Mieheni sanoi, ettei pidä lapsestamme, ei tykkää eikä ole kiintynyt häneen.. :(

["surullinen"]

Olen ihan todella hämmentynyt.. Lapsi on meidän toinen ja halusimme tätä molemmat. Huomasin toki, että esikoisen ollessa pieni mieheni ei osannut oikein olla vauvan kanssa. Myöhemmin, kun lapsi kasvoi, oli miehenikin helpompi tehdä lapsen kanssa jotain ja nykyään ovat paljon yhdessä ja touhuavat ulkona ja leikkivät ja mieheni selvästi rakastaa tätä esikoista. Miten hän voi sanoa ettei pidä tästä toisesta (käytti jopa sanaa vihaa yhden kerran). Kuopus on nyt 2kk vanha. Itse olen vielä vissiin niin hormonihuuruissa, että itken tätä silmät päästäni ja mietin, voinko elää mieheni kanssa jos hän on tuota mieltä.

 

[Muua]

Ela huoli, tuo on varsin normaalia. Moni sita ei vaan uskalla aaneen sanoa. Kun vauva on pieni, ei kiintymyssuhdetta varsinkaan isaan valttamatta heti synny. Oma mieheni ei ole koskaan ollut vauvaihminen, tai esim. silloin kun olin raskaana, ei kosketellut vapaaehtoisesti mahaa, ei halunnut tulla ultriin ym. Synnytykseen tuli ja piti kokemuksesta. Eika siis ollut mitenkaan vauvavastainen. Mutta tiedan etta otti aikansa ennenkuin kunnolla rakasti lapsiaan jne. Kun kuopus syntyi, huomioi lahinna isompaa tyttoa. Toki piti vauvaa valilla sylissa jne.
Sun mies on ehka itsekin vahan harmissaan ja pelastynyt tunteistaan- saattaa sitten ilmeta kiukutteluna tai toksayttelyna. Sano hanelle, etta eikohan se kiintymys ajan myota kasva. Ja se on ihan totta, ihan varmasti kasvaa!

 

["vieras"]

Ihan tavalliselta kuulostaa. Harva mies pitää lapsista, ennen kuin niiden kanssa voi tehdä juttuja.

 

["vieras"]

Mulla meni melkein vuosi ennen kuin kuopus tuntui yhtä rakkaalta kuin esikoinen. Se hämmensi itseäni enkä sitä pahemmin kehdannut mainostaa missään. Ajattelin, että johtuu siitä, kun esikoinen oli jo niin "tuttu" eikä sitä kuopusta tavallaan tuntenut vielä. Toisaalta esikoiseen hurahti jo synnytyslaitoksella ihan täysin. Mutta nyt kuopus täyttää kohta jo kaksi ja molemmat on ihan samalla tavalla superrakkaita.

 

[Rockwood]

Meillä jos ukko päästelis suustaan moisia sammakoita, niin sais pakata tavaransa ja lähteä litomaan!
Kukaan normaali ihminen, ei ilmoita vihaavansa 2kk vauvaa?:O

 

[Ken guru]

[QUOTE="vieras";28813087]Ihan tavalliselta kuulostaa. Harva mies pitää lapsista, ennen kuin niiden kanssa voi tehdä juttuja.[/QUOTE]

Enpä usko että harva, mutta jotkut eivät pidä. Ei edes jotkut äidit.

 

[Kylmäkkö]

Eikös se ollut niin, että isäkin oi masentua lapsen/lapsien syntymän jälkeen? Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse suustaan päästellä, edes miehen. Typerä.

 

[viisikymppinen isoäiti]

tuommonen ukko joutaa keräämään kimpsunsa ja häipymään

 

[Viikate]

Miehen ilmaisemat vihantunteet vauvaa kohtaan hämmentäisivät kyllä varmasti itseäkin. Sinänsä normaalia tuo, että isällä kiintymyssuhde vauvaan saattaa ottaa aikansa, mutta mielestäni isän tuntema ja selkeästi ilmaistu antipatia ei ole normaalia.

