S
satunnainen kulkija
Vieras
Miesystäväni on noin 40-vuotias ja minä häntä yli kymmenen vuotta nuorempi. Kaikin puolin ihana ihminen, jonka kanssa on helppo olla ja on yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Mutta makuukammarin puolella kaikki sitten "töksähtääkin". Mieheni saa kyllä kovan seisokin, mutta kun itse yhdynnän pitäisi tapahtua, pikkukaveri veltostuu. Ajattelin tämän johtuvan suorituspaineista, joten en tehnyt asiasta numeroa. Ehdotin, että voimme edetä seksin suhteen rauhallisemmin ja voihan sitä tehdä muutakin mukavaa, kuten suuseksiä ja hyväilyä yms. Nyt on kuitenkin jo muutama kuukausi vierähtänyt, mutta tilanne ei ole muuttunut. Ymmärrän, että mieheni työpaineet voivat vaikuttaa tai sitten en vaan ole hänen mielestään riittävän puoleensa vetävä.
Olen yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta mieheni menee vain vaivaantuneeksi ja sanoo, että kortsu vie tunnon. Aikaisemmat miesystäväni eivät ole kyseisestä asiasta valittaneet, mutta kaikkihan ovat yksilöitä, joten kai sekin on mahdollista. Itseltäni alkavat kuitenkin olla jo neuvot vähissä, ja pelkkä suuseksi ja käsillä toisen tyydyttäminen alkaa hieman kyllästyttää. Itse yhdyntä ei ole edelleenkään onnistunut. Seksin suhteen olen erittäin avoin ja kokeilunhaluinen, joten tilanne on ikävä. Hyvä suhde, mutta todella surkea seksielämä..
Onko kukaan törmännyt vastaavaan ongelmaan ja mikä ratkaisuksi? Voisiko asia korjaantua pillereiden hankinnalla vai onko vaan olla mahdollista, että joidenkin kohdalla seksi ei vaan toimi, olipa pillereitä tai ei..?
Asiallisia vastauksia, kiitos.