Mies ei halua...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja fifiri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
F

fifiri

Vieras
Mä täytän muutaman kuukauden päästä 30 v ja ihan kauhea vauvakuume päällä. Mieheni on mua kolme vuotta nuorempi. Hän kyllä haluaa lapsia mutta "ei vielä". Musta tuntuu että mun paras ikä vauvan tekoon vaan lipuu ohi ja kohta on liian myöhäistä. :(

En halua painostaa miestäni vaikka asiasta ollaan monesti juteltu. Mies tietää että haluun ja on luvanut että kohta. Tuntuu vaan turhauttavalta odottaa kun yrittämiseenkin voi mennä aikaa ja tietenkin raskausaika ym.

Mies pelkää elämänmuuttumista, oman vapaa-ajan menetystä ym. Mä taas koen että olen täysin kypsä lapsen saantiin. Ei enää kiinnosta rillutella ulkona kavereiden kanssa.. Työelämästäkin tekisi hyvää pitää taukoa, kun sitä on tahkonut niska limassa jo vuosikaudet.

Onko muita samassa tilanteessa? Miten vanhoja ensisynnyttäjiä on? Kokemuksia, ajatuksia...?

 
Täytin juuri 32, ja nyt odotan synnytykseen lähtöä. Mulla oli aivan vastaava tilanne kuin sulla vielä vuosi sitten. Pelkäsin ettei mies haluisi vielä lasta, ja olin jo parin vuoden ajan pähkäillyt mitenkähän asia etenee. Kerroin useampaan otteeseen kaikki faktat hänelle, että iällä on merkitystä,ja ei voi tietää kauanko yrittämiseen menee, ja että endometrioosini kummittelee jne. Kävin lääkärissä tsekkauttamassa itseni, onko kaikki ok ajatellen lapsen yrittämistä, ja kerroin hänelle lääkärin rohkaisevat terveiset.

Annoin miehen rauhassa märehtiä tätä asiaa ja yhtäkkiä hän oli valmis, minun suureksi yllätykseksi. Ehkä asiaa auttoi se että ympärillä alkoi kuulumaan muita raskausuutisia, ja miesporukassakin jutut vahtui vauvahaaveisiin. Tavallaan oli kuitenkin hyvä ettei heti tärpänny, vaan yhdessä syvennyimme siihen yrittämiseen ja aloimme haluamaan asiaa aina vain enemmän, viidennellä kerralla tärppäsi.

Olen ollut nyt positiivisesti yllättynyt kuinka mukana mies on ollut tässä kaikessa, kiinnostunut siitä mitä vauvalle ostetaan ja ollut aktiivisesti mukana valmennuksissa ym.

Miehelle täytyy vaan antaa aikaa perehtyä aiheeseen, ja näyttää positiivisia esimerkkiperheitä. Tärkeätä on kuitenkin että päätös on yhteinen.
 
heippa!
minä täytin juuri 31 noin viikkoa ennen vauvani syntymää, ja sitä ennen olin vihjaillut ja vonkunut lähes vauvaa jo siihen malliin että mies ei eka todellakaan ollut valmis (vaikka on minua vanhempi), mutta sitten kun ympärillä vauvauutiset lisääntyivät, ja sisarukset saivat vauvoja ja mieheni oli siis tekemisissä asian kanssa enemmän, alkoin hän kuumeillä, hetkessä minua jopa enemmän! meillä kuitenkin kävi niin ettei vauvaa kuulunut todellakaan heti, ja minulla todettiin kaikenlaista. sen verran haluan vaan "varoittaa" ettei vauvaa todellakaan välttämättä saa hetkessä, minkä tietysti jo tiedätkin, kuten minäkin tiesin, mutten arvannut että kauan jouduttiin pakosta odottamaan! nyt on tilanne se että heti toista perään halutaan koska ikä alkaa painaa, miehelläni etenkin. naisella toki 30 on ihan "vauvaikä" vielä :))
kyllä se siitä, jos tiedätte vauvaperheitä niin heidän sekaan vaan vauvailemaan, ja kyllä kuume tarttunee sinunkin mieheen taatusti :)))
 
Pakko kiittää welmaa, annoit minulle rohkaisua (vaikket sitä tiedäkään). En nyt tässä ruve sen enempiä selittelemän, mutta sanon vain, että mulla on jo valmiiksi sellaisia sairauksia, joiden vuoksi vauvaa pitää suunnitella huolella, eikä tulosta välttämättä tule.

