Mies "ei muista" minun halujani

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja härkänen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

härkänen

Vieras
Jos jollakulla olisi jonkinlainen näkemys tähän koko parisuhdetta pilaavaan ongelmaan..

"Miestä ei kiinnosta" olisi kai väärin sanottu kun niin kovasti väittää että minun hyvinvointini on tärkeää ja on todella murheen murtama kun viimeksi suorastaan murruin tästä asiasta ja aloin itkemään. Meillä siis tilanne, että seksi on hyvin pitkälti sitä, mikä on miehelle mieleistä ja kaikki muu on "liian vaikeaa" tai "olen liian vaativa" tai "en vain osaa". Mies ei kertakaikkisesti kykene tekemään minulle mitään silloin kun ei ole kiihottunut, on pari kertaa yrittänyt ja lopputulos on ollut ikävystynyttä ja kökköä sörkkimistä ja seinien tuijottelua, ei siinä oikein voi paljoa kiihottua ja nauttia kun toinen huokailee tylsistyneenä ja vilkuilee kelloa. Seksi on silloin vain suorittamista.

Mies vaatii tai kauniisti pyytää myös useamman kerran viikossa, joskus joka päivä, suuseksiä ja hiljattain jopa valitti vuolaasti siitä, että minä en ota tarpeeksi usein spontaanisti häneltä suihin, vaan hän joutuu liian usein pyytämään sitä itse. Tämän jälkeen panostin asiaan oikein kunnolla ja mies on saanut sellaista kyytiä, oikein pitkän kaavan kautta, ettei jalat ole kantaneet jälkikäteen. Minä siis ihan oikeasti pidän suuseksin antamisesta ja se ei ole ongelma, mutta vaikka seksi ei ole vaihtokauppaa, niin olisi joskus kiva saada itsekin vaivannäköä osakseni. Mies on myös ehdotellut jotain erilaisia juttuja, joita olen kiltisti toteuttanut vaikken niistä erityisemmin yhtään mitään olekaan saanut iloa. Minun pitäisi olla hyvin aloitteellinen, aina valmis ja käytännössä joka ilta/päivä muna suussa. Ei mies tätä vaadi, mutta odottaa kyllä ja kiittää kyllä kauniisti ja pitää hyvänä, mutta...

Minä sain itse suuseksiä viisi viikkoa sitten, silloinkaan en kunnolla. Sitä ennen siitä kolmisen kuukautta ja silloin se oli sentään aivan täydellistä. Kutakuinkin sitä heruu noin kuukauden-kolmen välein, jos silloinkaan. Mies kyllä pitää siitä hyvin suuresti ja kiihottuu siitä, mutta "ei muista että niinkin voi tehdä" tai "ei uskalla yrittää koska ei voi mennä suoraan asiaan". Joka on sitten toinen ongelma, mies siis ei voi ymmärtää sitä, etten ole heti valmis. Että jos aivan heti seksin aluksi yrittää nuolla, niin se tuntuu aivan kauhealle ja kutittaa kun en ole vielä yhtään kiihottunut. Mutta mies kokee esileikin ja kiihottamiseni niin vaikeana, ettei yleensä viitsi yrittääkään, vaan laittaa vain liukkaria tai tulee kuiviltaan sisään runnomalla/ujuttamalla hiljalleen. Vaikka ennen kiihotuinkin todella helposti, vaikka sekin oli miehelle ylivoimaista, niin nykyään se kieltämättä on todella vaikeaa ja tunnen syyllisyyttä ajasta, jonka mies joutuu "uhraamaan" minuun. Tämä on vaikuttanut siihen, etten enää pysty moniin asioihin, ei vain tunnu enää miltään, en oikein luota sängyssä ja osaa rentoutua ja suuseksikään ei oikein enää kiinnosta kun en osaa nauttia siitä. Tämän takia meille on ostettu arsenaali tehokkaita seksileluja joilla minä tavallaan pakotan itseni sitten saamaan ja kiihottumaan. Sain myös pahan haavauman tuosta ainaisesta kuiviltaan rynnimisestä ja se vaati kuukausien lääkärissä käyntiä ja hoitoa, leikkaukselta sentään vältyttiin. Tämän jälkeen otimme liukuvoiteen parempaan käyttöön ja mies muisti esileikin noin puolenvuoden ajan ja nautti siitä hyvin suuresti.

