V
vieras
Vieras
Eli sairastin tuossa vuosi sitten vakavan masennuksen johon liittyi voimakkaasti itsetuhoisuus. Viiltelin itseäni, sekoilin viinan ja pillereiden kanssa. Sain päivittäin paniikkikohtauksia jolloin vaan huusi lattialla. Eli rankkaa ollut, niin minulla kuin miehelläni. No, nyt olen kuitenkin ollut ok kunnossa ja useemman kuukauden, lääkitys siis toiminut hyvin jne. Olen itseasiassa ihan normaali itseni, mutta mieheni (ymmärrettävää) kyllä, kyselee minulta lähes jatkuvasti et mikä on jos olen hänestä "oudosti".
Siis jos vaikka olen vaan väsynyt, mieheni tulee heti kyselee onko kaikki ok ja olenko varma jne jne. Ymmärrän täysin että sairastumiseni vaikutti mieheenikin erittäin voimakkaasti, ja tunnenkin syyllisyyttä kun mies kantaa huolta noin paljon edelleen. Olen puhunut hänelle tästä, mutta ei auta.
Ja kääntöpuolena tässä tulee se että minä koen että minun olisi kokoajan hymyiltävä ja oltava todella hyväntuulinen jottei mies olisi huolissaan jatkuvasti.
Miten eroon tälläisestä, en haluaisi että mieheni joutuu kokoajan vieläkin miettimään minun oloani, joka tosiaan on todella hyvä! Mies-raasu....
Siis jos vaikka olen vaan väsynyt, mieheni tulee heti kyselee onko kaikki ok ja olenko varma jne jne. Ymmärrän täysin että sairastumiseni vaikutti mieheenikin erittäin voimakkaasti, ja tunnenkin syyllisyyttä kun mies kantaa huolta noin paljon edelleen. Olen puhunut hänelle tästä, mutta ei auta.
Ja kääntöpuolena tässä tulee se että minä koen että minun olisi kokoajan hymyiltävä ja oltava todella hyväntuulinen jottei mies olisi huolissaan jatkuvasti.
Miten eroon tälläisestä, en haluaisi että mieheni joutuu kokoajan vieläkin miettimään minun oloani, joka tosiaan on todella hyvä! Mies-raasu....
keran sairautesi ei ilmaan haihdu kuten flunssa 
ja hyvähän se on että huolehtii kun monasti itse sairastunut ei tajua sairastuneensa uudelleen.