Mielipiteitä miehen suhtautumisesta tilanteeseen

["apuva"]

Tilanne siis tämä:

Minä sairastan melko pahaa ahdistuneisuushäiriötä joka tarkoittaa sitä, että välillä mielessä ei tosiaankaan ole mitkään muut asiat kuin oma terveydentila yms.
Joskus jos saan päähäni että on jokin sairaus ehkä niin yö saattaa mennä siinä että pulssi on kova, päässä sumenee, heikottaa, oksettaa, hikoiluttaa ja sitten on taas kylmä, tärisyttää ja uskoo että kuolema on ihan oven takana. Ja se paha olo jatkuu tietty joskus päiviäkin.

Erittäin fyysisiäkin tuntemuksia ja nämä ajatukset saattavat heti aamulla herätessä olla mielessä, eikä sen jälkeen uni enää tule. Eipä sitä sitten paljoa päivisinkään saa mitään tehtyä kun mielessä pyörii vain ahdistusta aiheuttavat ajatukset.

Noh, näihin on apua haettu ja terapiakin pitäisi alkaa.

MUTTA se miten mies suhtautuu on jotenkin erikoista ja tuntuu todella pahalta.
Olen häneltä pyytänyt esimerkiksi voisiko hän edes joskus näyttää jotenkin että välittää.
Hän sitten eilenkin rupesi huutamaan että hänhän maksaa KAIKKI laskut että voidaan asua talossa jne. Eikö se riitä.

Mä kuulemma vaadin liikaa! Sen sain kuulla useasti. Ja lopuksi lähti vielä ovet paukkuen ulos.

Minä, jolla ei ole yhtäkään ystävää (tähänkin sai kuulla että no onko se hänen vikansa), joka ei juttele päivisin kenenkään kanssa toivoisin vain joskus jotain osoitusta että välitetään, mutta kuulemma vaadin liikaa kun hänhän tosiaan laskut maksaa yms joka on välittämistä.

Tämä kaikki vaan pahentaa oloa ja lisää ahdistuneisuutta.

Mitä tässä tilanteessa voi tehdä??

 

["vieras"]

Sinun pitää hoitaa pääsi kuntoon. Jos olet täysin riippuvainen miehestä aivan kaiksessa, niin varmaan alkaa suhdetta rasittamaan.

 

[Lex]

Sillä, että mies maksaa kaikki laskut ja ahdistuneisuushäiriölläsi ei kyllä pitäisi olla mitään tekemistä keskenään.

Hyvä, että olet hakeutunut hoitoon, toivottavasti saat avun terapiasta ja lääkkeistäkin mahdollisesti. itse kärsin samasta ongelmasta, mutta hyvän lääkityksen ansiosta takana on jo kaksi suht oireetonta, ihanaa vuotta.

Tietysti miestäsi voi rasittaa ja ahdistaa jos taloudellinen vastuu on yksin hänellä. Miksi näin on?

Minunkaan mieheni ei ole koskaan osannut tukea minua mitenkään ahdistuksen ja paniikin kanssa; päin vastoin koin hänen osaltaa lisää syyllisyyttä ja stressiä kun sain hänetkin pois tolataltaan.
Toin hänelle esitteitä, pyysin juttelemaan sairaanhoitajani kanssa ja kerroin kuinka toivoisin hänen toimivan jos saan kohtauksen. Ei auttanut.
Se että hän ei tukenut minua tuntui pitkään tosi loukkaavalta, mutta sitten lakkasin välittämästä.
Oikeastaan tämän ja monen muunkin ongelman lisäksi lakkasin pian välittämästä koko miehestä.

 

["apuva"]

niin no apua on tulossa kuten kirjoitin, mutta onko toi ihan normaalia että mies ei tue henkisesti fyysisesti suoraan yhtään? Laskujen kautta kyllä.

Että vaadinko mä oikeasti liikaa?

 

["apuva"]

Sillä, että mies maksaa kaikki laskut ja ahdistuneisuushäiriölläsi ei kyllä pitäisi olla mitään tekemistä keskenään.

Hyvä, että olet hakeutunut hoitoon, toivottavasti saat avun terapiasta ja lääkkeistäkin mahdollisesti. itse kärsin samasta ongelmasta, mutta hyvän lääkityksen ansiosta takana on jo kaksi suht oireetonta, ihanaa vuotta.

Tietysti miestäsi voi rasittaa ja ahdistaa jos taloudellinen vastuu on yksin hänellä. Miksi näin on?

Minunkaan mieheni ei ole koskaan osannut tukea minua mitenkään ahdistuksen ja paniikin kanssa; päin vastoin koin hänen osaltaa lisää syyllisyyttä ja stressiä kun sain hänetkin pois tolataltaan.
Toin hänelle esitteitä, pyysin juttelemaan sairaanhoitajani kanssa ja kerroin kuinka toivoisin hänen toimivan jos saan kohtauksen. Ei auttanut.
Se että hän ei tukenut minua tuntui pitkään tosi loukkaavalta, mutta sitten lakkasin välittämästä.
Oikeastaan tämän ja monen muunkin ongelman lisäksi lakkasin pian välittämästä koko miehestä.

