mies ei halua seksiä

[Miesnäkökulma]

Päätin, että pysyn erossa näistä keskusteluista, koska kaikki on jo tullut aiemmin sanotuksi. Kuitenkin tuo nimimerkin "realisti vaan ei utopisti" kommentti: "Kyse on tarpeen tyydyttämisestä, jonka takia parisuhteetkin pääosin solmitaan" suorastaan haastaa vastaamaan.

Solmitaanko parisuhteet todellakin pääosin sukupuolivietin tyydyttämiseksi? Jos tämä on todellakin pariskunnan motiivi yhteen mennessä, niin silloin tietenkin tyydyttämättömällä osapuolella on oikeus tuntea itsensä huijatuksi suhteessa, jossa seksiä ei olekaan tarpeeksi (mitä se tarpeeksi sitten itsekunkin kohdalla onkin). Solmitaanko liitot kuitenkaan pelkästään tai edes pääasiassa seksuaalisen halun perusteella. Eiköhän useimmille rakastumisen kokemus ole itse asiassa jotakin muuta kuin sukupuolista himoa? Rakastaessaan haluaa olla toiselle hyvä, ei etsiä toisesta omaa nautintoaan. Eikö tuossa tunteessa ole kaikkein suloisinta, että pystyy edes hetkeksi irrottautumaan ihmisen perusitsekkyydestä, asettamaan toisen onni etusijalle.

Lisäksi keskustelussa on häirinnyt käsitys seksuaalisesta halusta tahdon asiana. Haluton on ikään kuin ilkeyttään valinnut haluttomuuden toista kiusatakseen ("ei täytä velvollisuuttaan" taisi olla jonkun käyttämä ilmaus). Jos on haluton, on haluton, eikä sille välttämättä mitään voi. Vaikka karjuisit epämusikaalisee korvat turvoksiin, että nyt soi duuri eikä molli, p..kele, niin ei se auta. Samoin taivuttelut, viettelyt, murjotukset tai mökötykset eivät voi seksuaalista halua herättää, jos se on toiselle osapuolelle vain yksinkertaisesti mahdotonta.

Sen sijaan päivastainen toimintatapa on täysin mahdllista. Halukas voi sopeutua haluttoman tahtiin. Se vain vaatii asennemuutosta, eli täytyy lopettaa haaveilu siitä, että toinen muuttuisi ja tyytyä osaansa. Sivistynyt elämähän yleensäkin on vietti-impulssien hillitsemistä.

 

[Realisti vaan ei utopisti, naisnäkökulma]

"Solmitaanko parisuhteet todellakin pääosin sukupuolivietin tyydyttämiseksi?"
Kyllä perimmältään. Parisuhteen sukupuolisuus ei ole syvimmiltään pelkkää himoa - sinun pitäisi se tietää - vaan se kuuluu rakkauteen, haluun yhtyä rakastettuun, siihen oikeaan eikä keneen tahansa. Himo on sokeaa, rakkaus (ei rakastuminen välttämättä) avaa silmät.

"Eiköhän useimmille rakastumisen kokemus ole itse asiassa jotakin muuta kuin sukupuolista himoa? Rakastaessaan haluaa olla toiselle hyvä, ei etsiä toisesta omaa nautintoaan."
Nimenomaan. Ja siihen kuuluu halu tyydyttää toisen tarpeet, myös sukupuoliset. Vaikka ei niin tuntisi halua, on väärin vetäytyä kokonaan toisesta erilleen, jos kerran on liitossa. Sellainen jatkuva irtivetäytyminen fyysisestä yhteydestä ja läheisyydestä, toisen pyynnöistä ja kehotuksista huolimatta, on selkeä avioeron peruste. Ei kenenkään parisuhteessa olevan tarvitse elää vuosikausia läheisyyden ja seksin puutteessa. Jos joku on vuosiakausia haluton, hän tekisi oikein, jos vapauttaisi puolisonsa parisuhteesta vapaille vesille. Näinhän teki mm Aira Samulin itseään nuoremmalle aviomiehelleen, koska hän ennakoi viisaana naisena ikänsä tuovan epäsuhtaa seksuaalisille haluille. Mies ei olisi lähtenyt, mutta Aira puolipakotti. Miehen pitäisi tehdä samoin, jos halut hiipuvat ja naisella eivät.

"Halukas voi sopeutua haluttoman tahtiin. Se vain vaatii asennemuutosta, eli täytyy lopettaa haaveilu siitä, että toinen muuttuisi ja tyytyä osaansa. Sivistynyt elämähän yleensäkin on vietti-impulssien hillitsemistä."
Ai kerran kahdessa vuodessa tai kaksi kertaa vuodessa seksiä, kuten naiset ovat kertoneet edellissä puheenvuoroissaan? Et taida olla ihan järjissäsi. Ei sellainen ole enää avioliitto tai parisuhde. Sivistynyt elämä on mm vietti-impulssien kanavoimista sosiaalisesti hyväksytyksi käytökseksi. Sellaiseen käytökseen ei kuulu puolisonsa tai kumppaninsa fyysinen hylkääminen. Sellainen käytös julmaa ja itsekästä.

 

[Eläydy, realisti]

Kun aikanaan menin naimisiin, niin motiivinani ei ollut saada ratkaisu libidoni tuottamiin elämän epämukavuuksiin, vaan se tunne, että voisin olla tuolle tietylle naiselle se, mitä hän tarvitsee. Että hänen elämänsä kanssani olisi parempaa kuin yksin tai jonkun toisen kanssa.

