Kuulostaa toisaalta tutulta, toisaalta meidän tilanne on eri, koska minä en käy töissä. Aina silloin tällöin(varsinkin viime aikoina, koska odotan neljättä, raskaus on ollut haasteellinen ja muutenkin väsyttävä) meillä ajaudutaan siihen, että itken väsymystäni. Tiedän, että osa on myös omaa tyhmyyttäni, kun en huolehdi riittävästä unesta, koska yleensä ottaen nukuttuani vähän enemmän, tilanne ei näytäkään enää niin mustavalkoiselta. Toisaalta tuntuu, että ei se mies oikeasti tajua, mitä kaikkea teen. Ja toisaalta oma ymmärtämys myös miestäni kohtaan on kasvanut: ei sekään varmaan ole kivaa, kun käytännössä yksin vastaa perheen elättämisestä, koska kotihoidontuki nyt ei mikään valtava ole... Ja epäilemättä myös mieheni on työpäivänsä päätteeksi väsynyt. En siis enää kuvittele, että mieheni pääsee helpommalla töissä...
Pikkuhiljaa olen oppinut käsittämään, että monet ongelmat meillä johtuu mm. kommunikointitapojen erilaisuudesta(siis esim. että minä puhun ajatuksiani julki, kun joku ongelma pitäisi ratkaista ja jäsennän ajatuksiani ääneen, kun taas mieheni ei ole samanlainen, mikä minussa taas aiheuttaa tunteen, että minä joudun kantamaan kaiken vastuun, ja miehessäni helposti tunteen, että minä vaadin jotain, olen tyytymätön ja hän helposti ottaa nokkiinsa, koska kokee, että minä syytän häntä jostakin) ja mm. siitä, että ainakaan minun mies ei "nää" niitä asioita, mitä pitäisi tehdä, mikä taas johtuu siitä, ettei häntä haittaa yhtään se, että sänky on petaamatta, tiskipöydällä on astioita(nehän ehtii myöhemminkin korjata, kun taas minusta siinä vaiheessa, kun mainitsen asiasta, pitäisi jo ruveta tapahtumaan jotakin), murusia keittiönpöydän alla tai että pöytää ei ole pyyhitty. Tuollaiset asiat eivät ole tärkeitä hänestä. Niinpä olen vihdoin ruvennut tajuamaan, että minun on aivan turha sanoa: "Miksi sinä et voi tehdä mitään?", "Etkö vois vähän auttaa?", "Miksi minun pitää aina tehdä kaikki?" jne. koska eihän ne mitään kerro ihmiselle, jonka mielestä minä teen paljon "turhaa" työtä. Sitä paitsi on epäreilua sanoa, ettei mies tee mitään, vaikka minä käytännössä huolehdinkin siivouksen, koska kyllä meillä mieskin tekee... Pitää siis sanoa suoraan, mitä haluaa: "Voitko tyhjentää tiskikoneen, niin minä laitan pyykkikoneen päälle?", "Voitko laittaa pyykit kuivumaan/kuivausrumpuun?" "Petaatko sängyt?" jne. No, kyllähän se toisinaan ärsyttää, että pitää erikseen pyytää tekemään jotain, mutta ei se mies toisaalta ajatuksiakaan osaa lukea ja kun minä käytännössä vastaan pyykinpesusta, ruuanlaitosta yms. niin äkkinäinen roolienvaihto ja vastuunjakaminen toisinpäin on mahdotonta.
Minusta tuo listanteko ei ole pelkästään huono asia. Silloin on mustaa valkoisella ja varmaan miehesikin pysähtyy ajattelemaan asiaa. Sinuna miettisin illaksi konkreettisia asioita, joihin haluat muutoksen. Esim. meillä tällaisia on ollut yhteinen siivouspäivä. Tai no... Siis minä siivoan ja mies on lasten kanssa. Tai saattaa siivota lelut lastenhuoneesta lasten kanssa, ellen minä ole sitä aikaisemmin tehnyt, mutta muuten pitää lapset jaloista pois. Tämä on ollut suuri helpotus, jota en ennen tätä neljättä raskautta ole edes kaivannut, koska olen tykännyt siivota ja se on onnistunut lasten kanssa, mutta tämä muutos onnistui vasta, kun sanoin suoraan, että nyt on pakko ottaa käyttöön yhteinen siivouspäivä. Meillä on myös pyrkimyksenä saada tiskikone ja -pöytä tyhjäksi illalla, niin että minun on helpompi aloittaa päivä, mutta tästä kyllä lipsuu molemmat, koska iltaisin ollaan yleensä niin väsyneitä ja mukavuudenhaluisia, ettei "ehditä".
Olen kyllä huomannut, että mieheni on pikkuhiljaa ruvennut ymmärtämään asian merkityksen, koska aivan selkeästi tekee sitä useammin kuin ennen, vaikkakin tiskipöytä ja ruokapöytä jää edelleen pyyhkimättä.
Mutta toisaalta, parempi sekin kuin ei mitään. Sen lisäksi olen itse miettinyt asioiden aikataulutusta ja sitä, mikä oikeasti on tärkeätä. Voiko joku asia odottaa, vai onko se pakko tehdä samantien. Onko teillä esim. pesukoneessa ajastusmahdollisuutta, niin että sinä voisit täyttää koneen valmiiksi ja miehesi ripustaisi pyykit ennen töihin lähtöä tai töistä tultuaan? Mahdollisuuksia on monia, mutta niistä pitää puhua suoraan. Tsemppiä ja jaksamista jatkoon! Toivottavasti saatte muutoksen aikaiseksi.
No nälkäset lapset heti tottakai mankuu, että miks isi syö? Eiko meille oo ruokaa? Käskin lasten mennä mankuun isänsä jalkoihin. Sellanen super-söpö 3 vuotias suurilla silmillään pyysi isältään palaa pihvistä... Kyllä riipasi omaa sydänalaa, mutta yritin pysyä kovana ja menin vain pihalle. Oli sen pakko ollu jakaa ruokansa lasten kans.