N
neuvoja??
Vieras
Meillä lähes 5kk vauva, jonka kanssa on hankalaa lähteä kotoa minnekään.
Hän ei suostu melkein ikinä syömään muualla kuin kotona tai ihan rauhallisessa ympäristössä isovanhempien luona. Joskus harvoin vauva syö esim hiljaisessa kahvilassa vaunuissa (niin ettei näe mitään/ketään, eikä ehkä tajua olevansa pois kotoa), sitten heti seuraavana päivänä on innoissaan lähdössä vauvan kanssa jonnekin, mutta sitten tulee taas takapakkia. Syö siis pullosta.
Nukkuminenkaan ei onnistu vaunuissa, koska joka paikassa on hälinää. Ja jos vaikka lapsen isän kanssa ollaan kävelyllä nukuttamassa vauvaa, ei voida oikeastaan jutella, koska vauva kiinnostuu heti meidän äänistämme, eikä nuku. Vauva haluaa nukkua lisäksi usein ja nukkuu vain 25-30min.
Tuntuu vaikealta kaikki. Kotona vauva on iloinen ja aurinkoinen kun mennään hänen rytminsä mukaan, mutta kyllähän sitä jo haluaisi jonnekin lähteä ilman, että aina on niin vaikeaa. Koska tämä vauva oppii olemaan liikkeellä? Mitä pitäisi tehdä?
Kyllä me viedään vauvaa mukana kaupoissa vaunuissa, mutta jos vauvalla on uniaika, täytyy etsiä joku tosi hiljainen paikka, jonne jäädä heijaamaan vaunuja. Ja melkeinpä aina syöminen ei onnistu siitä huolimatta, että vauva ensin ilmoittaa olevansa nälkäinen. Ei sitten syökään kuin vasta kotona, mahdollisesti tunnin päästä. Näin ruokailutkin (ja alkavat rytmittämiset) menee ihan pieleen, ja vauva saattaa olla syömättä 4-5 tuntia.
Voisiko joku antaa neuvoja?