Minulla on takana liitossani vuosikymmeniä ilman seksiä, joten tiedän mistä puhun. Pyydän sinua eläytymään sen haluttoman puolison osaan. Jos ei tunne halua, voi olla äärimmäisen raskasta ja nöyryyttävää vain omaksua toisen osapuolen tyydyttäjän rooli. Tämä voi aikaa myöten johtaa todelliseen vastenmielisyyteen kumppania kohtaan. Toisesta osapuolesta (ja tästä minulla on myös kokemusta) on myös äärimmäisen tympeää "rakastella" kumppanin kanssa, joka ei halua, ei nauti, suostuu tähän vaikkapa rakkaudesta, muttaa odottaa joka hetki aktin päättymistä.

No, mikä neuvoksi? Sivusuhde? Toimineekohan pitkän päälle (vaikkapa puoliso antaisi tähän luvankin), ja mitkä mahtaisivat olla sen kolmannen osapuolen tunteet elämän mennessä hukkaan kolmantena pyöränä? Voisiko itse ylläpitää tällaista kyynistymättä? Ero? Mutta jos rakastaa sitä halutonta puolisoaan ja arvostaa kotiaan ja lapsiaan. Vai sopeutuminen? Omasta kokemuksesta sanon, että se on mahdollista ja voi purkaa vaarallisen jännitteen parisuhteessa.

Rakkauteen eivät kaikille ja kaikissa tapauksissa vain kuulu sukupuoliset tunteet. Tämän monet naiset ja jotkut miehetkin varmaan voivat vahvistaa. Voi tuntea toiseen suurta rakkautta, nimenomaan eroottista rakkautta (joka siis perustuu siihen, että osapuolina ovat nainen ja mies) ilman, että tuntee sukupuolista halua tai vetoa. Tätä on halullisten vaikea ilmeisesti tajuta. Aikansa kesti, ennen kuin minäkin todella ymmärsin, että vaimoni vain oli se, mikä on luonnostaan. Minä en kiinnosta sukupuolisesti eivätkä muutkaan miehet (eivätkä naiset liioin). Silti hän rakastaa.

 

[Realisti vaan ei utopisti]

Minulla on takana liitossani vuosikymmeniä ilman seksiä, joten tiedän mistä puhun. Pyydän sinua eläytymään sen haluttoman puolison osaan. Jos ei tunne halua, voi olla äärimmäisen raskasta ja nöyryyttävää vain omaksua toisen osapuolen tyydyttäjän rooli.

No, mikä neuvoksi?
Vai sopeutuminen? Omasta kokemuksesta sanon, että se on mahdollista ja voi purkaa vaarallisen jännitteen parisuhteessa.

Ne sopeutuvat ja tyytyvät osaansa, jotka siihen pystyvät. Valtaosa ihmisistä ei pysty, ja se on haluttoman osattava ottaa huomioon. Siksi haluttoman on viisasta antaa halukkaamman mennä menojaan, jos liitto käy hänelle ahdingoksi.

Olen nähnyt kumpaakin ratkaisua. Siksi tiedän myös, mistä kirjoitan. Kaikkia ei pidä eikä voi vaatia sopeutumaan selibaattiin parisuhteessa.

 

[Kaaliperhonen]

Minä olen ollut suhteessa sekä se vähemmän haluava, että se enemmän haluava osapuoli. Kumpikin on pitemmän päälle rasittavaa. Ei varmaan ole olemassa parisuhdetta, jossa molemmat _aina_ haluavat juuri yhtä aikaa ja yhtä paljon, ja mielestäni molempien osapuolien täytyy tehdä kompromisseja. Jos tarpeet kuitenkin ovat totaalisen erilaiset, niin on varmaan järkevintä harkita eroa. Minä en ainakaan tällä hetkellä ja tämän ikäisenä voisi elää kahta vuotta ilman seksiä, tai ainakin syyn tätyisi olla aivan äärimmäisen hyvä.

 

[been there, done that]

Lisäksi keskustelussa on häirinnyt käsitys seksuaalisesta halusta tahdon asiana. Haluton on ikään kuin ilkeyttään valinnut haluttomuuden toista kiusatakseen ("ei täytä velvollisuuttaan" taisi olla jonkun käyttämä ilmaus). Jos on haluton, on haluton, eikä sille välttämättä mitään voi. Vaikka karjuisit epämusikaalisee korvat turvoksiin, että nyt soi duuri eikä molli, p..kele, niin ei se auta. Samoin taivuttelut, viettelyt, murjotukset tai mökötykset eivät voi seksuaalista halua herättää, jos se on toiselle osapuolelle vain yksinkertaisesti mahdotonta.

Sen sijaan päivastainen toimintatapa on täysin mahdllista. Halukas voi sopeutua haluttoman tahtiin. Se vain vaatii asennemuutosta, eli täytyy lopettaa haaveilu siitä, että toinen muuttuisi ja tyytyä osaansa. Sivistynyt elämähän yleensäkin on vietti-impulssien hillitsemistä.

Hyvin monet asiat parisuhteessa ovat juuri tahdon asioita, ei suinkaan itsestään hoituvia. Vihkiessäkin kysytään vain 'tahdotko sinä...'

Seksuaalinen halu tarvitsee virikkeitä. Sitä eivät suinkaan välttämättä ole rasvainen pornoleffa tai murrosikäiseltä takavarikoitu Jallu. Joskus seksuaalisen halun herääminen tarvitsee avukseen jopa lääketiedettä.

Normi on, että seksiä halutaan, haluttomuus on poikkeustila.

