Miehen laukeamattomuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Toivon asiallisia vastauksia vaikka tiedän että täällä niitä on noin 1/4 vastauksista. Sitä pientä osaa kuitenkin odotellessa...

Minulla on poikaystävä ja olemme olleet yhdessä noin 1,5 v. Seksi on ollut aina hyvää mutta miehellä on ollut alusta asti välillä vaikeuksia laueta. Useimmiten se onnistuu suuseksin tms. aikana mutta yhdynnässä vain välillä. Hän myös haluaa seksiä harvemmin kuin minä mutta tämän olen hyväksynyt koska seksiä kuitenkin on ja nautin siitä paljon silloin kun on.

Nyt yritämme kuitenkin lasta. 28.11. poistettiin kierukka. Hän on tämän jälkeen lauennut sisääni vain kerran. Viimeiset kolme kertaa hän ei ole lauennut ollenkaan, ei edes muilla tavoilla. Tämä aiheuttaa ahdistusta ja olen ollut myös vihainen vaikka tiedän ettei se auta asiaa. Olemme jutelleet asiasta jonkun verran. Mies kokee ettei asia ole ongelma, että menee nyt vaan vähän aikaa että tulen raskaaksi. Kokee asian hyvin pienenä. Itselläni on siis jo edellisestä suhteesta yksi lapsi, ja silloin tulin raskaaksi heti pillereiden lopettamisen jälkeen.. Olen yrittänyt luoda tunnelman jossa miehen ei tarvitsisi asiasta stressata koska se vaan pahentaa asiaa. Koen silti riittämättömyyttä ja surua ja pettymystä kun tämä on näin vaikeaa enkä osaa ratkaista asiaa mitenkään.

Miehelle seksuaalisuus ja seksistä puhuminen on vaikeampaa kuin minulle. Hän on myös vähän ujo ja itsetunto ei ole parhain mahdollinen. Uskon että laukeamattomuus johtuu stressistä ja jännityksestä. Itsekin kärsin lähes 30 v asti siitä etten kyennyt miehen kanssa saamaan orgasmia, nykyään se on helppoa. Olemme molemmat 35 nyt.

En uskalla ehdottaa että mies kävisi vaikka lääkärissä ja mitä netistä katsoin, ei tähän oikein ole mitään hoitoa. Hänellä ei ole erektio-ongelmia, ainoastaan laukeaminen välillä vaikeaa.

Onko jollain kokemusta tällaisesta? Keksittekö mitään mikä auttaisi?
 
Hieman epätavallinen ongelma kolmevitoselle, yleensä ongelmia tuottaa liian nopea laukeaminen.
Mieleen tulevia mahdollisuuksia:
1. Tuntoaistimuksen ongelmia peniksessä. Onko miehesi joskus loukannut alaselkänsä tai peniksensä?
2. Kiihottuminen riittää erektioon mutta ei laukeamiseen. Tässä tapauksessa sinun pitäisi saada ujosta miehestäsi ongittua ulos totuus siitä, mikä todella kiihottaa ja toteuttaa se, vaikka se sinusta tuntuisikin oudolta. Kevytversiona voit pyytää miestäsi katselemaan mieleistään pornoa puoli tuntia ennen yhdyntää, esim. xvideos.com
3. Miehelläsi on erektio-ongelmia, vaikka sinä et sitä tiedäkään. Jos ujo miehesi sinulta salaa hoitaa erektio-ongelmaansa lääkkeillä (esim.sildenafiili), voi se johtaa siihen, että heppi seisoo, mutta laukeaminen hidastuu selvästi. Normaalisiti rakastellessa tämä ei olisi sinulle ongelma, mutta lapsenteossa on.

Yksi mahdollisuus tarvittavan sperman "lypsämiseen" on käyttää keinotekoista apuvälinettä, esim. Fleshlight, jolla kuti saattaa irrota luomua herkemmin.
 
Itse n keksi kuin 2 konstia:

1.Annatte ajan kulua yleensä asiat korjautuvat ajan kanssa

2.Kokeilette ''lisiä'' esim.volume 500 spermanlisääjää, testosterone-activator kapseleita,ErexaMax kapseleita,Dragon virility voidetta,espanjankärpästippoja tai Alfa male kapseleita
 
Entä jos mies ei sittenkään edes haluaisi lasta ja siksi pelkää laueta?
Sen verran kovasti yrittää laueta ja pitkään yritetään että en kyllä voi uskoa että olisi näin. Hän myös on puhunut lapsen saamisesta enemmän kuin minä siitä asti kun muutimme yhteen. Hänellä ei ole omia lapsia. Ymmärrän että tämä voisi olla vaihtoehto mutta tässä tilanteessa en usko että näin on. - ap
 
