Miehen naisystävät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja howtobebetter
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

howtobebetter

Vieras
Koko kuusivuotisen suhteemme ajan (ja tietysti sitä ennenkin) miehelläni (olemme naimisissa) on ollut naispuoleisia kavereita. Heistä on alusta saakka ollut myös milloin minkäkin laista ongelmaa, alkuun nyt ihan mustasukkaisuutta ylipäätänsä siitä, että minä meninkin sitten yhtäkkiä kaikkien edelle. Osa näistä kavereista on myös miehen exiä. En sitä sinänsä ole pitänyt koskaan pahana, sehän vain kertoo että kuinka hyvän miehen olen löytänyt.

On ollut viestejä, joissa on ollut epäsopivaa sävyä. On laitettu esimerkiksi Youtube-videoita romanttisista lauluista tai kerrottu että vain sinä ymmärrät minua täydellisesti. Sitten yhtäkkiä alkoikin viestittely minun (myöskin varatun) ystäväni kanssa, ja niissä alkoi jo olla ihan yli rajan menevää viestittelyä, "olet sielunkumppanini" tai ulkonäön kehumista ym. Alkoholilla oli viestittelyissä molemmin puolin osuutta asiaan. Se loppui kun suutuin asiasta luettuani viestejä (sekin väärin, mutta kun en vaan ole pystynyt luottamaan). Puhuimme sen myös ystäväni kanssa ja olemme jälleen viettäneet aikaa porukalla.

Nyt katkesi kamelin selkä, kun selvisi taas että mies on viestitellyt "kaverin" kanssa. Tiesin siis heidänkin olevan kavereita, ei sitä mies ole koskaan peitellyt kenenkään suhteen, mutta tässä oli naisen mielenkiinto sitten ollutkin jotain enemmän ja olivat jopa suudelleet. Naisen aloitteesta. Enempää en tiedä, kun enempää ei myönnetä. Viesteissä puhuttiin paljon molemmin puolin siitä kuinka ihana toinen on ja jopa minun ja mieheni seksielämästä.

Tämä kun selvisi, on sydämeni täysin särkynyt. Kaikkien vuosien jälkeen, kun olen yrittänyt ymmärtää miehen ja naiskavereidensa välejä, pahin painajaiseni kävi toteen. Mies oli pahoillaan ja ymmärsi miksi on nyt menty rajan yli. Meillä on mennyt ihan hyvin, vaikeudetkin oli minusta takanapäin. Mies sanoi että laittaa välit kaikkiin naiskavereihin nyt poikki. Hän on vain tykännyt kun on saanut naisilta huomiota. Ei ole halunnut myöskään purkaa muhun masennustaan.

No, nythän kaiken pitäisi siis olla hyvin? Mies on vihdoinkin myöntänyt, että nämä eivät ole olleet "vain" kaverisuhteita ja se en ole minä, joka on ollut vainoharhainen ja ylimustasukkainen turhaan. Itse en nyt vain tunnu pääsevän tästä yli. Kaikki muut kerrat olen päässyt yli ja olemme pystyneet jatkamaan. Nyt en tiedä oliko tämä sitten kuitenkin tässä. Vaikka ensimmäistä kertaa olemme oikeasti puhuneet tästä asiasta ja mies on myöntänyt että on toiminut väärin. Selkään on puukotettu todella pahoin myös tämän "kaverin" puolesta. Tuntuu etten koskaan enää edes yritä luottaa kehenkään. Minulla on omat ystäväni, yhdellä kädellä laskettavissa. Miehellä on yksi ainoa naispuoleinen kaveri johon kyllä luotan täysin. Ja tästä sanoinkin miehelle - kyllä naisena sen huomaa, kenellä ei ole puhtaat jauhot pussissa. Ja näistä hänen lukuisista kavereistaan niitä on YKSI.

Pelkään, että suutelu ei ole se mihin heidän homma on sitä paitsi jäänyt. En varmaan koskaan tule täysin uskomaan siihen vaikka molemmat niin sanoo. En ymmärrä kuinka paha pitää oikeasti olla, että näyttelee kaveria ja sitten tyrkyttää itseään kaverin miehelle. Ja voinko koskaan luottaa, että tämä oli viimeinen kerta. Ok, naiskavereihin ei pidetä yhteyttä, mistä minä sen tiedän? Mistä voin tietää että mies on oikeasti nyt oppinut, vaikka kyllä tunnen hänet ja luotan hänen rakkauteensa.. Hän ei ole koskaan suhteemme aikana ollut niin häpeissään tai pahoillaan minun loukkaamisestani. Säikähti todenteolla kun sanoin, että tästä ei välttämättä päästä yli.

Kai halusin vain purkaa tätä asiaa.. Ei kellään ohjeita ole tai voi parantaa oloani.
 
Et kerro minkä ikäisiä olette. Jos olette kovin nuoria, voi miehesi olla vielä hieman "lapsellinen" ja muiden naisten ihailu hivelee egoa. Eihän siinâ sinänsä mitään pahaa ole jos on naispuolisia kavereita, mutta valitettavasti nainen on usein naiselle susi ja jos näillä kavereilla on oma agenda mïltä kyllä minusta kuulostaa niin pistäisin kyllä miehesi seinâä vasten ja kehottaisin hankkiutumaan näistä tyypeistä eroon! Mitään takuuta ei tietysti ole että miehesi ei hommaa muita naispuolisia kavereita mutta kannattaa eliminoida mahdollisest vaaratilanteet. Tilaisuus kun tekee varkaan ja kuulostaa että miehesi on aika helposti narusta vedettävissä. Eli ei näitä naisia voi ihan yksipuolisesti syyttää koska ketään ei voi viedä vâkisin.
 
