Meneekö ne lapset rikki erossa vai miksi pitää väkisin olla yhdessä lasten takia?

No oottehan te ainakin yrittäneet...
Minun on vaikea käsittää että aito rakkaus hiipuisi yhtään mihinkään ellei tyyliin tule turpaan ja käydä nussimassa naapurin Ritvaa/Peraa. Tai pelata perheen rahoja tai paskota housuun kännipäissään.
Jos mitään vakavaa ei ole tapahtunut joka tunteita olisi kuolettanut niin en voi kuvitella miten Rakkaus hiipuu. Liekö alun alkaenkaan ollut rakkautta vai vain ihastumista/rakastumista oletukseen siitä mitä toinen on/toivoisi toisen olevan.

En minä ainakaan päässyt naimisiin "elämäni rakkauden" kanssa. Löysin kuitenkin toisen hyvän. Lisäksi töissä on yksi, johon ihastuin jo 20 vuotta sitten ja ei meinaa millään tunne hellittää (tämän kanssa en kuitenkaan edes halunnut avioon, en olisi voinut edes ajatella häntä lasteni isäksi).

JOS olisin jäänyt sitä suurta rakkautta odottelemaan, niin olisin 44-vuotias lapseton vanhapiika. Katsotaan sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Sitten olen vapaa lähtemään tai jäämään. Kas kun kyllä minä tuota miestänikin rakastan.
 
Mun ei tarvi lukea mitään linkkiä, että tietäisin ettei vanhempien ero aiheuta lapselle traumaa, kun se hoidetaan hyvin ja sivistyneesti. Mitä lastensuojeluun tulee, ei yksittäinen kokemus "pilaa" lasta. Lapset on loppujen lopuksi sopeutuvaisia ja järkeilevät itse tilanteita tosi hyvin.

Miksi sitten itse pyysit sitä linkkiä?
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas ja Pin
Mun ei tarvi lukea mitään linkkiä, että tietäisin ettei vanhempien ero aiheuta lapselle traumaa, kun se hoidetaan hyvin ja sivistyneesti. Mitä lastensuojeluun tulee, ei yksittäinen kokemus "pilaa" lasta. Lapset on loppujen lopuksi sopeutuvaisia ja järkeilevät itse tilanteita tosi hyvin.

Lue tuo tutkimus! Sinun mutu-tuntumako se kumoaa sitten 25 vuoden tutkimustulokset? Sä itse juuri sorrut myytteihin jotka tuossa tutkimuksessa kumotaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Ciervo ja Pin
Lue tuo tutkimus! Sinun mutu-tuntumako se kumoaa sitten 25 vuoden tutkimustulokset? Sä itse juuri sorrut myytteihin jotka tuossa tutkimuksessa kumotaan.

Tuolla sanotaan esim: "Isä ja äiti jotka jakavat vuoteensa vaihtuvien kumppaneiden kanssa, eivät vastaa yhdessä asuvia vanhempia" Hmm, miten niin vaihtuvien kumppaneiden? Ei todellakaan kaikki miehet/naiset eron tultua seurustele välttämättä vuosiin! Ja sitten kun oikea löytyy niin se katsotaan tarkasti ja lapsi saa tutustua häneen rauhassa.
 
Mun ei tarvi lukea mitään linkkiä, että tietäisin ettei vanhempien ero aiheuta lapselle traumaa, kun se hoidetaan hyvin ja sivistyneesti. Mitä lastensuojeluun tulee, ei yksittäinen kokemus "pilaa" lasta. Lapset on loppujen lopuksi sopeutuvaisia ja järkeilevät itse tilanteita tosi hyvin.

Nimenomaan JOS ero hoidetaan sivistyneesti, mutta kun liian usein se ero ja sen jälkeiset vuodet lapsi kokee olevansa heittopussina!!
Ja kyllä varmasti yksikin paha kokemus voi "pilata" lapsen ja sen tulevaisuuden!! Ja juu, kyllähän lapset sopeutuu kun ei vaihtoehtoja jaella, mutta miksi lapset on ne joiden pitää sopeutua?!
Miksi juurikin erotilanteissa (ja jälkimainigeissa) molemmat vanhemmat hyvin usein ajavat täysin omaa etuaan ja omia halujaan lapsen nimissä?! Jos sä vihaat ex-puolisoasi, niin miksi se pitää tuoda lapsen tietoon ja vielä sillain, ettei lapsi tiedä miten siihen toiseen vanhempaan SAISI suhtautua? Miksi ei voi joustaa asioissa, edes lapsen pyynnöstä ("minä kun en sille exälle sitä iloa suo!!")?
 
oksenna vain itse ja paskanna vielä lopuksi. :)

uY0c6O8.gif
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näin se on;29430567:
Nimenomaan JOS ero hoidetaan sivistyneesti, mutta kun liian usein se ero ja sen jälkeiset vuodet lapsi kokee olevansa heittopussina!!
Ja kyllä varmasti yksikin paha kokemus voi "pilata" lapsen ja sen tulevaisuuden!! Ja juu, kyllähän lapset sopeutuu kun ei vaihtoehtoja jaella, mutta miksi lapset on ne joiden pitää sopeutua?!
Miksi juurikin erotilanteissa (ja jälkimainigeissa) molemmat vanhemmat hyvin usein ajavat täysin omaa etuaan ja omia halujaan lapsen nimissä?! Jos sä vihaat ex-puolisoasi, niin miksi se pitää tuoda lapsen tietoon ja vielä sillain, ettei lapsi tiedä miten siihen toiseen vanhempaan SAISI suhtautua? Miksi ei voi joustaa asioissa, edes lapsen pyynnöstä ("minä kun en sille exälle sitä iloa suo!!")?

