Miehen kaverin tyttöystävä aiheuttaa ongelmia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Evelle
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Evelle

Vieras
Itselläni on tilanne, johon kaipaisin muidenkin ihmisten näkemystä. Olemme mieheni kanssa olleet monta vuotta yhdessä ja suhteemme on hyvä muuten, mutta nyt mieheni parhaan ystävän tyttöystävä saa aiheutettua jatkuvasti konfliktejja. Eli joka kerta kun olemme tavanneet juhlissa tai muuten vain illan vietossa, on tämä tyttöystävä sanotaan nyt vaikka "suvi" tehnyt jotain mikä on pilannut koko illan. Viimeisimmällä kerralla tämä Suvi ylitti hölmöilyllään minun sietokyvyn rajan totaalisesti. Lähdin juhlista kokonaan pois enkä sen jälkeen ole häntä halunnut nähdä tai pitää mitään yhteyttä, tällöin miehenikin sanoi, ettei halua nähdä enää tätä Suvia.

Miehelleni tämä on nyt kuitenkin kova paikka, koska en enää halua lähteä minnekkään hänen kavereiden juttuihin mukaan missä voisin törmätä tähän Suviin. Enkä erityisen iloinen ole siitä, että miehenikään tätä Suvia näkee, sillä Suvi on kerran minun silmien edessä suudellut miestäni. (!!!)

Minua kyllä harmittaa kovasti etten voi enää juurikaan minnekkään yhteisiin kaveri juttuihin mennä mukaan, sillä pidän näistä mieheni kavereista ja heidän tyttöystävistään kovasti. Vain tämä Suvi on tälläinen "outo" tapaus, hänellä on kuulemma jotain mielenterveysongelmaakin takana, mutta ei ne silti oikeuta hänen hölmäilyjä.

Mieheni ja minä ollaan juteltu myös muiden näitten kaverusten ja heidän tyttöystäviensä kanssa ja heilläkin on mennyt hermo tähän naiseen. Silloin viimeisen kerran kun näin tätä Suvia, niin hän sanoi suoraan minulle, että yrittää erottaa meidän kaveripiiristä yhtä pariskuntaa (Miksei siis yrittäisi minua ja miestänikin erottaa)!! Ja yksi näistä tyttöystävistä sanoi minulle, että tämä Suvi saa ilmeisesti tehdä mitä vaan kun hän on "Suvi".

Nyt vappuna sitten tilanne kärjistyi, kun en halunnut lähteä viettämään vappua paikkaan missä tämä Suvi olisi myös ollut. Mieheni sanoi, että on kumma kun kaksi aikuista ihmistä ei voi sopia ja tulla keskenään toimeen. Vihastuin miehelleni, koska olimme jo sopineet aikoja sitten, että minun ei tarvitse enää Suvia tavata (koska olen niin monta kertaa yrittänyt, mutta aina tapahtunut jotain ikävää). Mutta ymmärrän miestäni, että hän haluaa tavata parasta ystäväänsä. Olen ehdottanut, että mieheni tapaisi tätä ystäväänsä kahdestaan, kävisivät elokuvissa, oluella, pelaamassa pokeria tai mitä vaan, että ei sen Suvin tarvitse kaikkialle tulla mukaan. Mutta mieheni mukaan ne ovat niin kiinni toisissaan eikä voi kieltää Suvia tulemasta mukaan. Ja nykyään mieheni kokee, että Suvi ei ole hänelle tehnyt mitään.
 
Miehesi on todennäköisesti antanut tälle "Suville" anteeksi, koska siten on helpompaa. Sinulla kuitenkin on oikeus tehdä niin kuin haluat.

Voi olla, että hänellä on mielenterveysongelmia, voi olla jotakin ADHD:tä tms. neurologista häiriötä, jolloin hänen voi olla vaikea kontrolloida käytöstään ja sanomisiaan. Jotta voisit olla hänen seurassaan, sinun tulisi vain antaa tilanteiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei ole kivaa, että ns. normaalit ihmiset joutuvat kärsimään tilanteesta, mutta sinun itsesi pitää miettiä, että haluatko eristäytyä joukosta niin pitkäksi aikaa, kun mahdollisesti miehesi kaverilla ja Suvilla tulee ero? Entä jos eroa ei tulekaan, niin uhkaako tämä asia jo sinun ja miehesi parisuhdetta?
 
Meillä oli myös tuollainen kanttura ystäväpiirissä, mutta järjestimme asiat lopulta niin ettemme enää nähneet koko naista. Nähkää näiden hänet tuntevien ihmisten kanssa muissa yhteyksissä - sopikaa illanvietot sun muut siten ettei se nainen tiedä.

Helppoa ei ole mutta kiitos seisoo perässä.

Ja olethan varmistanut ettei miehesi ole tämän naisen perään. Jos on, sitten tilanne on eri ja lähes mahdoton. Tuli mieleen tosta suutelusta, hyi h***.
 
