E
Ei mikään bilehile
Vieras
Hei!
Ajattelinpa kysäistä olisiko täällä naista, tai miksei miestäkin, jonka kumppani lyö jarrut pohjaan kun pitäisi lähteä juhliin?
Nyt pitää vähän tähän taustaa rakentaa varmaan, eli... aina saan kauheasti kannustaa ja vonkua lähtemään ihan tuollaisiin tavallisiin juhliin mitä nyt ihmisillä, ystävillä ja sukulaisilla on, samalla lailla jos meillä on juhlat, on niin sillä mielellä ainakin alkuun, että kun pitää kaiken maailman kissanristijäisiä olla...Eikä meillä tosiaan juhlita paljon. Suurimmasta osasta "edustustilaisuuksia" olen hänet "vapauttanut", ei ole tarvinnut lähteä suvun lakkijaisiin tai rippijuhliin esim. Yksin olen kulkenut. Ystävien ja lähisukulaisten häät sentään on suurin piirtein käyty.
On todella kurjaa olla sitten aina yksin menossa, aina perustella että miksi se ukko nyt ei taaskaan tullut... hänet on kutsuttu siinä missä minutkin, tämänkin iltaiseen kahvitilaisuuteen olemme aivan yhtä "tärkeät henkilöt" menemään, mutta kun mies ei jaksa/ei ole kiinnostunut/on muuta tekemistä (hah) jne. Eikä ole kysymys siitä, että pitäs puku vetää päälle... farkut passaisi.
Rasittavaa on sekin, että antaa eka monta viikkoa ymmärtää, että joo mennään... mutta sitten muutamaa tuntia ennen kun pitäs olla menossa, alkaa etten minä, mene sinä... uh!
Tuuminpa vaan, että onkohan se niin, että kuljen tässä yksin sitten vanhempain illat sun muutkin, kunhan meidän maha-asukki kasvaa.
Voi kuulostaa turhalta ulinalta, mutta kiinnostaa kuulla miten teillä muilla menee tällaiset asiat. Pitää vielä lisätä, että otsikko harhaan johtaa... Miehelläni ei ole minkään asteisia paniikkioireita tai että olisi ujokaan... kulkee kyllä lätkämatsit, ja ravintoloissa käy, kavereittensa kanssa kulkee, töissä oikea huuliveikko käsittääkseni, ja seuramies... ja kun ollaan juhlissa oltu, hyvin näyttää viihtyvän ja mukavaa on ollut. Onko siis jonkinlaista vallankäyttöä?
Tällä kertaa herppasin varmaan siksi niin, että on kyse ystävästämme jonak pienet juhlat on, ja olen viikkotolkulla odottanut, että päästään häntä onnittelemaan aiheesta... olemattomasti yleensä edes kyläilemme missään, tuskin lainkaan yhdessä. Nyt tulee liian pitkää tekstiä. Tuumikaa jotakin jos viitsitte... Hyvää illan jatkoa!
Ps. kyllä minä taidan mennä kahville, vaikka tas tuossa "uhittelin" etten sitten mene minäkään.. lapsellinen olen.
Ajattelinpa kysäistä olisiko täällä naista, tai miksei miestäkin, jonka kumppani lyö jarrut pohjaan kun pitäisi lähteä juhliin?
Nyt pitää vähän tähän taustaa rakentaa varmaan, eli... aina saan kauheasti kannustaa ja vonkua lähtemään ihan tuollaisiin tavallisiin juhliin mitä nyt ihmisillä, ystävillä ja sukulaisilla on, samalla lailla jos meillä on juhlat, on niin sillä mielellä ainakin alkuun, että kun pitää kaiken maailman kissanristijäisiä olla...Eikä meillä tosiaan juhlita paljon. Suurimmasta osasta "edustustilaisuuksia" olen hänet "vapauttanut", ei ole tarvinnut lähteä suvun lakkijaisiin tai rippijuhliin esim. Yksin olen kulkenut. Ystävien ja lähisukulaisten häät sentään on suurin piirtein käyty.
On todella kurjaa olla sitten aina yksin menossa, aina perustella että miksi se ukko nyt ei taaskaan tullut... hänet on kutsuttu siinä missä minutkin, tämänkin iltaiseen kahvitilaisuuteen olemme aivan yhtä "tärkeät henkilöt" menemään, mutta kun mies ei jaksa/ei ole kiinnostunut/on muuta tekemistä (hah) jne. Eikä ole kysymys siitä, että pitäs puku vetää päälle... farkut passaisi.
Rasittavaa on sekin, että antaa eka monta viikkoa ymmärtää, että joo mennään... mutta sitten muutamaa tuntia ennen kun pitäs olla menossa, alkaa etten minä, mene sinä... uh!
Tuuminpa vaan, että onkohan se niin, että kuljen tässä yksin sitten vanhempain illat sun muutkin, kunhan meidän maha-asukki kasvaa.
Voi kuulostaa turhalta ulinalta, mutta kiinnostaa kuulla miten teillä muilla menee tällaiset asiat. Pitää vielä lisätä, että otsikko harhaan johtaa... Miehelläni ei ole minkään asteisia paniikkioireita tai että olisi ujokaan... kulkee kyllä lätkämatsit, ja ravintoloissa käy, kavereittensa kanssa kulkee, töissä oikea huuliveikko käsittääkseni, ja seuramies... ja kun ollaan juhlissa oltu, hyvin näyttää viihtyvän ja mukavaa on ollut. Onko siis jonkinlaista vallankäyttöä?
Tällä kertaa herppasin varmaan siksi niin, että on kyse ystävästämme jonak pienet juhlat on, ja olen viikkotolkulla odottanut, että päästään häntä onnittelemaan aiheesta... olemattomasti yleensä edes kyläilemme missään, tuskin lainkaan yhdessä. Nyt tulee liian pitkää tekstiä. Tuumikaa jotakin jos viitsitte... Hyvää illan jatkoa!
Ps. kyllä minä taidan mennä kahville, vaikka tas tuossa "uhittelin" etten sitten mene minäkään.. lapsellinen olen.
