Meillä oli paha tilanne jonkin aikaa ja se kehkeytyi pikkuhiljaa.Sitten mies rupesi aivan mahdottomaksi ja aloin itsekin tarkemmin ajatella,että miehellä itsellään ei kaikki kunnossa.Kuukausikaupalla se suuttui milloin mistäkin ihan hetkessä,piti mykkäkouluja ja jätti miut hoitamaan lapsia ja asioita,kun itse puolestaan tuli ja meni ja huolehti omista asioista.Raivari saattoi tulla mistä hyvänsä ja mies karjui sen minkä kurkusta lähti.Se lateli myös törkeyksiä,vähätteli ja mitätöi ja nimitteli.Lopulta sillä meni jatkuvasti hermot lastenkin kanssa ja nimittely levisi sinnekin.Sitten tuli myös hetkiä,kun äijä vaan tuijotteli eteensä,vaikka vauva itki lattialla ja miulla oli joku kotityö kesken.Jos sanoin,ettei tällainen vetele,sain kuulla uhkauksia tai katsella paiskomista.Sitten älysin tehdä töitä tosissani ja PAKOTIN MIEHEN OTTAMAAN YHTEYTTÄ LÄÄKÄRIIN.Suostui ihmeekseni lopulta,on käynyt jossain asioistaan puhumassa ja saanut vielä lähetteen mielenterveyskeskukseen.Kun en kuitenkaan tiedä,kauanko tämän sopan selvittämiseen menee ja jos hänelle vaikka joku lääkityskin,hain lopulta avioeroa.Jutustelutuokiot ilmeisesti miestä helpottanu,kun on pystytty näitä eroasioita jotenkuten siististi hoitamaan.Miehelle asunto tiedossa ja ens viikolla on tapaaminen lastenvalvojalla,missä katsotaan sitten kuinka hän pystyisi lapsiaan nyt aluksi tapaamaan.Tämä on nyt alku perherauhalle,saan hoitaa kohta lapset rauhassa ja itselleni ihmisarvon.Mies saa rauhoittua ja hoitaa itseään ja setviä ajatuksiaan.NYT PÄIVÄ KERRALLAAN,en pysty vielä ajattelemaan onko meillä harkinta-ajan jälkeen tulevaisuutta.Pystynkö ottamaan miehen takaisin kaiken tämän jälkeen,vaikka ymmärränkin että hän sairastui ja tulee kenties terveeksi.Uskallanko ottaa enää riskiä.Ja voihan olla,että mieskin toivuttuaan tulee siihen tulokseen,ettei pää tällaista elämää kestä.Jos YHTÄÄN MIETITYTTÄÄ,KANNATTAA PYYTÄÄ APUA.Henkinen väkivaltakin tosi paha,mutta jos kiinni kävis,ottaisin lapset ja juoksisin karkuun!!!Sitä en ees yrittäis setviä.
