mies ei halua selvittää riitaa ja mököttää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja desperate1
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
D

desperate1

Vieras
Hei!

Tällä hetkellä olen erittäin huolestunut parisuhteeni tilasta ja minua ahdistaa syvästi, toivon että saisin täältä hyviä neuvoja ja apua.

Olen seurustellut nyt noin kolme kuukautta samanikäisen miehen kanssa kuin minä (23 v). Mies on aivan ihana ja olen hyvin onnellinen että tapasin hänet. Tunteet molemmilla ovat hyvin vahvoja, olemme molemmat sen sanoin ja teoin näyttäneet toisillemme. Hän on esitellyt minut kaikille hänen ystävilleen ja hänen äidilleenkin, mitä hän ei kuulemma yleensä helposti tee.Hänellä on hyvin haastava työ joka vie suurimman osan hänen ajastaan mutta silti hän on aina yrittänyt löytää aikaa minulle. Kaikki on sujunut siis loistavasti, mutta viikko sitten hän hermostui käytökseeni oikein kunnolla ja riitelimme ensimmäistä kertaa. Tiedän itsekkin olleeni ärsyttävä, sillä välillä sorrun jauhamaan ja kyselemään jostakin asiasta aivan liian paljon ja tästä mies hermostui, korotti ääntään ja löi luurin korvaan. Olen kyselylläni hermostuttanut monesti muitakin ihmisiä ja se on asia jota olen työstänyt mutta silti välillä se tulee taas esiiin. Nyt emme ole puhuneet viikkoon vaikka yleensä olemme olleet yhteydessä päivittäin. Aluksi hän ei edes vastannut puhelimeensa, nyt kyllä vastaa mutta mitä tahansa sanon hän vastaa töykeästi jotain pientä. Olen pyytänyt anteeksi ja hän sanoi ettei ole vihainen menetti vain hermonsa käytökseeni, mutta silti käyttäytyy hyvin kylmästi. Hän ei ole halunnut nähdä, hän vetoaa koko ajan työ kiireisiinsä. Hän sanoi että katsellaan jos ehdin nähdä ensi viikolla. Minua ahdistaa todella paljon sillä haluaisin selvittää tämän jo, en kestä kun hän ei puhu minulle enää. Miten ihminen joka on yleensä niin ihana ja huomaavainen voi yht äkkiä muuttua niin kylmäksi??? Päivä päivältä tilanne on parantunut hieman ehkä, nyt hän sentään vastaa puheluihini. Mutta silti. Olen antanut hänen olla viimiset päivät mutten tiedä kuinka kauan jaksan vain odottaa milloin hänellä sattuu olemaan aikaa nähdä. En pysty keskittymään mihinkään sillä ajatus siitä että hän ei enää halua jatkaa kanssani kalvaa mieltä, en pysty kunnolla keskittymään mihinkään.

Mitä minun kannattaisi tehdä? Pitäisikö vain odotella että hän itse ottaa yhteyttä? Vai pitäisikö välillä kokeilla kepillä jäätä ja kysyä vain kuulumisia? En halua että hän hermostuu minuun lisää. Onko teillä kyseisenlaisesta " mököttäjästä" kokemusta, meneekö se ohi ja palautuuko kaikki ennalleen?
 
Mitä sitten oletkaan jauhanut ja tivannut mieheltä. Mies ei sitten jaksanut montaa kertaa vääntää rautalangasta. Mielestäni 3kk seurustelu ei ole vielä parisuhde. Vaan tutustumisvaihe, jolloin tutustutaan mahdolliseen kumppaniin ja omaan minään.
Sanoit, että paha tapasi on hermostuttaa ihmisiä tivaamisella. Monikin kokee sen epäluottamuslauseena. Mitä sitten heidän pitäisi tehdä, että lopettaisit sen tivaamisen..joten luuri korvaan. Mitä, itse tekisit jos omalle kohdalle sattuisi vastaava tilanne.
Mielestäni mies ei mökötä, vaan punnitsee tilannettanne.
 
luvassa.

Itse olen sellainen, että riidat selvitetään heti. Viimeisin kumppani oli niin lämmin ja hellä ja kaikkea kuin olla ja osasi, mutta samoin kävi meillä: riita (väsyneenä, matkoilla), joka puhkesi, ja jonka olisin itse sopinut silloin tuoreeltaan teki täyden muodonmuutoksen, tajusin olevani reissussa ja suhteessa jäävuoren kanssa. Ovi pysyi jotenkin enemmän ja vähemmän kiinni seuraavat viikot ja kuukaudetkin, sitten vasta mies sai sanottua, että riita oli hänelle järkytys ja vedenjakaja. No ei siitä ihmissuhdetta tule, jos toinen ei osaa tulla prosenttiakaan vastaan, vaikka varsinaisesti tässä tapauksessa riitakin jopa ihan alkoi siltä puolelta (aiheeton syytös, jota ei pyydetty anteeksi aiheettomuuden paljastuttua, mikä oli itselleni jo ärtyneenä ihan järkytys). Ei sellaisen ihmisen kanssa, joka ei osaa pyytää anteeksi, eikä tulla vastaan eikä puhua, voi elää ihmissuhdetta. Ei voi.

Samanvertaisia kinoja ystävyyssuhteissa tulee aina silloin tällöin, ne ovat ihan normaalia elämää. Ja ne sovitaan viimeistään vuorokauden sisään, puhutaan selviksi, miltä tuntui ja miksi sanoi. Halataan päälle, ja osataan pyytää anteeksi, kun on aihetta. Ja antaakin anteeksi, kun ihmisiä tässä vaan ikäänkuin ollaan.
 