 

[kukukuk]

Meillä jos ukko päästelis suustaan moisia sammakoita, niin sais pakata tavaransa ja lähteä litomaan!
Kukaan normaali ihminen, ei ilmoita vihaavansa 2kk vauvaa?:O

No jopas... Eiköhän sitä väsymyksen ja uuden elämäntilanteen tuoman myllerryksen lomassa ihan normaalijärjellä varustettu ihminen voi sanoa vihaavansa... Tai sitten olen itsekin kilahtanut. Tänään viimeksi sanoin miehelle että vihaan lapsia just nyt. En sanonut tietenkään lasten kuullen ja oikeastihan rakastan ylikaiken. Keitti vain yli ja olen dramaattinen sanoissani väsyneenä ja kiukkuisena.

Ei suhde uuteen vauvaan synny välttämättä heti. Itse koin myös toisen lapsen jotenkin vieraana åari kuukautta ja olen hänet kuitenkin sisälläni kantanut. Miehelle se voi olla vielä haasteellisempaa, kum suhde alkaa kehittyä kunnolla vasta syntymän jälkeen uuteen vauvaan.

 

[chef]

Viha on kyllä todella voimakas sana. Sen pystyn ymmärtämään, jos siitä huutavasta ja rääkyvästä paskatykistä ei ihan joka hetki pysty elämääkin suurempaa nautintoa itseensä imemmään, mutta että viha. Aikamoista.

Mä juttelisin, juttelisin ja juttelisin miehen kanssa vielä lisää.

 

["vieras"]

Siis mitä ihmettä sen päässä liikkuu?? 2 kk vauva ja tyyppi sanoo vihaavansa tätä?? Vie hei psykiatrille, ei ole ihan tästä maailmasta nuo jutut.

 

["huhhuh"]

Meillä jos ukko päästelis suustaan moisia sammakoita, niin sais pakata tavaransa ja lähteä litomaan!
Kukaan normaali ihminen, ei ilmoita vihaavansa 2kk vauvaa?:O

PEESI.

 

["Vieras"]

Nuo tunteet on ihan normaaleja niin tuoreelle äidille kuin isällekin. Eri asia sitten että ei niitä kannattaisi ääneen sanoa ainakaan hormonihuutuiselle äidille.. Kyllä se lapsi sen vielä valloittaa, älä siitä huoli. Toki helposti tuommoinen jää vaivaamaan sunki mieltä ja nousee vuosienkinnpäästä esiin jos ette saa asiaa puhuttua selväksi.

 

[Njp harmaana]

Mun mies sanoi aikoinaan myös tokan lapsen kohdalla, että vauva-aika ei vaan sovi hänelle. Vauvan itkut, metelöinti yms. otti hänellä paljon enemmän korviin kuin minulla. Ehkä tunsi itsensä jotenkin avuttomaksi, kun ei oikein saanut vauvaa rauhoitettua tai edes ruokittua (vauva päätti ryhtyä pullon suhteen totaalikieltäytyjäksi). Nyt, kun juniorikin alkaa jo ymmärtää jotain, menee jo paremmin, mutta silti mies ei osaa olla yksivuotiaan kanssa yhtä luontevasti kuin nelivuotiaan esikoisen kanssa.

Ehdottomasti ap:n täytyy keskustella noista miehen tuntemuksista, mutta täytyy varoa syytös- tai marttyyrimielialaa (tyyliin, mikä oikeus miehellä on ärsyyntyä vauvasta ja sen vaatimuksista, kun ei kuitenkaan vaihda yhtä montaa vaippaa tai ruoki j kanniskele öisin).

 

[surullinen ap]

Tuota vihaa-sanaa käytti tänään kun meillä oli riitaa ja oli ärsyyntynyt muista asioista. Joo, riita sovittiin mutta tuo ilmaus jäi häiritsemään ja kysyin häneltä tarkoittiko sitä. Myönsi siis suoraan että ei pidä lapsesta eikä tunne kiintymystä tätä kohtaa. Ja meilläkin mennyt niin, että mies hoitaa nyt esikoista enemmän ja minä vauvaa. Pitäisi varmaan useammin tehdä toisinpäin. Sanoi kyllä myös ettei tiedä, miksi niin tuntee eikä haluaisi tuntea niin. Mutta ei voi asialle mitään.