Kuitenkin kysymys on lähinnä tahtotilasta. Ei ole mikään häpeä kärsiä vaivasta, mutta on häpeällistä jättää se hoitamatta, silloin kun se vaikuttaa puolisoon ja koko parisuhteen tilaan. Se on ihan omasta tahdosta kiinni, haluaako asioille tehdä jotain vai ei. Tekemättä jättäminenkin on teko sinällään.

 

[Miesnäkökulma]

Nimimerkki "been there, done that", miten lääketiede voi esimerkiksi edistää seksuaalisen halun heräämistä. Miehen tapauksessa jokin viagra voi auttaa kyvyn suhteen, sekään ei auta, jos halu puuttuu (testosteronin puutteen korjaaminen voi tietysti vaikuttaa haluunkin, jos siitä on kysymys). Mitään naisen halupilleriä tai ruisketta ei tietääkseni ole.

On myös tehtävä ero kaikkien tunteiden ja halujen luontaisen vaihtelun (harvalla pariskunnalla on ihan yhtä aikaa yhtä kova nälkä, silti istuutudaan yhteiselle aterialle)ja todellisen haluttomuuden välille. Jos jollakulla ei kerta kaikkiaan ei ole seksuaalista "tarvetta" tai se on äärimmäisen heikko, niin asialle on vaikea tehdä mitään (jos nyt on yleensä syytäkään).

Olen joskus haastanut seksuaaliterapeutteja todella kertomaan jostakin onnistuneesta tapauksesta, jossa jokin hoito on joko palauttanut seksuaalisen halun tai saanut jonkun sitä tuntemaan. Eipä ole kuullut. Vain toteamuksia, että haluttomuus on yksi vaikeimmista seksuaalielämän ongelmista.

Tuossa aiemmin siteerattiin jotakin seksuaalineuvojaa, joka antoi "luvan" sivusuhteeseen, jos selibaatti on kestänyt ilman hyvää syytä (sairaus tai raskaus) yli kuusi kuukautta. Jos toisen osapuolen edellytetään pystyvän olemaan ilman seksiä yli puoli vuotta, jos kyseessä on hyvä syy, niin miksi hyväksi syyksi ei voida lukea toisen osapuolen jatkuvaa haluttomuutta. En sinänsä pidä sitä sairautena, mutta sairauden lailla se tila, jolle asianomainen harvoin todella voi mitään.

"On häpeällistä jättää se (haluttomuus) hoitamatta, silloin kun se vaikuttaa puolisoon ja koko parisuhteen tilaan". toteaa "been there, done that". No, jos hoitoa ei ole (kuten valtasosassa tapauksia ei ole), niin silloin on toisen osapuolen vastuulla, kuinka paljon tilanne häneen tai suhteen tilaan vaikuttaa.

Itse kasvoin aikana, jolloin seksitöntä elämää pidettiin naimattoman henkilön normaalitilana. Jonakin sellaisena, mihin ihminen pystyy ja kykenee ilman sen kummempaa ihmettelyä. Ja kyllä, uskon, että nuoruuteni vanhat piiat ja -pojat pitivät piikuutensa ja poikuutensa kunniassa.

Oman elämäni tilanteissa ajattelin vain, että jatkan siis elämääni seksuaalisuuden osalta sellaisena, kuin se oli ennen avioliittoani. Jos pystyin siihen ennen, niin pystyn kai nytkin. Eikä elämäni ennen avioliittoa ollut onnetonta tai sisällyksetöntä.

Jos seksuaalisuudesta tekee itselleen jonkin oikeuden tai elämän onnen edellytyksen, jonkinlaisen ruokaan ja lämpöön verraatavissa olevan itsestäänselvyyden, niin sellaisella asenteella kaikki tietenkin on hankalampaa.

 

[been there, done that]

Nimimerkki "been there, done that", miten lääketiede voi esimerkiksi edistää seksuaalisen halun heräämistä. Miehen tapauksessa jokin viagra voi auttaa kyvyn suhteen, sekään ei auta, jos halu puuttuu (testosteronin puutteen korjaaminen voi tietysti vaikuttaa haluunkin, jos siitä on kysymys). Mitään naisen halupilleriä tai ruisketta ei tietääkseni ole.

Kuten sanottua, normitila on seksuaalisesti halukas ja kyvykäs, ei haluton ja kyvytön. Mitään pilleriä ei erityisesti halun heräämiseen tarvita, jos kaikki on ihan kunnossa.

Seksuaalien halu on herkkä instrumentti ja häiriintyy aika vähästä. Suomalaisten kansallistauti depressio on varmasti eräs vaikeimmista haluttomuuden aiheuttajista. Surkeat elintavat, tupakointi, alkoholi, stressi, erilaiset lääkkeet ja halujensa kieltäminen ovat varmasti osatekijöitä.

Suomalaisten eräs 'perisynti', mustasukkaisuus, asettaa monessa suhteessa kohtuuttoman suurta taakkaa naisen niskoille nimenomaan. Halukas mies on vain pelimies, halukas nainen lunttu. Jos nainen osoittautuu vahvaksi, seksuaalisesti ja muussakin elämässään, vaikuttaa se usein olevan monelle miehelle liikaa ja nainen on yritettävä nujertaa. Tämä tietenkin nujertaa myös kaikki halut.