En minä oikein tiedä mitä ajan tällä takaa. On vain jotenkin niin likainen ja halpa olla ja tuntuu kuin seksualisuuteni alkaisi hiljalleen tukahtua ja kuolla kokonaan. Meillä on kyllä seksiä yhä liki päivittäin, vaikka vuosiakin on jo takana ja olemme naimisissa, mutta kun minulle mieleinen seksi on kai niin vääränlaista kun haluan kiihkoa ja molemminpuolista nautintoa, joskus jotain kokeilevampaa tai erilaista, en sitä että ensin hoidellaan toinen ja sitten toinen ja minäkin kai sitten olen niin väärä kun sellaisia haluan. Tiedän ettei se ole totta, mutta en ymmärrä miten rakkaan ihmisen hyvinvointi ja halut voivat olla niin yhtentekevä asia, ettei voi edes yrittää. Ja kyllä, miehen kanssa on puhuttu, on itketty, pyydetty, aneltu, kerrottu ja ihan paperille kirjoitettu, mutta kun ei niin ei. Ei auta pesulla käynnit, posliinit, puskat, siistityt, ei yhtään mikään. Ja pahinta on kun huomaan ajattelevani ja kaipaavani muita miehiä, joiden tiedän olevan erilaisa rakastajia, muuten en miestäni vaihtaisi mihinkään koko maailmassa. Seksi vain on.. No, kärpäsestä kai tullut härkänen ja minä olen ihan rikki niin pienestä asiasta, olisi joskus kiva saada sitä samaa nautintoa kuin mieskin, ihan pyyteettömästi ja ilman anelua tai pyytämistä kun itsekin sitä annan kokoajan. Pakostakin tulee ajateltua, että kai tuolla on jossain mies joka arvostaisi tätä ja itsekin ihan HALUAISI tehdä minulle samoja asioita joista itsekin nauttii.
 
Kerran tein sen virheen omani kanssa, että annoin niin hyvän suu hoidon, etten itse saanut pariin viikkoon mitään takaisin. En tehnyt toista kertaa: viime kerralla, kun annoin suuhoitoa, otin ensin munasta kiinni ja kysyin saankos minä seuraavana päivänä jotain. Hyvin auliisti lupasi. Kerran nimittäin olen näyttänyt todella perusteellisesti miten vittumainen ihminen olen turhautuneena eli yhdyntää on ollut, mutta ei sitä kunnon laukaisua, jonka saan vain sormin tai suulla hyväiltynä. Taisi oppia tuosta kerrasta.

Sä oot itkenyt ja anellut, mitäpä jos oikeesti suuttuisit sille, esittäisit oikeana vaihtoehtona sen, että otat haluamasi toiselta, jos et sitä häneltä saa. Oisko tuo hänestä hyvä vaihtoehto? Jos tuohon suostuu niin jätä koko mies. Kyllä se seksi on vähän niin kuin vaihtokauppaa, jos se on aina sitä mitä toinen haluaa, mutta ei ikinä sitä mitä toinen osapuoli haluaisi. Ja tuo kuiviltaan sisään runnominen...voi saatana, ensimmäisellä kerralla huutaisin, toisella kerralla löisin, kolmatta kertaa ei tulis, koska seksi olis jo loppunut.
 
Sinulla on täysi oikeus odottaa samaa palvelua mieheltäsi, mitä itse annat hänelle. Minä ainakin antaisin jatkossa vain palveluksen palveluksesta.
 
[QUOTE="...";30586032]
Sä oot itkenyt ja anellut, mitäpä jos oikeesti suuttuisit sille, esittäisit oikeana vaihtoehtona sen, että otat haluamasi toiselta, jos et sitä häneltä saa. Oisko tuo hänestä hyvä vaihtoehto? Jos tuohon suostuu niin jätä koko mies. Kyllä se seksi on vähän niin kuin vaihtokauppaa, jos se on aina sitä mitä toinen haluaa, mutta ei ikinä sitä mitä toinen osapuoli haluaisi.[/QUOTE]

Voi kyllä, olen suuttunut, sellaisessa mittakaavassa vielä, ettei kehtaa edes kertoakaan ja mies todellakin pelästyi ja itkikin. Olemme puhuneet näistä kaikista ihan asiallisesti, riidelleet niistä ja ties mitä. Olen myös kertonut tuosta muiden haaveilusta ihan avoimesti ja siitä, että ei tämä voi jatkua tällä tavalla. Senkin olen myös huutanut ja raivonnut ja varmistanut että on mennyt perille.

