Miehen heikko itsetunto ja isyys

[odottaja huolissaan]

Miehellä on rankka lapsuustausta, ja varmaan siitä syystä todella heikko identiteetti. On epävarma itsestään, omista kyvyistään, ei osaa suunnitella tulevaisuutta jne. Itsetunnossa pahoja puutteita. Pelkään, millainen isä hänestä tulee? Neuvolassa sanottiin, että miehen heikko itsetunto tulee välttämättä vaikuttamaan myös lapsen identiteetin kehitykseen, jos isä on epävarma itsestään ja kasvattajana hakoteillä, joutuu lapsikin kärsimään. Minua huolestuttaa kovasti. Olen yrittänyt jutella miehelle, saada häntä hakemaan apua, muttei kuulemma rupea sellaiseen. Minä neuvon ja ohjaan häntä, hän on jotenkin tosi heikko itse. Mitä tässä voi tehdä? Välillä mietin, olisiko minun parempi kasvattaa lapsi yksin. Mutta sekinhän jättää arvet lapseen, että on eroperheestä... Tuntuu että olen mokannut pahasti, kun olen tällaiseen tilanteeseen ajanut itseni ja synnyttämässä lasta epävarmalle pohjalle.

 

[Tohippi*]

Onko miehesi ollut mukana neuvolakäynnillä? saisitko häntä tulemaan sinne ihan "normaalille rutiinikäynnille" kuuntelemaan sydänääniä tms, ja sitten voisitte keskustella asiasta neuvolantädinkanssa, josko hän osaisi puhua miehellesi "ammattilaisena" asiasta?

en ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta onneksi meillä on muista ongelmistä selvitty puhumalla.
Jos miehesi ei ole sinun pyytämänäsi valmis hakemaan apua, niin voisiko mahdollisesti neuvolan asiantunteva henkilökunta osata esittää asian niin että hänkin ymmärtäisi että lapsen etua sillä haetaan että hän suostuisi ottamaan apua vastaan.

voimia sinulle!!!!

 

[Tohipille]

Neuvolatäti itse asiassa pihalla näistä meidän asioista, neuvolapsykologin kanssa olen jutellut. Nyt oli kuitenkin viimeinen käynti siellä. Miestä töiden takia vähän hankala saada mukaan...
Mies yrittää ja on sinänsä kiltti, mutta ei vain osaa ottaa omia ongelmiaan vakavasti enkä saa millään ymmärtämään että hänen epävarmuutensa vaikuttaa koko perhe-elämäämme.
Kerro sinä, millä tavalla te olette saaneet asioita selviämään? Mies on niin huono juttelemaankaan..

 

[yy]

Pahinta mitä voit tehdä on epäillä - varsinkin ääneen - miehesi kykyjä selviytyä hommasta. Kaikenlainen neuvominen ja ylenpalttinen huolehtiminen yms. kannattaa varmasti jättää, ja antaa pikemminkin miehen rauhassa hoitaa ihan itse vauvaa aivan alusta lähtien niin ettet mitenkään puutu siihen. Opetelkaa pikemminkin kaikki jutut yhdessä, älä yritä esiintyä asiantuntijana, vaikka olisitiin ehtinyt ottaa asioista enemmän selvää. Kun mies huomaa ettei vauvan hoitaminen oikeastaan ole niin kovin vaikeaa niin itseluottamus isänä kasvaa, ja siitä on sitten helppo jatkaa isänä olemisen opettelua lapsen kasvaessa. Vähän vanhemman lapsen kanssa homma nimittäin alkaa mennä jo vähän monimutkaisemmaksi, kun pelkkä perushuolenpito ei riitä vaan pitäisikin jo osata olla kasvattaja... Meillä erityisen tärkeää tuntui olevan myös se että mies jäi kotiin hoitovapaalle aika pitkäksi aikaa kun lapsi oli n. vuoden ikäinen. Siinä on pakko ottaa itse vastuu koko hoidosta, eikä sysätä sitä äidille. Ja vastaavasti toisinpäin, minun oli pakko luottaa siihen että mies hoitaa hommat. Ja hyvin hoitaakin... Oikeastaan hyvänä puolena voisin sanoa, että itsensä epävarmaksi tunteva mutta yrittämisenhaluinen isä on itse asiassa parempi kuin liiallisella itsevarmuudella varustettu, koska asiat eivät kuitenkaan mene ihan niin kuin etukäteen ajattelee. Jos on alunperinkin asennoitunut niin että homman eteen pitää tehdä työtä ja opetella uusia asioita niin se on vain hyvä. Ei epävarmuus tällaisessa tilanteessa joka kuitenkin muuttaa kok elämän jollain lailla ole mitenkään epänormaalia, vaan oikeastaan viisasta ja realistista ;-)

Eli vielä kerran, oikeastaan ainoa mitä voit itse tehdä on antaa miehelle tilaa olla isä, eikä äidin apulainen. jos nyt kyseessä on kuitenkin normaalilla vastuuntunnolla ja älyllä varustettu yksilö niin kyllä hän osaa hommat hoitaa vaikka sinä et koko ajan olisikaan vahtimassa ja neuvomassa...