Mutta minä uskallan väittää, että monet naiset aiheuttavat haluttomuutensa aivan itse, tukahduttamalla seksuaalisen impulssit ja olemalla 'kainoja ja häveliäitä', jottei mies luule kevytkenkäiseksi. Kun pitkään tukahduttaa seksuaaliset mielitekonsa ja impulssinsa, alkaa tunne seurata käytöstä. Voi myös miettiä, montako kertaa on tullut teeskennelleeksi orgasmia ja näin aiheuttaneeksi itselleen melkoisen karhunpalveluksen, eikä seksipartneri ole oppinut oikeasti miellyttämään toista, vaikka halu siihen on varmasti vilpitön. Monet naiset ovat haluttomia monesti ihan väsymystään, tekevät työnsä lisäksi kaikki kotityötkin ja kantavat suurimman vastuun jälkeläisistä. Naiset eivät vaadi tarpeeksi kumppaneiltaan, seksuaalisesti ja arkielämässä. Imurin varteen ja tiskiharja käteen, miehet, niin alkaa lohkeemaan...

Jos seksielämä on laadukasta ja muu elämä pääsääntöisesti raiteillaan, syntuu seksuaalinen halu aivan luonnostaan.

 

[RJV]

Selkeästi sanottu ja varmasti totta.

 

[Miesnäkökulma]

nimittäin tuo nimimerkin "been there, done that" psykologisointi. Tarjolla tutut ja moneen kertaan kuullut syyt (jotka sinänsä voivat yksittäistapauksissa tietysti olla tottakin). Siis estoisuus, ennakkoluulot, miesten piittaamattomuus kotitöistä ja tästä seurannut naisen uupumus, masennus jne.

Käytännössä kuitenkin se halujen epäsuhtaisuus voi vaivata ihan moderneja ja tasa-arvoisia pariskuntia, jotka eivät mylöskään kanniskele maailman murheita. Mustasukkaisuuskin lienee ongelma vain vähemmistölle.

Voi pitää paikkansa, että varsinkin naisen seksuaalinen halu on niin herkkä instrumentti, että sen häiriintyy helposti. Jos asianomainen ei kuitenkaan osaa nimetä mitään erityistä syytä, niin toisen osapuolen on sitä myös vaikea ja käytännössä usein mahdotonta arvailla. Tässä tilanteessa voi olla noidankehä valmis. Mies metsästää vaimon kadonnutta (tai jo alkuaan olematonta) halua ja vaimo kokee tämän kaiken painostukseksi ja ahdistamiseksi. Kumpikin katkeroituu ja kokee elämän tehneen hänelle vääryyttä. Aikaa ja energiaa, jota tulisi käyttä muuhun ja elämästä nauttimiseen, vain menee suunnattomasti hukkaan.

Eikö tuolloin kuitenkin se vähimmän vastuksen tie ole - jo elämän lyhyyden vuoksi - se kaikkein paras. Eli todetaan, että tämä nyt ei meiltä vain suju, ja jatketaan parisuhdetta uudesta lähtökohdasta. Kokemuksestani sanon, että tällöin sen halukkaamman osapuolen on vain oltava päättäväinen ja hylättävä kertakaikkiaan kaikki haaveetkin tilanteen muuttumisesta. Ja kokemuksesta tiedöän myös, että tällöin elämä myös alkaa suoda kompensaatioita. Niitä olen kokenut esimerkiksi tänään, isänpäivänä, kolmen jo aikuisen lapsen isänä, joille saatoin tarjota aikoinaan hyvän kodin ja molempien vanhempien läsnäolon. Puistattaa ajatellakin mahdollisuutta, että olisin kolmekymppisenä uhrannut heidän onnensa etsimällä sukupuolista tyydytystä.

 

[RJV]

Tottakai se rakkaussuhde on tärkein. Sukupuoliasiat tulevat jos on tullakseen. On jokaisen pariskunnan oma asia millälailla ne tyydytetään ja jos kumpikaan ei halua, niin se on ihan ok.

 

[been there, done that]

nimittäin tuo nimimerkin "been there, done that" psykologisointi. Tarjolla tutut ja moneen kertaan kuullut syyt (jotka sinänsä voivat yksittäistapauksissa tietysti olla tottakin). Siis estoisuus, ennakkoluulot, miesten piittaamattomuus kotitöistä ja tästä seurannut naisen uupumus, masennus jne.

Käytännössä kuitenkin se halujen epäsuhtaisuus voi vaivata ihan moderneja ja tasa-arvoisia pariskuntia, jotka eivät mylöskään kanniskele maailman murheita. Mustasukkaisuuskin lienee ongelma vain vähemmistölle.

Voi pitää paikkansa, että varsinkin naisen seksuaalinen halu on niin herkkä instrumentti, että sen häiriintyy helposti. Jos asianomainen ei kuitenkaan osaa nimetä mitään erityistä syytä, niin toisen osapuolen on sitä myös vaikea ja käytännössä usein mahdotonta arvailla. Tässä tilanteessa voi olla noidankehä valmis. Mies metsästää vaimon kadonnutta (tai jo alkuaan olematonta) halua ja vaimo kokee tämän kaiken painostukseksi ja ahdistamiseksi. Kumpikin katkeroituu ja kokee elämän tehneen hänelle vääryyttä. Aikaa ja energiaa, jota tulisi käyttä muuhun ja elämästä nauttimiseen, vain menee suunnattomasti hukkaan.

Minä totisesti toivon, että jos haluat jonkinlaista ammattimaista 'psykologisointia' ettet hae sitä täältä elleistä...
Vaikka syyt haluttomuuteen, joita esitin, ovat ns puhkinussittuja, ne pitävät kutinsa yhä edelleen. Pyörää ei voi keksiä enää uudelleen.