Kyllä minäkin saan paljon kaikenlaista. Osan vastentahtoisesti tai huolimattomasti tosin, mutta kuitenkin. Orgasmin saan jopa useammin kuin mies, menetelmät ei vain aina ole niin kamalan mieleisiä (minulle) ja sitä rakastelua ei ole ollenkaan, vaikka juuri se mukamas on miehelle kaikista parasta seksiä. En ole varma tietääkö se edes mitä se on, kertominen, artikkeleiden, blogien ja ties minkä näyttäminenkään ei kyllä auta. Eikä kädestä pitäen näyttäminen tai kertominenkaan kun alkaa pelätä epäonnistumista. Onhan tuo mies itsekäs, mutta etupäässä kuitenkin todella epävarma ja konfliktin sattuessa haluaa paeta ja vajota maan alle kun minä haluan ratkoa ongelmat. Ehkä siksikin meidän seksi kärsii kun en kunnioita enää miestä, joka suoraan sanottuna on melkoinen vellihousu, jos ei nyt herran jumala uskalla edes suuseksiä antaa koska jos se ei onnistukaan. Mutta tällainen suurkatastrofi on sitten kai parempi kun se tulee passiivisella toiminnalla, konkreettinen toiminta ja ratkaisu on ylivoimaista.

Meillä on sekin vielä ongelma, että minulla on seksikokemusta enemmän kuin miehellä. Ei minullakaan kuin pari hassua, mutta minä olin miehen ensimmäinen ja ensimmäiset vuodet oli todella mustasukkainen ja epävarma. Se on kaikki jäänyt pois ja miespuoliset tutut ja ystäväni eivät enää haittaa ollenkaan, mutta jotain kai jäi sieltä jostain.

Miestä en ole jättämässä. Avointa suhdetta olen kyllä ehdottanut, siis miehelle, minä en halua oikeasti mennä vieraisiin, mutta miehen tekisi kyllä ihan hyvää nähdä, että mitä se on muiden kanssa. Luikkisi äkkiä häntä koipien välissä takaisin tai jos jäisi sinne, niin sitten saisikin. Kunhan saisi kokemusta ja itsevarmuutta kun minä en sitä näemmä voi tarpeeksi antaa ja osaa rohkaista vaikka miten yritän. Ei kelpaa sekään. Mutta muuten tuo on kyllä oikeasti aivan uskomattoman hyvä, uskollinen ja ihana mies, jonka kanssa meillä on aivan älyttömän mukavaa ja mielekäs elämä. Ei kai mikään parisuhde vain voi olla täydellinen, mutta kyllä tämä voisi olla vähän vähemmän epätäydellinen...
 
No eipä tuo suuttuminen mitään auta. Toki jos koet että seksi on niin välttämätöntä hyvinvointisi kannalta, ettet pysty toimimaan ilman sitä, niin kannattaisi ehkä keskustella miehen kanssa suhteen muuttamisesta avosuhteeksi. Ehkä sitten alkaa panostus kiinnostaa.

Mutta jos ei sitä vaan kiinnosta panostaa niin ei siinä paljon kenkkuilut auta. Ehkä mies todella on epävarma mitä pitäisi tehdä jos et anna tarpeeksi palautetta aktin aikana tai jotain muuta vastaavaa. Viimekädessä et voi kuitenkaan pakottaa miestäsi tekemään jotain mikä ei hänen luontoonsa sovi, kaikki ei vaan ole kielellisesti yhtä lahjakkaita.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Sinulla on täysi oikeus odottaa samaa palvelua mieheltäsi, mitä itse annat hänelle. Minä ainakin antaisin jatkossa vain palveluksen palveluksesta.

Toista kuukautta olin kertaalleen antamatta suuseksiä miehelle tästä syystä ja mies myönsi, että tietää nyt miltä minusta tuntuu ja kiltisti kyllä teki minulle vaikka mitä sinä aikana omasta tahdostaan. Lopulta kävi surku miestä joka silminnähden kärsi tilanteesta ja kun minä ihan oikesti rakastan tehdä hänelle hyvää. Hetken aikaa kaikki meni hyvin kunnes lipsahti taas tavanomaiseen meininkiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja härkänen;30586129:
Toista kuukautta olin kertaalleen antamatta suuseksiä miehelle tästä syystä ja mies myönsi, että tietää nyt miltä minusta tuntuu ja kiltisti kyllä teki minulle vaikka mitä sinä aikana omasta tahdostaan. Lopulta kävi surku miestä joka silminnähden kärsi tilanteesta ja kun minä ihan oikesti rakastan tehdä hänelle hyvää. Hetken aikaa kaikki meni hyvin kunnes lipsahti taas tavanomaiseen meininkiin.