Minua ja miestäni ei ole vielä tutkittu, mutta kesän jälkeen, jos tilanne on sama kuin nyt, on sekin sitten edessä.

Mutta lohdutti lukea, että olet saanut lapsen, vaikka sulla onkin kertomasi mukaan on ollut yhtä sun toista sairautta tms. raskaaksi tulemisen vaikeutumisessa... mutta onnea teille!!! =)
 
Hei vaan Jasmine ja kiitos, tulipa hyvä mieli :) Tosiaan kakkosta varten tarvitsemme apua yhtä lailla, ihan luomusti ei meillä varmaan tärppäisi ikinä. Olen käynyt niin monet tutkimukset ja lääkärinreissut ja itkenyt hulluna vauvattomuutta, mikä nyt tietysti on menneisyydessä, mutta tosiaan toivoa on kaikille - pitää vaan puskea eteenpäin. Itse jouduin vaihtamaan lääkäriäkin, koska ensimmäinen ei ottanut tarpeeksi tosissaan ahdinkoani. Seuraava lääkäri pisti asioihin todella vauhtia.. Onnea kaikille vauvaa haluaville ja tosiaan jos miestä asia vierastaa niin hankkiutukaa "vauvatilanteisiin" ;) ja kyllä ne mielet voi muuttua uskomattoman nopeasti.... Ai niin ja hyvä kikka on samaten laskeskella 'minkä ikäinen meidän lapsi olisi kun me ollaan 50 tai 60 jne, kyllä iskee kotiin aika nopeasti ettei äärimmäinen viivyttely kannata JOS sen voipi välttää..
 
Kiitos teille rohkaisevista vastauksista! Ihanaa kuulla että muitakin naisia on paininut tän saman ongelman kanssa ja saanut lopulta miehen ymmärtämään lapsien ihanuuden.. :) Meillä on nyt just miehen sisko saanut pienen vauvan. Täytyy nyt samantien ehdottaa miehelle että mentäisiin kyläilemään sinne.. :)

Ymmärrän toisaalta mieheni angsteja.. Onhan se lapsen tekeminen tosi iso päätös ja lapsi tulee rajoittamaan elämää, mutta varmasti se ilo minkä lapsesta saa korvaa miljoonakertaisesti kaikki vaivat. Saisi vielä rakkaan mieheni tämän ymmärtämään. ;)
 
Kerro ja perustele miehellesi, kuinka hyvä isä hän olisi lapsellesi. Tekee myös hyvää itselle pohtia, onko miehestä todella siihen rooliin? Monet miehet kokevat olevansa kyvyttömiä isänä, varsinkin jos oma isä on ollut etäinen ja "huono" lasten kanssa. Miehillä on myös edelleen (alitajuinen?) käsitys, että heidän tehtävänä on suojella perhettä ja tuoda leipää nälkäsiin suihin, vaikka nyky-yhteiskunnassa nainen on yhtä pätevä siihen hommaan. Kerro hänelle että luotat häneen ja kuinka hyvän kodin pystyisitte yhdessä tarjoamaan lapselle.
 
Meillä kävi niin, että yhdessä sovittiin, että aletaan yrittämään lasta ja saa tulla jos on tullakseen. Mutta mutta.. Olen havainnut miehessäni sen, että sekstailu ei enää kiinnostakaan niin paljoa. Nyt olen sitten miettinyt mielessäni, että senkö takia, jos hän ei oikeasti haluakaan vielä lasta ja, että onko hän tietoisesti päättänyt olla sekstailematta vai eikö se itsekään huomaa sitä, että ko.päätöksen jälkeen aina tulee "eitä".
 