Tällä hetkellä olen opiskelijana niin siksi maksaa pääasiassa. Maksan siis itse omat laskuni mutta hän tarkoittaa talolainaa joka on yhteinen.

Tätä myös minä pelkään että lakkaan välittämästä kun hän ei tunnu välittävän, entäs sitten jos elämääni tuleekin ihminen joka antaa sitä mitä kaipaan? En haluaisi sitä mutta näen sen tulevaksi.

 

[Lex]

[QUOTE="apuva";27481294]niin no apua on tulossa kuten kirjoitin, mutta onko toi ihan normaalia että mies ei tue henkisesti fyysisesti suoraan yhtään? Laskujen kautta kyllä.

Että vaadinko mä oikeasti liikaa?[/QUOTE]

Normaalia? Varmaankin.
Perseestähän se on, mutta sitä tapahtuu.

*Muoks*, valaisitkin olevasi opiskelija. Sulla on siis "oma elämä" kodin ulkopuolella, hyvä niin.

Oletko ajatellut, että teillä menee nyt jostain ihan muusta syystä huonosti, kuin ahdistuksesi vuoksi?
Jos mies ei osaa tukea tai häntä ei kiinnosta sinun vointisi, onkohan hän oikea mies ollenkaan?

 

["jep"]

[QUOTE="apuva";27481294]niin no apua on tulossa kuten kirjoitin, mutta onko toi ihan normaalia että mies ei tue henkisesti fyysisesti suoraan yhtään? Laskujen kautta kyllä.

Että vaadinko mä oikeasti liikaa?[/QUOTE]

mies ei osaa käsitellä asiaa. tee kuten lex tuossa yllä ehdotti, pyydä puhumaan hoitajalle, vie esite miehelle jne. auttaa jos auttaa. jos ei auta, niin minkäpä sille tekee. voit tehdä omia päätöksiäsi sitten sen pohjalta. tsemppiä!

 

["sasa"]

[QUOTE="apuva";27481294]niin no apua on tulossa kuten kirjoitin, mutta onko toi ihan normaalia että mies ei tue henkisesti fyysisesti suoraan yhtään? Laskujen kautta kyllä.

Että vaadinko mä oikeasti liikaa?[/QUOTE]

Luulen että miehesi ei osaa käsitellä sairauttasi ja purkaa pahaa oloaan vähän huonoilla konsteilla. Mielenterveyshäiriöt sairastuttavat usein koko perheen.

 

[mies pimeästä]

[QUOTE="sasa";27481336]Luulen että miehesi ei osaa käsitellä sairauttasi ja purkaa pahaa oloaan vähän huonoilla konsteilla. Mielenterveyshäiriöt sairastuttavat usein koko perheen.[/QUOTE]

Tämä oli fiksuin teksti koko topicissa.
Todella moni mies ei osaa osoittaa välittämistä juuri sillä tavalla jolla nainen haluaisi. Vaan usein se todella on laskujen maksamista ja tuollaista tekemistä, remonttia yms. Pakottamalla et saa tähän muutosta. Pikemminkin kinuaminen ja miehen ahdisteleminen näillä saattaa aiheuttaakin sen ettei MIES enää jaksa välittää. Älkää olko niin helvetin yksioikoisia arvon naiset.

Ja onko miehen tapa osoittaa välittämistä jotenkin väärempi kuin naisen? Kun tuntuu että suurin osa naisista, ainakin tuntemistani, kokee sen siten että vain naisen käsitys siitä millainen parisuhteen/tunteiden näyttämisen/ lahjojen/ minkä muun tahansa asian laadun on oikea ja miestä pitää näin ollen "kouluttaa" oikealle tielle. Onko se niin vaikea kuvitella että myös se miehen tapa voi olla "oikea"? Tai sopivin miehellesi.

Ehkä hän ei tosiaan osaa käsitellä sairauttasi. Koska kuulemma nyt vain toisen osapuolen näkemyksen emme todella tiedä millaista arkenne on. Jos sulle ei vaikka riitä mikään mitä mies tekee? Kyllä sitä pienemmästäkin turhautuu.

 

[Lilith]

Ap:n mies kuulostaa samantapaiselta kuin isäni oli silloin, kun minä sairastuin vakavaan masennukseen ja paniikkihäiriöön.

Isäni ensimmäiset kysymykset ja huolenaiheet olivat miten siitä sairaudesta paranee, milloin siitä paranee, mitä se maksaa ja puhummeko psykiatrini kanssa isästäni "selän takana pahaa". Näistä lähtökohdista oli oikeasti pitkä matka siihen, että isä ymmärsi sairauttani ja minua, tukemisesta nyt puhumattakaan.

Jos saat miehesi aidosti kuuntelemaan, suosittelen, että yrität selittää mistä sairaudessasi on kyse, mitä apua olet siihen hakenut ja ennen kaikkea mihin se vaikuttaa. Voi olla, että miestäsikin pelottaa ja ahdistaa, koska hän ei tiedä mistä on kyse tai mitä seuraavaksi tapahtuu.