Jos kerran sait homman hetkeksi toimimaan, niin sitten on aika näköjään taas muistutella miestä. Sama uusiksi vain. Tai jos haluat olla kohtuullisempi, niin voit myös sanoa miehelle, että tästä lähtien hän saa aina suuseksiä sen jälkeen, kun on ensin antanut sitä sinulle. Tähän tyyliin siis.
 
  • Tykkää
Reactions: Creepy Starling
Ehkä mies todella on epävarma mitä pitäisi tehdä jos et anna tarpeeksi palautetta aktin aikana tai jotain muuta vastaavaa. Viimekädessä et voi kuitenkaan pakottaa miestäsi tekemään jotain mikä ei hänen luontoonsa sovi, kaikki ei vaan ole kielellisesti yhtä lahjakkaita.

Mies on epävarma, mutta kyllä myös itsekäs. Ja neuvominen, opastaminen yms. on aivan vihoviimeisiä asioita. Alkaa heti stressaamaan ja lamaantuu ikään. Ja siis vaikka miten kiltisti, hellävaroen tai kauttarantain yrittäisi, heti vetää johtopäätöksen että on paska ja ei tästä tule mitään. Ei myöskään koskaan neuvo minua mitenkään ja jos asento on huono, niin ennemmin varmaan katkaisee peniksensä kuin kertoo minulle että voisi vähän siirtyä.

Hulluinta tässä on se, että mies on ihan oikeasti todella hyvä sängyssä ja todella taitava ja ihan oikeasti pitää niistä asioista joita haluan. Suuseksin antamisestakin kiihottuu todella voimakkaasti. Mutta kun ei se mitään auta kun ei ole itsevarmuutta tehdä tai yrittääkään ja sitten ei ole mielenkiintoakaan kun on "liian vaikeaa". Ihan avoimesti keskustellaan näistä hyvässä hengessä, mutta kun ei auta.
 
Jos kerran sait homman hetkeksi toimimaan, niin sitten on aika näköjään taas muistutella miestä. Sama uusiksi vain. Tai jos haluat olla kohtuullisempi, niin voit myös sanoa miehelle, että tästä lähtien hän saa aina suuseksiä sen jälkeen, kun on ensin antanut sitä sinulle. Tähän tyyliin siis.

Ei onnistu. Se on liian väkinäistä ja en pysty nauttimaan kun tiedän että mies ei sitä vapaaehtoisesti antaisi, eikä osaa heittäytyä silloin koko hommaan, vaan se on vain mekaaninen suorite. Kun sanon noin, niin mies menee aivan välittömästi alakertaan ja aloittaa voimakkaasti, siis aivan samantein, ei mitään kosketteluja, hyväilyjä, suukotteluja tai mitään ja totta kai se kosketus kutittaa ja tuntuu ikävältä kun paikat on niin herkät kun ei kiihota VIELÄ. Sitten voin siirtää miestä ylemmäs ja sanoa, että koskettele nyt ensin ja suudellaan vaikka ensin ja yritän tehdä niin, mutta mies suuttuu kun olen niin hankala ja vaikea.

Olisi ihan eri asia jos joskus ihan omasta halustan ottaisi ja olisi kiihkeä, mutta.. Tämä on ihan omassa päässäni vika kai. Minä en enää osaa kiihottua siitä, että sovitaan että nyt harrastetaan sitten sellaista ja sellaista seksiä ja kokoajan painaa syyllisyys, että ei se tuota haluaisi tehdä ja minä en ansaitse tätä. Olen myös sanonut ja pyytänyt, että voisi joskus itse tehdä aloitteita ja olla spontaani, mutta mies on sanonut, että ei osaa koska ei tiedä haluanko minä, minun pitää ensin kertoa hänelle milloin hän voi tehdä aloitteen. Joka nyt vie vähän pohjan siltä, että haluaisin joskus miehen lähestyvän minua, kiihottavan, koskettelevan ja viettelevän. Sen sijaan että tulisi luokse ja kysyisi "haluanko kovaa kyrpää" no en halua.

Kyllähän minä kai olenkin vaikea. Se juontaa juurensa siitä kun silloin kun meillä oli paljon suuseksiä mies ilmoitti, että ei hän nuole minua kuin max kerran viikossa kun se on niin vaivalloista, menee paljon aikaa ja hänelle tulee niskat kipeäksi ja aamulla väsyttää. Itse hän silti sai miltei joka ilta yli puolentunnin sessioita.
 