Kiitos vastauksistanne ja neuvoistanne! Ei mieheni todellakaan ole tämän naisen perään millään tavalla, siitä olen vakuuttunut. Mieheni oli melkoisen humalassa, kun tämä suudelma/pusu tapahtuma oli eikä mieheni edes muista koko pusua (pusu oli melko nopea ja tämä Suvi siis pussasi miestäni, mieheni lähinnä keskittyi pysymään tolpillaan). Eikä se oikeastaan ole minulle se suurin asia tässä, koska ne muut asiat mitä tämä Suvi on tehnyt on vielä pahempia (mieheni ei liity niihin asioihin sen kummemmin). Miehenikään ei pidä tästä Suvista, mutta "tulee toimeen" hänen kanssaan. Mieheni sietää näitä asioita ilmeisen paljon juurikin siksi, kun tämä Suvi on hänen parhaan kaverin tyttöystävä. Mutta siis olen aikaisemmin antanutkin asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, tämä viimeisin tapahtuma vaan oli niin törkeä, että suutuin aivan valtavasti ja vain lähdin pois juhlista kuuntelematta mitään sepostuksia enkä sen jälkeen ole halunnut olla missään tekemisissä enää.

Yritin todella tulla toimeen aikaisemmin, mutta enää en aio yrittää, olen mielestäni tarpeeksi yrittänyt ja aina saan todeta, että ihan turhaan. Tämä on miehelleni sitten niin kova pala, koska minä en halua lähteä mukaan sellaisiin juttuihin, missä tämä Suvi on mukana. Sen suukkoepisodin ja se, että tämä Suvi haluaa erottaa meidän toisen ystäväpariskunnan on sellaisia asioita miksi en haluaisi, että miehenikään lähtisi tapahtumiin missä tämä Suvi on.

Mieheni vaan kun ei voi estää tätä Suvia tulemasta mukaan näihin yhteisiin juttuihin, niin nyt sitten asiat on mennyt niin, että mieheni on mennyt ilman minua ja siellä on sitten melkein aina ollut tämä Suvi. Itse olen ollut suuttunut kyllä sitten, kun mies on kertonut, että Suvikin oli/on siellä. Nyt sitten mieheni on minulle kiukkuinen, kun aikuiset ihmiset ei voi sopia. Minua vastaavasti suututtaa se, että mieheni menee näihin illan viettoihin missä tämä Suvi on myös. Harmittaa vaan tämä tilanne kovasti.
 
AP:lle


sori kun olen skeptinen mutta nyt kyllä: eihän miehesi ole VARMASTI sen kantturan perään? Miksi hän suojelee tollasta nollaa? Ei kaverin tyttöystävyys ole peruste, vaan oman vaimon on oltava aina ykkönen - ja etenkin kun ottaa huomioon että muutkin ovat samaa mieltä.
 
Tehän olette lauma oikeita lampaita! Jos kukaa ei tästä kantturasta pidä hänen oman käytöksensä takia, niin olkaa täysin huomioimatta häntä. Luulisi tilanteissa joissa on paljon ihmisiä, olevan helppo vältellä persona non grataa. Jos tämä png tulee lähelle, niin kukaan joka ei tule hänen kanssaan toimeen, ei puhu hänelle eikä noteeraa häntä. jne.

Olisi kiva tietää mitä tämä ihminen on tehnyt, ettei kyse ole vain sinun liioittelustasi. Omassa ystäväpiirissäni on myös vaimo, joka on aivan pimeä. Ei tarvitse edes alkoholia typerään käytökseensä.
 
Jospa sinä lopettaisit tuon kiukuttelun, eristämisen, miehesi boikottivaatimukset yms. ja katsoisit asioita asioina, ilman tunnekuohuja? Jos Suvi on ehdottanut joidenkin kavereiden pudottamista porukoista, teet itse ihan samoin Suville. Millä oikeudella sinun tekosi on oikein ja hänen ei?
Kaikista ei voi tykätä, mutta toimeen voi tulla.

Suvi voi olla hankala tapaus, mutta nyt sitä olet sinäkin. Olisit pysynyt viileänä ja juonittelujen yläpuolella. Muille hänen seuransa kelpaa ja voivat olla piireissä, sinä et. Olet eristänyt itse itsesi ja haluat jakaa porukan puolesta ja vastaan. Tuo on vahingollista vain sinulle.

Ensi kerralla menet mukaan, hymyilet ja kysyt Suvilta mitä sinulle kuuluu, juttelet avoimin mielin ja yrität päästä jyvälle, mitä hänen päässään liikkuu. Kirjoituksesi perusteella et edes tunne häntä kovin hyvin. Et ole vaivautunut tutustumaan, koska joku hänessä ärsyttää sinua niin kovin.
Mielipiteesi saattaisi muuttua kovastikin, jos alat katsella ennakkoluulottomasti häntä. Miehesi kaveri on hänet valinnut kaverikseen, jotain hyväähän hänessä täytyy olla.
 