Sehän nyt hieman riippuu aiheestakin mitä tivasit ja mitä hän vastasi. Vastasiko parhaansa mukaan mutta jatkoit silti tivaamista? Vai oliko sellainen aihe joka ei oikein kuulunut sinulle jolloin hän hermostui ahdisteluun? Vaiko sellainen aihe, johon sinun olisikin oikeus saada vastaus, mutta hän ei sitä halunnut antaa ja tämä on hänen tapa osoittaa sinulle kaapin paikka.

Pikkasen huonolta vaikuttaa, vastaantuleminen on a ja o kuten tuossa edellinen kirjoittaa. Jääkausi on pitkässä suhteessa hallintakeino ja varsinainen rakkaudentappoase. Toisen ajoittaista 'ärsyttävyyttä' joutuu joka tapauksessa ajan mittaan sietämään (tapoja, mielaloja jne.), samoin sitä, että toinen ei toimikaan omien odotusten mukaan tilanteessa kuin tilanteessa.
 
Hei, kiitos vastauksistanne! Asia josta kyselin ja jauhoin liittyi siihen kun halusin saada varmuuden hänen tunteistaan ja että missä mennään. Hän on sen aijemmin minulle jo kertonut ja näyttänyt, on sanonut olevansa tosissaan ja puhunut jopa yhteisestä tulevaisuudesta ja kaikkea muuta eli periaatteessa tiesin kyllä jo vastauksen joten hän hermostui kun kyselin häneltä itsestäänselvyyksiä ja johon hän on monta kertaa jo vastannut kun olen kysynyt. Ymmärrän miksi hän hermostui. Minulla on edellisestä suhteesta jäänyt traumat sillä minua petettiin pahasti ja epäilystä ja epävarmuudesta muodostui tapa, josta olen yrittänyt päästä eroon ja hyvin olenkin päässyt mutta huonoina päivinä välillä se puoli tulee esiin. Olen antanut hänelle vaikutelman etten täysin luota häneen ja sitä hänen on vaikea niellä. Nyt nään miehen tällä viikolla ja en aijo jauhaa asiasta yhtään ellei hän itse sitä ota puheeksi. Toivottavasti hän pystyy unohtamaan tämän ja uskoo minua että virheiden avulla pystyy oppimaan omasta käyttäytymisestä, ja nyt opin kanta pään kautta että jauhaminen pitää saada loppumaan sillä en halua tälläistä ikinä enää kenenkään ihmisen kanssa.
 
Varsinkin seurustelun alussa sitä vaan on arka, tunneasiat kun ovat ihmisen herkimpiä asioita. On inhimillistä pelätä, ettei kelpaa, se pitäisi aina muistaa, varsinkin jos hän tietää historiasi. Valitettavasti tuon asian tivaaminen ja jankkaaminen vaan silti helposti tuskastuttaa toisen, vaikka kuinka jollain tasolla ymmärtäisi arkuuden. Eihän tunneasioita voi päättää, ei määrää eikä mitään aikataulua, eikä kysely ja tivaaminen valitettavasti sitä tunnetta lisää. :(
 
Minusta ihmisen pitää seisoa ensin omilla jaloillaan, luottaa itseensä ja omaan viehätysvoimaansa ja vasta sen jälkeen ryhtyä parisuhteeseen. Parisuhteessa on 2 eri ihmistä, ei se ole mikään symbioosi jossa kaikki on yhteistä ja molempien tiedossa.

Jos pitää joka 10:s minuutti olla kertomassa menemisistään, todistella rakkautta ja sitä kuinka ihqu tää toinen on, niin eihän kukaan täysipäinen ihminen sellasta jaksa.

Itse olen rehellinen ja uskollinen enkä tee mitään sellasta mikä loukkaisi seurustelukumppania. Tykkään hiljaisuudesta. En jaksa yhtään mustasukkaisuuslöpinöitä enkä loputtomia kyselyitä tekemisistäni tai tapaamistani ihmisistä.
Samaten se, jos joku haluaa tietää minusta kaiken heti tässä ja nyt, se nostaa karvat pystyyn välittömästi. Syvällisten avautumisten aika on vasta sitten kun tuntee toisen todella hyvin. Joissakin asioissa ei ehkä koskaan.

Ei 3 kk:n, ei edes 3 vuoden seurustelu, oikeuta pitämään kuulusteluita toiselle päivittäin. Joten minäkin tekisin juuri niinkuin apn mies. Asettaisin kyselijälle rajat. Jos se ei auta, niin sitten dumppaisin kyselijän pois elämästäni.
 
Olette aivan oikeassa! En minäkään pitkään katselisi jos toisen käytös ärsyttää eikä asiaan tule muutosta. Ymmärrän miksi mieheni käyttäytyy nyt niin kuin käyttäytyy, toivon vain että hän ei pistä juttua kerrasta poikki sillä tämä on ensimmäinen kerta kun näin tein ja hän asiasta sanoi ja nyt kun tiedän niin voin asialle jotain myös tehdä.
 
Olette aivan oikeassa! En minäkään pitkään katselisi jos toisen käytös ärsyttää eikä asiaan tule muutosta. Ymmärrän miksi mieheni käyttäytyy nyt niin kuin käyttäytyy, toivon vain että hän ei pistä juttua kerrasta poikki sillä tämä on ensimmäinen kerta kun näin tein ja hän asiasta sanoi ja nyt kun tiedän niin voin asialle jotain myös tehdä.
 

Yhteistyössä