Miehen tiivis suhde eksän kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "alkup."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"alkup."

Vieras
Mieheni oli ollut 7 kk sinkku ennen keväistä tapaamistamme, tätä ennen hänellä oli ollut 6 vuoden suhde naiseen jonka kanssa on edelleen ilmeisen läheinen ja milteipä paras ystävä. MIes puhuu paljon tästä naisesta myös minulle, minä-sanan sijasta hän käyttää monesti me-sanaa, siis puhuessaan entisestä elämästään, "ostettiin sohva", "käytiin vappuajelulla" ym. Ja miesystäväni käy edelleen esim. kaupoissa tämän naisen kanssa, ilmeisesti toimii makutuomarina. Me emme siis asu yhdessä mutta kuitenkin olemme jonkun aikaa tapailleet. Mietin vain tätä eksän roolia miesystävän elämässä. Heillä on myös koiran "yhteishuoltajuus". Ovat hyvin läheisiä, esim. kun toinen ajaa partaa, voi toinen toimitella omat vessa-asiansa siinä samalla. Mitähän tästä ajattelis vai annanko vain olla. Itse välttelen puhumasta tästä eksästä ja yritän keksiä meitä koskevia aiheita mutta aika monesti juttuihin luiskahtaa tuo eksä, jota en ole edes nähnyt muuten kuin valokuvissa. En haluaisi kuitenkaan rajoittaa toisen elämää enkä siihen alennu. Odotanko vain että aika tekee tehtävänsä vai liekkö mies edes irtautunut vielä tuosta eksästään? Ajatuksia?
 
No kuulostaa melko pahalle kieltämättä. Tosin eräs kaverini on jonkin aikaa jo seurustellut yhden miehen kanssa ja asuvatkin yhdessä. Kaverini paras ystävä on hänen ex-kihlattunsa johon on takana pitkä suhde. Alussa tää vaikutti oudolta mutta se toimii niillä ja kaverin mies ja se ex on myös kavereita keskenään ja usein viettävät aikaa yhessä, vaikka eivät siis oo tunteneet aikaisemmin. Itse varmaan haluisin nähdä sen miehen eksänsä kanssa jotta vois paremmin sanoo onko siinä viä jotain.
 
no senhän näkee vasta ajan kanssa ja minä kysyisin asiallisesti, jos ja kun kovasti vaivaa... en lopettaisi heti suhdetta, mulla läheinen suhde ekaan poikaystävään, oltiin kihloissa 7 vuotta ja edelleen yhteyksissä, nyt 15 vuoden jälkeenkin ;)
 
Voihan se olla, että ovat todella hyviä ystäviä ja muuten läheisiä, niin heistä tuntuu luonnolliselta jatkaa sitä "arkiläheisyyttä", kuten joku ilmaisi. Jos siis on ennen tottunut asioimaan vessassa tai vaihtamaan vaatteita toisen edessä ja ei ole tullut mitään riitaisaa eroa, voi tuntua luontevalta jatkaa samaan malliin ja tilanteet voisi alkaa tuntua kiusallisilta jos alettaisiin käyttäytyä tietyissä tilanteissa kuin vieraat, ja silti koittaa säilyttää ystävyys samanlaisena kuin ennen. Ei niillä välttämättä mitään romanttisia tunteita ole enää toisiaan kohtaan. Musta se on positiivista, että mies ihan avoimesti ilmeisesti puhuu exästään eikä ilmeisesti koita vaikka tavata salaa.

Mä olisin kaikesta huolimatta mustasukkainen enkä pystyisi olemaan suhteessa miehen kanssa vastaavassa tilanteessa :( . Naispuolisia ystäviä saa toki olla, mutta mä haluan että mun ja miehen välillä on muutakin sellaista, mitä ei toisten kanssa ole, kuin seksi ja hellyys. Mä puhuisin että mua harmittaa tilanne, mutta en alkaisi määräillä miestä. Mies saisi itse päättää miten hoitaa asian ja jos haluaisi jatkaa exänsä kanssa samalla tavalla, olisi parempi erota.
 
