E
Esintti
Vieras
Ollaan miehen kanssa oltu seitsemän vuotta yhdessä ja miehen suku, lähinnä äiti, alkaa jo hiertää meidänkin välejä. Miestäni rakastan, mutta herranjestas minkälaisia sukulaisia sillä oikein on!
Mieheni muutti pois kodistaan jo peruskoulun jälkeen, samoin ovat tehneet hänen kolme sisarustaan. Ensin ihmettelin asiaa, mutta nyt kun olen oppinut tuntemaan porukkaa paremmin en kummastele asiaa enää ollenkaan.
Anoppini on suomeksi sanoen kamala. Mieheni on aina sisaruksiaan huonompi, meillä on aina asiat hänestä jotenkin pielessä. Kahta pientä lastamme hän aina vertaa miehen veljen lapseen, joka on hänestä aina parempi ja ihanampi, vaikka lapsi onkin todellisuudessa melkoisen hemmoteltu kiukkupussi. Mummo halailee toista lapsenlastaan ja kehuu mummon kullaksi ja suuttuu meidän lapsellemme, joka yrittää vieressä saada mummon huomiota itselleenkin.
Lapsemme ovat 3- ja 1- vuotiaat, mummonsa tapaa heitä kerran parissa kuukaudessa eikä silloinkaan esim. vaivaudu ottamaan lapsia syliin tai leikkimään heidän kanssaan. Istuu vaan kahvipöydässä kertomassa juttuja työstään ja harrastuksistaan, kehumassa itseään ja arvostelemassa meidän elämäämme. Kun lapsemme yrittää mummon kanssa jutella ja näyttää piirrustuksiaan, ei hän kuuntele, juttelee omiaan vaan. Me kasvatamme lapset väärin, meillä on aina liian sotkuista tai liikaa uusia vaatteita, tai uusia epäkäytänöllisiä huonekaluja tai liikaa tavaraa tai liian kalliit vaunut....
Olen väärässä, kun imetän lapsia. Olen väärässä kun en suostunut sektioon. Olen väärässä, kun hoidan lapset kotona. Mieheni on väärässä työpaikassa, lihonnut liikaa tai liian pitkähiuksinen. Miehen isäpuoli kannustaa jutuillaan kurittamaan lapsia fyysisesti tai karjuu kaikille ihan vaan huvikseen. Välillä vedetään viinaa kaksin käsin ja haukutaan muita. Kun asiasta huomautimme, lapsemme nimittäin pelkäsivät tilannetta, tuli pitkä litania siitä, että kyllä lapsen pitää tottua näkemään oikeaa maailmaa, ei aina voi kasvaa pumpulissa. Lähdimme sitten illalla ajamaan kotiin monen sadan kilometrin päästä.
Nuoremman lapsemme ristiäisiin suvusta paikalle tuli isoäiti ja miehen sisko ja kaksi veljeä. Olimme kutsuneen miehen enot perheineen, serkut sekä isoisän, mutta kukaan ei paikalle vaivautunut. Miehen veljet ovat lapsiemme kummeja, mutta he eivät käy edes lapsien synttäreillä. Eivät edes onnittele.
Asiasta on yritetty jutella, mutta ei siitä mitään tule. Olisikohan aika vaan katkaista välit vai olisko jotain ehdotuksia miten tilanteen saisi korjattua?
Mieheni muutti pois kodistaan jo peruskoulun jälkeen, samoin ovat tehneet hänen kolme sisarustaan. Ensin ihmettelin asiaa, mutta nyt kun olen oppinut tuntemaan porukkaa paremmin en kummastele asiaa enää ollenkaan.
Anoppini on suomeksi sanoen kamala. Mieheni on aina sisaruksiaan huonompi, meillä on aina asiat hänestä jotenkin pielessä. Kahta pientä lastamme hän aina vertaa miehen veljen lapseen, joka on hänestä aina parempi ja ihanampi, vaikka lapsi onkin todellisuudessa melkoisen hemmoteltu kiukkupussi. Mummo halailee toista lapsenlastaan ja kehuu mummon kullaksi ja suuttuu meidän lapsellemme, joka yrittää vieressä saada mummon huomiota itselleenkin.
Lapsemme ovat 3- ja 1- vuotiaat, mummonsa tapaa heitä kerran parissa kuukaudessa eikä silloinkaan esim. vaivaudu ottamaan lapsia syliin tai leikkimään heidän kanssaan. Istuu vaan kahvipöydässä kertomassa juttuja työstään ja harrastuksistaan, kehumassa itseään ja arvostelemassa meidän elämäämme. Kun lapsemme yrittää mummon kanssa jutella ja näyttää piirrustuksiaan, ei hän kuuntele, juttelee omiaan vaan. Me kasvatamme lapset väärin, meillä on aina liian sotkuista tai liikaa uusia vaatteita, tai uusia epäkäytänöllisiä huonekaluja tai liikaa tavaraa tai liian kalliit vaunut....
Olen väärässä, kun imetän lapsia. Olen väärässä kun en suostunut sektioon. Olen väärässä, kun hoidan lapset kotona. Mieheni on väärässä työpaikassa, lihonnut liikaa tai liian pitkähiuksinen. Miehen isäpuoli kannustaa jutuillaan kurittamaan lapsia fyysisesti tai karjuu kaikille ihan vaan huvikseen. Välillä vedetään viinaa kaksin käsin ja haukutaan muita. Kun asiasta huomautimme, lapsemme nimittäin pelkäsivät tilannetta, tuli pitkä litania siitä, että kyllä lapsen pitää tottua näkemään oikeaa maailmaa, ei aina voi kasvaa pumpulissa. Lähdimme sitten illalla ajamaan kotiin monen sadan kilometrin päästä.
Nuoremman lapsemme ristiäisiin suvusta paikalle tuli isoäiti ja miehen sisko ja kaksi veljeä. Olimme kutsuneen miehen enot perheineen, serkut sekä isoisän, mutta kukaan ei paikalle vaivautunut. Miehen veljet ovat lapsiemme kummeja, mutta he eivät käy edes lapsien synttäreillä. Eivät edes onnittele.
Asiasta on yritetty jutella, mutta ei siitä mitään tule. Olisikohan aika vaan katkaista välit vai olisko jotain ehdotuksia miten tilanteen saisi korjattua?
