";26567985]Asennevika sulla vaan. Siitä lapset eniten kärsii. Jos olisit ihan onnellinen ja tyytyväinen niin ei olisi ongelmaa.[/QUOTE]

Älä viitsi puhua paskaa. Kiva jos sulla ei ole asiat noin, mutta voi sitä silti ymmärtää muutakin kuin omaa elämäänsä.

 

[kojootti]

Onko lapset päivähoidossa vai kotona? Jos kotona, niin koitappa ottaa selkoa, että olisko teidän lähellä esim. seurakunnan kerhoja tai MLL:n järjestämiä perhekerhoja. Facebookissa on paljon ryhmiä, jotka järjestää esim. leikkipuistotreffejä, katso jos löydät sellaisen tai perusta itse uusi ryhmä. Rohkeasti vaan liikkeelle

 

[kojootti]

Ja jos lapset päiväkodissa, niin pitäkää vaikka jotkut lastenkutsut, ihan muuten vaan. Lapset saa kukin pyytää pari kaveriaan kyläilemään, vanhemmille tarjoat kahvia ja alat vaan rohkeasti tehdä tuttavuutta.

 

[Tuttua]

sama tilanne. Kaikki sukulaiset asuvat kaukana. ja kun välimatkaa on ja harvoin nähdään, yhteydenpito ja kaikki vaikeutuu, mitä vähemmän näkee. Tulee odotuksia, jotka eivät kohtaa jne. (eli sitä, että jos nähdäänkin niin siitä tulee paha mieli, kuten teillä siitä että se äidin uusi perhe on niin selvästi ykkönen, meidän tapauksessa sisarusten perheet jotka asuvat lähellä appivanhempia ja omia.

Meillä vielä se, että mies on vastahakoinen kutsumaan ketään. Olisi tuttu mukava perhe lähellä, mutta miehelle ei koskaan sovi.

Hänellä on työ, harrastukset ja seuratoiminta.

Omasta puolesta ei edes harmittaisi, jos olisi yksin mutta lasten.

 

[Tuttua]

[QUOTE="yrtti";26568426]Aina täällä pastalla hehkutetaan niistä naapureita kuinka tutustut naapureihin ja saat niistä tukiverkosta ja vaikka ikuisia ystäviä.
No näin ehkä jossakin maalla mutta ei kaupungissa.
Me ollaan asuttu samassa talossa 7vuotta ja asukkaatkin pysyneet suht samoina.
Jutellaan kyllä pihalla ja tervehditään ym mutta jos erehdyn joskus pyytämään apua kaikki kaikkoaa paikalta.
Ei apua tule ei
Paras oli nyt kun me olimme menossa 2viikon lomamatkalle ja pyyysin muutamaa naapuriani että voisiko hoitaa yhtä yrttiäni,
ei mikään kovin iso (yrttikurkku) mutta kastelua kuitenkin vaati.
Ei voinut.
Olisin antanut yrtin jopa heille ettei tarvi meille tulla,
vaan ei laita se pesuvatiin ja kyllä se 2viikkoa pärjää.
No en saanut ketään yrttivahdiksi
(palkaksikin olisi saanut nauttia näistä yrteistä sitämukaan kun kypsyvät)
No eipä siinä, tulimme kotiin ja niinkuin arvelin, yrtti oli liian märkä ja kuollut siihen
Jos en olisi vettä jättänyt olisi yrtti ollut liian kuiva ja kuollut siihen.
Että tutustu ja ota niistä naapureista tukiverkostoa kun ei niistä ole edes yrtin hoitajaksikaan.[/QUOTE]

Höh. Minä en varmaan uskaltaisi ottaa vastuulleni kenenkään yrttiä, vaikka haluaisinkin auttaa. Mulla ei ole yhtään kasvia sisällä, kaikki kuolee.

 

[Tuttua]

tutustu naapureihin, sieltäkin jo voi löytyä elämään lisälaatua. Äläkä päästä äitiäsi tekosyillä, pidä pientä painetta. Luo suhteet sisaruksiin uudelleen. Teillä on ilmeisesti ollut kylmä perheilmasto lapsuudessa, eikä teidän ystävyyttä ole osattu tukea. Nyt olette aikuisia, pallo on teillä.

Elämä vilahtaa ohitse niin nopeaan. Turha on jäädä odottelemaan, milloin se oikein alkaa.

Miten voi muuttaa itseä ja omaa luonnetta?
Jos huomaa, että ei ole ykkönen tai yhtä tärkeä kuin joku toinen, minä vetäydyn kokonaan pois. Miten sitä voi ja miten jotkut osaavat vaan vaatia itselleen ja olla mukana kuviossa?

 

[Tuttua]

Aivan, eipä siinä oikein muuta voi kuin itse yrittää aktiivisesti ystävystyä, tutustua ihmisiin. Niinhän se on, että jos itse ei käy kavereita moikkaamassa niin ei ne kaveritkaan kauaa viitsi sitä yksipuolisesti tehdä.

