Mies ei halua seksiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä reilut kolme vuotta. Viimeiset 1,5 vuotta olen saanut ruinata seksiä mieheltäni. Olemme jutelleet aiheesta useasti ja olen yrittänyt kertoa todella tarkkaan miltä minusta tuntuu ja saada myös hänet puhumaan. Alkaa olla mitta täynnä kun itse haluaisin ainakin kaksi kertaa viikossa seksiä mutta sitä on vain kerran viikossa jos sitäkään. Itseluottamukseni on nollassa. Olen kysynyt mieheltäni mitä hän haluaa minun tekevän tai olevan. Vastausta ei tule. Hänen mielestään minussa ei ole mitään vikaa. Olen myös aktiivinen suuseksissä. Otan mieheltäni suihin lähes joka kerta seksin yhteydessä koska tiedän että hän tykkää siitä paljon. Itse en ole suuseksiä saanut useinkaan vaikka olen pyytänyt. Suhteen alussa hän oli hyvinkin innostunut antamaan minulle suuseksiä mutta ei enää. Viime vuonna sain peräti 2 kertaa. Mikä on etten kelpaa? Oletan että vika on minussa koska tiedän että hän katsoo pornoa ja runkkaa ainakin kerran viikossa joten seksihaluja on mutta ei minun kanssani. Välillä hän runkkaa juuri niinä päivinä kun ollaan puhuttu että meillä on seksiä. Välillä tuntuu että hän tekee sen tahallaan ettei minuun tarvitse koskea.
 
Monia tuttuja asioita.

1. Lopeta suuseksi, miksi, koska et saa vastinetta.
2. Lopeta vonkaaminen.
3. Onko perhetilanne millainen, lapsia jne. Voiko mies saada silloin kun häntä haluttaa vai panttaatko iltaan/yöhön? Ei kukaan jaksa odottaa. Silloin vemputetaan.
 
Mies saa kyllä silloin kun haluttaa mikäli hän haluaa illalla. Minulla ei ole tarvetta pantata kun haluaisin seksiä enemmän. Yleensä hän vemputtaa aamulla kun olen lähtenyt töihin. Onko jotain vinkkejä antaa mitä voisin tehdä toisin muuta kun kohdat 1 ja 2?
 
Viimeksi muokattu:
Mikä suhteessanne on muuttunut? Panostatko vielä ulkonäköösi? Osoitatko haluavasi miestäsi eli teetkö aloitteita? Onko esileikki unohtunut ja seksistä on tullut vain itseään toistava suoritus? Nautitko seksistä miehesi kanssa eli pystyykö hän tyydyttämään sinut? Voisitteko katsella erotiikkaa yhdessä ja innostua sitä kautta? Hellittelyt, suukot, suutelu, hyväilevät kosketukset... onko niitä arjessa? Oletko yllättänyt miestäsi koskaan esim hyväilemällä itseäsi hänen nähden? Onko miehesi masentunut?
 
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä reilut kolme vuotta. Viimeiset 1,5 vuotta olen saanut ruinata seksiä mieheltäni. Olemme jutelleet aiheesta useasti ja olen yrittänyt kertoa todella tarkkaan miltä minusta tuntuu ja saada myös hänet puhumaan. Alkaa olla mitta täynnä kun itse haluaisin ainakin kaksi kertaa viikossa seksiä mutta sitä on vain kerran viikossa jos sitäkään. Itseluottamukseni on nollassa. Olen kysynyt mieheltäni mitä hän haluaa minun tekevän tai olevan. Vastausta ei tule. Hänen mielestään minussa ei ole mitään vikaa. Olen myös aktiivinen suuseksissä. Otan mieheltäni suihin lähes joka kerta seksin yhteydessä koska tiedän että hän tykkää siitä paljon. Itse en ole suuseksiä saanut useinkaan vaikka olen pyytänyt. Suhteen alussa hän oli hyvinkin innostunut antamaan minulle suuseksiä mutta ei enää. Viime vuonna sain peräti 2 kertaa. Mikä on etten kelpaa? Oletan että vika on minussa koska tiedän että hän katsoo pornoa ja runkkaa ainakin kerran viikossa joten seksihaluja on mutta ei minun kanssani. Välillä hän runkkaa juuri niinä päivinä kun ollaan puhuttu että meillä on seksiä. Välillä tuntuu että hän tekee sen tahallaan ettei minuun tarvitse koskea.
Porno tappaa seksin kotona, koska antaa täysin väärän kuvan, mitä jos katsotte pornoa yhdessä ja jos Sulla olisi jokin asu sukkanauhat ja jotain . meillä on niin että minä vonkaan ja nuolen kunnolla ja sormeilen orgasmin jälkeen annan mulkkua kunnolla
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

V
Viestiä
8
Luettu
497
M
I
Viestiä
7
Luettu
516
Seksi
Justus
J
V
Viestiä
13
Luettu
3K
Seksi
vierailija
V

Yhteistyössä