Meillä ei vaan ole varaa toiseen lapseen..=(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onneton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä on varaa kuuteen lapseen, ei olla töissä, ei saada myöskään sossusta avustusta, maksetaan lainoja talosta ja autoista ja asutaan ahtaasti (4h+k). Mutta kun ei vaadita liikoja, niin onnistuu se näinkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Niin, mutta ei se aina ole niin yksinkertaista, meinaan siihen saa sitten lisätä matkakulut ja se aika, kun matkustat töistä niin lapsen pk päivä venyy ja venyy. Näitä pitäis oikeestaan pohtia jonkun taulukon avulla..=)
Jos olet ketjun ap, niin sulla on nyt yksi alla vuoden ikäinen? Jos toinen lapsesi syntyisi noin vuoden kuluttua ja olisit hoitovapaalla hänestä sen 3 vuotta, sulla olisi alle 5 v ja 3 v, kun palaisit työelämään.

Onko se kaksionne sellainen, että siitä olisi mahdollista lohkaista vaikka jollain hyllyköllä osa teidän sänkyänne varten vähän niinkuin alkoviksi? Tai vaikka sille isommalle lapselle omaksi sopeksi, jos kaikkien sängyt ei mahdu makkariin? Parvisänky aikuisille ja/tai kerrossänky lapsille tekee myös ihmeitä. Lapset ehkä saisivat sen makuuhuoneen lastenhuoneeksi, jos te nukkuisitte olohuoneessa? Me nukuttiin exän kanssa aikoinaan 120 cm leveässä sängyssä ja se riitti ihan hyvin. Huono puoli siinä oli, että ilman ehkäisyä lapsia olisi varmaan siunaantunut seitsemän :D

Kun sitten palaisit takaisin töihin, voisitte alkaa katsella isompaa asuntoa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Alkuperäinen kirjoittaja Oh:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Nelilapsinen perhe asui kaupungissa yksiössä. Sitten he muuttivat pikkukaupunkiin. Siellä heillä oli varaa omakotitaloon, jossa oli oma huone joka lapselle.

Tämä on tosi tarina, mutta ei Suomesta.
Niin vaikeaa kuin se voi joillekin olla ymmärtää, eivät kaikki halua pois Helsingistä kilon palasinakaan. Aivan samalla tavalla kuin sinäkään et halua muuttaa kotoasi mihinkään. Sieltä, missä on kaikki.

No, ehkä silloinkin on mahdollsita vähän säädellä noita asumismenojaan ja sen mukaan missäpäin kaupunkia asuu?

En itsekään lähtisi Tukholmasta kuin pakon edessä, mutta siltikään ei nähdä järkevänä maksaa asumisesta niitä summia mitä tuolla keskustassa tai sen lähistössä maksaa. Mielummin asutaan vähän kauempana, lapsiystävällisessä ja rauhallisessa lähiössä.

Niin, mutta ei se aina ole niin yksinkertaista, meinaan siihen saa sitten lisätä matkakulut ja se aika, kun matkustat töistä niin lapsen pk päivä venyy ja venyy. Näitä pitäis oikeestaan pohtia jonkun taulukon avulla..=)

No, meillä nuo matkat ei loppupelissä maksaisi sen enempää kun samalla kuukausikortilla mentäisiin asuttaisiin sitten lähempänä keskustaa tai ei. Todennäköisesti jokatapauksessa liikuttaisiin sen verran että se kortti pitäisi silti olla.

Meidän tapauksessa asutaan nyt 10km päässä ydinkeskustasta. Työpaikalle on matkaa 5km. Jos asuttaisiin keskustassa niin työmatka olisi noin 7km. Jos taas asuttaisiin työpaikan vieressä niin työmatkoihin ei menisi aikaa, mutta siinä taas asuminen maksaisi enemmän kun sattuu olemaan kalliimpaa aluetta, mutta kuitenkaan ei meidän perheelle tarjoa niitä asioita mitä halutaan. Ts nykyinen asuinalue sopii meille paremmin. Ja toisaalta tuo 5km nyt ei ajallisesti niin paljoa vie (meillä ei edes vaikuta hoitoaikoihin) ja siinä saa vielä halutessaan kivan kuntoiluannoksen niin ei tarvi enää illalla lenkille lähteä.