Suvi on ihan mukava silloin kun hän itse sitä haluaa olla, mutta silloin kun on "tyhmä päivä" (ja kuulemma hyvin usein siis on tyhmä päivä) niin kaikki saa kärsiä. Ei muutkaan hänestä pidä, mutta tulevat toimeen. Ja ei tämä Suvikaan tarvitse alkoholia tällaiseen käytökseen, toki alkoholi lisää tätä outoa käyttäytymistä.

Itse en pidä häneen mitään yhteyttä enkä halua mennä tilaisuuksiin, missä tiedän hänen olevan. Olen tietysti tavannut muita kavereitamme ja ollut sellaisissa illan vietoissa ja tapahtumissa mihin tämä Suvi ei tule ja mieheni on ollut kaikissa jutuissa mukana. Itseäni harmittaa nykyään, kun mieheni on nyt alkanutkin olla sitä mieltä, että unohdetaan se juttu tai sopikaa, vaikka itse mietti silloin tämän viimeisen tapahtuneen jälkeen, että miten voisi enää pitää yhteyttä. Itse olen päättänyt, että minun ei tarvitse enää sietää Suvin temppuja.

Tämä ikävä tapahtuma mistä olen puhunut on sellainen, että tämä Suvi oli meidän juhlissamme äitini miestä alkanut vikitellä äitini nenän edessä. Äidin mies oli hiiltynyt tähän käytökseen ja pyytänyt poistumaan, mutta hän oli alkanut fyysisesti lähennellä (kuulostaa kyllä uskomattomalle, kun kirjottelee näitä asioita). Äitini sitten tuli minulle ja miehelleni (myös tämä mieheni paraskaveri oli siinä paikalla) ihmettelemään tätä käytöstä ja oli kummissaan minkälaisia kavereita meillä on. Suutuin tästä siis todella paljon ja tuhahdin miehelleni lähtiessäni, että tää oli niin nähtävissä (olin siis jo ennen juhlia puhunut miehelleni, että saas nähdä mitä Suvi tällä kertaa keksii).

Miehelleni hänen paraskaveri on hyvin tärkeä ihminen. Näkevät kerran pari kuukaudessa, mutta soittelevat usein ja sitten kun näkevät ovat ihan "sekaisin toisistaan". Minusta tämä mieheni paraskaveri on ns. erilainen persoona ja uskon, että hän tuleekin hyvin toimeen ihan kenen tahansa kanssa, hän on todella mukava ja tarvitseekin varmaan puolisokseen juuri ihmisen jonka kanssa eläminen on haasteliasta. On itse tällaista kuulemma miehelleni puhunut.

Ja siis Suvi ei ole ehdottanut kenenkään pois jättämistä meidän kaveripiiristä vaan yrittää erottaa toisistaan pariskuntaa, jotka ovat siis myös meidän ystäviä. Tämän hän on sanonut minulle suoraan ja tämän pariskunnan miespuolinen henkilö on sanonut tämän pitävän paikkansa. Käsittääkseni hän myös välttelee Suvia, mutta pitää kovasti tästä mieheni parhaasta kaverista.
 
No luulisi, että sekä miehesi että se miehesi kaveri olisivat vähän noloina, kun tämä Suvi on yrittänyt pokata isäpuoleasi. Ja eikö se kaveri ole mitään ärähtänyt siitä, että näkee tyttöystävänsä flirttaavan ja pokaavan vieraita miehiä?
 
Sympatiat on ihan sun Evelle puolella, ja en ymmärrä niitä, jotka sietävät tällaista käytöstä, tai ehdottavat, että pitäisi ymmärtää ja jutella. Suakin pitäisi jonkun ymmärtää. Ainakin sun miehen pitäisi tämä tajuta, mutta epäilen, että mieskaverinsa on varmaan puhunut tämän ympäri, koska on viestien perusteella niin cool dude.

Tämä miehesi mieskaveri on tässä se suurin ongelma, ei Suvi, koska dude sallii tämän käytöksen. Varmaan koettaa itse aina ymmärtää ja rakentaa rauhaa, mikä ei tosielämässä kauaa menesty. Hänen käytöksensä se hajottaa kaveripiiriä, ei pelkästään Suvi. Suvin kaltaiset ihmiset vaan etsiytyy tällaisten seuraan, ja haluavat hallita sitä piiriä ympärillään. Molemmat on jotain ongelmamagneetteja, jotka pitäisi jättää coolisti rauhaan. En muutenkaan ymmärrä, miksi pitää jatkuvasti järjestää jotain kekkereitä, joihin kokoontuu iso kööri. Tarvitseeko tämä Cool Dude ja Suvi jotain hovia ympärilleen, vai kuinka nuoria oikein ovat?
 
