Mies ei hyväksykkään raskautta, olen hukassa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja selma*
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

selma*

Vieras
Hei!

Eli olemme olleet monta vuotta yhdessä, miesystäväni on "hiukan" sitoutumiskammoinen. Kuitenkin ihan tietoisesti olemme olleet ilman ehkäisyä ja ajatelleet että vauva voi tulla kun on tullakseen. Nyt olen 10vk ja mieheni ei ole yhtään tukenani, hän ei edes halua lasta ja olen aivan hajalla, en tiedä enää mitä minun pitäisi tehdä. Olemme jo kolmikymppisiä. Emme tällä hetkellä oikein voi puhuakkaan keskenänmme, emme asu edes yhdessä ja tietenkin minulle oli ihan selvää että jos näin käy, muutamme yhteen..mutta nyt mieheni ei tiedä enää mistään mitään. Itselläni on 10vuotias tyttö edellisestä suhteesta ja en halua jäädä kahden lapsen kanssa yksin, jotka ovat vielä eri miehille. Olen harkinnut nyt keskeytystä ja varannut sinne ajankin, mutta se ajatus ahdistaa minua kamalasti. Mitäköhän ihmisetkin sanovat tästä. Tekisi mieli olla vaan sängynpohjalla ja itkeä. Mieheni ei ole mitenkään tylu minulle, hän ei vaan koe olevansa valmis :( Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä
 
Kannappa nyt vastuusi tekosista! Jos kerran lasta yritetään onko nyt sitten oikein tehdä keskeytys kun ukolla nousi luukurkkuun? USKOMATONTA TOUHUA!! en ymmärrä tuollaista ollenkaan. Teissä kummassakin on vikaa jos tuollaiseen tilanteeseen on lähetty ilman ehkäisyä ja nyt sitten (kun tuleekin tuollaista "en mää haluakkaan" meininkiä) mennään tappamaan pieni elämän alku kohdusta. KANTAKAA VASTUUNNE!!
Pistä sille miehelle totuudet tiskiin...hän on itse ollut kanssasi ilman ehkäisyä...pitää siis todellakin tietää että lapsi siitä voi saada alkunsa. Keskeytys ei ole ehkäisykeino ja mä toivon että lääkäri pitää sulle puhuttelun aiheesta kun menet kerjäämään pillereitä!!!
 
Viimeksi muokattu:
Voi kauhea tilanne :(. Erittäin suurta epäkypsyyttä yleensäkin mieheltäsi kun kuitenkin tiennyt raskauden mahdollisuudesta ja laittaakin pillit pussiin kun olet raskaana. Eipä sinua kai kukaan voi neuvoa raskauden jatkon suhteen, mutta itse kyllä saappaissasi näillä tiedoilla lemppaisin miehen ja aloittaisin uuden elämän tyttären ja tulevan lapsen kanssa. Ehkä tähän nyt sitten saan ilkeitä vastauksia, mutta näin tekisin itse. Mieti ja mieti, mikä satuttaa SINUA eniten. En vain voi käsittää, että molemmat olette tiedostaneet raskauden ehkä alkavan kun ehkäisy poissa, ja sitten päättääkin niin. Oletteko varmasti keskustelleet mahdollisesta raskaudesta tarpeeksi, onko hän ymmärtänyt mitä sinä odotat häneltä jos/kun tulet raskaaksi? Lapsi on kuitenkin jo olemassa kohdussasi :/.

Toivon, että osaat tehdä itsellesi oikean päätöksen. Mitä sinä haluat?
 
Alkuperäinen kirjoittaja klö;10876527:

Olet aika kamala ihminen. Joko oma elämäsi on ollut aina hyvin puhtoista ja sinulla on hyvin voiva perhe, mies insinöörinä nokialla ja itse olet hyvin arvostela ihminen muita kohtaan..tai sitten ei, et olekkaan tosiassa yhtään tyytyväinen omaan elmääsi. Eikö tässä juuri ketjun aloittaja mieti vaihtoehtoja, luulen että hän on täällä hetkellä hyvin ahdistunut, ainakin minä olisin vastaavassa tilanteessa. Ja miehellähän tuossa kuulostaa vastuu kadonneen. Joskus on vain myönnettävä mihin kenenkin ihmisen voimavarat yksin riittää. EN KÄSITÄ SINUA. Vaikka itsekkin olen keskeytyksen vastustaja, ymmärrän tässä ketjun aloituksessa sen hädän ja epätoivon tunteen mikä siitä heijastuu. On varmaan tässäkin ainut keino purkaa täällä omaa oloaan ja mielipiteensähän saa sanoa, niinkuin sinäkin, mutta oletko ajatellut että sen voi ilmaista toisinkin, oletko ajatellut millaisia seurauksia vastauksellasi voi todella epätoivoiselle ihmiselle olla
 