Mustasukkaisuus tuntuu olevan myönnettyä yleisempi vaiva, siitä kertovat koruttomasti väkivalta- ja henkirikostilastot Suomessa. Mutta siinä olen kanssasi samaa mieltä, että haluissa voi olla epäsuhtaa. Ajattelen sen olevan kuitenkin hieman sama asia kuin yhteinen ateria; ei kaikilla ole yhtä nälkä, mutta jokainen syö kuitenkin jotain...

Ja kyllä, minä pidän tasapainoista seksielämää, ainakin itselleni, yhtä tärkeänä tarpeena tyydyttää kuin ruokailua. Muuthan tuskin jäävät nälkäiseksi silkasta solidaarisuudesta, vaikka yhden ruokahalu olisikin jostain syystä poissa tai vähentynyt merkittävästi.

Jos toinen kumppaneista yrittää miellyttää toista kaikin mahdollisin tavoin ja toinen kokee sen ahdistavana tai painostuksena, on siinä liitossa perseellään paljon muutakin kuin kadonnut halu...

Itse en pystyisi nauttimaan elämästäni täysipainoisesti ilman monipuolista seksiä. En haluaisi edes yrittää.

 

[Miesnäkökulma]

"Jos toinen kumppaneista yrittää miellyttää toista kaikin mahdollisin tavoin ja toinen kokee sen ahdistavana tai painostuksena, on siinä liitossa perseellään paljon muutakin kuin kadonnut halu... "

Kysymyshän on nimenomaan siitä, mikä on miellyttämisen motiivi. haluaako olla toiselle pyyteettömästi mahdollisimman hyvä (sehän on rakkauden olemus) vai saada toinen suostumaan johonkin itseä miellyttävään (seksiin, ravintolailtaan, viikonloppuun poikien kanssa jne.). Monen tuurijuopon puoliso voi kertoa, ettei kumppani koskaan ole niin miellyttävä ja huomaavainen, kuin valmistuessaan retkahdukseen, ikään kuin pyytäessään siihen lupaa. Ja he ovat oppineet kammoamaan tällaista huomaavaisuutta. Se ei hyvää tiedä....

"Itse en pystyisi nauttimaan elämästäni täysipainoisesti ilman monipuolista seksiä. En haluaisi edes yrittää."

On kai murrosiän jälkeisessä elämässäsi ollut ainakin jokin vuosi ennen aktiivisen sukupuolielämän aloittamista. Olivatko ne niin kamalia? Minulle ne ovat muistoissani sitä kultaista nuoruutta.

Nälällä ja seksuaalisuudella on muuten vissi ero, mikä tekee ateriavertauksista ontuvan. Jos menen nälkäisenä nukkumaan, niin herään aamulla entistä nälkäisempänä. Jos nälkä on jatkuvaa, on seurauksena terveyden kärsiminen ja ääritapauksissa hengenvaara. Jos taas menen seksuaalisesti turhautuneena nukkumaan, niin herään aamulla vain ihmetellen, että mikähän se eilisiltana niin viitrasi...

 

[been there, done that]

On kai murrosiän jälkeisessä elämässäsi ollut ainakin jokin vuosi ennen aktiivisen sukupuolielämän aloittamista. Olivatko ne niin kamalia? Minulle ne ovat muistoissani sitä kultaista nuoruutta.

Nälällä ja seksuaalisuudella on muuten vissi ero, mikä tekee ateriavertauksista ontuvan. Jos menen nälkäisenä nukkumaan, niin herään aamulla entistä nälkäisempänä. Jos nälkä on jatkuvaa, on seurauksena terveyden kärsiminen ja ääritapauksissa hengenvaara. Jos taas menen seksuaalisesti turhautuneena nukkumaan, niin herään aamulla vain ihmetellen, että mikähän se eilisiltana niin viitrasi...

Ennen aktiivista sukupuolielämän aloittamista kumppanin kanssa, harrastin sitä soolona, kultaisessa nuoruudessakin.

Tällaista 'pika-ateriointia' voisin harrastaa väliaikaisesti, mikäli kumppanini menettäisi kaiken mielenkiintonsa 'ruokailuun', mutta paastolle en missään tapauksessa ryhtyisi. Ja jos kumppanini ei missään vaiheessa osoittaisi nälkiintyvänsä ja kyllästyisin aterioimaan yksin, lähtisin luultavasti etsimään herkkuja muualta.

Kuten sanoin, pidän nälkäni, myös seksuaalisen, tyydyttämistä aivan perustarpeena.

 

[Miesnäkökulma]

Jos "been there, done that" vertaa tosissaan sukupuolista haluaan perustarpeena nälkään, niin hän (kuten onneksi useimmat muutkaan länsimaiden asukkaat) ei ole ikinä tuntenut todellista nälkää. Itse olen sattumoisin kokenut tilanteen, jossa olen voinut vahvistaa omakohtaisesti vanhan sanonnan "uni väsyneelle ja leipä nälkäiselle on kalleinta taivaan alla".

Seksuaalinen halu, toisin kuin nälkä, laantuu ihan itsestään, vaikka sitä ei tyydytettäisikään. Jos ei, niin silloin ei kyseessä ole enää normaali tilanne, vaan jonkin asteinen addiktio. Oletko koskaan epäillyt, ettäoletkin seksiriippuvainen?

 

[RJV]

Muistakaa, että seksi kuuluu myös ihmisen perustarpeisiin.

 

[isipappa]

Jos "been there, done that" vertaa tosissaan sukupuolista haluaan perustarpeena nälkään, niin hän (kuten onneksi useimmat muutkaan länsimaiden asukkaat) ei ole ikinä tuntenut todellista nälkää. Itse olen sattumoisin kokenut tilanteen, jossa olen voinut vahvistaa omakohtaisesti vanhan sanonnan "uni väsyneelle ja leipä nälkäiselle on kalleinta taivaan alla".