Tiivistetysti ja vähemmän sekavasti voisi kai kiteyttää ongelman, nyt kun ajatukseni ovat vähän selkeämmät, että minä haluaisin mieheni haluavan tehdä minulle niitä ihania ja hyviä asioita joita itsekin saa ja jotka ovat hänelle aivan hirveän tärkeitä. Ettei tarvitsisi pyytää tai anella, koska ei se vain tunnu samalta. Ainakaan enää. Mutta kun mies ei viitsi tai muista tai tajua. Ja mitä pyyteetöntä rakkauden ja välittämisen osoitusta se on, että kiltisti tekee käskettäessä, mutta ei muulloin? Se tässä ehkä eniten rikkoo kun itse antaa niin paljon itsestään ja se on toisellekin niin tärkeää, mutta takaisin ei tule ellei pyydä. Ja kun mieskin on sitä mieltä, että ei halua itse pyytää mitään mitä itsekin saa, vaan minun pitää itse haluta antaa! Minulle on ihan outo käsitys että mies kyllä rakastaa nautintoani ja tyydyttämistäni, mutta ei viitsi tehdä sitä kun on niin vaikeaa ja vaivalloista käyttää max 15min elämästään siihen tai se ehkä voi mennä pieleen. Miten sellaista voi edes pelätä pitkän yhteiselon ja avoimen komminikoinnin ja onnellisen elämän jäljeltä? Ellei sitten minussa ole jotain vikaa, mutta näin ei ilmeisesti ole. Mies sanoo vain olevansa "vähän tyhmä ja ajattelematon" aina, mutta ei se oikein riitä enää vastaukseksi tai edes ratkaisemaan tilannetta. Tuntuu niin hirveän arvottomalta ja likaiselta.
 
Tässä on kopioitu yksi vastaus tuosta toisesta suihinotto-ketjusta. Mielestäni sopii myös sinun tilanteeseesi:

"Meillä oli suhteen alussa mielettömän hyvää, tasapuolista seksiä. Sitten jossain vaiheessa, jostain syystä ajauduttiin tekemään enemmän miehen toiveiden mukaan, enkä mä oikein osannut ruveta vaatimaan itselleni parempaa, vaan ajattelin aika lailla juuri tuolla tavalla, että no, on tämä "ihan hyvää", ja on "ihan kivaa" tehdä välillä (lue: yleensä) miehen mieliksi. En tosiaan oikein pitänyt puoliani siinä asiassa, että mun olisi myös vaihteeksi pitänyt saada jotain oikeasti hyvää, eikä vain pientä iloa siitä, että "no, edes mies nauttii."

Seksistä tuli asia, joka alkoi hiertää suhteessa, ensin vähän ja pikku hiljaa pahemmin. Riitelimme. Miehen mielestä hän "yritti turhaan tehdä jotain seksielämän eteen, mutta akka torpedoi kaiken" ja mä hölmö uskoin. Mun lähestymistapani oli marttyyriksi ryhtyminen. Omituista valtapeliä, riitaa ja pahaa mieltä piisasi pitkään, sanoisin, että useampia vuosia.

Lopulta multa paloi käpy paskaan seksielämään, mutta en ole sitä tyyppiä, joka eroaa herkästi. Sen sijaan aloin pitää puoleni. Puhuttiin, riideltiin lisää, kierrettiin asiaa puhumatta oikeastaan koskaan kaikkein kipeimmistä jutuista. Sitten mä yhden kerran tulin ihan järkyttävän vihaiseksi ja tunnustin, sekä miehelle, että itselleni, ettei mulle riittänyt enää se, että "kiva, että mies nauttii" ja myönsin, ettei se oikeasti ollut koskaan riittänyt, vaikka olin itsellenikin niin uskotellut. Uskoin siihen tosissani monta vuotta ja kärsin koko ajan.

Se rehellisyys kannatti, vaikka molempiin sattui henkisesti ja parisuhde tuntui olevan aika lailla repaleina. Mieskin heräsi tarjoamaan mulle sitä, mitä meillä oli aikoinaan ja minusta oli OIKEASTI kiva tarjota hänelle nautintoa, kun sain sitä itsekin.

