mies ei hyväksy raskautta

[masuasukin äippä]

Niin, mitäs nyt?

Olen raskaana ja mies ei sitten hyväksykkään asiaa??!!
Pelaa tietokoneella päivät pitkät ja sulkeutuu omiin asioihinsa...

En voi iloita uuden lapsen alusta, koska asiasta ei saa ääneen puhua, alkaa kuulemma ahdistamaan. Tämän vuoksi melkein tuntuu välillä siltä että en olekkaan raskaana.
Raskaus on ihan alussa ja aion pitää vauvan. Aborttiin en kykene, enkä aio. Ikääkin on sen verran että se on nyt tai ei koskaan...

Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta että mies ei olisi aluksi hyväksynyt raskautta ja pehmenisi ajan myötä.

 

[täh]

Mitä sen pitäisi tehdä? Hyppiä seinille riemusta ja sytytellä kynttilöitä ja ampua raketteja? Oliko raskaus edes suunniteltu, vaikuttaa siltä että ei?

 

[täh]

Jos lasta ei oltu suunniteltu niin totta kai se ahdistaa miestä. Tulossa on valtava taloudellinen ja henkinen taakka. Sinun hyväksymisesi ja innostuksesi voimana ovat hormonit, miehellä ei sellaisia ole.

 

["vieras"]

Mitä sen pitäisi tehdä? Hyppiä seinille riemusta ja sytytellä kynttilöitä ja ampua raketteja? Oliko raskaus edes suunniteltu, vaikuttaa siltä että ei?

 

[masuasukin äippä]

Sehän tässä sairainta onkin että lapsi on suunniteltu.

 

[Madicken04]

Sehän tässä sairainta onkin että lapsi on suunniteltu.

Oletko kysynyt mieheltä mikä tuossa sitten mättää?

 

[astrolabe]

Valmistaudu siihen, että jäät yksinhuoltajaksi. En yleensä usko aikarajoihin, mutta nyt kyllä on sellainen tilanne, että joko mies päättää nousta tilanteen tasalle tai sitten eroatte.

 

[drama queen]

Valmistaudu siihen, että jäät yksinhuoltajaksi. En yleensä usko aikarajoihin, mutta nyt kyllä on sellainen tilanne, että joko mies päättää nousta tilanteen tasalle tai sitten eroatte.

 

[kyynikko]

Ehkä miehesi tiedostaa paremmin kuin sinä kaiken sen elämänmuutoksen ja vastuun mitä teille on nyt luvassa loppuelämäksi. Pelaa sillä koneella, kun se tulee jäämään vähiin sitten kun koliikkinen sinappitykki on nurkissa ja pitää ryhtyä esittämään oikesti aikuista.

 

[masuasukin äippä]

Valmistaudu siihen, että jäät yksinhuoltajaksi. En yleensä usko aikarajoihin, mutta nyt kyllä on sellainen tilanne, että joko mies päättää nousta tilanteen tasalle tai sitten eroatte.

niin olen ajatellutkin että tässä todennäköisesti käy. Mulla on aikaisemmasta liitosta lapsia jotka nyt teinejä ja heidän isä oli kyllä ihan erilainen kuin tämä tapaus.

Tilanne on sen suunnittelun kanssa sellainen että varmaan oletti sitten loppujen lopuksi etten tulisi raskaaksi, kun meni melkein vuosi. Lopetin itsekkin välissä uskomasta koko asian mahdollisuuten. Kun sitten yllättäen varmistuikin että olen raskaana, olin tietenkin iloinen *että vihdoin* ja suoraan sanottuna pettymys oli suuri kun mies ottikin asian noin raskaasti.

Se ois sitten taas edessä yksinhuoltajan arkea seuraavat 20 vuotta... ja kun niin oisin halunut kokonaisen perheen

 

[määä]

No kannattaisi varmaan lähteä jotta ei tarvi ahdistua kun ei saa ääneen puhua ja iloita. Ties mikä synnytyksenjälkeinen psykoosi ja masennus sulle iskee tuollaisen ilmapiirin takia, sitten lapses on lastenkodissa ja sinä hullujenhuoneella.
Ja tiedä mitä se stressaaminen tekee lapsen mielenterveydelle...

 

[masuasukin äippä]

No kannattaisi varmaan lähteä jotta ei tarvi ahdistua kun ei saa ääneen puhua ja iloita. Ties mikä synnytyksenjälkeinen psykoosi ja masennus sulle iskee tuollaisen ilmapiirin takia, sitten lapses on lastenkodissa ja sinä hullujenhuoneella.
Ja tiedä mitä se stressaaminen tekee lapsen mielenterveydelle...

No huih !
Yllättävän tasaisessa mielentilassa olen ollut vaikka harmittaa tuo miehen käytös ja pelottaa koko tulevaisuus. Ehkäpä hormonit auttaa? Pitäiskö vaan iloita asiasta ja olla välittämättä miehen naamataulusta ja moitteista, vaikka ei tajuakkaan että nyt oon aika "tärkeässä tilassa" ja pitäisi voida hyvin kaikinpuolin.
Pelottaisi lähteä nyt tästä kun pakka on vielä auki kuitenkin... katsotaan kauan tätä kestää? Täytyy uskaliaana ottaa asia puheeksi kun tilanne sen edes vähän sallii...