Meillä lapsuudenkaverit ja koulukaverit asuvat yhtä kaukana kuin muukin suku. Ketään ei siis ole.

Ja jos mennään tuonne nuoruuden paikkakunnalle, niin aina on tunne, että heillä on kiire. Heillähän siis on se tukiverkosto siinä, isovanhemmat ravaavat harva se päivä tuomassa, jotain, auttelemassa, on työkaverit, lapsuudenkaverit, muu suku.

Olen varmaan liian herkkähipiäinen, mutta jos aistin yhtään että heillä olisi tekemistä (kuten aina, kaikki asuvat omakotitaloissa, on tehty monta lasta, lapsilla kullakin monta harrastusta, halutaan ylläpitää korkeaa elintasoa....) niin en vain osaa ängetä itseäni.

 

["yksin"]

Vuosiahan tässä on yritetty pitää varsinkin mun äitiin tiiviimpää yhteyttä, mutta kun aina saa sitten pettyä. Niin monet joulutkin aina toivottu, että jos voitais viettää yhdessä, mutta ei. Ihan sama on kaikki muut juhlapyhät ja kesälomat jne. Lasten puolesta harmittaa juuri eniten se, että ei ole isovanhempia eikä muitakaan läheisiä sukulaisia, joiden kanssa viettää aikaa. Ystäviä varmasti saa, kun vaan jaksaa luoda suhteita, mutta ei ne ystävät korvaa niitä sukulaisia ja isovanhempia.

 

[Tuttua]

[QUOTE="yksin";26568724]Vuosiahan tässä on yritetty pitää varsinkin mun äitiin tiiviimpää yhteyttä, mutta kun aina saa sitten pettyä. Niin monet joulutkin aina toivottu, että jos voitais viettää yhdessä, mutta ei. Ihan sama on kaikki muut juhlapyhät ja kesälomat jne. Lasten puolesta harmittaa juuri eniten se, että ei ole isovanhempia eikä muitakaan läheisiä sukulaisia, joiden kanssa viettää aikaa. Ystäviä varmasti saa, kun vaan jaksaa luoda suhteita, mutta ei ne ystävät korvaa niitä sukulaisia ja isovanhempia.[/QUOTE]

Voi hitto. Paska tilanne teilläkin. Me nyt periaatteessa saamme kutsuja isovanhemmille mutta harvoin nähdään koska ne puheenaiheet on vaan se lähellä asuva perhe ja heidän lapset ja talot ja pihat ja työt ja kiire ja pälä pälä pälä

 

[minä myös]

Missäpäin ap asut?

 

["yksin"]

Uudellamaalla, pk-seudun kupeessa

 

["mie"]

Meillä ihan sama, paitsi että meidän sukulaiset ei oo päihdeongelmaisia, mutta kaikki vaan asuvat meistä tosi kaukana. Tähän on jo aika tottunut, mutta nimen omaan lasten kannalta varsinkin olisi ihanaa, että sukua asuisi lähempänä. Nyt kesällä sentään näemme enemmän, mutta emme silloinkaan välttämättä edes kaikkia omia sisaruksiamme. Minä en pistäisi ollenkaan pahakseni, vaikka meille joku tulisi, vaikka asutaan omakotitalossa ja ainahan jotain hommaa ja projektia voi olla, mutta minä kyllä lopetan hommat kesken, jos joku tulee käymään enkä haikaile töiden perään (tämä viimeinen virke vastaukseksi yhteen viestiin, jossa pohdittiin, ettei uskalla mennä kylään, kun siellä on aina niin kiireisen oloista).

 

[WhiteSnow]

Mä olen aika yksinäinen, kaipaisin enemmän seuraa, ihan ystäviä ja mä taatusti myös annan paljon eli ystävyys ei olisi yksipuolista.
Mutta kun ehdotan tapaamista niin ei kelpaa. Viimeksi juhannuksena. Jos ette ole valmiita itse tekemään mitään asioiden eteen niin älkää valittako yksinäisyyttä, kiitos. Säästyy meiltä muilta vaiva..

 

["muuttolintu"]

meitä haluttaisi muuttaa kauemmas, n. 70 kilometrin päähän mutta pelottaa lasten kannalta tuleeko niistä yksinäisiä.Toki kyläpahasessa asuu muitakin mutta miten sen tutustumisen kanssa käy kun ei ole naapuria ihan heti nurkan takana.tarha ja ala-aste on mutta mitä jos se ei menekään niin kuin on ajatellut

 

[Eedla]

No eikun aktiivisesti ystäviä hankkimaan vaan. Pistätte pääne kaikenmaailman kerhoihin ja harrastuksiin ja ootte avoimia ja otatte kontaktia niin kyllä se siitä alkaa sujua. Harvoin ne uudet ystävät kotiovelle itestään ilmaantuu.