Hei,
Kaipaan vähän mielipiteitä 1-v:n päiväunista ja nukkumisesta. Eli, meillä on vasta 11kk:n ikäisenä siirrytty kaksiin uniin. Kiirettä ei nyt yksiin uniin siirtymisellä ole, mutta mietin vaan, että mikä olisi järkevintä. Nukkumaan menee jo kahdeksan aikaan ja nukahtaa aika helpolla. Tänään heräsi jo 05.15
. Haukotteli, kiehnasi, tuhersi vähän itkua vieressä, mutta ei nukahtanut uudelleen. Ei kyllä yrittänyt pystyynkään, joten sängyssä oltiin vähän yli puoli seitsemään. Ekat unet nukkuu nyt 8.40- noin 10.00 ja toiset unet on jo kovaa valuuttaa kahden aikaan. Siinä nukkuu noin 1,5h. Aamut kun alkaa näin aikaisin niin mitä mieltä olette kannattaako esim. nukuttaa aamulla omassa sängyssään noin puoli tuntia ( ei nuku omassa sängyssä pidempään)? Ja laittaa sitten lounaan jälkeen ulos, toivottavasti parin tunnin unille? Nyt nimittäin vaikuttaa vähän siltä, että nukkuu niin paljon jo päivällä ettei unta vaan riitä? Toinen vaihtoehto mitä olen miettinyt on, että omassa sängyssä puolen tunnin tirsat tässä puoli yhdeksän aikaan ja ulos siinä yhden kieppeillä? Nukahtaa kaikille unillensa kyllä hyvin. Syö yleensä myös hyvin.
Antakaa mielipiteitä siitä, kuinka itse tekisitte?