Viimeksi muokattu:
No ei se miehen iästä riipu, tai tietysti kun ei enää seiso, niin ne naisetkin sitten jää sinne haaremiin.
Mutta tämäntyyppisillä miehiellä on kotona aina vaimo ja sitten niitä muita naisia, osa platonisia, osa ihan panosuhteita, jotka ei ole vakavia eikä kaada avioliittoa. Olen nähnyt pitkänkin parisuhteen perustuvan tällaiseen, se vaatii vaan siltä vaimolta aikamoista vapaamielisyyttä.
 
Sepä se, emme enää kovin nuorukaisia ole, kun olemme tavanneetkin vasta melkein 30:sinä. Mutta sen on tosiaan mies myöntänyt, että se on hivellyt hänen egoaan kun naiset ovat olleet kiinnostuneita.. Ei hän ole esimerkiksi tästä viimeisimmästä missään mielessä ennen sitä ollutkaan kiinnostunut, kunnes tämä nainen sitten heittäytyi syliin niin sanotusti. Mutta tosimies jos on rakastunut vaimoonsa, kyllä kieltäytyisi... Eikä ainakaan jatkaisi viestittelyä.

Pystyn kyllä ymmärtämään tuon että pidemmässä suhteessa se huomio muualta tuntuu varmasti kivalta.. Minusta tuo viestittely ja yksi suudelma (tämä heidän juttu oli jo loppunut ennen kun sain selville) on siinä rajalla, jonka takia ei haluaisi avioliittoa poiskaan heittää. Nyt ei voi kuin odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Luottamusta ei hetkessä saa takaisin jos ihan täysin koskaan.

On harmi, että mies luopuu kaikista naispuolisista ystävistään. Mutta siihen on syynsä ja hän teki sen omasta aloitteestaan.. Ja miehellä on hyviä mieskavereita.
 
Olet sinisilmäinen. Edelleen.

Kun miehellä paljastuu toinen suhde, vaimo niin herkästi syyttää vain sitä toista naista ja uskoo erittäin mielellään, kun mies puolustautuu sanomalla, että se oli sen naisen syy, se niinsanotusti heittäytyi syliin, yksi suudelma naisen aloitteesta ja muuta höpöä. Muistan kerran naisen, joka tuohtuneena meille ystävilleen kertoi, kuinka ravintolassa yhden ainoan viattoman tanssin aikana joku nainen imi hänen miehensä kaulan täyteen jälkiä. Kauhea nainen! Vaimo itse ei tietysti ollut silloin mukana ravintolassa, mutta pitäähän miehen sanaa uskoa vai kuinka.

Kun käy ilmi, että suudeltu on, niin silloin se tietenkin on vain se yksi ja ainoa suudelma... hoh hoijaa. Miksi miehet pääsee näin helpolla? Eihän tämmöisessä tapauksessa kukaan tunnusta mitään muuta kuin sen, mitä ei voi tunnustamatta olla, kaikki muu jää pimentoon. Miten sitä nyt vain kesken kaiken ystävykset keskenään suutelevat, ja sitten taas jatketaan niin kuin ei mitään sellaista olisi tapahtunut, vai?

Miehen ja naisen välillä voi tietenkin olla pelkkä ystävyys, mutta totta puhuen, ihan liian usein niihin sisältyy se muukin puoli. Olisit realistinen. Niin kuin joku jo kirjoitti, nainen on naiselle susi, tarvitaan vain määrätyt olosuhteet, eikä tietenkään voi joka ikistä maailman naista osoittaa, mutta aika usein tällaiset miehen naispuoliset ystävät ovat muutakin kuin vain ystäviä, ja siinä keskinäisessä kanssakäymisessä on jokin sellainen sävy, mikä ei ole olemassa silloin, kun ystävykset ovat molemmat miehiä tai naisia.
 
Sepä se, emme enää kovin nuorukaisia ole, kun olemme tavanneetkin vasta melkein 30:sinä. Mutta sen on tosiaan mies myöntänyt, että se on hivellyt hänen egoaan kun naiset ovat olleet kiinnostuneita.. Ei hän ole esimerkiksi tästä viimeisimmästä missään mielessä ennen sitä ollutkaan kiinnostunut, kunnes tämä nainen sitten heittäytyi syliin niin sanotusti. Mutta tosimies jos on rakastunut vaimoonsa, kyllä kieltäytyisi... Eikä ainakaan jatkaisi viestittelyä.

Pystyn kyllä ymmärtämään tuon että pidemmässä suhteessa se huomio muualta tuntuu varmasti kivalta.. Minusta tuo viestittely ja yksi suudelma (tämä heidän juttu oli jo loppunut ennen kun sain selville) on siinä rajalla, jonka takia ei haluaisi avioliittoa poiskaan heittää. Nyt ei voi kuin odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Luottamusta ei hetkessä saa takaisin jos ihan täysin koskaan.

On harmi, että mies luopuu kaikista naispuolisista ystävistään. Mutta siihen on syynsä ja hän teki sen omasta aloitteestaan.. Ja miehellä on hyviä mieskavereita.
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

M
Viestiä
1
Luettu
599
L
V
Viestiä
19
Luettu
5K
S
M
Viestiä
4
Luettu
1K
Y
S
Viestiä
18
Luettu
1K
A
E
Viestiä
10
Luettu
6K
Perhe-elämä
ilmiselvä provo
I

Yhteistyössä