Ja meillä ihan toisin päin, miehellä järjetön vauvakuume mutta minä hangoittelen vastaan. 32 jo lasissa, mutta en todellakaan halua luopua vapaa-ajasta, harrastuksista, omasta elämästä, upeasta urasta jne. jne. Ymmärrän siis ap:n miehen pelkoja. Lisäksi pelkään kontrollin menetystä niin omaan elämään kuin omaan kroppaankin, ja kyllä, pelkään siis myös riipputissejä, raskausarpia, vartalon hallitsemattomia muutoksia... Rypyt kestää vielä, ne tulee ajan myötä pikkuhiljaa, mutta raskauden tuomat totaaliset ja äkilliset muutokset, voi apua! Mieheni ei kerta kaikkiaan ymmärrä pelkojani - ja se että hän jatkuvasti jankuttaa, inttää ja kinuaa, saa minut entistä negatiivisemmaksi asian suhteen.

Lapsi on niin iso kysymys, että molempien pitää todella olla valmiita siihen. Painostaminen voi vain pahentaa tilannetta, mikä ei tarkoita sitä etteikö siitä saisi puhua, ja pitääkin tietysti. Toivoisin vain esim. oman mieheni olevan herkempi peloilleni ja ottavan ne enemmän tosissaan. Puhumattakaan siitä, ettei minun ole pakko tehdä lasta ellen halua: meidän on siis päätettävä mitä haluamme yhdessä: eli erotaanko vai tehdäänkö lapsi vai elelläänkö kahdestaan kuten ennenkin.

Vielä ajatus ihan lopuksi: jos mieheni ei ole valmis elämään kanssani ilman lasta (eihän sitä edes tiedä saammeko lapsia, ei se ole niin annettua että pystymme ylipäänsä lisääntymään) rakastaako hän todella minua? Vai kohtuani? Ja haluanko/uskallanko ylipäänsä edes ajatella lasta miehen kanssa joka haluaa niin kovasti lasta, että alan jo epäillä rakastaako hän varmasti nyt minua yhtä paljon kuin omia geenejään kasvamassa minun sisälläni?

Ehkä näistä ajatuksista toisin päin kääntämällä on jotakin pohdinnan siemeneksi ap:lle ja muille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei vauvaa meille:
Vielä ajatus ihan lopuksi: jos mieheni ei ole valmis elämään kanssani ilman lasta (eihän sitä edes tiedä saammeko lapsia, ei se ole niin annettua että pystymme ylipäänsä lisääntymään) rakastaako hän todella minua? Vai kohtuani? Ja haluanko/uskallanko ylipäänsä edes ajatella lasta miehen kanssa joka haluaa niin kovasti lasta, että alan jo epäillä rakastaako hän varmasti nyt minua yhtä paljon kuin omia geenejään kasvamassa minun sisälläni?

Ihan kuin olisit mustasukkainen syntymättömälle lapselle. Ajattelepa asiaa myös miehesi kannalta. Rakastatko häntä oikeasti, jos et riipputissien (!) pelossa halua perustaa perhettä hänen kanssaan?

Olen naisena ollut itse samassa tilanteessa kuin miehesi nyt, siksi tietysti koetan miettiä asiaa hänen kannaltaan. Itsellä tilanne kärjistyi päälle kolmekymppisenä eroon saakka. Kihlautuessamme perheen perustamisesta puhuttiin selkeänä asiana, mutta kummasti hän vain sitä lykkäsi eikä osannut kertoa syytä. Koin että jos hän ei halua perhettä kanssani perustaa, en halua enkä pysty jatkamaan elämää hänen kanssaan. Miksi elää parisuhteessa, jos tavoitteet eivät ole yhteiset?
 