Mutta yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen. Elämä on täynnä valintoja ja jos tuntuu se tietty asuinalue tärkeämmältä kuin toinen lapsi niin silloin varmasti osaa nauttia tilanteesta sen yhden lapsen kanssa. =)
 
Kannattaisi ajatella vähän kaukonäköisemmin. Todennäköisesti lapsesi arvostaisi enemmän sisarusta kuin aineellista hyvinvointia.

Mikä pakko se on jokaisen lapsen jälkeen olla 3 vuotta kotona? Fiksumpaa olisi käydä välillä töissä tienaamassa ensimmäisen lapsen jälkeen ja jäädä sitten vasta kahden lapsen kanssa pidemmäksi aikaa kotiin. Minä tein näin ja olen tyytyväinen ratkaisuuni. Ollaan molemmat suht pienituloisia, mutta hyvin ollaa pärjätty tämän ratkaisun ansiosta. Mistään hinnasta en olisi halunnut lapseni jäävän ainokaiseksi. Viimeistään aikuisena sitä ymmärtää sisarusten merkityksen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Niin, mutta ei se aina ole niin yksinkertaista, meinaan siihen saa sitten lisätä matkakulut ja se aika, kun matkustat töistä niin lapsen pk päivä venyy ja venyy. Näitä pitäis oikeestaan pohtia jonkun taulukon avulla..=)
Jos olet ketjun ap, niin sulla on nyt yksi alla vuoden ikäinen? Jos toinen lapsesi syntyisi noin vuoden kuluttua ja olisit hoitovapaalla hänestä sen 3 vuotta, sulla olisi alle 5 v ja 3 v, kun palaisit työelämään.

Onko se kaksionne sellainen, että siitä olisi mahdollista lohkaista vaikka jollain hyllyköllä osa teidän sänkyänne varten vähän niinkuin alkoviksi? Tai vaikka sille isommalle lapselle omaksi sopeksi, jos kaikkien sängyt ei mahdu makkariin? Parvisänky aikuisille ja/tai kerrossänky lapsille tekee myös ihmeitä. Lapset ehkä saisivat sen makuuhuoneen lastenhuoneeksi, jos te nukkuisitte olohuoneessa? Me nukuttiin exän kanssa aikoinaan 120 cm leveässä sängyssä ja se riitti ihan hyvin. Huono puoli siinä oli, että ilman ehkäisyä lapsia olisi varmaan siunaantunut seitsemän :D

Kun sitten palaisit takaisin töihin, voisitte alkaa katsella isompaa asuntoa.

Tää asunto on niin pieni, että monesti on meinannut hermot palaa, ruokapöytää ei mahdu kunnolla, vaatekaappeja on kahden ihmisen tarpeisiin ja muutenkin kaikki neliöt huolella täytetty..=/
 
Me asuimme aikanaan (8v sitten) 47m2 kaksiossa ja meitä oli 2 aikuista ja 2 lasta. Hyvin mahduttiin. Elämä oli ihan yhtä onnellista kuin nytkin, vaikka neliöitä on melkein 230. Elämän onnellisuus ei ole riippuvainen mistään materiasta. Meillä on 3 lasta, he ovat tuoneet elämääni sisältöä ja onnellisuutta kaikista eniten. Joskus täytyy vaan luottaa huomiseen eikä laskelmoida liikaa. Myöhemmin huomaa että kaikki on mennyt ihan kivasti...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tää asunto on niin pieni, että monesti on meinannut hermot palaa, ruokapöytää ei mahdu kunnolla, vaatekaappeja on kahden ihmisen tarpeisiin ja muutenkin kaikki neliöt huolella täytetty..=/
Ja muutto edullisemmalle alueelle ei tule kyseeseen? Enkä nyt tarkota mihinkään "jakomäkeen" vaan jonnekin muualle?

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tää asunto on niin pieni, että monesti on meinannut hermot palaa, ruokapöytää ei mahdu kunnolla, vaatekaappeja on kahden ihmisen tarpeisiin ja muutenkin kaikki neliöt huolella täytetty..=/
Ja muutto edullisemmalle alueelle ei tule kyseeseen? Enkä nyt tarkota mihinkään "jakomäkeen" vaan jonnekin muualle?