No luulisi, että sekä miehesi että se miehesi kaveri olisivat vähän noloina, kun tämä Suvi on yrittänyt pokata isäpuoleasi. Ja eikö se kaveri ole mitään ärähtänyt siitä, että näkee tyttöystävänsä flirttaavan ja pokaavan vieraita miehiä?

No ei kaveri tietenkään sano mitään, koska hän on oikeasti rakastunut ap:n mieheen ja tämä Suvi on vaan kulissi. Suvi onkin otettu jahtaamaan ap pois seurapiiristä ja hyvinhän tuo on näyttänyt onnistuneen.
 
Viimeksi muokattu:
Kieltämättä tuli tämä pervo-paavon ehdottama mahdollisuus mieleen, kun luin, miten töpinöissään kaverit on tavatessaan ja miten ehdottomasti pitää roikkua yhdessä.
 
Ymmärrän ongelman, mutta en ymmärrä ongelmaa.

Onhan tuollainen sekoilu ärsyttävää ja rasittavaa. Sitä ei tarvitse sietää, jos kokee, ettei halua sietää. Mutta samalla tulee muistaa, ettei kenelläkään ole oikeutta kontrolloida toisten sietokykyä vaan jokainen ratkaisee nämä jutut itse. Toisekseen miesten maailma on niin erilainen kuin naisten. Heidän kaveruutensa katsoo aika paljon asioita sormien läpi ja kaverit menee usein tällaisten sekoilujen ja draaman edelle - toisin kuin naisilla.

Mut suurin ongelma tässä olet sinä itse. Sinä suutut miehellesi asiasta, jolle hän ei voi mitään. Miehesi ei voi kieltää kaveriaan seurustelemasta sekopään kanssa. Miehesi ei voi kieltää kaveriaan tuomasta naistaan yhteisiin tapaamisiin. Hän voi esittää toivomuksen, mutta luulen, ettei miesten maailmassa tällaisia toivomuksia yleensä esitetä ilman, että se vaikuttaisi todella omituiselta. Mies voisi olla tapaamasta tätä kaveriaan, mikä todennäköisesti lopulta johtaisi siihen, että ei tapaisi enää koko kaveriporukkaa. Näin te putoaisitte "kelkasta" ja sinä olisit eristänyt miehesi kavereistaan, jolloin sinusta tulisi kusipää yoko ono muiden silmissä. Koska niin se usein menee, käänteisesti ja päälaelleen.

Oikeastaan ainoa mitä voit tehdä on, että välttelet itse tuota Suvia, mutta lopetat skitsoilun miehellesi aiheesta. Tai lopetat suhteenne.

Eniten ihmetyttää tuo, että miksi ihmeessä otat itse kolmannen osapuolen sotkemaan suhdettanne? Miksi et vain keskity teidän suhteeseenne ja noihin muihin kavereihin. Jätä kokonaan toi Suvi huomiotta. Jos luotat mieheesi, niin luota mieheesi, äläkä riehu turhaan.
 
Kieltämättä tuli tämä pervo-paavon ehdottama mahdollisuus mieleen, kun luin, miten töpinöissään kaverit on tavatessaan ja miten ehdottomasti pitää roikkua yhdessä.

juu tuli kyllä. se myös selittäisi miksi se bestiskaveri ei häiriinny tyttöystävänsä sekoiluista: koska ei ole oikeasti rakastunut naiseen ei koe mustasukkaisuuttaa eikä noloutta naisen tekemisistä.

Noh se on vain spekulaatiota, mutta sanoisin yleisen elämänkokemuksen pohjalta, että jotain kummaa on niissäkin ihmisissä, jotka valitsevat itselleen täyskahjoja puolisoita, vaikka ovat itse näitä kaikkien rakastamia. Ehkä he eivät kuitenkaan pystyisi käyttäytymään niin kivasti, jos puoliso olisi samanlainen. Tarvitaan se "paha" puoliso, jotta voidaan tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi ja omat ongelmat jää varjoon. Se, että vaatii sekoilijaa muuttamaan käytöstään vaatii kuitenkin melkoista luonteenlujuuttaa puolisolta, ja sitä ei näillä "sydän kultaa" tyypeillä vastaavsti ole.
 
Viimeksi muokattu:
Todennäköisesti Evelle ei todellakaan voi jättää Suvia huomioimatta, vaikka ei koskaan enää tapaisikaan tätä. On erittäin selvää ainakin minulle, että se Evellen mies kertoo Evelle, että se Suvi on taas siellä tai että Suvi teki tuota ja tätä, ja mitä sitten, jos tulisit sinne tai että juhannuksena on tuota ja tätä. On vähän vaikeaa olla huomaamatta, jos kuulee vaan, että S sitä ja S tätä ja miehensä syyllistää Evelleä jatkuvasti varmaan.