Seksuaalinen halu, toisin kuin nälkä, laantuu ihan itsestään, vaikka sitä ei tyydytettäisikään. Jos ei, niin silloin ei kyseessä ole enää normaali tilanne, vaan jonkin asteinen addiktio. Oletko koskaan epäillyt, ettäoletkin seksiriippuvainen?

Nyt sitten alkaa taas sama väittely siitä, onko seksi perustarve... Tästähän voidaan olla todella montaa mieltä. Yksilötasolla seksi tuntuu olevan joillekin perustarve, toisille ei. Ei seksin puute tapa, siitä ovat varmaan kaikki yhtä mieltä. Sikäli se ei ole samanlainen tarve kuin ravinnon tarve. Toisaalta on havaittu että kosketuksen tarve on vauvoille välttämätöntä ja täysin ilman fyysistä kontaktia jätetty vauva voi vaikka kuolla. Koskeutus ja ja sitä kautta rakastetuksi tulemisen tunne on siis ainakin jollain tasolla perustarpeita vaikka ei enää aikuisena tapakkaan. Seksuaalisen läheisyyden tarve sisältää aikuisena varmaan samoja elementtejä kuin tuo lapsuuden kosketuksen tarve. Eri ihmiset kokevat sen kuitenkin hyvin eri tavalla. Toiset saavat rakkauden tunteensa "vähemmällä", pelkistä halauksista tai jopa suvun tai ystävien yhteisöllisestä läheisyydestä. Toisilla taas on on luontaisesti suurempi tarve mahdollisimman intiimin läheisyyteen (=seksi). Tämä riippuu jokaisen omasta luonteesta, olemmehan muutenkin hyvin erilaisia. Toki tuon halun voi tukahduttaa ja jopa oppia elämään hyvää elämää ilman sitä. Jokaisen täytyy vain päättää onko siihen valmis vai tuntuuko se omalla kohdallaan liian suurelta uhraukselta ja oman perusluonteen vastaiselta jos siihen tilanteeseen joutuu. Aivan samoin kuin meidän pitää päättää voimmeko elää jollain muulla tavoin hyvin erilaisen puolison kumppanina. Moni hartaasti uskovainen ei esimerkiksi voisi elää liitossa ateistin kanssa vaikka toinen olisi muuten miten ihana ihminen tahansa.
Toisaalta kiistatonta on myös että koko ihmislajin (kuten kaikkien eläintenkin kohdalla) tasolla seksi on ja pysyy perustarpeena, muuten laji ei jatkuisi vaan kuolisi nopasti pois. Jotain perustavanlaatuista siinä siis myös on.

 

[isipappa]

Jos "been there, done that" vertaa tosissaan sukupuolista haluaan perustarpeena nälkään, niin hän (kuten onneksi useimmat muutkaan länsimaiden asukkaat) ei ole ikinä tuntenut todellista nälkää. Itse olen sattumoisin kokenut tilanteen, jossa olen voinut vahvistaa omakohtaisesti vanhan sanonnan "uni väsyneelle ja leipä nälkäiselle on kalleinta taivaan alla".

Seksuaalinen halu, toisin kuin nälkä, laantuu ihan itsestään, vaikka sitä ei tyydytettäisikään. Jos ei, niin silloin ei kyseessä ole enää normaali tilanne, vaan jonkin asteinen addiktio. Oletko koskaan epäillyt, ettäoletkin seksiriippuvainen?

Nyt sitten alkaa taas sama väittely siitä, onko seksi perustarve... Tästähän voidaan olla todella montaa mieltä. Yksilötasolla seksi tuntuu olevan joillekin perustarve, toisille ei. Ei seksin puute tapa, siitä ovat varmaan kaikki yhtä mieltä. Sikäli se ei ole samanlainen tarve kuin ravinnon tarve. Toisaalta on havaittu että kosketuksen tarve on vauvoille välttämätöntä ja täysin ilman fyysistä kontaktia jätetty vauva voi vaikka kuolla. Koskeutus ja ja sitä kautta rakastetuksi tulemisen tunne on siis ainakin jollain tasolla perustarpeita vaikka ei enää aikuisena tapakkaan. Seksuaalisen läheisyyden tarve sisältää aikuisena varmaan samoja elementtejä kuin tuo lapsuuden kosketuksen tarve. Eri ihmiset kokevat sen kuitenkin hyvin eri tavalla. Toiset saavat rakkauden tunteensa "vähemmällä", pelkistä halauksista tai jopa suvun tai ystävien yhteisöllisestä läheisyydestä. Toisilla taas on on luontaisesti suurempi tarve mahdollisimman intiimin läheisyyteen (=seksi). Tämä riippuu jokaisen omasta luonteesta, olemmehan muutenkin hyvin erilaisia. Toki tuon halun voi tukahduttaa ja jopa oppia elämään hyvää elämää ilman sitä. Jokaisen täytyy vain päättää onko siihen valmis vai tuntuuko se omalla kohdallaan liian suurelta uhraukselta ja oman perusluonteen vastaiselta jos siihen tilanteeseen joutuu. Aivan samoin kuin meidän pitää päättää voimmeko elää jollain muulla tavoin hyvin erilaisen puolison kumppanina. Moni hartaasti uskovainen ei esimerkiksi voisi elää liitossa ateistin kanssa vaikka toinen olisi muuten miten ihana ihminen tahansa.
Toisaalta kiistatonta on myös että koko ihmislajin (kuten kaikkien eläintenkin kohdalla) tasolla seksi on ja pysyy perustarpeena, muuten laji ei jatkuisi vaan kuolisi nopasti pois. Jotain perustavanlaatuista siinä siis myös on.

