Michael Joseph Jackson in Memoriam 25.6.2009

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Akaatti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";28651510]Eihän tuon vauvan kasvoja edes näy kun on jonkun rievun laittanut sen päähän? Mitä järkeä on näyttää vauvaa noin?[/QUOTE]

Hän halusi suojella lapsiaan julkisuudelta, jotta lapset voisivat elää suojatumman lapsuuden kuin mitä Michaelilla itsellään oli. Sen vuoksi lapset kulkivat huivit/naamiot päässä. Michael sai silloin Berliinissä ajatuksen vilauttaa lasta faneille, monet ihmiset ovat kiinnostuneita näkemään vauvoja, vaikka kauempaakin. Ja kuten aiemmin jo kirjoitin, Michael on pyytänyt anteeksi tuota tapahtumaa ja katunut sitä jälkikäteen.
 
Hän halusi suojella lapsiaan julkisuudelta, jotta lapset voisivat elää suojatumman lapsuuden kuin mitä Michaelilla itsellään oli. Sen vuoksi lapset kulkivat huivit/naamiot päässä. Michael sai silloin Berliinissä ajatuksen vilauttaa lasta faneille, monet ihmiset ovat kiinnostuneita näkemään vauvoja, vaikka kauempaakin. Ja kuten aiemmin jo kirjoitin, Michael on pyytänyt anteeksi tuota tapahtumaa ja katunut sitä jälkikäteen.

Myönnä jo että ei tuo ole tervejärkisen touhuja:O
 
[QUOTE="vieras";28651545]Myönnä jo että ei tuo ole tervejärkisen touhuja:O[/QUOTE]

Michael on itse myöntänyt, että hän teki suuren virheen. Ihmiset ovat erehtyväisiä. Pääasia on kuitenkin se, ettei lapselle käynyt mitään ja se vilautus parvekkeen ulkopuolella oli hyvin lyhyt.
 
Michael ei ollut pedofiili, hänet on todettu syyttömäksi, syytökset olivat lasten rahanahneiden vanhempien keino yrittää rikastua.

FBI:n asiakirjojen mukaan Michael Jackson käytti 15 vuoden aikana hyväkseen 24 nuorta poikaa.
Mirror -lehti uutisoi FBI:n salaisista asiakirjoista, joihin on kerätty todisteita poptähti Michael Jacksoniin kohdistuneista pedofiliaepäilyistä.

Asiakirjoissa väitetään Jacksonin hyväksikäyttäneen 24 nuorta poikaa yli 15 vuoden aikana. Jacksonin sanotaan maksaneen uhreilleen yhteensä yli 26 miljoonaa euroa välttääkseen pedofiliasyytökset.

Jacksonin uhrien joukossa väitetään olevan useita entisiä lapsitähtiä, jotka olivat tuttuja vieraita poptähden Neverland-tilalla.

FBI:n keräämien todisteiden joukossa on esimerkiksi entisten työntekijöiden haastatteluja, joissa he kertovat lasten hyväksikäytön tapahtuneen vanhempien läsnä ollessa.

Jacksonin sanotaan laatineen lasten vanhempien kanssa sopimukset, joissa käytiin tarkasti läpi, etteivät lapset perheineen saaneet puhua hyväksikäytöstä julkisuudessa tai vaatia häneltä myöhemmin lisää rahaa.

Pedofiliaepäilyt varjostivat vuonna 2009 kuolleen Michael Jacksonin uraa vuosikymmenien ajan. Ensimmäistä kertaa Jackson oli syytettynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 1993. Tuolloin hänen uskotaan maksaneen 13-vuotiaalle Jordan Chandlerille yli 10 miljoonaa euroa, jotta tämä peruisi syytöksensä.

Seuraavan kerran Jackson oli oikeudessa syytettynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 2005. Tuolloin oikeus vapautti hänet syytteistä.

Nyt entinen lapsitähti Wade Robson on haastanut Jacksonin perikunnan oikeuteen. Hän syyttää Jacksonin käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväksi vuosien ajan. Jacksonin perikuntaa edustavat asianajajat ovat kiistäneet syytteet jyrkästi.

FBI: Michael Jackson hyv
 

Yhteistyössä