Se Evellen mieshän tässä vasta natkuttaa ja hänellä on mitä suurin valta lopettaa tämä. Senkun tapaa vaan mieskaveriaan vaikka kahvilla, SILLOIN kun se S on töissä tai muualla. En ymmärrä tuota Evellen miestä sitten yhtään. Minä ainakin voin sanoa ja sanon miehelleni tasan tarkkaan, jos en tykkää jostain hänen kaverista. Suhteessa on aina 3. ja 4.osapuolia, jos pareista joku päästää ne siihen osalliseksi. Tältä ei usein voi välttyä, jos kyseessä on suku - tai kaveripiiri, jos toinen on ihan munaton.
 
Vähän samaa mieltä, Evehän oli jo omasta puolestaan ratkaissut ongelman, eli että kun S. ärsyttää, hän ei enää kiusaa itseään menemällä paikkoihin, joissa S. on. Niin minäkin teen, jos jonkun naama alkaa risoa liikaa. Ongelma on Even mies, jolle tämä ei näytä olevan ok.
 
Uskon kyllä, että mieheni ja hänen paraskaveri on oikeasti vain kovin hyviä ystäviä keskenään. On minullakin oikein hyvä ystävä ja me olemme myös aina "sekaisin toisistamme". Siis tarkoitan että meillä on todella hauskaa yhdessä ja voidaan tunti kausia jutella asioista ja olemme hyvin samalla aaltopituudella. Siis oikein hyvää ja vilpitöntä ystävyyttä. Mieheni ystävät on noin 30-vuotiaita ja minä olen hieman nuorempi, en paljoa.

Tilanne siis vain kärjistyi nyt vappuna, kun halusimme viettää vapun mieheni kanssa yhdessä. Sitten meidät kutsuttiin vapun viettoon ja siellä olisi ollut myös sitten tämä Suvi. Minä sanoin, että minä en halua tulla, koska siellä on Suvi. Siis tein päätöksen, että en halua häntä tavata ja en myöskään aio enää tavata sen kaikkien temppuiluiden jälkeen. Mieheni siis tässä vaiheessa ilmaisi tämän, että ettekö voi sopia aikuiset ihmiset jne (Tämä Suvi ei siis missään vaiheessa ole ollut minun tietääkseni lainkaan edes pahoillaan tekemisistään). Niinpä päätimme viettää vappumme muualla, koska mieheni halusi olla minun kanssani. Miestäni kyllä sitten harmitti, että emme lähteneet viettämään vappua sinne missä näitä hänen ystäviäkin olisi sitten ollut. Oli tämä Suvi heti sen erään tapahtuneen jälkeen sanonut myöskin, ettei halua nähdä minua ja itseasiassa hän ei viimeksi tullut tilaisuuteen mukaan, mihin hän oli aikaisemmin sanonut tulevansa missä minä olin paikalla. Mieheni iloitsi tästä salaa ja suputti korvaani, että tästä illasta tulee hyvä.

Itse koen, että en voi tehdä muuta kuin olla menemättä niihin tilaisuuksiin missä tämä Suvi on. Ei niitä siis joka viikonloppu ole, noin kerran tai kaksi kuukaudessa. Mieheni on saanut mennä ja jos siellä tämä Suvi onkin ollut, niin se lähinnä vain sieppaa minua ja olen sanonut miehelleni, että ärsyttää/harmittaa ja että minäkin haluaisin tulla, mutta en halua nähdä sitä Suvia. En siis suuttumalla suutu, huuda tai räyhää. Kun ei kuulu muutenkaan sellainen tapoihin. Ei tämä asia ole meidän elämässä mitenkään erityisen pinnalla, tuli vaan vappuna taas esiin.

Itse aloin miettimään, että miten asiat vastaisuudessa menee, kun minä en tätä Suvia enää halua tavata ja miehen kanssa ollaan totuttu viettämään yhdessä vaput, juhannukset ja joulut yms. Varmasti tulee joskus tilanne missä mieheni sitten joutuu tekemään valinnan lähteekö esim juhannuksena mökkireissulle missä tämä Suvi on mukana vai eikö lähde. Minä en ainakaan lähde mökkireissulle Suvin kanssa, ties vaikka työntäisi joskus saunassa kiukaaseen "vahingossa" jos menisin. Tai erehtyisi jälleen miehestään ja roikkuisi minun miehessäni omansa sijaan.

Noh tylsä tilanne joka tapauksessa eikä tähän taida olla mitään erikoisempaa ratkaisuakaan.
 
Minä tekisin toisin, menisin vaan mukaan kaikkeen, vaikka se nainen olisi paikalla, sillä juuri näin hän ehkä toivookin sinun/naisten toimivan ja koko kenttä maalineen on tyhjä ja hän paistattelee huomion keskipisteessä. Ei hänen kanssaan tarvitse edes puhua vaikka naamakkain olisikin.
 
Ymmärrän ongelman, mutta en ymmärrä ongelmaa.