Tuota samaa mietin. Varmaan niitä lapsiystävällisiä ja rauhallisia alueita on muitakin olemassa sielläpäin?

Ja jos ei onnistu niin onko mahdollista vaihtaa samalla alueella vähän edullisempaan asuntoon? Vaikka sellaiseen jota ei ihan äskettäin ole rempattu jne. Saisi enemmän tilaa ja voisi sitten ajan ja taloustilanteen mukaan remppailla pikkuhiljaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja laalaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No niin joku sentään ymmärsi mitä tarkoitin.. siis jos tällä hetkellä kolme ihmistä ja koira asuu 44 neliön kaksiossa, niin ei tulisi mieleenkään tehdä tänne toista lasta, niin ja se asuinalue. En ole muuttamassa "huonommalle alueelle" saati vuokralle, vaikka mulle annettais viisi lasta, en sitten millään. Okei, ehkä se on materian haalimista, jos haluaa antaa lapselleen asuinalueen, jossa voi turvallisesti leikkiä ilman, että astuu hiekkalaatikolla huumeneulaan, niin sitten olen sellainen. Tässä tilanteessa, tähän asuinalueeseen meillä ei ole varaa tehd toista lasta.
Missä maassa te asutte kun kuulostaa noin vaaralliselta? Täällä Suomessa Espoon keskuksen liepeillä on onneksi halpaa ja rauhallista eikä mitään huumeneuloja!

:D :D :D

No halpaa on, mutta niitä huumeneuloja kyllä espoonkeskuksessa riittää vaikka muille jakaa!!

Karmeeta seutua, ei tulisi mieleenkään muuttaa sinne päinkään. Mielummin tosiaan vähemmän lapsia kun muutto espoonkeskukseen juoppojen ja somalien sekaan.
 
44 neliötä on kieltämättä pieni.

Odotelkaa rauhassa. Jos vauvakuume iskee myöhemmin kunnolla, niin eiköhän asiat sitten järjesty. Ja ellei iske, niin hyvä niin. Asiat on teillä kunnossa kävi miten tahansa.
 
no ei sun miehellä kauheen huono palkka ole jos se putkimies on.. (oma on myös) meillä on ainakin varaa kivoihin juttuihin, taloon, autoon 2 lapseen ja mökkiin, ja siihen et äiti on kotona.. kyllä se on paljon itsestä kiinni.. mistä on valmis luopuun (en osta 50? housuja) lapsilla on vaatteet ja hyvä olla. enkä kerjää kirppiksillä tai sukulaisilla.. =)
 
Siis mikä sen ap:n ongelma nyt oli? Haluaa asunnon ja töihin ja ihmettele kun ei voi saada siinä lisäksi lasta, ilman että joustaisi jostain omista haluistaan. En ymmärrä ajattelu tapaa. Eihän siinä kukaan ole onneton. Ap:han on valintansa tehny eikä halua lasta, kun elintaso laskisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tää asunto on niin pieni, että monesti on meinannut hermot palaa, ruokapöytää ei mahdu kunnolla, vaatekaappeja on kahden ihmisen tarpeisiin ja muutenkin kaikki neliöt huolella täytetty..=/
Ja muutto edullisemmalle alueelle ei tule kyseeseen? Enkä nyt tarkota mihinkään "jakomäkeen" vaan jonnekin muualle?

Tuota samaa mietin. Varmaan niitä lapsiystävällisiä ja rauhallisia alueita on muitakin olemassa sielläpäin?

Ja jos ei onnistu niin onko mahdollista vaihtaa samalla alueella vähän edullisempaan asuntoon? Vaikka sellaiseen jota ei ihan äskettäin ole rempattu jne. Saisi enemmän tilaa ja voisi sitten ajan ja taloustilanteen mukaan remppailla pikkuhiljaa.

sitä vaan kotiutuu ja ihastuu omaan kotipaikkaan, ja jotenkin täällä olis ihana tuttu päiväkoti, jossa kollegoita töissä jne. Täytyy alkaa metsästää noita ei niin rempattuja kämppiä..=)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
44 neliötä on kieltämättä pieni.