 

[Tohippi*]

YY varmaan osasi vastata paremmin, sillä meidän omat ongelmamme ovat olleet aivan erilaisia. PItkään tuli vain riideltyä ja minun kiukuteltua, ja napistua asioista, mutta vihdoin, kun olin saanut purkaa omaa epävarmuuttani ja pahaaoloani asian tiimoilta tarpeeksi, muunmuasa täällä -saimme keskusteltua. Minä sain aloitettua puhumisen ihan "tavallisesti" en naputtamalla, puhuin rauhallisesti omista tuntemuksistani ja peloistani, muistin jopa kokoajan kiinnittää huomiota siihen etten syyllistä ja valita, vaan kerron ainoastaan asioista omasta näkökulmastani. omista peloistani. nyt pikkuhiljaa on mieskin saanut avattua suutaan, ja kertonut omista tuntemuksistaan.

kuten jo aiemmin sanoin, puhuminen auttoi meitä, ja uskon se edelleen auttavan eteenpäin.

Oikein paljon tsemppiä sinulle!!!!

 

[taivi]

Täytyy heti alkuun käsittää, että itseluottamus lähtee sisältä päin. Identiteetti ei käsitteenä tarkoita mitään yhtenäistä, pysyvää kokonaisuutta, vaan se muodostuu ja muuttuu koko ajan.
Ihmisen yksilöllinen identiteetti muodostuu lukuisista määreistä. Itsensä voi määritellä ammattinsa, vanhempiensa, lastensa, maantieteellisen sijaintinsa, työyhteisönsä tai esimerkiksi harrastuksensa perusteella. Sisäinen dialogimme kertoo meille sen, millaisena itsemme näemme, mihin uskomme kykenevämme ja minkä arvoisia koemme olevamme.

Siinä, missä jokaisella meistä on lukuisia mahdollisuuksia muodostaa käsitys siitä, keitä olemme ja millaisia olemme, on meillä myös mahdollisuus muokata näitä käsityksiä pohtimalla, auttaako kyseinen piirre minua, vai estääkö se toimimasta tai kenties kokonaan menemästä eteenpäin.

Jokainen meistä kokee joskus negatiivisia tunteita ja voimattomuutta. Kaikki meistä pelkäävät joskus epäonnistuvansa. Se, mikä erottaa itsensä toteuttajan niistä, jotka eivät onnistu, ei ole se, mitä heille tapahtuu, vaan se, miten he siihen suhtautuvat.

On oleellista hyväksyä negatiivinen ajatusketju osana inhimillisyyttä ja toimia siitä huolimatta, sillä negatiivisista tunteista ei pääse eroon niitä välttelemällä. Esimerkkinä tarina, jonka mukaan pitäisi olla ajattelematta suurta vaaleanpunaista elefanttia, mutta kuinkas käykään, näet mielessäsi tällä hetkellä juuri sen.
Sisäinen dialogisi määrittelee ja muokkaa vahvasti omaa käsitystäsi itsestäsi. Jos uskot että olet arvokas ja vahva, ajan saatossa nämä käsitteet muodostuvat osaksi identiteettiäsi.
Näin ystävänpäivän lähestyessä, voisit kirjoittaa itsellesi ystävänpäiväkortin tai kirjeen, sillä olethan oman elämäsi tärkein henkilö. Tämä erityisesti teille, heille ja meille, jotka yleensä tai usein keskittyvät negatiivisiin puoliinsa.

Esimerkki: Henkilö on lähdössä viettämään iltaa ystävättärensä kanssa ja meikatessaan manaa tälle vatsamakkaroitaan, ryppyjään, huonoa itsetuntoaan ja kurjaa elämäänsä. Sen lisäksi, että moinen tuskin kohottaa kenenkään mielialaa, henkilön aivot oppivat kaiken sanotun, kuin se tulisi ulkopuolisen suusta, jolloin ongelma pahenee, henkilön minäkuva vääristyy entisestään ja olo on aina vain kurjempi.
Uskallan olettaa, että harvat meistä sanoisivat parhaalle ystävälleen sellaisia asioita, joita itsellemme sanomme tauotta, päivittäin, unohtaen tai ymmärtämättä, kuinka paljon moinen vaikuttaa omaan käsitykseen itsestämme.

Tee tänä ystävänpäivänä poikkeus. Kirjoita itsellesi kortti, kuin kirjoittaisit rakkaimmalle ystävällesi. Kerro itsellesi hyvät ja kauniit piirteesi. Kehu itseäsi, sillä sitä voi harvoin tehdä liikaa. Tunnusta itsellesi, että olet joka ikisen kehun arvoinen. Olet ansainnut olla onnellinen kaiken sen jälkeen, mitä olet kokenut. Keskity kirjoittamiseen ja tee se huolella. Älä jätä itsekritiikille tilaa. Säilytä kortti ja lue se aina, kun tunnet itsesi voimattomaksi. Usko siihen mitä sanot. Anna itsellesi lahja. Uusi hajuvesi, viikonloppu kylpylässä tai vaikka rauhallinen koti-illallinen kynttilän valossa. Tee se itsellesi, mitä haluaisit ja toivoisit muilta. Sano itsellesi ne asiat, mitä odotat toisten sinulle sanovan.

taivi