Toivottavasti teidän ei tarvitsisi iskeä kirvestänne jokaiseen kiveen kuten meidän täytyi. Yritä sinä pitää puolesi jo aikaisemmin. Ei kannata pitkän päälle antaa miehelle (tai naiselle) sellaista "saavutettua etua" että hän on sängyssä se, jota yksin palvotaan ja jonka halujen mukaan toimitaan. Siitä on hankala pakittaa tasa-arvoiseen seksiin. Jos jompikumpi kokee olevansa sängyssä vähempiarvoinen ja altavastaajana, se tekee pahaa. Koko seksi alkaa tuntua inhottavalta ja siitä jää paha mieli.

Höpötän ehkä liikaakin, että tämä jaksaisi kiinnostaa, mutta toivottavasti tästä on jotain apua."
 
Hyvinkin asiaan sopiva lainaus.

En minä edes oikeasti tiedä voiko tilannetta korjata ja voinko pakottaa miestäni kiinnostumaan minun hyvinvoinnistani seksinkin osalta. Voiko sitä edes vaatia? Voin yrittää, mutta tässä asiassa on vain se vika, ettei se ole minun hallinnassani, muuten tämäkin olisi kai jo ratkottu, mutta koska on miehestä kiinni, niin ongelma on ja pysyy. Onhan tässä jo välillä eroakin väläytelty ja hakemuskin täytetty jo kertaalleen, vaikkei kumpikaan halua erotakaan. Vaikka eipä mies silloinkaan uskaltanut sanoa olevansa eri mieltä, että haluaa jatkaa, vaan suhtautui asiaan alistuneella "päätä sä" asenteella. Vasta kun kysyin, että etkö oikeasti halua jatkaa ja tämä on ihan sama, niin mies sitten repi paperin ja sanoi, että yritetään kovemmin. Lupasi että nyt seksielämä muuttuu.

Yhtä ainoaa erilaista seksikertaa ei tullut sen jälkeen, oli liian vaikeaa sellaisen jälkeen kuulemma. Epätoivoiselta tuntuu ja kohtuuttomaltakin, että miten niin pieni asia voi tuntua pilaavan kaiken.
 
Ei tässä ole ainakaan menty parempaan suuntaan. Seksiä ei ole kai ikinä ollut näin niukasti ja eilen lopulta romahdin itkemään suihkun lattialle ja anelin miestä tekemään asioille jotain. Tänään odotin taas turhaan ja selitys oli se, että minä en kerro milloin haluaisin seksiä, eli miehen aloitteita. Se, että eilen anelin ja itkin ja sanoin, että haluan miestä niin paljon etten kestä ja vaikka joka päivä tarkoitti miehestä sitä, että nyt en ainakaan halua. Yhden kerran sain suuseksiä viime viikolla ja sekin tuntui oudolta ja vieraalta ja pelkäsin aivan kuollakseni miehen lopettavan tai inhoavan koko hommaa, kerroin tämän miehellekin. Nyt olen joka päivä pessyt itseäni, trimmannut karvat ja ties mitä, mutta ei niin ei. Tuntuu niin hirveän likaiselta ja pahalta. Mies on runkkaillut vain itseksensä. Kerroin jo, että jos ei asiat muutu niin vaihdan kyllä miestä, mutta kyllähän se tietää kai etten minä sellaiseen pystyisi. Ja vaikea on kuvitellakaan kun on niin iljettävä ja vastenmielinen olo, koko oma alapää ja halut inhottavat vain.
 
Vika on sun ajatuksissa ja asenteessa. Lue nyt hyvä nainen noi sun omat tekstit ihan ajatuksen kanssa. Teillä on seksiä paljon. Mies on siinä taitava. Saat orgasmeja enemmän kun miehesi. Saat suuseksiä. Ainoa mistä sä valitat on että SINUSTA TUNTUU että se on outoa, väkinäistä ja miehelle vastenmielestä. Onko mies sanonut että se on vastenmielistä vai tulkitsetko sä asian niin? Onko mies sanonut että inhoaa sitä? Vai oletko sä tulkinnut niin?
Itkun ja anelun (joka ei muuten sitten ole kovin viehättävää kenenkään mielestä) sijaan mitäs jos pyytäisit sitä suuseksiä joskus viikonloppuna kun ei ole aikaista herätystä? Rentoudutte ensin illalla yhdessä, menette ajan kanssa sänkyyn ja sä mietit vaan myönteisiä asioita siitä. Et anna yhtään tilaa tuolla epäilylle.
Mä en ymmärrä miten sä voit miestä syyttää siitä että sä olet keksinyt että suuseksi on sille inhottavaa. Tämä vielä siitä huolimatta että itsekin sanoit että mies siitä voimakkaasti kiihottuu. Itse sä olet lukossa asian kanssa.
 