Mun lapsuudenystävistä monien vanhemmat ovat eronneet. Heidän porukat hoitivat koko homman rauhallisesti ja asiallisesti, muutto ja uudet järjestelyt tapaamisten kanssa vaati vain työtä.
Hyvin monesti ero on myös lapsille iso helpotus ja uuden elämän opettelu ei tunnu pahalta.
 
Iso helpotus?! Jos ero on iso helpotus, on ollut oikeasti pahat oltavat jo kotona. Aivan varmasti tuntuu varsinkin tuollaisessa tilanteessa pahalta se kaikki.
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
Iso helpotus?! Jos ero on iso helpotus, on ollut oikeasti pahat oltavat jo kotona. Aivan varmasti tuntuu varsinkin tuollaisessa tilanteessa pahalta se kaikki.

Mä olin 18v. (ja asuun kotona) ku vanhemmat eros ja kyllä mä olin helpottunu ku vanhemmat eros. Mä tajusin, että se on paras vaihtoehto kaikille. Eikä meillä silti mitää väkivaltaa tai mielettömän kamalat oltavat ollu kotona.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Itse henkilökohtaisesti ignoroin HG-91 kirjoitukset, koska se nyt vaan tietää eikä voi olla väärässä ja hänen mielipiteensä on virallinen totuus.

Nopealla analyysillä tyypillinen besserwisser ja aito yhden ajatuksen ihminen vailla kykyä argumentoida kantaansa millään arkielämään edes etäisesti viittaavalla tavalla saatika kyvyllä ymmärtää vastakkaista näkökulmaa vaikka sen toisi tarjottimella perusteltuna, ratakiskolla tekstattuna ja järjellisesti palasteltuna eteen. On vain helpompi oksentaa se n+ kommenttia paskaa mutulla kun oikeasti lukea tai ymmärtää lukemaansa. Musta tuntuu tältä, ja tämä yllä argumentoituna, eli ei edes ole mutu millä pätisin. Toki ajatus minkä olen valmis myymään kunhan vain joku osoittaa tämän vääräksi ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ilkeä Harmaa;29430608:

Joo, kiva että kerroit :D Eihän sitä kaikkien ystävä voikaan olla :hug:
 
Ei lapset erossa me rikki.

Erossa menee rikki kulissit.

Tätä mä en kyllä voi käsittää tätä kulissihuudatusta. Ei tietenkään mikään suhde jossa yksikin vastamäki on, voi olla muuta kuin kulissi. Tätä yksi ex-ystävä luukutti. Kun ei ole onnellisia pareja, vain "tottumuksesta" ja "käytännön asioista" johtuen ihmiset ovat yhdessä pitkissä liitoissa. Huoh ja vielä kerran huoh.
 
Tätä mä en kyllä voi käsittää tätä kulissihuudatusta. huoh.

En käsityskyvyllesi voi mitään.

Mut kun ne erot harvemmin tulee onnellisiin perheisiin. Harvemmin myöskään tulevat sormia napsauttamalla. Aika moni miettii tulevaa omaa pärjäämistään vuosia, enneko laittaa eron vireille.
Ja sit katos vaan, Ari ja Raijakin eros, eipäs olis uskonu.
 
Tätä mä en kyllä voi käsittää tätä kulissihuudatusta. Ei tietenkään mikään suhde jossa yksikin vastamäki on, voi olla muuta kuin kulissi. Tätä yksi ex-ystävä luukutti. Kun ei ole onnellisia pareja, vain "tottumuksesta" ja "käytännön asioista" johtuen ihmiset ovat yhdessä pitkissä liitoissa. Huoh ja vielä kerran huoh.

Minä en käsitä sun ahdasmielisyyttä mutta taidat olla aika vanha ja konservatiivinen, sen kuvan kirjoitustesi perusteella on saanut.

Joka tapauksessa varmaan äitinä pystyt samaistumaan siihen, että vanhemmat haluavat lapsilleen antaa parasta ja kuunkin taivaalta. Ongelmat voi olla lasten vuoksi olla miellyttävin lakaista maton alle ja jättää eroamatta kunnes lapset kasvaa ja ymmärtää asioista enemmän. Nytkin oli me naisissa juttua kulissiliitosta, Tua Tikkanen kertoi olleensa avioliitossa viimeiset vuodet ainoastaan lastensa takia.
 
Yhteistyössä