Alkuperäinen kirjoittaja wanhakotka:
Ihan kuin olisit mustasukkainen syntymättömälle lapselle. Ajattelepa asiaa myös miehesi kannalta. Rakastatko häntä oikeasti, jos et riipputissien (!) pelossa halua perustaa perhettä hänen kanssaan?

Olen naisena ollut itse samassa tilanteessa kuin miehesi nyt, siksi tietysti koetan miettiä asiaa hänen kannaltaan. Itsellä tilanne kärjistyi päälle kolmekymppisenä eroon saakka. Kihlautuessamme perheen perustamisesta puhuttiin selkeänä asiana, mutta kummasti hän vain sitä lykkäsi eikä osannut kertoa syytä. Koin että jos hän ei halua perhettä kanssani perustaa, en halua enkä pysty jatkamaan elämää hänen kanssaan. Miksi elää parisuhteessa, jos tavoitteet eivät ole yhteiset?

Ehkä vähän olenkin mustasukkainen, ainakin siinä mielessä, että minä en halua jakaa miestäni kenenkään kanssa, jo nyt kiireisinä uraihmisinä on yhteistä aikaa kovin vähän, miksi siis haluaisin sen vielä entisestään vähenevän?

Ymmärsit ehkä vähän väärin kirjoittamani: en tietenkään aseta omaa ulkonäköäni tärkeämmäksi kuin rakkauttani mieheen. Kunhan kuvailin niitä asioita, jotka ahdistavat minua lapsen saamisessa. Toisaalta en myöskään näe miksi mieheni sitten asettaisi halunsa saada lapsi tärkeämmäksi kuin rakkautensa minuun. Ja jos hän näin tekee, hän ei rakasta minua tarpeeksi.

Olen täsmälleen samaa mieltä ettei parisuhdetta kannata jatkaa jos tavoitteet ja halut tärkeässä asiassa menevät täysin ristiin. Toivon kuitenkin, että mieheni mieli vielä muuttuu, sillä en haluaisi menettää rakastamaani ihmistä. Toisaalta luottamus alkaa olla vähissä kun toinen niin kovasti haluaa lapsen, vaikka on alusta asti tiennyt minun mielipiteeni asiasta. Ja jos olen kohta kuusi vuotta ollut samaa mieltä, mikä saa hänet kuvittelemaan, että jatkuva jankutus asiasta saisi minut muuttamaan mieltäni?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei vauvaa meille:
Alkuperäinen kirjoittaja wanhakotka:
Olen täsmälleen samaa mieltä ettei parisuhdetta kannata jatkaa jos tavoitteet ja halut tärkeässä asiassa menevät täysin ristiin. Toivon kuitenkin, että mieheni mieli vielä muuttuu, sillä en haluaisi menettää rakastamaani ihmistä. Toisaalta luottamus alkaa olla vähissä kun toinen niin kovasti haluaa lapsen, vaikka on alusta asti tiennyt minun mielipiteeni asiasta. Ja jos olen kohta kuusi vuotta ollut samaa mieltä, mikä saa hänet kuvittelemaan, että jatkuva jankutus asiasta saisi minut muuttamaan mieltäni?

Oletko ajatellut, että tuskimpa miehesikään muuttaa ajatustaan, kerran on kuusi vuotta ollut samaa mieltä, että haluaa lapsen? Teillä on vaikea paikka edessä, kun kumpikaan ei tunnu haluavan muuttaa mieltään... ja tietysti tuo asia on niin iso, ettei oikein kannata vain toisen mieliksi sitä lähteä muuttamaankaan. Vaikka rakastaisikin toista, se ei välttämättä aina riitä, jos toiveet eivät osu yksiin... :( Itse toivon ja rukoilen, että oma mieheni haluaisi joskus lapsen kanssani, sillä muuten joudumme eroamaan... :'(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei vauvaa meille:
Lapsi on niin iso kysymys, että molempien pitää todella olla valmiita siihen. Painostaminen voi vain pahentaa tilannetta, mikä ei tarkoita sitä etteikö siitä saisi puhua, ja pitääkin tietysti. Toivoisin vain esim. oman mieheni olevan herkempi peloilleni ja ottavan ne enemmän tosissaan. Puhumattakaan siitä, ettei minun ole pakko tehdä lasta ellen halua: meidän on siis päätettävä mitä haluamme yhdessä: eli erotaanko vai tehdäänkö lapsi vai elelläänkö kahdestaan kuten ennenkin.