 

[i know the feeling]

Minäkään en pitänyt meidän lapsesta, kun oli ihan pieni. En nyt vihannut, mutta joskus tunsin jopa vihaa. Eipä siinä, ei tosiaa hirveesti kehtaa mainostaa, ku kaikkihan on aina ihan vaahtokarkkeina heti synnärillä. Mä hoidin ekat 4kk vain, koska joku mun sisällä käski tekemään niin. Hymyilemään, hellimään, juttelemaan, koska se oli mun tehtävä. Oikeastaan 6kk meni, että aloin rakastaa lasta ja nyt rakastan niin ku vain äiti lastaan voi.

en tunne erityistä halua toiseen lapseen. Tai ainakaan vauvaan..

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";28813360]Nuo tunteet on ihan normaaleja niin tuoreelle äidille kuin isällekin. Eri asia sitten että ei niitä kannattaisi ääneen sanoa ainakaan hormonihuutuiselle äidille.. Kyllä se lapsi sen vielä valloittaa, älä siitä huoli. Toki helposti tuommoinen jää vaivaamaan sunki mieltä ja nousee vuosienkinnpäästä esiin jos ette saa asiaa puhuttua selväksi.[/QUOTE]

No voin kyllä psykologian opiskelijana sanoa, että ei ole normaalia. Jos tuollaisia vihan tunteita ilmenee, niistä ehdottomasti pitää puhua ja tarvittaessa hakea apua. Monet perhesurmat ja tragediat on pelastettavissa niin.

 

["Pettynyt"]

Meilläkin miehellä suuria vaikeuksia sietää vauvan huonompia aikoja. Kun vauva on iloinen, hän tykkää, mutta heti itkiessä vauva on "paskiainen". Hän on myös sanonut, että vihaa vauvoja, ei siis meidän vauvaa, vaan vauvoja ylipäänsä. Koko vauva-aika on "perseestä". Minusta tuntuu todella, todella pahalta, ja asia syö rakkautta miestäni kohtaan erittäin paljon. Hän jaksaa muistuttaa siitä, miten perseestä vauvat ovat, useita kertoja viikossa, ja nyt yli puoli vuotta valitusta kuunneltuani alan olla kypsä. En ole lähdössä mihinkään, mutta erittäin paha mieli minulla on asiasta. Mies inhoaa jopa sitä, että vauvamme kakkii niin usein (vaikka minä ne vaipat vaihdan yhtä tai korkeintaan kahta kertaa lukuunottamatta/vrk). Tiesin jo etukäteen, ettei mies pidä vauvavaiheesta, mutta silti hänen ahdistuksensa laajuus yllätti.

 

[Nenja]

Mä sanoin väsyneenä ja turhautuneena miehelle että mä vihaan meidän lasta vauvana. Enkä mä edes vauvaa vihannut vaan sitä hetkeä ja oloa. Toki pelästyisin jos mies tuollaista sanoisi ja pyytäisin että menee juttelemaan johonkin (niin kuin itsekin kävin), ja toivoisin että tunteet eivät ole pysyviä, vaan ehkä vain stressin aiheuttamia oloja..

 

["kippura"]

Hyvä asia tässä on se että miehesi kykenee puhumaan sinulle noinkin suoraan tunteistaan, ole ylpeä siitä että teillä on noin hyvä puheyhteys. Älä missään nimessä ikinä käytä tälläisiä asioita miestäsi vastaan, tai hän ei välttämättä seuraavalla kerralla haluakkaan puhua asioistaan. Älä siis syyllistä tai käytä asiaa haukkumana.
Eihän miehesi halua tuntea vihaa, eikä ymmärrä miksi tuntee kuin tuntee.

Sinuna ottaisin miestä mukaan hoitoon sen verran mitä voi. Älä velvoita hoitamaan vaan kysy haluaako hoitaa. Yritä luoda suhdetta myös itse aktiivisesti esim. höpöttämällä vauvalle "missä iskä on? katsotko iskää.. on sulla kyllä ihana iskä" silloin kun miehesi on kuulolla. Silloin kun isä hoitaa lasta niin mene tarkoituksella hieman etäämmälle mutta ei liian kauas, niin että he kaksi saavat rauhan toimia kuten toimivat. Tämä on aika tärkeää suhteen luomiselle.