Odotelkaa rauhassa. Jos vauvakuume iskee myöhemmin kunnolla, niin eiköhän asiat sitten järjesty. Ja ellei iske, niin hyvä niin. Asiat on teillä kunnossa kävi miten tahansa.
44 neliöö on kyllä aika pieni. Ei niinkään pinta-alan vaan säilytystilojen puolesta. Vielä jos on vanhempaa rakennustuotantoa, asunnon pohjaratkaisu voi olla aika huono.

 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Siis mikä sen ap:n ongelma nyt oli? Haluaa asunnon ja töihin ja ihmettele kun ei voi saada siinä lisäksi lasta, ilman että joustaisi jostain omista haluistaan. En ymmärrä ajattelu tapaa. Eihän siinä kukaan ole onneton. Ap:han on valintansa tehny eikä halua lasta, kun elintaso laskisi.

juu juu..=)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
44 neliötä on kieltämättä pieni.

Odotelkaa rauhassa. Jos vauvakuume iskee myöhemmin kunnolla, niin eiköhän asiat sitten järjesty. Ja ellei iske, niin hyvä niin. Asiat on teillä kunnossa kävi miten tahansa.
44 neliöö on kyllä aika pieni. Ei niinkään pinta-alan vaan säilytystilojen puolesta. Vielä jos on vanhempaa rakennustuotantoa, asunnon pohjaratkaisu voi olla aika huono.

No, siksi kai ollaan tähän asti tässä pärjätty, että neliöt tosi tehokkaasti käytössä, on vuonna 2007 rakennettu, mutta kieltämättä alkaa pikkasen ahtaaksi käydä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No, siksi kai ollaan tähän asti tässä pärjätty, että neliöt tosi tehokkaasti käytössä, on vuonna 2007 rakennettu, mutta kieltämättä alkaa pikkasen ahtaaksi käydä..
Toki alkaa ahtaaksi käydä. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, voisiko jollain parvisängyllä esim korjata tilannetta. Mulla asui aikoinaan ystävä kuuden lapsensa kanssa 70 neliön kolmiossa ja mahtuivat sinne varsin hyvin. Eli 10 neliöö per naamari. Olohuoneeseen sijoitetun parvisängyn alle voisi hankkia lisää vaatekaappeja, lipastoja tai muuta säilytystilaa? Eli auttaisiko asiaa, jos asunnon sijasta vaihtaisikin vaan huonekaluja?

 
Mitä te jankkaatte niistä sisaruksista?? Että lapsi sellaisen suorastaan tarvitsisi? Höpö höpö, ilmankin tulee toimeen.

Itse olen ainoa lapsi, ikinä en ole osannut kaivata sisaruksia, kavereita on sen sijaan aina ollut paljon. Miehellä taas kyllä sisaruksia riittää, mutta kaikki ovat kovin etäisiä toisilleen, eikä sisaruksista voi juurikaan sanoa olevan iloa toisilleen.

Ymmärrän ap:ta hyvin, fiksua pohtia omia varoja realistisesti, lapsi on aina iso päätös. Voi vain toivoa, että miettisi moni muukin, ei olisi koko maa täynnä kaikenmaailman sossupummeja. Ja tokihan lapselle on hyötyä hyvin toimeentulevista vanhemmista, olisi kamalaa olla köyhän perheen lapsi!! :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tää asunto on niin pieni, että monesti on meinannut hermot palaa, ruokapöytää ei mahdu kunnolla, vaatekaappeja on kahden ihmisen tarpeisiin ja muutenkin kaikki neliöt huolella täytetty..=/
Ja muutto edullisemmalle alueelle ei tule kyseeseen? Enkä nyt tarkota mihinkään "jakomäkeen" vaan jonnekin muualle?

Tuota samaa mietin. Varmaan niitä lapsiystävällisiä ja rauhallisia alueita on muitakin olemassa sielläpäin?