Niimpä niin.. Olen samaa mieltä että painostaa ei saa. Elämänmuutos on todella iso ja siihen on oltava molempien valmiita. Olen itsekkin miettinyt noita muutoksia kroppaan, mutta uskon että liikkumalla ja syömällä terveellisesti ei pahoja liikakiloja pääse syntymään. Ja sitten jos riippurinnat on tullakseen, niin sittenhän tulevat, ei ole maailman vakavin asia. Voihan sitä vaikka laittaa silikonit jos tuntuu oikein pahasti masentavan. :D

Urasta vielä, itselläni on myös hyvä työpaikka ja mielenkiintoinen ura. Työpaikka kyllä odottaa kun palaa äitiyslomalta. Ja pitkän elämän (toivottavasti) aikana ehtii kyllä töitä tehdä ihan riittämiin, ainakin mun mielestä.

Kaikki tekee omat päätöksensä lasten hankkimisen suhteen. Mutta niinkuin joku täällä totesikin, on tärkeää että pariskunnalla on yhteiset haaveet ja suunnitelmat tulevaisuudesta. Sinun kohdalla tietysti kurjaa kun olet alusta asti sanonut että et halua lapsia ja miehesi yrittää nyt kääntää päätäsi. Meidän tilanne on siinä mielessä erilainen että mieheni kyllä haluaa lapsia mutta ei vielä. Oma biokelloni taas tikittää kovaa ja olisin 100% valmis.

Olen täältä saanut paljon hyviä neuvoja miehen "pehmittämiseen". Viedään vauvoja katselemaan...mietitään millainen hän olisi isänä ym. Tietenkin kaikkea kohtuudella että ei mene juuri sinne painostamisen puolelle.

 
Alkuperäinen kirjoittaja fifiri:
Olen täältä saanut paljon hyviä neuvoja miehen "pehmittämiseen". Viedään vauvoja katselemaan...mietitään millainen hän olisi isänä ym. Tietenkin kaikkea kohtuudella että ei mene juuri sinne painostamisen puolelle.
Tässä "pehmittämisessä" saa sitten olla todella varovainen ja kärsivällinen. Itse olen jo vuosia kuunnellut anoppia, kun hän yrittää "pehmittää" itselleen lapsenlapsia ja siitä tulee pelkästään sellainen fiilis, että EI IKINÄ! Myöskään lapsellisten kavereiden luona vierailut eivät ole saaneet minua vauvakuumeen kouriin, lähinnä olen helpottunut kun pääsen omaan rauhalliseen kotiimme lepäämään kaiken sen hälinän ja metelin jälkeen.

Näissä lastenhankinta-asioissa ei auta muu kuin aika: jos kuume iskee se iskee, mutta sitä ei valitettavasti toiseen voi tartuttaa. Miehillä tilanne on jossain määrin helpompi, koska heille lapsen saanti ei ole niin suuri muutos kuin naiselle. Miehet voivat keskeyttämättä jatkaa työuraansa ja käydä edelleen urheilemassa ja kavereiden kassa reissussa koska lystäävät. Naiset ne loppupeleissä vastaavat kodin- ja lastenhoidosta, kuten tutkimuksetkin ovat osoittaneet.
 