 

[Saraldo]

Älä nyt vielä lyö haskoja tiskiin. Onko tämä miehen ensimmäinen lapsi? Mullekin tuli raskausaikana välillä sellainen olo, että mitä helvettiä me ollaan menty tekemään, onko meistä tähän jne. Ja miehellä oli ihan samanlainen olo. Mutta kun raskaus eteni, potkut alkoivat tuntua vatsan läpi ja vauva alkoi käydä konkreettisemmaksi, niin isänkin mielenkiinto alkoi kasvaa. Mun mies pelas silloin ja pelaa edelleen, mutta ei se silti tarkoita etteikö välittäisi lapsestaan. Anna asialle aikaa.

 

["sasa"]

Sehän tässä sairainta onkin että lapsi on suunniteltu.

Kyllä siinä kuule menee miljoona ja yksi ajatusta päässä, kun yrittää sisäistää asiaa, että on tulossa isäksi. Rimakauhu iskee pienemmästäkin. Eri asia on taas se, että ehtii hän jäsentämään asian ennenkuin pikkuinen maailmaan poksahtaa. Anna aikaa käsitellä asiaa, vielä ei kannata maalata piruja seinille.

 

[Koivunkäpy]

Meillä kolmas oli vähä niinku -ei niin iloinen yllätys-
Mies sanoi suoraan että jos tietäs että suostusin niin ehdottais aborttia. Ja että melkein toivos että jälleen tulis km. Kuulostaa kamalalta joo mutta ymmärsin hänen reaktion täysin, olinhan kärsinyt kahdesti pahan synnytyksen jälkeisen masennuksen, ekan koliikki kesti 6kk ja yöt oli rikkonaisia 2v toka oli allerginen liki kaikelle ja valvottiin liki 3v.. Ja olihan kumminkin päätetty että ei enää koskaan.
Ja kun toka meinas syntyä ennen aikojaan makaamista viikko tolkulla jne..

Itse pidin "matalahkoa" profiilia ekat 12vk ja sitten alettiin yhdessä odottaa tulevaa kauhunsekaisin tuntein.

 

[masuasukin äippä]

Kiitos vertaistuesta toivotaan parasta!!
Miehellä on traumoja entisestä suhteestaan kaikessa, siitä tämä varmaan suurimmaksi osaksi johtuu.
Voihan se olla niinkin että tajunnut ettei rakasta mua ja halua mun kanssa lapsia :O ken sen tietää.
Ei ole kiva pakottaa ketään isäksi...

 

["vieras"]

niin olen ajatellutkin että tässä todennäköisesti käy. Mulla on aikaisemmasta liitosta lapsia jotka nyt teinejä ja heidän isä oli kyllä ihan erilainen kuin tämä tapaus.

Tilanne on sen suunnittelun kanssa sellainen että varmaan oletti sitten loppujen lopuksi etten tulisi raskaaksi, kun meni melkein vuosi. Lopetin itsekkin välissä uskomasta koko asian mahdollisuuten. Kun sitten yllättäen varmistuikin että olen raskaana, olin tietenkin iloinen *että vihdoin* ja suoraan sanottuna pettymys oli suuri kun mies ottikin asian noin raskaasti.

Se ois sitten taas edessä yksinhuoltajan arkea seuraavat 20 vuotta... ja kun niin oisin halunut kokonaisen perheen

Jollei miehestä ole vastuunkantajaksi, niin jätä hänet ihan omaan arvoonsa. Pärjäät paremmin ilman. Jos eroat nykyisestä miehestäsi, niin mikään ei estä sua löytämästä rinnallesi uutta kumppania (sitten kun lapsi on syntynyt ja sitten kun sinusta siltä tuntuu). Joka tapauksessa olen varma, että sulla on edessä vielä jotain todella ihanaa, lapsen lisäksi Onnea raskaudesta, älä stressaa liikoja sillä se ei tee hyvää sulle eikä vauvalle.

Ps. Sano sille miehelle, että sillä on kaksi vaihtoehtoa. Se noustaa tuosta "suosta" tai sitten ei nouse, mutta sitten eroatte. Älä rupea vetämään perässäsi miestä, joka asennoituu asioihin noin (ellei tilanne muuta). Muuten sulla on siinä aikuinen poika kiukuttelemassa nurkissa, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

 

["vieras"]

Paha tietysti sanoa, mikä miehelläsi on, mutta puhua kannattaa. Täytyy kyllä myöntää, että tuli itsekin raskausaikana esim. pelattua pleikkariakin ehkä liikaa, koska tiesin, ettei pelaaminen onnistu enää niin helposti vauvan aikana. Ja muutenkin tuli vetäydyttyä itseensä, kun halusi miettiä asioita rauhassa. Meillä mies oli ihan samanlainen. Mutta nyt ollaan paljon perheenä yhdessä ja tehdään asioita yhdessä ja pelikoneet pölyttyy kaapissa odottaen sopivaa hetkeä ja aikaa.

 

[Kyllä se siitä]

Ensimmäisen raskauteni tuli miehelle yllätyksenä, vaikka ehkäisyä ei oltu käytetty enää kahteen vuoteen. Aluksi mieheni vaati aborttia, eikä halunnut puhuakaan koko asiasta. Päätin tietysti jatkaa raskautta, mutta se päättyikin niin, että menetimme enkelipoikamme hieman ennen laskettua aikaa. Siinä ajassa mieheni oli kuitenkin jo sopeutunut ajatukseen ja suri lasta samalla tavalla kuin minäkin. Kummankin tahdosta päätimme yrittää uudestaan, ja nyt meillä on 2 kk ihana poika ja miehestäni on kehkeytynyt luotettava ja rakastava isä

Joskus miehet vain tarvitsevat aikaa sopeutuakseen ajatukseen ja tulevaan elämänmuutokseen. Tsemppiä!