mikäs siinä on kiukutellessa, kun kerran uskaltaa. Ei tule potkuja, ei turpaan, ei eroa. Tottahan toki on aidosti nolo välillä, mutta nolous vain pahentaa stressiä, ja sitten huutaa entistä komeammin seuraavalla kerralla.
Mitä turhaan keskustelemaan siitä, miten pahaksi on huutaminen lapsille. Eiköhän se aihe ole jo käsitelty. Keskustelkaa mieluummin siitä, mikä suututtaa ja miksi, eli olisko virheellisiä ideoita miehellä päässä siitä, miten asiat pitäis olla ja miten ne silleen parhaiten saa.
Eli vastaava juttu kuin se, että rattiraivoon ei auta puhua siitä, miten rumaa se on ja miten lapsilla korvia kuumottaa. Vaan pitää kysyä, luuleeko mies omistavansa sen tien jota ajaa, ja edellä ajavan hiturin myös. Kun ymmärtää miten älytöntä on leikkiä paimenkoiraa ja jahdata edellä ajavaa ikään kuin se ratkaisevasti jouduttaisi perille pääsyä, on ihan toisella tapaa helppo nähdä koko tilanteen tragikoomisuus.
Jos pieni etäännytys ei muuta tilannetta, niin seuraava vaihde päälle: joko sovitte seurauksista (kunnon sopimussakot ne miehen tiellä pitää), tai mies kuljettaa luunsa kallonkutistajan pakeille.
Mutta tuotahan minäkin, että joku on nyt tilanteessa toisin, jos mies käyttäytyy toisin. Ja muuttuneesta tilanteesta täytyisi päästä puhumaan, että miten se käy voimille.