Vika on sun ajatuksissa ja asenteessa. Lue nyt hyvä nainen noi sun omat tekstit ihan ajatuksen kanssa. Teillä on seksiä paljon. Mies on siinä taitava. Saat orgasmeja enemmän kun miehesi. Saat suuseksiä. Ainoa mistä sä valitat on että SINUSTA TUNTUU että se on outoa, väkinäistä ja miehelle vastenmielestä. Onko mies sanonut että se on vastenmielistä vai tulkitsetko sä asian niin? Onko mies sanonut että inhoaa sitä? Vai oletko sä tulkinnut niin?
Itkun ja anelun (joka ei muuten sitten ole kovin viehättävää kenenkään mielestä) sijaan mitäs jos pyytäisit sitä suuseksiä joskus viikonloppuna kun ei ole aikaista herätystä? Rentoudutte ensin illalla yhdessä, menette ajan kanssa sänkyyn ja sä mietit vaan myönteisiä asioita siitä. Et anna yhtään tilaa tuolla epäilylle.
Mä en ymmärrä miten sä voit miestä syyttää siitä että sä olet keksinyt että suuseksi on sille inhottavaa. Tämä vielä siitä huolimatta että itsekin sanoit että mies siitä voimakkaasti kiihottuu. Itse sä olet lukossa asian kanssa.

Nimenomaan olen pyytänyt mieheltä spontaania seksiä. Että joskus minäkin kokisin olevani haluttu. Itse kun suuttuu jos en tee aloitteita tarpeeksi usein. Ja sitä, että mies HALUAISI tehdä minulle hyvää, ettei tarvitsisi joka jumalan kerta pyytää ja sitten kokea syyllisyyttä kun se on niin vaikeaa ja tulee niskat/käsi/whatever kipeäksi.

Suuseksi jäi meillä aikoinaan kun mies sanoi että se on liian hankalaa ja vaivalloista ja ehdotti että sitä olisi vain kerran viikkoon, vaikka se oli ainoa tapa jolla sain orgasmin. On kommentoinut myös alapään makua, karvoitusta (tai sen puutetta) ja ties mitä. Myös sitä kuinka kauan hommassa menee. Sanoo kyllä silti että rakastaa suuseksin antamista, mutta vaikea se on uskoa. Itse odottaa siis lähemmäs tunnin suihinottoja miltei joka päivä. Minun aloitteestani. En osaa rentoutua ja nauttia enää, eikä asia kiinnosta miestä yhtään. En myöskään pysty olemaan kasvotusten miehen kanssa seksin aikana kun ahdistaa liikaa, mies usein pälyilee kelloa tai katselee seiniä tai huokailee kun on niin vaivalloista, on helpompaa olla kasvot toiseen suuntaan ja pakottautua ajattelemaan muuta. Meille myös hankittiin tehokkain vibraattori mitä seksikaupasta sai, jotta saisin orgasmin väkisin, liukkarin avustuksella kun kiihottamistani ei edes yritetä.

Viime seksikerrallakin, alkuviikosta, sain haavan alapäähän kun en uskaltanut pyytää mieheltä kiihotusta kun pelkäsin että suuttuu ja mies runnoi sen sitten kuiviltaan (annoin kyllä luvan, sanoin että en ole kiihottunut ja mies ei halunnut kai sitten tehdä asialle mitään) verran voimalla sisälle, häppäriin iho repesi.

Aamuseksiä vonkasin tänäänkin, hipelöin, kiehnäsin ja koskettelin. Mies ei suostu koskaan aamulla kun ei pidä siitä (ei pysty laukeamaan) vaikka minulle se olisi parasta mahdollista ja sanoi että koska ei paneta, niin ei siitä tule mitään. Ei siis pysty tekemään minulle mitään jos itse ei saa. Runkkaili kyllä pitkin viikkoa iloisesti, vaikka ehdottelin moneen kertaan ja vihjailin että nyt olisi hyvä aika. Ja sanoin suoraankin, iskin jopa seksilelunkin kertaalleen kouraan. Illalla taas väsyttää liikaa. Voi kyllä tyydyttää itsensä sillä aikaa kun vaikka siivoan.

Trimmasin karvat kun mies niistä valitti ja olen tänäänkin käynyt seitsemän kertaa pesemässä itseni kun puhdas pitää kerran olla. Mutta mies ei uskalla tehdä aloitetta kun jos en haluakaan seksiä (koskaan en ole torjunut miestä tylysti, torjunutkin vain kai kerran tai pari kun olin todella kipeä).