Onhan tuollainen sekoilu ärsyttävää ja rasittavaa. Sitä ei tarvitse sietää, jos kokee, ettei halua sietää. Mutta samalla tulee muistaa, ettei kenelläkään ole oikeutta kontrolloida toisten sietokykyä vaan jokainen ratkaisee nämä jutut itse. Toisekseen miesten maailma on niin erilainen kuin naisten. Heidän kaveruutensa katsoo aika paljon asioita sormien läpi ja kaverit menee usein tällaisten sekoilujen ja draaman edelle - toisin kuin naisilla.

Mut suurin ongelma tässä olet sinä itse. Sinä suutut miehellesi asiasta, jolle hän ei voi mitään. Miehesi ei voi kieltää kaveriaan seurustelemasta sekopään kanssa. Miehesi ei voi kieltää kaveriaan tuomasta naistaan yhteisiin tapaamisiin. Hän voi esittää toivomuksen, mutta luulen, ettei miesten maailmassa tällaisia toivomuksia yleensä esitetä ilman, että se vaikuttaisi todella omituiselta. Mies voisi olla tapaamasta tätä kaveriaan, mikä todennäköisesti lopulta johtaisi siihen, että ei tapaisi enää koko kaveriporukkaa. Näin te putoaisitte "kelkasta" ja sinä olisit eristänyt miehesi kavereistaan, jolloin sinusta tulisi kusipää yoko ono muiden silmissä. Koska niin se usein menee, käänteisesti ja päälaelleen.

Oikeastaan ainoa mitä voit tehdä on, että välttelet itse tuota Suvia, mutta lopetat skitsoilun miehellesi aiheesta. Tai lopetat suhteenne.

Eniten ihmetyttää tuo, että miksi ihmeessä otat itse kolmannen osapuolen sotkemaan suhdettanne? Miksi et vain keskity teidän suhteeseenne ja noihin muihin kavereihin. Jätä kokonaan toi Suvi huomiotta. Jos luotat mieheesi, niin luota mieheesi, äläkä riehu turhaan.


Sanoisin: kun koko porukka alatte hipoa 30 vuotta, alkaa tollaset lapselliset mäyrisjengi-kotibile kööri hommelit olla taakse jäänyttä elämää, ja näette enää sen jälkeen niitä ihmisiä vain joita oikeasti haluatte.

Uskokaa mua, olen jo 38v. Kun ikää tulee, niin kummasti sitä ne ääliöt tuppaavat jäämään pois.
 
Viimeksi muokattu:
Ei se vanheneminen välttämättä mitään muuta, ainakaan minun ympäristössäni. Eräät tuntemani alle 30-vuotiaat ovat paljon kypsempiä kuin jotkut 40- ja 60-vuotiaat. Voi kun olisin itse aikoinaan tajunnut, että alle 30-v:näkin voi olla lujasti jotain mieltä, että on ok, että on periaatteita, ettei tarvitse aina vain olla kiltti ja alistua muiden tahtoon. Mutta onneksi ei ole vielä myöhäistä laittaa elämää uuteen kuosiin...
 
Sanoisin: kun koko porukka alatte hipoa 30 vuotta, alkaa tollaset lapselliset mäyrisjengi-kotibile kööri hommelit olla taakse jäänyttä elämää, ja näette enää sen jälkeen niitä ihmisiä vain joita oikeasti haluatte.

Niin sitä luulisi (ja toivoisi), mutta jos hyvä, vanha, läheinen ystävä sattuu kaikkien epäonneksi hurahtamaan johonkin kaheliin, vaatii melkoista diplomaattisen luovinnan taitoa kertoa sille vanhalle hyvälle ystävälle, että tapaamme sinua mielellään mutta avopuolisoasi emme.

Meillä on meinaan juuri tällainen tilanne, erään mieheni lapsuudenystävän uusi avokki on aivan käsittämätön, sietämätön, omituinen pissishenkinen bimbo jonka kanssa (noiden muiden ominaisuuksien lisäksi) meillä ei henkilökemiat kohtaa lainkaan. Pohdiskellaan mieheni kanssa parhaillaan, uskaltaisiko sanoa suoraan että ystävä on tervetullut kyläilemään, mutta ilman avokkiaan please.. Siinä on riski että menee välit kokonaan, ja vaikka emme ko. naisesta pidä, harmittaisi kovasti jos menettäisimme sen takia ystävän :(
 
Viimeksi muokattu:
Kieli keskellä suuta, mieti jos oma ystäväsi pyytäisi ettet toisi avokkiasi mukana koska hän ei vain ole tarpeeksi hyvä ystäväsi seuraan ja hänen mielestään "outo". Arvostaisitko ystävää tämän jälkeen?
 