Jos laukeaa suuseksissä ja esim. kädellä, niin sitten ongelma ei oikein voi olla muualla kuin siinä, että ei ole kovin herkkä. Tämä on jossain määrin tuttua itsellenikin. Esimerkiksi suuseksissä tai kondomin kanssa en laukea lainkaan ja muutaman kaljan jälkeenkin se on hyvin vaikeaa. Ei siinä auta kuin lisätä kierroksia. Kyllä se nalli lopulta palaa kun tarpeeksi kovaa stimuloi. Ja ainahan voi käyttää kättä tai suuta tai mikä sitten onkin miehelle se juttu ja hypätä ratsaille sitten kun orgasmi on lähellä.
 
Toivon asiallisia vastauksia vaikka tiedän että täällä niitä on noin 1/4 vastauksista. Sitä pientä osaa kuitenkin odotellessa...

Minulla on poikaystävä ja olemme olleet yhdessä noin 1,5 v. Seksi on ollut aina hyvää mutta miehellä on ollut alusta asti välillä vaikeuksia laueta. Useimmiten se onnistuu suuseksin tms. aikana mutta yhdynnässä vain välillä. Hän myös haluaa seksiä harvemmin kuin minä mutta tämän olen hyväksynyt koska seksiä kuitenkin on ja nautin siitä paljon silloin kun on.

Nyt yritämme kuitenkin lasta. 28.11. poistettiin kierukka. Hän on tämän jälkeen lauennut sisääni vain kerran. Viimeiset kolme kertaa hän ei ole lauennut ollenkaan, ei edes muilla tavoilla. Tämä aiheuttaa ahdistusta ja olen ollut myös vihainen vaikka tiedän ettei se auta asiaa. Olemme jutelleet asiasta jonkun verran. Mies kokee ettei asia ole ongelma, että menee nyt vaan vähän aikaa että tulen raskaaksi. Kokee asian hyvin pienenä. Itselläni on siis jo edellisestä suhteesta yksi lapsi, ja silloin tulin raskaaksi heti pillereiden lopettamisen jälkeen.. Olen yrittänyt luoda tunnelman jossa miehen ei tarvitsisi asiasta stressata koska se vaan pahentaa asiaa. Koen silti riittämättömyyttä ja surua ja pettymystä kun tämä on näin vaikeaa enkä osaa ratkaista asiaa mitenkään.

Miehelle seksuaalisuus ja seksistä puhuminen on vaikeampaa kuin minulle. Hän on myös vähän ujo ja itsetunto ei ole parhain mahdollinen. Uskon että laukeamattomuus johtuu stressistä ja jännityksestä. Itsekin kärsin lähes 30 v asti siitä etten kyennyt miehen kanssa saamaan orgasmia, nykyään se on helppoa. Olemme molemmat 35 nyt.

En uskalla ehdottaa että mies kävisi vaikka lääkärissä ja mitä netistä katsoin, ei tähän oikein ole mitään hoitoa. Hänellä ei ole erektio-ongelmia, ainoastaan laukeaminen välillä vaikeaa.

Onko jollain kokemusta tällaisesta? Keksittekö mitään mikä auttaisi?

Löysä pillu, siirtäkää yhdynnät peräaukkoon.
 
Nyt ap Turkuun tutkimuksiin!

https://kaksplus.fi/threads/turkuun-orgasmitutkimukseen.2516094/

48269011_2063329613957837_3053332017828593664_n.jpg
 
Kyllä minö palstatohtorina heittäisin tähän löysäpillu-diagnoosin, ei auta muu. Miehen kannattaisi etsiä itselleen kireämmällä värkillä varustettu emäntä niin alkaa homma sujua ja saa rojut ränniin.
 
35-vuotias nainen on jo niin iäkäs, ettei lasten hankintaa kannattane edes harkita terveydellisten riskien ja jaksamisen takia. Jos mies haluaa lapsen, hänen kannattaa etsiä uusi kumppani.
 
Meillä ollut myös samaa ongelmaa seurustelun alusta asti. Mulla on tiukka pimpsa, ettei se siitä ole kiinni. Asia on miehen korvien välissä. Hänellä on heikko itsetunto, eikä ole sinut itsensä kanssa. Täytyy osata rakastaa ensin itseään, että voisi rakastaa muita. Meillä on lapsia. Mies on osoittautunut narsistiseksi. Seksissä vielä nykyään hän laukeaa lopulta käsien avulla. Tykkään siitä, ettei hän halua laueta sisälle. Eipähän spermat lorottele pimpsasta pitkin viikkoa.
 

Similar threads

Yhteistyössä