Aika auttaa monesti.

 

["vieras"]

Miksi ihmeessä pitää tehdä toinen lapsi miehelle, joka ei hoitanut ensimmäistäkään sen ollessa minkä ikäinen tahansa?!?!?!? Tyhmää.

Ja minun lasteni isä on kyllä ollut isä jo heti alusta asti, eikä odotellut mitään helvetin leikki-ikää. Outoja miehiä teillä joillakin.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28813396]No voin kyllä psykologian opiskelijana sanoa, että ei ole normaalia. Jos tuollaisia vihan tunteita ilmenee, niistä ehdottomasti pitää puhua ja tarvittaessa hakea apua. Monet perhesurmat ja tragediat on pelastettavissa niin.[/QUOTE]

Mutta eikö väsyneenä ja suuressa muutoksen vaiheessa ihminen saata toisinaan sanoa pahastikin. Ja iloinenkin tapahtuma, kuten lapsen syntymä, on kriisi, koska se on suuri elämänmuutos. Ihmisillä voi mennä paljonkin aikaa sopeutua muutoksiin. En tiedä tämän perheen tilannetta, mutta jotenkin tuntuu, että jos isä rakastaa esikoista, niin eiköhän lämpene tälle kuopuksellekin, vaikka ehkä kannattaisi harkita, ennen kuin tekee enemmän lapsia...?

Negatiivisetkin tunteet kuuluu elämään tietysti. Kukaan ei aina vaan ole täynnä rakkautta. Ihmiset tuntee vihaakin. Mistä tietää, tunteeko isä juuri vihaa vauvaa kohtaan, vaan väsymystä, uutta tilannetta kohtaan tms.? Ehkä hän ei vain osannut ilmaista asiaa paremmin.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28814084]Mutta eikö väsyneenä ja suuressa muutoksen vaiheessa ihminen saata toisinaan sanoa pahastikin. Ja iloinenkin tapahtuma, kuten lapsen syntymä, on kriisi, koska se on suuri elämänmuutos. Ihmisillä voi mennä paljonkin aikaa sopeutua muutoksiin. En tiedä tämän perheen tilannetta, mutta jotenkin tuntuu, että jos isä rakastaa esikoista, niin eiköhän lämpene tälle kuopuksellekin, vaikka ehkä kannattaisi harkita, ennen kuin tekee enemmän lapsia...?

Negatiivisetkin tunteet kuuluu elämään tietysti. Kukaan ei aina vaan ole täynnä rakkautta. Ihmiset tuntee vihaakin. Mistä tietää, tunteeko isä juuri vihaa vauvaa kohtaan, vaan väsymystä, uutta tilannetta kohtaan tms.? Ehkä hän ei vain osannut ilmaista asiaa paremmin.[/QUOTE]

Ilman muuta lapsen syntymä on aina kriisi ja stressipiste ihmisen elämässä, ja pistää aika lailla kaiken uusiksi. Mutta jos tuore vanhempi sanoo vihaavansa lastansa eikä kyse ole riitatilanteesta, se tulee ottaa vakavasti. Miehellä voi olla jopa psykoosi (erilaiset harhaluulot esim. uusi vauva tulee pilaamaan esikoisen ja miehen välit) Nuo tunteet pitää käsitellä ja selvittää mistä ne tulevat. On huolestuttavaa jos isä on päättänyt olla pitämättä lapsesta ja alkaa muodostaa huonoa kiintymyssuhdetta vauvaan, joka on haitallista haitallista ja vahingollista lapselle.

 

[M32]

[QUOTE="vieras";28813396]No voin kyllä psykologian opiskelijana sanoa, että ei ole normaalia. [/QUOTE]Kerrotko vielä, mikä psykologian opiskelussa antaa sinulle asiantuntijuuden ja auktoriteetin määritellä, millaisissa tilanteissa vihan tunteet ovat "normaaleja" ja missä eivät? Mihin tietoon tällainen arvio perustuu? Mitä tarkoitat noinkin voimakkaasti latautuneella käsitteellä kuin normaali?