Valitettavasti näitä "Suveja" löytyy aina sillointällöin. Siskollani on kaveri joka on sellainen josta kukaan muu ei pidä, ovat vain kavereita siksi että tapasivat jo joskus viisivuotiaina. Kaverilla on mm. kiva tapa käyttää hyväksi esim. meidän perhettä, jo joskus teini-ikäisenä tuli vierailemaan ja varasti sitten vanhempieni viinit kaapista. Vanhempana saattoi joskus olla asunnotta ja rahatta ja sitten majoittautua siskoni luo ja laittaa siskoni maksamaan kaiken. Siskoni ei koskaan osannut sanoa ei.

Kaveri myös flirttaa ihan armotta jokaisen miehen kanssa, minun mieheni, siskoni (ex-)miehen, minun veljeni. Ja kukaan muu kuin siskoni ei siedä häntä yhtään. Suurimmaksi osaksi tämän kaverin takia siitä siskon miehestä tuli ex, kaveri flirttaili miehen kanssa (joka ei sietänyt tätä bimboa) ja sitten samalla supatti siskon korvaan miten siskolla olisi paljon kivempaa sinkkuna että saisivat käydä baareissa kaksistaan bongaamassa miehiä. Toisinaan sitten kävivätkin... En ymmärrä vielä tänäkään päivänä miten fiksu siskoni taipuu kaikkeen mitä tämä kaveri sanoo. Aivan kuin siskon itsenäisyys katoaisi kokonaan kun kaveri astuu kuvaan. Itse luulen, että kaveri oli vain kateellinen siskoni suhteesta (harvemmin tämä kaveri itse oli suhteessa, ainakaan pitkään).

Itse yritän välttää tapaamasta tätä kaveria, jos joskus on pakko niin sitten esitän kohteliasta jne, mutta pidän etäisyyttä niin paljon kuin mahdollista. Mieheni oli ihan järkyttynyt kun tapasi tämän kaverin ensimmäisen kerran. Kerroinkin miehelleni ettei kukaan hänestä pidä, joten jos tämä kaveri yrittää flirtata niin saa toivottaa sen kantturan helvetin kuuseen, ei tarvitse olla kohtelias.

En siis usko että ap:n mies olisi kiinnostunut tästä Suvista, oikeasti näitä narttuja aina silloin tällöin vain valitettavasti sattuu tapaamaan. Itse kaveripiirissämme yleensä yritämme jättää huomiotta vaikka harvoin näitä tapauksia on sinne saakka eksynytkään, ainakaan pitkäksi aikaa.
 
Itselläni on tilanne, johon kaipaisin muidenkin ihmisten näkemystä. Olemme mieheni kanssa olleet monta vuotta yhdessä ja suhteemme on hyvä muuten, mutta nyt mieheni parhaan ystävän tyttöystävä saa aiheutettua jatkuvasti konfliktejja.
Pyydän anteeksi että käytän havainnollisuuden vuoksi vahvasti liioiteltuja oikeudellisia ilmaisuja.
Pyydän anteeksi että syytän vaikka en haluaisi, mutta joudun tekemään niin.
Pyydän anteeksi että vaikutan tuomitsevalta. Se ei ole tarkoitukseni ollenkaan.
Pyydän anteeksi kaikkea mahdollisesti loukkaavaa ja lukemaan ajatuksella, mahdollisimman rauhallisesti.


SEKSUAALISTA HÄIRINTÄÄ - TAPAUS 1 Vikitehiili

Suvi oli juhlissanne alkanut vikitellä äitisi miestä
Äidin mies oli pyytänyt Suvia poistumaan
Suvi oli alkanut lähennellä fyysisesti
Äitisi ihmetteli käytöstä, kummastellen Sinulle ja miehellesi

Kun kuulit silminnäkijän todistajalausunnon:
SUUTUIT siis todella paljon ja TUHAHDIT MIEHELLESI lähtiessäsi (miksi?)
Sivullisena reagoit voimakkaimmin (aggressiolla, josta osa toiselle sivulliselle)
Kun miehesi paras kaveri oli kai tekoasi todistamassa, niin oikeampi osoite olisi ollut hän, mutta turvallisempi valinta miehesi, joka oli täysin syytön.


SEKSUAALISTA HÄIRINTÄÄ - TAPAUS 2 Suukkoepis

Miehesi oli melkoisen humalassa,
Suvi pussasi miestäsi melko nopeasti
Miehesi lähinnä keskittyi pysymään tolpillaan

Silminnäkijänä SUUTUIT aivan valtavasti, lähdit juhlista kokonaan pois ja suostumatta kuulemaan asianosaisia, ilmoitit päätöksenäsi: sen jälkeen et ole Suvia halunnut nähdä, etkä pitää mitään yhteyttä. (rapsautit pikaistuksissasi elinkautisen*, ilman oikeudenkäyntiä)

Rikoksen uhri: miehesi sanoi (1), ettei hänkään halua nähdä enää tätä Suvia. Tekohetkellä huumattuna ollut uhri kuitenkin myöhemmin tunnusti (2), ettei edes muista koko pusua.
(1 lojaalisuus, 2 katteeton)