Minä katsoisin tilannetta vielä ja jos kyseessä on tosiaan miehen paras ystävä, yrittäisin tutustua tähän naiseeen avoimin mielin. Voi olla että tekin pidätte toisistanne ja tulisitte hyvin toimeen. Kun tuntee molemmat osapuolet, on ystävyyttä helpompi ymmärtää. Lisäksi jos takana on pitkä suhde, voi olla että heidänkin ystävyydessään on menossa vielä jonkinlainen totuttelukausi. Eli toisinsanoen vaikka ystävyys ei katkeaisi, voi se hieman etääntyä kun molemmilla lähtevät omat erilliset elämät paremmin käyntiin.
 
Miksi eksän kanssa ei saisi olla läheinen? Jo on taas itsekkyys huipussaan. Eikö pääasia kuitenkin ole se, että heillä ei enää ole intiimiä suhdetta, ja mitä ilmeisimmin he olisivat yhdessä jos kaikki natsais. Varsinkin kun puhutaan pitkistä parisuhteissa, joissa on jaettu kaikki, on mun mielestä vain luonnollista jos exät voivat jatkaa ystävyyttä keskenään. Mun mielestä sulla ei ole oikeutta olla heidän ystävyytensä välissä. Sinä voit poistua kuvioista jos mustasukkaisuutesi ja epävarmuutesi estää kypsän suhteen tuohon mieheen.
 
no ei minusta ois kiva, jos mieheni paras ystävä olisi sellainen, joka on ollut romanttisessa mielessä läheinen minun mieheni kanssa, harrastanut seksiä, tietää siitä kaiken... en voi ymmärtää oikeastaan, miten joku vois olla tuntematta mustasukkaisuutta ja epäilyjä siinä tilanteessa. ja jos mieheni kävis vessassa eksänsä kanssa... voi jumalauta :D :O
 
Itseänikin tuo vessahomma mietityttää.. varsinkin kun sen tapahtumisesta ei ole pitkä aika. Ja aika paljon he soittelevat "sopiakseen asioista", koiran hoidosta, tai kun mies lainaa autoaan eksälle tms... tai jos tarvii kyytiä johonkin. No, pitää seurailla tätä suhdetta mihinpäin se heillä kehittyy. Kerran juteltiin miehen kanssa heidän erostaan ja kysyin että sujuiko teillä seksielämä kuitenkin hyvin loppuun saakka niin silmät alkoi kiiltämään ja hymy nousi huulille että "todellakin toimi". ;(
 
Minusta voi aivan hyvin olla eron jälkeen ystävä eksänsä kanssa (olen itsekin hyvissä väleissä ex-mieheni kanssa), mutta miksi miesystäväsi ei ole esitellyt sinua exälleen? Jos kysymys on aidosta ystävyydestä, eikö se olisi aika looginen askel? Pitkästä suhteesta ja erosta ylipääseminen vie monilla aikaa ja minusta kuulostaa siltä ettei miesystäväsi ole vielä täysin päästänyt irti menneestä.
 
Jos mies kohtelisi mua hyvin ja pistäisi kuitenkin mut etusijalle tästä exästään esim. ajankäytössään eikä mitenkään vertailisi ikävästi, niin ei tuo minulle mikään ongelma olisi.
 
[QUOTE="alkup.";23806574]Itseänikin tuo vessahomma mietityttää.. varsinkin kun sen tapahtumisesta ei ole pitkä aika. Ja aika paljon he soittelevat "sopiakseen asioista", koiran hoidosta, tai kun mies lainaa autoaan eksälle tms... tai jos tarvii kyytiä johonkin. No, pitää seurailla tätä suhdetta mihinpäin se heillä kehittyy. Kerran juteltiin miehen kanssa heidän erostaan ja kysyin että sujuiko teillä seksielämä kuitenkin hyvin loppuun saakka niin silmät alkoi kiiltämään ja hymy nousi huulille että "todellakin toimi". ;([/QUOTE]

minä en vain usko miesten ja naisten väliseen ystävyyteen. varsinkaan eksien kanssa. pitäisin sinuna varani, tuo viimeinen lausekin on niiin huolestuttava, ei nykyisille rehvastella seksistä eksän kanssa..
 
minkä takia ne on edes eronneet? jos tekevät kaiken jatkuvatsi yhdessä ja seksikin oli noin ihanaa.... omituista...
eksän kanssa voi toki olla väleissä, mutta tuo kuulostaa jo hiukan liialta, ehkä sen vessareissun voisi edes tehdä yksin...
 