Yritä konkretisoida niitä tapoja, joilla toivoisit välittämisen näkyvän. Mielestäni on ensisijaisesti olennaista, että miehesi haluaa kuunnella sinua, mutta muista, että miehesi ei voi olla terapeuttisi.

 

["dooris"]

miehiltä on turha odottaa henkistä tukea...tunnevammaisia kun ovat, suomalaisen miehen on niin vaikea käsitellä omiakaan negatiivisia tunteita, niin miten sitten vielä jonkun toisen henkilön? Myötäelämistä on turha odottaa, empatiankyky on naisten lahja.

 

[mama the strange]

Itsekin ahdistuneisuushäiriön kourissa riutuneena, tiedän miten tuskainen tila se osaa olla. Voisiko tosiaan olla mahdollista, että miehesi ei osaisi suhtautua sairauteesi ja olisi hiukan peloissaankin puolestasi? Miehesi ehkä haluaa myös etäännyttää ongelmiasi, jottei itse sairastuisi.

Kun itse sairastin niin en juurikaan halunnut kuormittaa miestä oman pääni sisäisillä ongelmilla. Toki välillä en muuta voinut. Mies kyllä jollain tapaa lohdutti, mutta enemmänkin näytti välittämistään sillä, että otti minun pahoina kausinani ohjat käsiinsä kodinhoidosta yms. asioista. Jospa sinunkin miehesi on tätä toimeen tarttuvaa sorttia.

Onneksi olet saamassa terapiaa. Itsekin terapian ja hyvän lääkityksen ansiosta selviydyin terveeksi ja nyt olen viimeiset kaksi vuotta voinut oikein hyvin. Jopa niin hyvin, että viimeiset puoli vuotta olen ollut ilman lääkitystä ja terapiaa. Ja sama mies on yhä kuvioissa

 

["nomä"]

tuo tilanne taas kuulostaa todella raskaalta, myös miehenkin kengissä.
Kirjoitat, mm. ettei sinulla ole yhtään ystävää. Saan sellaisen kuvan, että sairautesi takia olet "kodin vanki", ainoa sosiaalinen kontakti on miehesi, ja odotat hänen olevan pelastusrengas, ystävä, puoliso, rakastaja, psykiatri, jne 24/7... Melkoinen taakka yhdelle ihmiselle! Ehkä mies(kin) on väsynyt, ja kaipaisi hänkin saada olla välillä se "heikko"?

 

["apuva"]

En kerro hänelle enää oloistani tai siitä kuinka paha on olla.

Vaikka tulisi keskellä yötä jokin "oire" jonka kuvittelen olevan jotain pahaa, lähden pois makuuhuoneesta. Käsittelen sen yksin ja ehkä siksi saattaa olla niin paha olo asiasta.

Tarkoitan juuri läheisyydellä sitä että kun se tilanne on päällänsä, ahdistus, kuolemanpelko yms on niin sanoin kuvaamattoman pahoja ja kovia tunteita että toivoisi saavansa edes halauksen ja kuulla että kaikki on hyvin.

Siksi en enää miehelle sano mitään kun aikoinaan sanoin esimerkiksi että en saa nukuttua kun pulssi huitelee korkealla ja sydän tykyttää. Hän toki ärtyy keskellä yötä ja sanoo vihaisesti että no lähdetään sairaalaan sitte ja on todella vittuuntunut.
Ymmärrän toki, aamulla pitäis mennä hänen töihin.

Mutta tuntuu kohtuuttomalta että mies sanoo että vaadin liikaa, kun toivoisin pahimmassa tilanteessa edes jonkinäköistä tukea, eikä että jään ihan yksin. Yksi halaus edes riittäisi tai sanat että ei ole mitään hätää.

Tuollaisessa tilanteessa ahdistus vain lisääntyy ja olo tuntuu kamalalta.

 

["leka"]

Itselleen sairauksia kuvittelevat ihmiset ovat ehkä rasittavinta maailmassa. Kaikki täällä joskus kuolee. Ei siitä kannata stressata, et sä itse siitä kärsi kun kuolet.

 

["jepskukkuu"]

[QUOTE="apuva";27481534] Yksi halaus edes riittäisi tai sanat että ei ole mitään hätää.[/QUOTE]

Tietääkö mies tämän, ihan varmasti?

Musta tuntuu, että sun mies ei oikeasti ymmärrä, että sulle oikeasti riittäisi tuo. Hän saattaa ehkä kokea, että hänen pitäisi nyt ratkaista koko ahdistuneisuusongelma siinä ja nyt.

Mä olen ite vähän tuollainen (vaikka olen nainen), että jos joku perheestä kertoo jostain "ongelmasta", niin mä koen, että mun pitäis heti löytää siihen ratkaisu. Sitten mä jotenkin ärryn, kun tiedän, että mä en voi asialle mitään.

Itse kamppailen tuon kanssa usein.