 

[isi-72]

Jos "been there, done that" vertaa tosissaan sukupuolista haluaan perustarpeena nälkään, niin hän (kuten onneksi useimmat muutkaan länsimaiden asukkaat) ei ole ikinä tuntenut todellista nälkää. Itse olen sattumoisin kokenut tilanteen, jossa olen voinut vahvistaa omakohtaisesti vanhan sanonnan "uni väsyneelle ja leipä nälkäiselle on kalleinta taivaan alla".

Seksuaalinen halu, toisin kuin nälkä, laantuu ihan itsestään, vaikka sitä ei tyydytettäisikään. Jos ei, niin silloin ei kyseessä ole enää normaali tilanne, vaan jonkin asteinen addiktio. Oletko koskaan epäillyt, ettäoletkin seksiriippuvainen?

Nyt sitten alkaa taas sama väittely siitä, onko seksi perustarve... Tästähän voidaan olla todella montaa mieltä. Yksilötasolla seksi tuntuu olevan joillekin perustarve, toisille ei. Ei seksin puute tapa, siitä ovat varmaan kaikki yhtä mieltä. Sikäli se ei ole samanlainen tarve kuin ravinnon tarve. Toisaalta on havaittu että kosketuksen tarve on vauvoille välttämätöntä ja täysin ilman fyysistä kontaktia jätetty vauva voi vaikka kuolla. Koskeutus ja ja sitä kautta rakastetuksi tulemisen tunne on siis ainakin jollain tasolla perustarpeita vaikka ei enää aikuisena tapakkaan. Seksuaalisen läheisyyden tarve sisältää aikuisena varmaan samoja elementtejä kuin tuo lapsuuden kosketuksen tarve. Eri ihmiset kokevat sen kuitenkin hyvin eri tavalla. Toiset saavat rakkauden tunteensa "vähemmällä", pelkistä halauksista tai jopa suvun tai ystävien yhteisöllisestä läheisyydestä. Toisilla taas on on luontaisesti suurempi tarve mahdollisimman intiimin läheisyyteen (=seksi). Tämä riippuu jokaisen omasta luonteesta, olemmehan muutenkin hyvin erilaisia. Toki tuon halun voi tukahduttaa ja jopa oppia elämään hyvää elämää ilman sitä. Jokaisen täytyy vain päättää onko siihen valmis vai tuntuuko se omalla kohdallaan liian suurelta uhraukselta ja oman perusluonteen vastaiselta jos siihen tilanteeseen joutuu. Aivan samoin kuin meidän pitää päättää voimmeko elää jollain muulla tavoin hyvin erilaisen puolison kumppanina. Moni hartaasti uskovainen ei esimerkiksi voisi elää liitossa ateistin kanssa vaikka toinen olisi muuten miten ihana ihminen tahansa.
Toisaalta kiistatonta on myös että koko ihmislajin (kuten kaikkien eläintenkin kohdalla) tasolla seksi on ja pysyy perustarpeena, muuten laji ei jatkuisi vaan kuolisi nopasti pois. Jotain perustavanlaatuista siinä siis myös on.

 

[pit.]

Toisaalta kiistatonta on myös että koko ihmislajin (kuten kaikkien eläintenkin kohdalla) tasolla seksi on ja pysyy perustarpeena, muuten laji ei jatkuisi vaan kuolisi nopasti pois. Jotain perustavanlaatuista siinä siis myös on.

Laijin säilyminen ei tee seksistä perustarvetta, luonnonvalinta on menettänyt merkityksensä nyky-yhteiskunnassa.

Muuten minusta on samoin kuin sinusta, turha lähteä kinaamaan henkilökohtaisista ominaisuuksista kuten libibon voimakkuudesta tai siitä, kuinka tärkeää seksuaalisuutensa toteuttaminen kenellekin henkilökohtaisesti on. Kukin valitkoon itse tiensä ja kukin parisuhde toimikoon omalla tavallaan.

Minusta Miesnäkökulma on kirjoittanut hienosti tässä ketjussa ja olen hänen kanssaan pitkälti samaa mieltä.

Itse olen elänyt ilman seksiä vallan mainiosti, minkäänlaista kaipuuta tuntematta, suuren osan elämääni, enkä oikeastaan voi muuta kuin nauraa tuolla jossain edellä esitetyillä kehoituksille, lähteä muualle jos parisuhteessa ei saa seksiä puoleen vuoteen. Omassa suhteessani on jo muutaman vuoden aikana ollut muistaakseni pari tälläistä jaksoa, jolloin sairauden vuoksi seksuaalinen kanssakäyminen on ollut mahdotonta, oikeastaan millään tavoin, tartuntariskin vuoksi.

Seksuaalisuus, erotiikka tai edes halu eivät ollakseen olemassa vaadi niiden fyysistä toteuttamista.

Elämässä on niin paljon muutakin paneutumisen arvoisia asioita kuin seksi, niin hauskaa kuin se naiminen tietysti onkin aina välillä.

 

[been there, done that]

Seksuaalinen halu, toisin kuin nälkä, laantuu ihan itsestään, vaikka sitä ei tyydytettäisikään. Jos ei, niin silloin ei kyseessä ole enää normaali tilanne, vaan jonkin asteinen addiktio. Oletko koskaan epäillyt, ettäoletkin seksiriippuvainen?