Voi kauhea tilanne :(. Erittäin suurta epäkypsyyttä yleensäkin mieheltäsi kun kuitenkin tiennyt raskauden mahdollisuudesta ja laittaakin pillit pussiin kun olet raskaana. Eipä sinua kai kukaan voi neuvoa raskauden jatkon suhteen, mutta itse kyllä saappaissasi näillä tiedoilla lemppaisin miehen ja aloittaisin uuden elämän tyttären ja tulevan lapsen kanssa. Ehkä tähän nyt sitten saan ilkeitä vastauksia, mutta näin tekisin itse. Mieti ja mieti, mikä satuttaa SINUA eniten. En vain voi käsittää, että molemmat olette tiedostaneet raskauden ehkä alkavan kun ehkäisy poissa, ja sitten päättääkin niin. Oletteko varmasti keskustelleet mahdollisesta raskaudesta tarpeeksi, onko hän ymmärtänyt mitä sinä odotat häneltä jos/kun tulet raskaaksi? Lapsi on kuitenkin jo olemassa kohdussasi :/.

Toivon, että osaat tehdä itsellesi oikean päätöksen. Mitä sinä haluat?

Joo kyllä meillä piti olla ihan selvänä asiat. Minä olen monta kertaa aiemminkin "muistuttanut" häntä että tietäähän hän miten tässä voi käydä kun olemme ilman ehkäisyä, hän oikein itse on sanonut aina siihen että no lapsi on tullakseen jos tulee :( en millään lailla ole ainakaan "huijannut" tähän tilanteeseen. Ja kyllähän minä tiedän pärjääväni, ei se siitäkään kiinni ole, olen vain kamalan väsynyt ja se häpeä mikä tästä tulee on valitettavasti mielssä. Onneksi minulla on hyvä ystävä jolle olen voinut puhua tilanteesta
 
Viimeksi muokattu:
Teitpä raskauden suhteen minkä päätöksen tahansa, niin lemppaa tuollainen sitoutumiskammoinen vastuun pakoilija. Tiedät, että tosi paikan tullen et voi häneen luottaa, et turvautua ja hän ihan sata varmasti kääntää sinulle selkänsä. Ansaitsen parempaa!
 
itseasiassa olen aika varmasti jo sen asian päättänytkin että hänet jätän, se on ainut selvä asia minulle päässä vaikka toivoisinkin kai silti jotain ihmettä tapahtuvaksi hänen mielipiteessään :(
 
Viimeksi muokattu:
Joskus tuntuu, että nainen vähän kuin juonittelee itsensä raskaaksi. Kun kysyy mieheltä, onko tietoinen mitä voi seurata rakastelusta, ei minusta vielä ole sopimus, että yritetään lasta. Mies ei siis vaikuttanut alun alkaen innokkaalta. Näitä lapsia on maailma täynnä, että hävetä ei tarvitse ja yksin et ole.
Ystäväni jäi yksin kun selvisi, että tulossa vammainen lapsi että sellaista. Ei abortin teko noin tiukassa tilanteessa väärin Ole. Olet jo päässyt pienistä lapsista, tiedät mitä se on ja vielä yksin.
Aikaa ei ole hukattavaksi. Joku mies on muuttanut mielensä. Joku valittaa kohtaloaan koko ikänsä. Itse asun sellaisen kanssa.
 
Santtu: Enko vain ilman miinkäänlaisia kummempia syitä voi olla juurikin tuota mieltä mitä ensimmäisessä viestissäni kirjoitin? Varmastikkaan elämäni ei ole sen kummempaa kuin taviksella yleensä. (eikä mieskään ole nokialla, onneksi) Valitettavasti en pysty ymmärtämään keskeytystä tuollaisessa tilanteessa. Siellä kohdussa se toivottu pikkuinen ja sydänkin jo sykkii...kaikki solut alkaa olla kohdillaan ja vauvan ulkomuotokin ja sitten se halutaankin pois kun taukki mies ei aiokaan olla mukana perheessä.
Valitettavasti tuohon tarvitaan aikalailla kaksi vastuutonta aikuista jotka saa aikaiseksi elämää jonka sitten haluavatkin tappaa kun se ei sovi kuvioon. Mies ainakin niin keskeneräinen yksilö ettei muulla väliä...Nainenkin kun tuollaisen kanssa perhettä suunnittelee.
Eikös se ole hyvä kun joku voi sanoa tosi asiat suoraan niinkuin ne on eikä vaan silittele ja itsekseen ajattelee ihan muuta kuin mitä suu puhuu.
Voitte olla varmoja, että kaikki naiset jotka tulee keskeyttämään raskauden elämän tilanteeseen vedoten saa hoitohenkilökunnalta sanatonta halveksintaa. Ja silti se silittelynkin tarvittaessa. Voisiko sen ehkäisyn hoitaa kuntoon jos ei kerran vauvaa haluta!!
Minä näen tämän tilanteen näin...
 
onpa kurja tilanne, vastaava voisi kyllä tapahtua myös avoliitossa, kun ihmiset nykyään tosiaan eka tekee lapset ja sitten vasta miettii sitoutumista muuten. Just mm. tän vuoksi halusin itse ensin naimisiin...
 
Yhteistyössä