Mies antoi sähkömiehen solvata minua (huutaa ja haukkua), vaikka olen viimeisilläni raskaana.. Kyllä on pettynyt olo :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Minea"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mitä tahansa oni tapahtunutkin, miehen pitää puolustaa raskaana olevaa vaimoaan. Ja kyllä, naisenkin pitää puolustaa itseään, mutta mitä tollasessa tilanteessa osaa muuta tehdä kuin suu auki möllöttää kun yks huutaa naama punasena jotain mistä ei saa tolkkua? Olisin haavi auki ollut minäkin.
 
Osaatko yhtään sanoa mistä se sähkäri kilahti?

Paska tilanne, uutta sähkäriä tähän hätään voi olla hankala saada.

Me rakennettiin miehen kanssa myös meidän raskausaikana. Mä kuulun myös tähän äkäiset odottajat-linjaan. Jos joku ukoista alkoi vittuileen mulle, tein sen kaksin verroin takaisin ja muistutin että kannattaa miettiä mitä sanoo koska meidän ei ole pakko pitää täällä ketään päätään aukomassa. Ukot pysyivät hyvin ruodussa ;) Meidän rakennusajan aarteet olivat ammattitaitoiset sähkäri ja putkari, vastaavamestari osoittautui juopoksi jonka ainoa homma oli vaan vetää nimet tarpeellisiin papereihin.
 
karseeta. saako jossain ammatissa vielä olla täysin sosiaalisesti kyvytön paskiainen? ja rahaa tulee kuin roskaa...

tiedän tämän, olen maksanut sähkömiesten laskuja, parin tunnin työpstä tonneja.
 
[QUOTE="Minea";26871599]Itken tälläkin hetkellä. On jotenkin niin pettynyt olo. Me rakennetaan ja tällä hetkellä on sähkötyöt meneillään rakennuksilla. Tänään käytiin viemässä raksalle tykötarpeita ja sähkömies tuli samaan aikaan töihin. Alkoi huutaa ja haukkua minua jostain työn hankaluudesta miehen ollessa ulkona ja jatkoi samaa rataa hänen tultua sisälle.

Olen viimeisilläni raskaana ja kuuntelin hölmistyneenä miehen solvauksia. Yritin väliin kysyä, että mistä oikein on kyse. Mies huusi ja raivosi nimenomaan minulle mm. että olen "hienoperse", joka ei tajua asioista mitään ym. Tulihan sieltä tuutin täydeltä, mutta eniten loukkasi se ettei oma mieheni puolustanut ollenkaan minua.. Ja kun yritin sanoa jotain asiattomuuksista niin mieheni sanoi tuon hullun sähkömiehen kuullen, että MINUN pitää rauhoittua!

On aika lohduton ja inhottava olo, pettynyt...[/QUOTE]
Jos olet poispilattu hienoperse. Ja miksi näitä siitettyjä pitäisi paapoa, itsehän ovat siemenen ottaneet itämään.
 
Kyllä mun mielestä kumppaniaan kuuluu puolustaa jos on tosiaan tollanen kunnon "tulitus"tilanne, ettei mikään näennäisen asiallinen välienselvittely.

Itse ainakin odotan miehen mua puolustavan, ei se sitä tarkoita ettenkö itse osaisi, vaan sitä, et miehelle tulee suojeluvietti.
Mutta mä tykkäänkin vähän junttimiehistä, joissain asioissa.
 
No jaa, törkeä sähkäri oli. Mutta tuo miehesi käytös on todella tyypillistä miesten keskinäistä lojaaliutta jossa naisella ei ole aina sananvaltaa. Mun mies on aviomiehenä muuten tosi huippu, mutta ei osaa sanoa muille miehille vastaan, ja olisi mennyt ihan vaikeaksi tuollaisessa tilanteessa.
Jos aviomiehesi on muuten hyvä miehenä, niin relax...
 
Tiedän että varmasti inhottaa. harmittaa. halveksuttaa mies. mun mies ei osaa puolustaa itseään tai toisia, kovin helposti. Ei saa suutaa auki, yleensä.
Muuten se on ok.
 
[QUOTE="Minea";26871642]Kysyin ja vastasi, että työt tulisi kuitenkin tehtyä. Ettei jättäisi niitä sähkötöitä siihen paikkaan.[/QUOTE]

Voi vittu. Jos miehesi olisi mies, niin hän olisi potkinut sähkäriä perseelle.
 
[QUOTE="mies";26872318]Todella tahditonta mieheltäsi. Itse en voisi käyttäytyä noin kumppaniani kohtaan. En koskaan ole iskenyt naista vyön alle ja tosi harvoin tahallani pahoitan naisen mielen. Päinvastoin kunnioittaminen on tosi tärkeää, myös riidoissa. En pysty ymmärtää ihmisiä, joilla ei eräänlaisena "ikuisena perusvireenä" ole se toisen kunnioitus, myös huonoina päivinä säilyttää tietyllä tapaa kohtelias taso. Pitäisin sitä olennaisena tekijänä laadukkaassa suhteessa.[/QUOTE]Kunnioitus ansaitaan. Vittumainen käytös palkitaan vittumaisella käytöksellä. Jotkut naiset kokevat olevansa yksinoikeutettuja prinsessakohteluun tilanteesta huolimatta. Elämä ei toimi niin, sori.
 
Kunnioitus ansaitaan. Vittumainen käytös palkitaan vittumaisella käytöksellä. Jotkut naiset kokevat olevansa yksinoikeutettuja prinsessakohteluun tilanteesta huolimatta. Elämä ei toimi niin, sori.

Niin, sähkömiehen vittumainen käytös olisi pitänyt palkita vittumaisella käytöksellä. Jotkut miehet kokevat vain olevansa yksinoikeutettuja prinsessakohteluun.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
[QUOTE="lolol";26873631]Niin, sähkömiehen vittumainen käytös olisi pitänyt palkita vittumaisella käytöksellä. Jotkut miehet kokevat vain olevansa yksinoikeutettuja prinsessakohteluun.[/QUOTE]Kaikissa tarinoissa on aina kaksi puolta mutta kaksplussalla niissä on ainoastaan yksi.
 

Yhteistyössä