Vappuna tilanne kärjistyi:

Päätös: Et lähtenyt viettämään vappua paikkaan missä tämä Suvi olisi myös ollut. (elinkautinen*)
Miehesi kummasteli: "kaksi aikuista ihmistä ei voi sopia ja tulla keskenään toimeen".
VIHASTUIT MIEHELLESI koska olitte aikoinaan sopineet; että SINUN EI TARVITSE enää Suvia tavata.
Peruste: olet niin monta kertaa yrittänyt, mutta aina tapahtunut jotain ikävää

Ymmärrät miestäsi, hän haluaa tavata parasta ystäväänsä.
Ehdotus: miehesi tapaisi tätä ystäväänsä kahdestaan, ei Suvin tarvitse tulla mukaan.
(miehen turvaksi, lähestymiskielto Suville)

Miehesi mukaan Suvia ei voi kieltää tulemasta mukaan. (ei oikeutta rajoittaa)
Ja miehesi kokee, että Suvi ei ole hänelle tehnyt mitään. (lisäturva ei tarpeen)

Sinun kova pala miehellesi: Et halua juttuihin, missä Suvi mukana.
Peruste: tarpeeksi yrittänyt ja aina turhaksi todennut; et aio tulla toimeen.

Miehesi kova pala Sinulle: Mennyt ilman Sinua ja siellä melkein aina ollut tämä Suvi.
Peruste: ei voi estää Suvia; tulemasta yhteisiin juttuihin. (oikeusturva)

Kun mies on kertonut toden (että Suvikin oli).
Olet ollut SUUTTUNUT! (kun puhui totta - vielä)

Miestäsi kiukuttaa: kun aikuiset ihmiset ei voi sopia.
Sinua suututtaa: että miehesi ei halua elinkautista, eikä kenellekään lähestymiskieltoa.

Harmittava tilanne, ei sopua ja miehellesi jätät vain kaksi huonoa vaihtoehtoa:
1. Sinun rajoituksiasi hänen elämäänsä, vihamielisiä kieltoja mielivaltaisin ehdoin, luopumista.
2. Oma elämä omissa käsissä. Enemmän parasta ystävää, enemmän mielivaltaista vihaa.

Suosittelen vahvasti tarkistamaan kantaasi! Miehesi sietää näitä asioita ilmeisen paljon juurikin siksi, kun hän itse on sopuisa, eikä tarvitse siihen parastakaan kaveria tyttöystävineen. Jos kaksi aikuista ei voi sopia, niin kauanko voi tulla keskenään toimeen?


NEMESIS
Suvi näyttää arkkiviholliselta. Olet ydinreagoinut joka tapauksessa ylivoimaisesti, vaikka teko ei ole kertaakaan kohdistunut Sinuun. Ikäänkuin raivostuisit muiden puolesta. Tykkäätkö suuttua? Mikä tämän kaiken määrättömän vihan nostattaa? Tuskin suvun temperamentti. Tapaus 1 ja 2, ovat sama asetelma. Siinä missä äitisi ihmetteli ja kummeksui, Sinun sietokykysi raja ylittyi totaalisesti.

On vaikea keksiä aihettakaan, kun miehesi ei hölmöilystä välittänyt, mutta Sinä pomppasit kattoon. Suvi on kerran silmiesi edessä suudellut miestäsi. (!!!) Elinikäinen anteeksiantamaton loukkaus? Osui, mutta mihin? En oikein tajua.


SEKSUAALISTA HÄIRINTÄÄ - TAPAUS 3 Eripurapari

Suvi on sanonut haluavansa ja yrittää erottaa ystäväpariskunnan, ovat siis teidän ystäviä. Miksei yrittäisi Sinua ja miestäsikin erottaa!! Tämäkö on akilleen kantapäänä?

Käsittääksesi pariskunnan mies välttelee Suvia, mutta pitää kovasti tästä miehesi parhaasta kaverista. Käyttökelpoinen malli miehellesi? Muiltakin on hermo mennyt, mutta toimeen tulevat. Miksi miehesi ei saisi tulla toimeen? Vaikka olet vakuuttunut ettei miehesi todellakaan ole tämän naisen perään millään tavalla?
Suvi tulee, oletko valmis?

_________________________________________________________
*ELINKAUTINEN Ei armoa, tämä viimeisin tapahtuma oli niin törkeä.
Pidät miehesi kavereista ja heidän tyttöystävistään kovasti, mutta…
Et voi enää juurikaan minnekkään yhteisiin kaveri juttuihin mennä mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
No tuon "pyydän anteeksi" -tyylinen saivartelija a la Routalempi kai olisi toinen tyyppi, näiden Suvien lisäksi, jota jengi alkaisi karttaa yhteistapaamisissa. Joku raja se on kärsivällisyydelläkin.
 

Yhteistyössä