H
harmaana
Vieras
Olen ollut jo pidemmän aikaa jotenkin mieli maassa ja parisuhdekin on tökkiny kohdallani ( omassa mielessäni ) . Olen tuntenut tympääntymistä ja kummallista kaiherrusta.
Nyt yhtäkkiä tein huomion, meidän elämämme menee ihan miehen halujen mukaan.
Mies halusi aikanaan että lasta ei kasteta kirkkoon, minä olin enemmän puolesta. Kuitenkin mies sai puhuttua niin ettei lasta kastettu vaan sovittiin että aikanaan itse päättää jos haluaa kirkkoon liittyä.
Nyt hän on alkanut puhumaan kuinka inhoaa tätä nykyistä asuntoa. ( asumme vuokralla ) Asunto on hänen mielestään kylmä, vuokra liian iso ja palveluihinkin on liian pitkä matka. Perustelee muuttoa muunmuassa sillä että minulla olisi lasten kanssa lyhyempi matka kaupoille ym. Meillä menee melkein kotiovelta bussi suoraan kaupoille, pääsen ilmaiseksi rattailla ym. joten en ole koskaan kokenut että täältä olisi vaikea päästä mihinkään. Lisäksi asuinpaikkamme on lapselle tuttu, hänet uskaltaa päästää myös yksin ulos leikkimään. Jos muuttaisimme keskustaan, olisi minulla jälleen yksi juttu lisää millä sidottu lapsiin - mennä aina ulos lapsen mukaan.
Olen IHAN TAKUUVARMA että mies huokailee, valittaa, keksii syitä, niin kauan että lopulta en jaksa enää kuunnella ja muutamme.
Nämä kaksi yllämainittua asiaa on vaan pieni osa. Mies saa lähes aina tahtonsa läpi. Ja tekee sen niin etten edes huomaa vaan kuvittelen että päätökset on olleet yhteisiä. Nyt vaan huomasin sen ettei niin ole; miehen toiveiden mukaan me elämme, emme MEIDÄN.
Nyt yhtäkkiä tein huomion, meidän elämämme menee ihan miehen halujen mukaan.
Mies halusi aikanaan että lasta ei kasteta kirkkoon, minä olin enemmän puolesta. Kuitenkin mies sai puhuttua niin ettei lasta kastettu vaan sovittiin että aikanaan itse päättää jos haluaa kirkkoon liittyä.
Nyt hän on alkanut puhumaan kuinka inhoaa tätä nykyistä asuntoa. ( asumme vuokralla ) Asunto on hänen mielestään kylmä, vuokra liian iso ja palveluihinkin on liian pitkä matka. Perustelee muuttoa muunmuassa sillä että minulla olisi lasten kanssa lyhyempi matka kaupoille ym. Meillä menee melkein kotiovelta bussi suoraan kaupoille, pääsen ilmaiseksi rattailla ym. joten en ole koskaan kokenut että täältä olisi vaikea päästä mihinkään. Lisäksi asuinpaikkamme on lapselle tuttu, hänet uskaltaa päästää myös yksin ulos leikkimään. Jos muuttaisimme keskustaan, olisi minulla jälleen yksi juttu lisää millä sidottu lapsiin - mennä aina ulos lapsen mukaan.
Olen IHAN TAKUUVARMA että mies huokailee, valittaa, keksii syitä, niin kauan että lopulta en jaksa enää kuunnella ja muutamme.
Nämä kaksi yllämainittua asiaa on vaan pieni osa. Mies saa lähes aina tahtonsa läpi. Ja tekee sen niin etten edes huomaa vaan kuvittelen että päätökset on olleet yhteisiä. Nyt vaan huomasin sen ettei niin ole; miehen toiveiden mukaan me elämme, emme MEIDÄN.