Miehen käytöstavat kateissa, ottaa päähän!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kypsähtänyt vaimo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kypsähtänyt vaimo

Vieras
Menee hermot mieheen, joka ajattelee aina ja kaikessa vaan sitä, mikä häntä itseään sattuu huvittamaan ja toimii sen mukaan.

Kodin seinien sisällä käyttäytyköön miten huvittaa, mutta mies kuvittelee myös muualla voivansa tehdä mitä haluaa. Esimerkiksi eilen oli lasten kanssa pihalla. Asumme päiväkodin vieressä, niin mies siten päätti omavaltaisesti mennä lasten kanssa päiväkodin pihaan leikkimään.
Päiväkoti ei ollut suljettu, päiväkodin lapset nukkuivat päiväunia ja olivat tulossa ulos välipalan jälkeen.

Ollaan asuttu tässä pari vuotta ja olen jatkuvasti yrittänyt sanoa miehelle, että päiväkodin piha ei ole tarkoitettu muiden leikkipaikaksi paitsi korkeintaan viikonloppuna, kun siellä ei ole ketään. Olen kuvitellut, että mies ei kertakaikkiaan opi, mutta eilen tuo totesi, että kyllä hän sen muistaa ja tietää, mutta ei välitä. Halusi mennä päiväkodin pihalle, eikä se hänestä ole suuri juttu. Kaiken lisäksi meillä on iso kotipiha, missä lapset viihtyvät, vieressä puisto, jossa lapset tykkäävät juosta ja alle 200 m päässä leikkipuisto. Ei siis niin, että päiväkodin piha olisi ainoa turvallinen leikkipaikka lähellämme.

Mies käyttäytyy näin vähän kaikessa. Ei kunnioita mitään yhteisiä sääntöjä tai normeja, tekee niin kuin sattuu haluamaan. Hävettää sen käytös. Ja ottaa päähän siksikin, että tuntuu aika ristiriitaiselta odottaa lapsilta, että tottelisivat sääntöjä, jos kerran isäkään ei niin tee.

No tulipa purkauduttua.
 
On varmaan oppinut kotoa vanhemmiltaan, että säännöt ja hyvät tavatg koskevat kaikkia muita paitsi itseä. Tosi lapsellista. Miten mahtaa pärjätä esim. työelämässä?
 
Mies on ulkomaalainen, ja juteltiin juuri siitä, että omassa maassaan ei kyllä käyttäytyisi noin. Normit täälllä Suomessa - erilaiset kuin kotimaassaan - tuntuvat ilmeisesti vaikeammilta hyväksyä. Jotain kapinaa ja koti-ikävääkin..? Tosi ärsyttävää.
 

Similar threads

Yhteistyössä