miehellä ei seiso...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja satunnainen kulkija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

satunnainen kulkija

Vieras
Miesystäväni on noin 40-vuotias ja minä häntä yli kymmenen vuotta nuorempi. Kaikin puolin ihana ihminen, jonka kanssa on helppo olla ja on yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Mutta makuukammarin puolella kaikki sitten "töksähtääkin". Mieheni saa kyllä kovan seisokin, mutta kun itse yhdynnän pitäisi tapahtua, pikkukaveri veltostuu. Ajattelin tämän johtuvan suorituspaineista, joten en tehnyt asiasta numeroa. Ehdotin, että voimme edetä seksin suhteen rauhallisemmin ja voihan sitä tehdä muutakin mukavaa, kuten suuseksiä ja hyväilyä yms. Nyt on kuitenkin jo muutama kuukausi vierähtänyt, mutta tilanne ei ole muuttunut. Ymmärrän, että mieheni työpaineet voivat vaikuttaa tai sitten en vaan ole hänen mielestään riittävän puoleensa vetävä.
Olen yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta mieheni menee vain vaivaantuneeksi ja sanoo, että kortsu vie tunnon. Aikaisemmat miesystäväni eivät ole kyseisestä asiasta valittaneet, mutta kaikkihan ovat yksilöitä, joten kai sekin on mahdollista. Itseltäni alkavat kuitenkin olla jo neuvot vähissä, ja pelkkä suuseksi ja käsillä toisen tyydyttäminen alkaa hieman kyllästyttää. Itse yhdyntä ei ole edelleenkään onnistunut. Seksin suhteen olen erittäin avoin ja kokeilunhaluinen, joten tilanne on ikävä. Hyvä suhde, mutta todella surkea seksielämä..
Onko kukaan törmännyt vastaavaan ongelmaan ja mikä ratkaisuksi? Voisiko asia korjaantua pillereiden hankinnalla vai onko vaan olla mahdollista, että joidenkin kohdalla seksi ei vaan toimi, olipa pillereitä tai ei..?
Asiallisia vastauksia, kiitos.
 
Ei tässä muu auta kun keksustelet miehesi kanssa tästä asiasta. Ehkä hänellä on suorituspaineeta ja osasyy myös työpuolesta paineesta. Mutta jos ei muu auta niin lääkärille vaan niin eiköhän saatte sen jälkeen taas mukavia kiihkeitä hetkiä makuhuoneeseenne :-)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Toinen satunnainen mies:
Jättääkää kumi pois. Se on totta että se vie tunnon ja itelläkin yleensä lopahtaa sen kanssa. Mihin sitä tarvii edes!

Eiköhän se kumin kanssa voi hyvin elää. Vaikka vakiintuneessa suhteessa voisi kumin jättää pois, niin kaikille naisille ei pillerit sovi, silloin kumi on pienempi paha.

Tuohon veltostumiseen: epäonnistumiset ruokkivat uusia epäonnistumisia. Tarkoitan sitä, että kun hänellä on veltostunut muutaman kerran, niin sitä alkaa mietiiä useammin. Varmasti kaikki miehet ovat joskus törmänneet tähän ongelmaan, eikä sitä kannata vähätellä.

Kiinnitätkö häneen tarpeeksi huomiota sängyssä, puhutko, kiihotatko? Itse olen huomannut että jos nainen on sängyssä hiljaa, ei sano mikä tuntuu hyvälle tms., niin jotenkin kiinnostus voi "lopahtaa".
 
Täällä olisi kovakaluinen mies joka ei varmasti jätä kylmäksi. Voin tulla nauttimaan sinusta samalla miesystäväsi voi kuvailla ja ihailla vieressä.
 
"Mihin kumia tarvii?" Seksi voi tuoda mukanaan ikäviä tauteja tai vauvoja... Ja pillerit voi viedä naiselta halut kokonaan, mutta se ei varmaan miehiä paljon haittaa, vaikka naisesta ei tunnu miltään?! Jos kumista ei tykkää, mies voi vaikka laitattaa johtimensa kiinni pariksi vuodeksi ja avauttaa ne myöhemmin mikäli haluaa lapsia. Vai miksi ei voi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja eriili:
Miks miehet eivoi tehdä sterilisaatio leikk. minä tein, vaimon kaa tyytyväisiä. Eikä edes maksanut paljon mitään, OYSISSA päiväkir.