Ja jos ei onnistu niin onko mahdollista vaihtaa samalla alueella vähän edullisempaan asuntoon? Vaikka sellaiseen jota ei ihan äskettäin ole rempattu jne. Saisi enemmän tilaa ja voisi sitten ajan ja taloustilanteen mukaan remppailla pikkuhiljaa.

sitä vaan kotiutuu ja ihastuu omaan kotipaikkaan, ja jotenkin täällä olis ihana tuttu päiväkoti, jossa kollegoita töissä jne. Täytyy alkaa metsästää noita ei niin rempattuja kämppiä..=)

Ymmärrän tunteen. :hug:

Meillä on kaksi lasta, erityisiä molemmat tavoillaan ja tarvivat päiväkotiin avustajaa jne. Nyt on täällä loistava päiväkoti henkilökuntineen ja paljon kavereita ympärillä eikä haluta noista luopua.

Nyt meillä on kolmio 77m2 ja haaveillaan sekä kolmannesta lapsesta että isommasta asunnosta. Ennen pidettiin itsestäänselvyytenä että seuraavan lapsen kohdalla asuttaisiin jo isommassa mutta nyt taas jäätiin miettimään jos kuitenkin tekisi sen kolmannen ennen muuttoa. Niin hirveän ahtaalta ei kuitenkaan vielä tunnu ja asunnossa on hyvä pohjaratkaisu. Saisi sitten näillä pienemmillä asumiskuluilla olla rennommin ja pidempään kotona, mitä onnistuisi sellaisessa 4-5h+k asunnoissa mitä ollaan tästä naapurustosta katseltu.
 
Siis ihan uskomatonta.. mä olen opiskellut koko ikäni, en siis ole vieläkään töissä.. mies tienaa reilusti alle suomalaisten keskipalkan.. ja me muutetaan Omaan Kotiin kuukauden päästä.. lapset 3v ja 5v.. varaa on, jos vaan käyttää sitä oikein..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Mitä te jankkaatte niistä sisaruksista?? Että lapsi sellaisen suorastaan tarvitsisi? Höpö höpö, ilmankin tulee toimeen.

Itse olen ainoa lapsi, ikinä en ole osannut kaivata sisaruksia, kavereita on sen sijaan aina ollut paljon. Miehellä taas kyllä sisaruksia riittää, mutta kaikki ovat kovin etäisiä toisilleen, eikä sisaruksista voi juurikaan sanoa olevan iloa toisilleen.

Ymmärrän ap:ta hyvin, fiksua pohtia omia varoja realistisesti, lapsi on aina iso päätös. Voi vain toivoa, että miettisi moni muukin, ei olisi koko maa täynnä kaikenmaailman sossupummeja. Ja tokihan lapselle on hyötyä hyvin toimeentulevista vanhemmista, olisi kamalaa olla köyhän perheen lapsi!! :o
Ilman sisarusta tulee tottakai toimeen. Myös alle 5 v tulee toimeen ilman omaa huonetta. Olen samaa mieltä siitä, että lapsen hankinta on iso päätös. Myös taloudellisesti. Mutta se lapsi kuitenkin on "edullisin" just silloin pienenä. Joten jos haluaa toisen lapsen, on ehkä hyvä ajoittaa lapsen hankinta siten, että se esikoinenkaan ei ole vielä kovin "kuluttavassa iässä" ennenkuin äiti palaa takaisin työelämään.

 
Alkuperäinen kirjoittaja laalaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lapsen kannalta voisi olla parempikin, jos ei saisi kaikkea. Aikuisena voi olla muuten rankkaa, kun huomaa, että pitäisi tulla omalla palkalla toimeen.

Tuskin se lapsi kärsii siitä, että vanhemmilla on varaa harrastuksiin ja matkailuun, kenen lapsi kärsii jos vanhemmilla on kesämökki, jossa lapsi voi viettää perheen kanssa kesälomia, tai purjevene, jossa lapsi oppii nauttimaan ulkoilmasta ja luonnosta??
Nyt kuulostaa jo provoilulta. Mutta kyllä se sisar tai veli olisi varmaan mieluisampi ja enemmän iloa tuova asia kuin mikään noista.