Vihdoin olen löytänyt viestiketjun, joka liippaa melko läheltä omaa Ongelmaani. Nimittäin tässä paljastui, että avokkini ja minun haaveet yhteisestä lapsesta ovatkin koko ajan olleet yksin minun. Hän sai vihdoin kakaistua, ettei taida halutakaan enempää lapsia. Hänellä on niitä ennestään kuntaas minulla ei yrityksestä ja suunnattomasta haaveilusta huolimatta ole. En tiedä onko minussa vikaa vai miksi en ole kertaakaan saanut olla edes hetken raskaana. Kieroni on aina ollut säännöllinen ja ukkoa on vaihdettu samaisen syyn takia. Tai sanotaanko et lapsettomuus oli syynä miksi erosimme. Ja kaiken lisäksi ex-mies on tullut isäksi eromme jälkeen.
En tiedä mitä tekisin... Pitäisikö jatkaa etsimistä ja etsiä sen verran nuori mies joka tahtoo lapsia. Minulla ei ole kauheesi aikaa jos meinaan yhdenkin tehdä. Meillä ei mene huonosti ja päällisin puolin elämä on ihan ok, mutta jotain tulee puuttumaan elämästäni. Jotenkin tuntuu ettei meillä ole mitään yhteistä mikä pitäisi meitä vankemmin yhdessä. Jopas helpotti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei vauvoja:
Näissä lastenhankinta-asioissa ei auta muu kuin aika: jos kuume iskee se iskee, mutta sitä ei valitettavasti toiseen voi tartuttaa. Miehillä tilanne on jossain määrin helpompi, koska heille lapsen saanti ei ole niin suuri muutos kuin naiselle. Miehet voivat keskeyttämättä jatkaa työuraansa ja käydä edelleen urheilemassa ja kavereiden kassa reissussa koska lystäävät. Naiset ne loppupeleissä vastaavat kodin- ja lastenhoidosta, kuten tutkimuksetkin ovat osoittaneet.

Ihan kuin mun ajatuksia. Miehelle koko homma on niin paljon helpompaa ja vastuustakin helpompi luisua jos vauva-arki ei olekaan niin auvoista kuin kuvitteli. Tämä on yksi syy miksi en ole niin innokas: epäilen onko mieskään tajunnut miten isosta projektista on kyse ja jaksaisiko todella olla niin paljon apuna ja tukena kuin tarvitsisin. Niin usein on saanut kuulla, jopa nähdäkin kaveripiirissä, että ensin onnesta soikea isä onkin sitten väsähtynyt arkeen ja saanut tarpeekseen. Väsähtäneitä äitejäkin on, mutta jotenkin se arjen (pakko)pyörittäminen jää useimmiten naisten harteille.

Mutta mitä tulee näille jotka surevat miehen haluttomuutta: kolikossa on myös toinen puoli. Tilanne on todellakin eri miehelle myös siitä näkökulmasta, että hän voi saada lapsia vielä vanhuuseläkkeelläkin. Tämä tieto, vaikka vain piilotajunnassa, on varmasti yksi niistä syistä miksi mies voi jarrutella lapsen hankkimista: hänelle asian lykkäys ei merkitse elinikäistä luopumista lapsen saamisesta.

Ei ole helppoa kellään :) Koitetaan vaan jaksaa jotenkin.
 
Ehkä multa on jäänyt jotain perustavaa ymmärtämättä parisuhteista, mutta en ymmärrä miten joku voi haluta lasta niin paljon, että olis valmis luopumaan kumppanistaan sen takia. Mietin vaan, että voiko lisääntymisvietti jollakulla tosiaan olla rakkautta merkittävämpi asia? Siis tohon IL:n juttuu viitaten.
 
Mäkin olen joskus miettinyt, miten jotain kuvitteellista ihmistä (eli lasta, jota ei ole edes olemassa) voi rakastaa enemmän kuin puolisoaan. Onko silloin oikean ihmisen kanssa, vai onks noi vietit tosiaan niin voimakkaita että menee kaiken muun yli. Samaa miettii sellasissa tilanteissa, kun joku esim. jättää salaa pillerit veke ja tekee vastahakoisesta miehestä "väkisin" isän - ottaa hirveän riskin kaikkien kolmen elämällä, tuntuu että siinä on jo vietti sumentanut järjen kokonaan.
 
