Menin täydessä tällingissä jumppaan!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Jennika"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei voi olla todellista. :D Mä en ole työtön enkä syrjäytynyt enkä edes käy jumpissa. Mä nyt vain en tykkää siitä, että meikit on naamassa hikiliikunnan aikana. Mä osaan pestä meikit pois ennen liikuntaa, mutta ei voi mitään jos joillakin ei älykkyys ja taidot riitä tähän. :)

Juu juu, eli sinä kyllä pesisit meikit ennen liikuntaa, jos nyt ylipäätänsä liikuntaa joskus harrastaisit.

En näe siinä järkeä, että kävisin suihkussa sekä salille saapuessa että sieltä lähtiessä ja näin ollen kävisin päivän aikana yhteensä kolme kertaa suihkussa, kun voin aivan hyvin skipata niistä yhden, ainakin näin talvella, kun iho kuivuu muutenkin, enkä mitenkään kärsi siitä, että minulla on meikkiä naamassa, eikä silmämeikki leviä mihinkään suuntaan. Sille en voi mitään, että joku satunnainen viime viikolla palstalle rantautunut ei tätä ymmärrä.
 
Mistä sitä edes tietää, että ihmiset katsovat kieroon ja minkä takia? Oma mielikuvitus varmaan tekee tepposet, kun itse on sillä asenteella, että varmasti kaikki nyt tuijottaa. Sitä alkaa nähdä niitä "vinoja katseita" kaikkialla. Vai onko joku tullut ihan huomauttamaan, että mitäs sinä täällä meikeissä jumppailet?

Mitä tulee meikkeihin ja liikuntaan, niin voin hyvin ymmärtää, että jos työpäivän jälkeen liikuntaa harrastaa, niin usein se tapahtuu meikit naamassa. Jos pakkeli namassa ei häiritse, niin mitä sitä suotta poistamaankaan.

Itse ole kotiäiti ja harvemmin meikkaan arkena. Salilla tulee siis yleensä hilluttua ihan naturellina. Joskus olen siskon kanssa käynyt ensin kaupungilla(meikit naamassa) ja sen jälkeen käyty yhdessä jumppaamassa. Ei se nyt niin epämielyttävä tunne ollut... eikä kukaan kyllä mielestäni tuijottanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;25798453:
Juu juu, eli sinä kyllä pesisit meikit ennen liikuntaa, jos nyt ylipäätänsä liikuntaa joskus harrastaisit.

En näe siinä järkeä, että kävisin suihkussa sekä salille saapuessa että sieltä lähtiessä ja näin ollen kävisin päivän aikana yhteensä kolme kertaa suihkussa, kun voin aivan hyvin skipata niistä yhden, ainakin näin talvella, kun iho kuivuu muutenkin, enkä mitenkään kärsi siitä, että minulla on meikkiä naamassa, eikä silmämeikki leviä mihinkään suuntaan. Sille en voi mitään, että joku satunnainen viime viikolla palstalle rantautunut ei tätä ymmärrä.

Ai se, että en käy jumpissa tarkoittaa sitä, että en harrasta hikiliikuntaa. :D Enkä mä kyllä kirjoittanut, että pitää käydä suihkussa. On kyllä varmaan hankala elämä jos ei osaa pestä kasvojaan ilman suihkua.

Mä olen kyllä ollut palstalla harmaana paljon kauemmin kuin vasta viime viikosta lähtien eli kyllä mä tiedän mikä naurettava provoaja sä olet. :)
 
Väitinkö mä sellaista? Sä vedit taas herneet nenään kun en ole sun kanssa samaa mieltä. :)

Huomasitko kysymysmerkin? ;)

Pitää muuten oikaista väärinkäsitystäsi (jonka teit puhtaasti omien oletustesi mukaisesi), en vetänyt tuosta herneitä nenään, halusin vain tietää, pitääkö muidenkin tehdä kuten itse haluat.

Hyvä muuten, että vastasit sitten myöhemmin tuohon kysymykseen. :)


Muoks. Huomasin sitten tällaisenkin kommentin "Mä osaan pestä meikit pois ennen liikuntaa, mutta ei voi mitään jos joillakin ei älykkyys ja taidot riitä tähän. " Se ei siis ole halusta kiinni vaan taidoista? :D Aika huteralta pohjalta aloit haastamaan. Haastehan tuo kommenttisi minulle _taas_ oli.
 
Viimeksi muokattu:
On muuten aika kätevä nappi tämä, jolla voi estää näkemästä, mitä arjen oivalluksia tuo Minda Eloise keksii kirjoittaa. Säästyy harmailta hiuksilta, kun ei tarvitse urpolle vääntää ratakiskosta...
 
Muoks. Huomasin sitten tällaisenkin kommentin "Mä osaan pestä meikit pois ennen liikuntaa, mutta ei voi mitään jos joillakin ei älykkyys ja taidot riitä tähän. " Se ei siis ole halusta kiinni vaan taidoista? :D Aika huteralta pohjalta aloit haastamaan. Haastehan tuo kommenttisi minulle _taas_ oli.

Miten niin sinulle? Björnillehän se oli vastaus, kun Björn vihjaili eloisea työttämäksi tai syrjäytyneeksi. Eloise näpäytti takaisin.
 
[QUOTE="vieras";25798569]Miten niin sinulle? Björnillehän se oli vastaus, kun Björn vihjaili eloisea työttämäksi tai syrjäytyneeksi. Eloise näpäytti takaisin.[/QUOTE]

Se haaste ja heikko yritys saada ärsyyntymään oli tämä "Väitinkö mä sellaista? Sä vedit taas herneet nenään kun en ole sun kanssa samaa mieltä." ja tuossa björnille laitetussa näpäytysyrityksessä puhui itsensä pussiin. Siinä rautalankaa.
 
Mä katon jokaista meikattua jumppaajaa kieroon. Mä vaan en käsitä miten ne pystyy. Mua ahistaa ajatuskin meikeistä urheillessa.

Meillä kilpatanssitreeneissä taas katsottiin kieroon ihmisiä, jota tulivat salille kulahtaneessa T-paidassa, vanhoissa verkkareissa ja ilman meikkiä. Aloittelijat tekevät usein tämän virheen. Oppivat kyllä pian tavoille, kun huomaavat, että oikeaan fiilikseen pääsee paremmin, kun on huoliteltu.
 

Yhteistyössä