Ei, en ole. Fyysinen ja seksuaalinen nälkä käyttäytyy samalla tavoin, jos ei huomioi nälkäänsä, se vaimenee jossain vaiheessa, palatakseen myöhemmin voimakkaampana ja lopuksi sammuu kokonaan. Anorektikot eivät enää tunne nälkää, elimistö on jo sopeutunut aliravitsemukseen. Keskitysleirivangit saivat hengenvaarallisia oireita syötyään pitkän nälkiintymisen jälkeen tuhdisti liittoutuneiden padoista...

Tila, jossa nälkä vaimenee lopullisesti ja elimistö käy kyvyttömäksi ottamaan ravintoa vastaan, ei ole kuitenkaan normaali.

 

[been there, done that]

Ei seksin puute tapa, siitä ovat varmaan kaikki yhtä mieltä. Sikäli se ei ole samanlainen tarve kuin ravinnon tarve.

Tämäkin on väite, josta voidaan keskustella loputtomasti. Seksin puute ei suoraan tapa, samalla tavoin kuin ruuan puute ennen pitkää, mutta välillisesti seksin puute voi olla osallisena jonkun menehtymisessä.

Jos tarpeensa kieltää pitkäkestoisesti, voi siitä seurata psyykkisiä ongelmia, jotka voivat olla alentamassa esimerkiksi itsemurhakynnystä.

 

[been there, done that]

Laijin säilyminen ei tee seksistä perustarvetta, luonnonvalinta on menettänyt merkityksensä nyky-yhteiskunnassa.

Siitäkin huolimatta, että ihminenkin voi lisääntyä nykyään seksittömästi, on joitakin perusasioita, jotka ovat säilyneet melko muuttumattomina ihmiskunnan aamunkoitosta asti.

Eräs niistä on seksi. Yhtään lisävärkkejä ei ole ihmisvartaloon evoluutio muokannut seksiä varten, eikä poistanut yhtään edellisistä. Missä on ihmiskunnan kehityksessä se kohta, jolloin ihminen lipsahtaa muista nisäkkäistä niin poikkeavaksi, ettei luonnonvalinnalla ole enää merkitystä?

 

[pit.]

Missä on ihmiskunnan kehityksessä se kohta, jolloin ihminen lipsahtaa muista nisäkkäistä niin poikkeavaksi, ettei luonnonvalinnalla ole enää merkitystä?

Pähkinänkuoressa:

Luonnonvalinnalla pyritään takaamaan olosuhteisiin sopeutuvimpien geeniyhdistelmien siirtyminen jälkipolville ja näin pyritään lisäämään jälkeläisten kelpoisuusluokitusta. Tämän on joskus täällä elleissä tulkittu virheellisesti tarkoittavan, että mahdollisimman laaja otanta populaation geenipoolista palvelisi tätä tarvetta, näin ei kuitenkaan ole.

Hyvinvointiyhteiskunnassa eloonjääminen ja lisääntymismahdollisuudet pyritään takaamaan lajin heikoimmillekin edustajille, tällöin toimitaan täysin vastoin luonnonvalinnan periaatteita, joihin siis olennaisesti kuuluu heikoimpien ja olosuhteisiin sopeutumattomien geeniperimän karsiminen pois populaation geenipoolista.

Tietysti ironisessa mielessä voidaan mietiskellä, että jonkinaista uutta valintaa tässä kokoajan tapahtuu. Käsittääkseni lapsien syntyvyys on nykyään aika voimakkaasti sidoksissa koulutuksen määrään ja elintasoon, eli mitä se sitten kertoo tulevaisuuden homo sapiensin perusominaisuuksista, mene ja tiedä..

 

[Miesnäkökulma]

"Fyysinen ja seksuaalinen nälkä käyttäytyy samalla tavoin, jos ei huomioi nälkäänsä, se vaimenee jossain vaiheessa, palatakseen myöhemmin voimakkaampana ja lopuksi sammuu kokonaan. Anorektikot eivät enää tunne nälkää, elimistö on jo sopeutunut aliravitsemukseen. Keskitysleirivangit saivat hengenvaarallisia oireita syötyään pitkän nälkiintymisen jälkeen tuhdisti liittoutuneiden padoista... Näin "been there, done that"

Tila, jossa nälkä vaimenee lopullisesti ja elimistö käy kyvyttömäksi ottamaan ravintoa vastaan, ei ole kuitenkaan normaali."

Nälän ja aliravitsemuksen fyysiset seuraukset ovat kuitenkin ratkaisevasti erilaiset kuin seksuaalisen "puutteen". Näläntunnehan on sinänsä pidettävä erillään konkreettisesta ravinnontarpeesta.

Vaikka ei olisi enää nälkäkään, niin elimistö vaatii ravintonsa ja riutuu pois, ellei sitä saa. Jos seksuaalista halua ei ole, niin ihmisen hyvinvoinnille ei tapahdu sen kummempaa.

Ihmisen vakava masentuminen seksuaalisen turhautumisen vuoksi lienee jotakin äärimmäisen harvinaista. Koskaan en itse muista seksinpuutteen oikeasti vaikuttaneen mielialaani tai työvireeseeni (minua on kyllä siunattu niin mielenkiintoisella ja haastavalla työllä, että se sinänsä vie parhaimmillaan huomion ja ajatukset täysin - kaikki eivät varmaan ole tässä suhteessa yhtä onnekkaita).

Sotketaankohan tässä taas kerran "tavallinen" ja "luonnollinen" keskenään?