Tarkennus: Siis en puhu tän ketjun ihmisistä. Mut joskus täälläkin on nähnyt kommentteja, että mitä sä mieheltä kyselet, pillerit vaan roskiin niin kyllä se mies sitten haluu sen vauvan kun se on jo tulossa... Sivustakatsojan kokemuksella sanoisin että aika huono ennuste.
 
minulla on jo yksi lapsi ja koetan pehmittää miestä toiselle :)

Ja ylläoleville: kyllä kuvitteellista lasta voi rakastaa niin paljon, että on valmis luopumaan puolisostaan. Minulle on ollut aina selvää että haluan lapsia. Sanoin sen miehellenikin (jota rakastan hyvin paljon), että minulla tulee olemaan 2-4 lasta, jos ei sinun kanssasi niin sitten jonkun muun.

Ja nyt lapsi on todellakin muuttanut elämääni, mutta vain parempaan suuntaan.

Ura tuntuu aika turhalta, kun voi tehdä kotona maailman tärkeintä työtä eli hoitaa omaa lastaan. Olin itsekin hyvässä työssä projektipäällikkönä ja projekti ehtii loppua ennenkuin palaan työelämään. Menetän siis monta mielenkiintoista juttua töissä, mutta tilalle saan paljon mielenkiintoista seurattavaa kotona.

Mutta me jokainen ollaan erilaisia ja samoin arvomme.
 
Olen kanssasi sama mieltä Hymis. Pääasia parisuhteessa on, että on yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Jos toisen suunnitelmiin ei kuulu lapsi, ei myöskään toisen pitäisi haaveestaan siinä tapauksessa luopua, sitä tulisi varmasti katumaan sitten myöhemmin. Vaikka raskauteen ja vauva-aikaan kuuluu paljon rankkaa, täytyy myös muistaa että miten tärkeää on se että myöhemmin on lapsia, lapsen lapsia jne. Miten paljon sisältöä lapset loppujen lopuksi tuovat elämään. (Tietenkin elämässä on paljon muutakin, jos valitsee tai joutuu valitsemaan lapsettoman elämän, mutta se ei nyt ollut tämän ketjun aihe.)
 
Lasten hankinta on niin suuri asia, ettei siinä pitäisi parisuhteen kummankaan osapuolen joutua tekemään kompromissia. Jos toinen haluaa lapsen ja toinen ei, molempien tulisi etsiä sellainen kumppani, joka jakaa oman näkökulman tähän asiaan. Muuten se, joka on joutunut tinkimään mielipiteestään joutuu kohtaamaan niin suuren vääryyden, ettei parisuhde ole enää entisensä muutenkaan. Tilanteissa joissa mies ei halua lasta, naisen tulee aina muistaa se, että naisen on hankittava lapset tiettyyn ikään mennessä, jos niitä haluaa. Mies voi muuttaa mieltään vielä paljon myöhemminkin ja hankkia lapsia nuoremman naisen kanssa. Tiedän montakin tapausta, joissa nainen on taipunut miehen tahtoon, ja lapsia ei ole hankittu. Sitten viidenkympin villityksessä mies on ymmärtänyt haluavansa sittenkin isäksi, ja koska se oma vaimo ei ole enää lisääntymiskykyinen, on hän saanut väistyä nuoremman ja hedelmällisen naisen tieltä. Mies on vielä saanut lapset ja ensimmäinen vaimo elänyt vanhuuttaan yksin katkeroituneena.

Tietysti tulee muistaa myös se, että ei niitä lapsia välttämättä tule, vaikka molemmat niitä kovasti haluaisivat. Se on kuitenkin mielestäni eri asia, kuin se, että toinen ei halua edes yrittää. Itse voisin jatkaa mieheni kanssa, jos hän ei voisi saada lasta, mutta se ettei hän edes haluaisi saada lasta olisi syy vaihtaa kumppania.
 

Yhteistyössä