Ja itse olen samaa mieltä että olisi parempi että lapsi oppisi tyytymään vähempään ja huomaamaan että kaikkea ei edes kannata haluta.

peesaan tätä.
Minä olen aina lapsuudessa ja erityisesti aikuisena toivonut että minulla olisi sisaruksi. Nyt kun vanhempani kuolevat minulla ei ole maailmassa yhtään ketään. Ei sukua jne. Ei ketää joka pitäisi puoliani ja olisi läsnä ja apuna jos tarvitsen.
Sain nauttia lapsena kaikesta materiasta mitä ikinä lapselle voidaan tarjota. Nautinko? En todellakaan. Olin yksinäinen ja en piitannut materiasta vaan ainoastaan kadehdin kavereitteni tilannetta kun heillä oli isot perheet ja sisaruksia. Heidän ei koskaan tarvinnut mennä yksin nukkumaan ja heillä oli joku jolle kertoa murheensa. Minulla oli vain vanhemmat, jotka eivät olleet edes mitään kovin urakeskeisiä. Mutta eivät pystyneet tarjoamaan sitä tärkeintä, tarpeeksi läheisyyttä. Ja lapselleen lapsen seuraa, leikkikaveria. Olin yksinäinen, ujo ja yksin.

Mitä minusta kasvoi. Nainen jolla oli vauvakuume jo opiskeluikäisenä. Opin rahankäytössä tarkaksi. Päätin että kun löydän sopivan miehen, hankin varmasti ison perheen. Nyt minulla on useampia lapsia ja olen vihdoin onnellinen enkä ole enää yksin. Vaan lasteni kanssa kotona kotiäitinä. Ja nautin, vaikka elän ns koyhää elämää ilman matkustelua, ilman uusia muotivaatteita, ilman kesämökkiä jne. Iloitsen sisarusten onnen katsomisesta, ja siitä kuinka he nauraa kihertävät keskenään omille jutuilleen, aivan eri lailla kuin vain äidin kanssa leikkiessä. Voi sitä riemua joka heillä on keskenään leikkiessä. Sitä minulla ei koskaan ollut lapsuudessani. Ja mitkään ulkomaanmatkat (matkustimme paljon) ja leluvuoret ei poistaneet sitä surua siitä että minulla ei ollut sitä läheistä ihmistä, sisarusta.

Onhan asialla toinenkin puoli: Sisarukset riitelee lapsena, se kasvattaa että elämässä ei aina saa tahtoaan läpi. Aikuisena kasvetaan ehkä erilaisiksi ja ollaan luonteeltaan erilaisia ja riitäja voi vielä silloinkin syntyä. Mutta mitä sitten. Elämän rikkautta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja onneton:
Mulla on korkeakoulututkinto ja varma työpaikka sosiaalialalla, mies on mielestäni ihan ok palkkainen putkiasentaja, meillä on pieni omistuskaksio, ja yksi alle vuoden ikäinen lapsi. Isompaan asuntoon ei ole varaa ennekun menen töihin. Lapsia en aio heti hoitoon laittaa, jotain sentään olen koulussani oppinut, eli muuttamiseen ei ole varaa, ja tänne ei mahduta. Miehen poika edellisestä suhteesta käy vielä joka toinen viikonloppu, joten tila todella tiukilla.. Voiko tää siis tosiaan olla rahasta kiinni? Vaikka meillä ei ole työttömyyttä eikä sairautta??

Ei mielestäni voi olla teidän tilanteessa oikeasti rahasta kiinni. Halusta se on kiinni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Mitä te jankkaatte niistä sisaruksista?? Että lapsi sellaisen suorastaan tarvitsisi? Höpö höpö, ilmankin tulee toimeen.

Itse olen ainoa lapsi, ikinä en ole osannut kaivata sisaruksia, kavereita on sen sijaan aina ollut paljon. Miehellä taas kyllä sisaruksia riittää, mutta kaikki ovat kovin etäisiä toisilleen, eikä sisaruksista voi juurikaan sanoa olevan iloa toisilleen.