Minusta se ei ole paljoa suuseksiä ja välittämistä jos saan kerran muutaman kuukauden välein, jos silloinkaan. Jos mies vaatii 5-7 krt viikossa. Olen siivonnut tällä viikolla, tehnyt kaikki kotityöt, auttanut miestä useampaan kertaan asioissa joissa on kieltäytynyt auttamasta minua, hankin kivaa naposteltavaa ja olen kyhnännyt ja ties mitä. Mutta ei. Ei halua varmaan siksi kun ei saa suuseksiä, niin sitten ei tehdä oikein mitään mieluummin. Kai se pitäisi taas luovuttaa ja alkaa antamaan, vaikka se tuntuukin todella pahalta antaa sitä kun itse ei saa samanlaista vaivannäköä takaisin. Kaikki on aina niin hirveän hankalaa vain.

Minä kai haluaisin että mies haluaisi korjata tilanteen ja alkaisi välittämään ja osoittamaan että minullakin on väliä, etten ole vain pakollinen paha. Itse kun kuitenkin haluaa tuntea olevansa maailman tärkein asia.
 
Hmm.. Jotenki ymmärrän sua. Mutta onhan nyt ihan perseestä, jos mies saa vain tyydyttävää seksiä omien halujen mukaan ja sinä et! Kyllä pitää olla reilu pelin puolin ja toisin. Muita vaihtoehtoja ei vaan ole. Parisuhde on kompromissi muutenkin, myös seksin saralla. Arvosta, nainen, nyt itseäsi etkä anna periksi.

Laita se miehes lukeen tämä ketju ja sanot ihan suoraan, että tää on sun kirjoittama. Ja miehelles; tarttis todellakin tehdä jotain naises nautinnon eteen tai kohta sulla ei enää ole tätä naista.
 
Olettepa kehitelleet monimutkaisen valtapelin seksistä. Ongelmanne on parisuhteen vuorovaikutuksessa ja pakenette sitä seksiongelmiin. Puhut paljon antamisesta ja saamisesta. Seksin pitäisi olla yhteinen juttu, eikä siinä suusksivuoroja lasketa.

Veikkaan, että miehesi ei huomioi sinua arjessa. Et ehkä tule kuulluksi ja nähdyksi......
 
Musta kuulostaa siltä, että miehesi ajattelee/käyttäytyy muutenkin itsekkäästi. Jos sä teet kotityöt yksin, autat miestä, teet kaikkesi miellyttääksesi häntä, ja hän vain ajattelee itseään niin seksissä, kotitöissä, auttamisissa, miellyttämisessä ym. Tältä se kuulostaa. Ongelmia ei tällöin ole vain seksissä vaan kaikessa muussakin.

Miksi sä yrität miellyttää sun miestä? Miksi sä et vaadi itsellesi asioita, joita sä haluat? Ja ole välittämättä siitä haluaako mies sitä antaa vai ei. On normaalia haluta toiselle hyvää, mutta siinä vaiheessa kun se on yksipuolista, on tervettä pysähtyä ja vaatia myös itselleen. Jos miellyttämistä vain jatkaa, niin ei kuulosta siltä että rakastaisit itseäsi.

Miehesi työntyminen sinuun kuulostaa todella raa'alta. Mulla oli ennen synnytystä tosi tiukat paikat ja seksi teki välillä tosi kipeää. Mies aina lämmitti mua huolella ja antoi kädellä tai suulla ja oli hyvin varovainen. Ikinä mulle ei tullut mitään haavoja tai kipeitä paikkoja yhdynnästä. Vaikka yhdyntä oli miehelleni tärkeä, hän aina oli valmis käsipelin tm. saamaan ja antamaan nautinnon mun takia. Se miten sä kuvailet sun miehes toimintaa, ei oo musta normaalia. Ei oo normaalia tehdä sellaista, joka sattuu toiseen ja vielä nauttia siitä. Miehesi ei ainakaan ole empaattinen yhtään.

Sun miehelläsi on ongelmia, mutta niin myös sullakin. Sun pitäis itse pitää sun omia haluja arvokkaina ja miehesi vaivannäön arvoisena. Jos sä et itse pidä, miksi sun mieskään pitäisi. Vaikka ois kuinka ihana puoliso, pitää silti aina itse pitää omista tarpeistaan huolta. En tarkoita pahalla sanoa, vaikka näin suoraan sanonkin. Oisko teillä perheterapian paikka?
 

Yhteistyössä