niin mekin päädyttiin siihen sterilisaatioon.vaimo ei voi syödä pillereitä ja kumit vie tuntoa.nyt saan nauttia hänen suloistaan milloin vain ja missä vain.makso yksityisellä 130e ja ei tarvinnu jonotella.
 
masturboiko miehesi salaa..... paineet menee sinne. Epäilen vahvasti. Kysy suoraan häneltä!
Nykyään on hyviä potenssilääkkeitä. Itse käytän Viagraa ja toimii hyvin. Minulle riittää 1/4 osa 100mg tabusta. Eli ei maksa paljon. Olen tosi onnellinen kun olen saanut naintikuntoni takaisin lääkityksen avulla. Toki pystyn joskus ilman lääkettäkin, mutta harvoin. täysin kyvytön en siis ole. eli samanlainen tapaus kuin hänkin.
 
Aivan totta minullakin, kortsu vie tunnon kullista, en pidä ollenkaan.
Toinen juttu mikä tuli mieleeni on, miten ohjaileva olet kun sekstailette?
Liiallinen ohjailu ja moralisointi saattavat viedä rakastelulta pohjan pois.
 
pallit pois ku ei niillä tee mitään
Miesystäväni on noin 40-vuotias ja minä häntä yli kymmenen vuotta nuorempi. Kaikin puolin ihana ihminen, jonka kanssa on helppo olla ja on yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Mutta makuukammarin puolella kaikki sitten "töksähtääkin". Mieheni saa kyllä kovan seisokin, mutta kun itse yhdynnän pitäisi tapahtua, pikkukaveri veltostuu. Ajattelin tämän johtuvan suorituspaineista, joten en tehnyt asiasta numeroa. Ehdotin, että voimme edetä seksin suhteen rauhallisemmin ja voihan sitä tehdä muutakin mukavaa, kuten suuseksiä ja hyväilyä yms. Nyt on kuitenkin jo muutama kuukausi vierähtänyt, mutta tilanne ei ole muuttunut. Ymmärrän, että mieheni työpaineet voivat vaikuttaa tai sitten en vaan ole hänen mielestään riittävän puoleensa vetävä.
Olen yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta mieheni menee vain vaivaantuneeksi ja sanoo, että kortsu vie tunnon. Aikaisemmat miesystäväni eivät ole kyseisestä asiasta valittaneet, mutta kaikkihan ovat yksilöitä, joten kai sekin on mahdollista. Itseltäni alkavat kuitenkin olla jo neuvot vähissä, ja pelkkä suuseksi ja käsillä toisen tyydyttäminen alkaa hieman kyllästyttää. Itse yhdyntä ei ole edelleenkään onnistunut. Seksin suhteen olen erittäin avoin ja kokeilunhaluinen, joten tilanne on ikävä. Hyvä suhde, mutta todella surkea seksielämä..
Onko kukaan törmännyt vastaavaan ongelmaan ja mikä ratkaisuksi? Voisiko asia korjaantua pillereiden hankinnalla vai onko vaan olla mahdollista, että joidenkin kohdalla seksi ei vaan toimi, olipa pillereitä tai ei..?
Asiallisia vastauksia, kiitos.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo kumin aiheuttama potenssilasku on kieltämättä hankala ongelma. Itse en voi sietää kortsuja ollenkaan ja halut menevät muutenkin niiden kanssa oikeastaan kokonaan. Siksi vaihtoehdot ovat e-pillerit, pelkkä suuseksi/hyväily tai sitten kumppanin vaihto. Todellisuudessa vaihtoehtoja on yleesä vain nuo ensimmäinen ja kolmas, koska hillitön panetus iskee päälle ennemmin tai myöhemmin.

Myös testauksissa pitää käydä useammin, jos ei halua olla tautien levittäjä. Itselläni on käynyt onni ja puhtaana olen säilynyt, mutta seksikumppaneita on vähemmän ja huolellisemmin valittuina kortsukammosta johtuen.