Ymmärrän ap:ta hyvin, fiksua pohtia omia varoja realistisesti, lapsi on aina iso päätös. Voi vain toivoa, että miettisi moni muukin, ei olisi koko maa täynnä kaikenmaailman sossupummeja. Ja tokihan lapselle on hyötyä hyvin toimeentulevista vanhemmista

peesi tähän =) (tosin itselläni on kyllä sisaruksia)
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksin tässä maailmassa:
Alkuperäinen kirjoittaja laalaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lapsen kannalta voisi olla parempikin, jos ei saisi kaikkea. Aikuisena voi olla muuten rankkaa, kun huomaa, että pitäisi tulla omalla palkalla toimeen.

Tuskin se lapsi kärsii siitä, että vanhemmilla on varaa harrastuksiin ja matkailuun, kenen lapsi kärsii jos vanhemmilla on kesämökki, jossa lapsi voi viettää perheen kanssa kesälomia, tai purjevene, jossa lapsi oppii nauttimaan ulkoilmasta ja luonnosta??
Nyt kuulostaa jo provoilulta. Mutta kyllä se sisar tai veli olisi varmaan mieluisampi ja enemmän iloa tuova asia kuin mikään noista.

Ja itse olen samaa mieltä että olisi parempi että lapsi oppisi tyytymään vähempään ja huomaamaan että kaikkea ei edes kannata haluta.

peesaan tätä.
Minä olen aina lapsuudessa ja erityisesti aikuisena toivonut että minulla olisi sisaruksi. Nyt kun vanhempani kuolevat minulla ei ole maailmassa yhtään ketään. Ei sukua jne. Ei ketää joka pitäisi puoliani ja olisi läsnä ja apuna jos tarvitsen.
Sain nauttia lapsena kaikesta materiasta mitä ikinä lapselle voidaan tarjota. Nautinko? En todellakaan. Olin yksinäinen ja en piitannut materiasta vaan ainoastaan kadehdin kavereitteni tilannetta kun heillä oli isot perheet ja sisaruksia. Heidän ei koskaan tarvinnut mennä yksin nukkumaan ja heillä oli joku jolle kertoa murheensa. Minulla oli vain vanhemmat, jotka eivät olleet edes mitään kovin urakeskeisiä. Mutta eivät pystyneet tarjoamaan sitä tärkeintä, tarpeeksi läheisyyttä. Ja lapselleen lapsen seuraa, leikkikaveria. Olin yksinäinen, ujo ja yksin.

Mitä minusta kasvoi. Nainen jolla oli vauvakuume jo opiskeluikäisenä. Opin rahankäytössä tarkaksi. Päätin että kun löydän sopivan miehen, hankin varmasti ison perheen. Nyt minulla on useampia lapsia ja olen vihdoin onnellinen enkä ole enää yksin. Vaan lasteni kanssa kotona kotiäitinä. Ja nautin, vaikka elän ns koyhää elämää ilman matkustelua, ilman uusia muotivaatteita, ilman kesämökkiä jne. Iloitsen sisarusten onnen katsomisesta, ja siitä kuinka he nauraa kihertävät keskenään omille jutuilleen, aivan eri lailla kuin vain äidin kanssa leikkiessä. Voi sitä riemua joka heillä on keskenään leikkiessä. Sitä minulla ei koskaan ollut lapsuudessani. Ja mitkään ulkomaanmatkat (matkustimme paljon) ja leluvuoret ei poistaneet sitä surua siitä että minulla ei ollut sitä läheistä ihmistä, sisarusta.

Onhan asialla toinenkin puoli: Sisarukset riitelee lapsena, se kasvattaa että elämässä ei aina saa tahtoaan läpi. Aikuisena kasvetaan ehkä erilaisiksi ja ollaan luonteeltaan erilaisia ja riitäja voi vielä silloinkin syntyä. Mutta mitä sitten. Elämän rikkautta.

No nyyh.

Kuten sanottu, ei kaikilla ole mitenkään erityiset välit sisarustensa kanssa, turhaan romantisoit. Oma sisko asuu kilometrien päässä, eikä pidetä oikeestaan minkäänlaista yhteyttä. Lapsena oltiin ihan eri kaveriporukoissa.

Sitäpaitsi vanhemmatkin voi olla tosi läheisiä sille ainoalle lapselle, puhumattakaan lapsuudenystävistä.
 

Uusimmat

Yhteistyössä