P
Pyrtsi
Vieras
Yleensä teen kaikki kastikkeet jauheista, lisäilen joukkoon vaan kermaa, voita tms. Kätevää kun on aina kaapissa eri makuja joista voi sit valita. Ainoastaan valkokastikkeen teen itse.
Maustekaapin sisältö: Maustepippuri, paprikajauhe, sipulijauhe, suola, broilerimauste. Muita en osaa käyttää, näillä maustuu kaikki meidän eväät jos ei ole valmiiksi marinoitua.
Yleensä ostan marinoitua lihoja ja kanoja juuri siksi kun en osaa maustaa. Nyt on vähän kyllästynyt siihen "perusmarinadiin" ja koetan etsiä vähän erilaisia.
Ranskalaisia ja lohkoperunoita syödään 1-2kertaa viikossa, kaupasta ostettuja valmiita kermaperunoita kerran viikossa, lopun aikaa sitten tavallista pottua, muusia, riisiä tai makaronia.
Muusin teen aina itse, sitä en pysty pussitavarana syömään.
Makkaraa tai nakkeja vähintään kerran viikossa, sikanauta jauhelihasta tehdään paljon ruokaa, siitä halvimmasta.
Meillä on max. yksi lämmin ruoka päivässä, muuten jokainen syö mitä kaapista löytyy. Ei erikseen valmisteta aamu-ja iltapaloja.
Salaattia meillä ei ole ikinä. Homehtuu kaappiin jos tekee kun kukaan ei viitsi syödä. Korkeintaan omenoita ja banaaneja hedelmä/vihannespuolelta.
Vanukkaita syödään herkkuina joka päivä, yleensä ostan kaupasta parisenkymmentä kerrallaan. Jugurttia ja viiliä ei syödä ikinä.