Muuten ei potenssin kanssa ongelmia ole ollut, vaan ne keskittyvät vaan tuohon kondomin vastenmielisyyteen. Paljaalla on parasta :)
 
No niin on ongelmia
Miesystäväni on noin 40-vuotias ja minä häntä yli kymmenen vuotta nuorempi. Kaikin puolin ihana ihminen, jonka kanssa on helppo olla ja on yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Mutta makuukammarin puolella kaikki sitten "töksähtääkin". Mieheni saa kyllä kovan seisokin, mutta kun itse yhdynnän pitäisi tapahtua, pikkukaveri veltostuu. Ajattelin tämän johtuvan suorituspaineista, joten en tehnyt asiasta numeroa. Ehdotin, että voimme edetä seksin suhteen rauhallisemmin ja voihan sitä tehdä muutakin mukavaa, kuten suuseksiä ja hyväilyä yms. Nyt on kuitenkin jo muutama kuukausi vierähtänyt, mutta tilanne ei ole muuttunut. Ymmärrän, että mieheni työpaineet voivat vaikuttaa tai sitten en vaan ole hänen mielestään riittävän puoleensa vetävä.
Olen yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta mieheni menee vain vaivaantuneeksi ja sanoo, että kortsu vie tunnon. Aikaisemmat miesystäväni eivät ole kyseisestä asiasta valittaneet, mutta kaikkihan ovat yksilöitä, joten kai sekin on mahdollista. Itseltäni alkavat kuitenkin olla jo neuvot vähissä, ja pelkkä suuseksi ja käsillä toisen tyydyttäminen alkaa hieman kyllästyttää. Itse yhdyntä ei ole edelleenkään onnistunut. Seksin suhteen olen erittäin avoin ja kokeilunhaluinen, joten tilanne on ikävä. Hyvä suhde, mutta todella surkea seksielämä..
Onko kukaan törmännyt vastaavaan ongelmaan ja mikä ratkaisuksi? Voisiko asia korjaantua pillereiden hankinnalla vai onko vaan olla mahdollista, että joidenkin kohdalla seksi ei vaan toimi, olipa pillereitä tai ei..?
Asiallisia vastauksia, kiitos.


Olen itse ollut kolmekymmentä vuotta suhteessa jossa seksi oli ihan mieletöntä ja sain vagina orgasmeja aina. Nyt olen sinkku omasta tahostani ja olen tavannut kaksikin kiihottavaa miestä toisella seiso kun tavattiin ja pidin hänestä kovasti hellä kiihottava tyyppi olisin varmasti saanut hänen kanssaan nautintoja mutta ei hänellä seiso. Ehdotin hänelle useasti tekstiviestillä kaikenlaista koska kiihotuimme toisistamme ja hän oli ihan mieletön suutelija, arvostan häntä, en tiedä mikä on eikä siihen tai en siihen puuttunut hän huomasi että hyväksyn hänet sellaisena kun hän on.
Olemme ystäviä ja voimme helliä toisiamme.

Tapasin myöhemmin toisen tosi voimakkaan tyypin kaikella tavalla, olen itse voimakas ja varsinkin seksuaalisesti tiedän mitä haluan ja voin saada, en antanut hänelle, hän ihmetteli, mutta jokin asia minua esti, ja sanoin että haluan tunnustella haluanko häntä todella, koska en mene sänkyyn jos en todella halua ja tunne että voin saada haluamani, no pidin hänestä, ja ajauduimme muutaman viikon kuluttua sänkyyn hän humalassa ja minä selvinpäin ei olisi pitänyt mennä ja kyllä hänellä seisoi mutta loppua ei tullut ja itse olin niin väsynyt että en halunnut ja koko homma meni aivan pieleen ja jälkeenpäin hän soitti ja kysyi kauanko muhinoitiin sanoin kauan ja eipä hän sen jälkeen soittanut - olen ihmetellyt asiaa olen sentään empaattinen ja olen saanut orgasmin nuorena tosi pienellä pippeliillä ei se ole koosta kiinni ja seisomisen tasosta, mutta miehille se taitaa olla toinen juttu.
Miksi ne eivät ota lääkettä kun kerran niitä on tarjolla tai sitten taustalla on ongelmia tai tapahtumia joiden vuoksi homma ei toimi. Luin jostain että tietty hormoonin taso puute ei saa aikaan nostetta miehissä mutta sitä voi lääkkeellä tehostaa. Ihmiset on erilaisia mutta en olisi uskonut että niin monella on näitä ongelmia.
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

L
Viestiä
1
Luettu
1K
Seksi
Et mokannut
E
N
Viestiä
52
Luettu
35K
Seksi
kulkuri
K
I
Viestiä
31
Luettu
9K
Seksi
terveisiä täältä jostain
T
E
Viestiä
10
Luettu
4K
Seksi
Miehen nainen
M
E
Viestiä
6
Luettu
3K
Seksi
jänkäjoonas1943
J

Yhteistyössä