Kukin menettelee tietenkin tyylillään. Joka tapauksessa on selvää, että miesystäväsi ei ole päässyt irti edellisestä suhteestaan. Toinen asia on se kuinka sitoutunut hän on sinuun. Pelisilmää miesystävälläsi ei sinuun päin ole ainakaan lainkaan.

Itse miettisin vastaavassa tilanteessa seuraavaa.
Miehen käytös ei ole vastarakastuneen miehen käytöstä. Voiko suhde kehittyä rakkaudeksi? Onko mies sitoutunut suhteeseen aidosti sellaisella aikavälillä, että suhteen syveneminen olisi mahdollista?

Mielestäni asiasta pitää voida keskustella. Itse ainakin tekisin niin. Kysyisin häneltä suoraan mitä hän tuntee minua kohtaan. Jos hän välttelee suoraa vastausta tai vastaa epämääräisesti, tarkoittaa se sitä ettei hän ole rakastunut. Siinä tapauksessa ottaisin etäisyyttä. Jos taas hän sanoisi olevansa hullaantunut, rakastanut tai todella ihastunut minuun, kertoisin tuntevani samoin. Sen jälkeen kertoisin, että minua häiritsee hänen tiivis yhteydenpito exään ja se, että hän puhuu jatkuvasti me-muodossa itsestään ja exästään.

Rakastunut mies, ja erityisesti vastarakastunut, pelkää menettävänsä sinut ja siksi hän haluaa miellyttää sinua. Jos mies ei ota sinun tunteitasi vakavasti ja muuta käyttäytymistään, ei hän ole sinuun oikeasti rakastunut.
 
Minä kyllä uskon että miehet ja naiset voivat olla "vain" ystäviä, eksätkin. Itse olen ollut entisen poikaystäväni ystävä jo yli kymmenen vuotta. Hän on naimisissa ja isä, erittäin omistautunut perheelleen. En tunne hänen vaimoaan kovin hyvin, koska muutin toiseen kaupunkiin jonkun aikaa eromme jälkeen, ennen kuin he alkoivat seurustella.

Vaimonsa ei tunnu olevan mustasukkainen, kyläilen aina heillä kun olen vanhassa kotikaupungissa, ja miehensä on yöpynyt useita kertoja luonani ollessaan työmatkalla uudessa kotikaupungissani. Eikä kyllä ole koskaan ollut meidän kenenkään suunnalta mitään epäselvyyttä että kuka on kenenkin kanssa.

Tuota vessassakäyntijuttua en tosin ymmärrä, koska en käy yhtäaikaa vessassa edes parisuhteessa ollessani...
 
[QUOTE="vieras";23806505]Miksi eksän kanssa ei saisi olla läheinen? Jo on taas itsekkyys huipussaan. Eikö pääasia kuitenkin ole se, että heillä ei enää ole intiimiä suhdetta, ja mitä ilmeisimmin he olisivat yhdessä jos kaikki natsais. Varsinkin kun puhutaan pitkistä parisuhteissa, joissa on jaettu kaikki, on mun mielestä vain luonnollista jos exät voivat jatkaa ystävyyttä keskenään. Mun mielestä sulla ei ole oikeutta olla heidän ystävyytensä välissä. Sinä voit poistua kuvioista jos mustasukkaisuutesi ja epävarmuutesi estää kypsän suhteen tuohon mieheen.[/QUOTE]


Joo se on helppo olla tätä mieltä kun ei ole itsestä kysymys.... minä en ainakaan tuollaista katselisi. Välit pitää pysyä kunnossa jos on yhteisiä lapsia, muuten eksät kuuluu entiseen elämään.
 

Yhteistyössä