mies hermostui lapselle, otti rinnuksista kiinni ja heilautti kovasti maahan. kuulema ylireagoin.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Otti lasta rinnuksista kiinni ja heilautti lasta maata kohti niin että lapsi laskeutui voimakkaasti mahalleen toinen käsi alla ja toinen sivulla. Säikähdin tilannetta ja sanoin että nyt menit liian pitkälle. Mies hermostui lisää ja otti nuorimmaistakin haalarista kiinni ja siirsi voimakkaasti että lapsi oli loppujen lopuksi selällään maassa. Tässä vaiheessa olin tosi järkyttynyt miehen toiminnasta ja aloin puolustamaan lapsia ja sanomaan miehelle miten väärin teki. Sitten sanoi minua kusipääksi ja lähti vihaisena paikalta.

Lapset saivat tuota kohtelua koska teki tahallaan asiaa mitä oli kielletty jo monta kertaa aiemmin, tällä ulkoilulla ei ollut tarvetta kieltää vielä monesti. Ja nuorimmainen otti pipon vanhemman päästä.

Juttelin miehelle eilen pitkään asiasta ja sain vain vihaa osakseni. Ei ymmärtänyt että toisen vanhemman on luonnollista puolustaa lapsia tuollaisessa tilanteessa. Hän myönsi tehneensä väärin mutta ei niin väärin että minun olisi pitänyt reagoida siihen.

Mies on vielä tänäänkin sitä mieltä että minä olin eilen kusipää kun ylireagoin hänen tekoon, provosoin häntä kuulema haukkumaan kun en voinut vain hiljaa katsoa vierestä. Säikähdin tosi paljon ja yleensä kun näkee aikuisen kiinni lapsessa ei voi vain katsoa vaan alkaa puolustamaan. Mies on pitänyt minulle vihaa siitä lähtien kun suurentelin asian kuulema aivan liian isoksi.
 
Ylilyönti ehdottomasti ja kyllä vanhemman pitäisi itsekin pelästyä ja olla tosi pahoillaan. Ehkä pelottavampaa asiassa on se jos ei edes omatunto soi? :o ymmärrän siis hermojen menetyksen ja jos lasta menee riuhtomaan vaikka ei se oikein ietenkään ole mutta kyllä sen pitäisi herättää aika voimakkaita tunteita vanhemmassa...
 
Ylilyönti ehdottomasti ja kyllä vanhemman pitäisi itsekin pelästyä ja olla tosi pahoillaan. Ehkä pelottavampaa asiassa on se jos ei edes omatunto soi? :eek: ymmärrän siis hermojen menetyksen ja jos lasta menee riuhtomaan vaikka ei se oikein ietenkään ole mutta kyllä sen pitäisi herättää aika voimakkaita tunteita vanhemmassa...

Niimpä...mies sanoi vain ettei kokenut toimivansa niiin väärin että minun olisi tarvinnut puuttua siihen. Mitähän lapsetkin olisivat tuumanneet jos olisin vain toljottanut hiljaa vieressä. Varmaan ihmettelivät sitäkin miksi isä haukkui äitiä kun säikähti ja puolusti lapsia.
 
Eikö lapset ole ihmisiä, eikö heitä tarvi kohdella ihmismäisesti ?

mitä jos perheessä aikuinen hölmöilee ja toinen aikuinen yht.äkkiä hermostuu siihen ja ottaa rinnuksista kiinni ja retuuttaa, niin onko se sitten ok.

hiukan vain vähän opetusta toiselle, vähän voi hermo mennä, ei se haittaa, niinkö ?
sinä voisit ap seuraavalla kerralla testata, kun mies hölmöilee, jos suuttuu, niin sano, että ei tarvi olla tuollainen, sinä vain hiukan retuutit
 
Joo ihan samoilla linjoilla olen sinun kanssa. Mies perustelee toimintaansa sillä että lapsia ei voi verrata aikuisiin. Opetamme lapsille monia asioita mitä ei saa tehdä mutta mies oikeuttaa ne itselleen kun on aikuinen...lapset ei saa käydä toisiinsa kiinni vihaisena mutta mies saa kun lapsia pitää komentaa. Lapset ei saa haukkua toisia mutta miehellä on tietyt tilanteet missä hän saa tehdä niin, niin kuin tämä sattunut esimerkki... Lapset ei saa kiroilla mutta mies aikuisena saa... lapsille opetetaan hyvät pöytätavat mutta miehen ei tarvitse itse toimia niiden mukaan ja esimerkkinä koska hän on jo vuosikausia esim. ryystänyt ja syönyt ruokansa " ei niin kivan kuuloisesti "...eli kaikki missä aikuisen pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä suurimman osan ajasta, mies kyllä vaatii muilta mutta ei itseltään. Tätä en ymmärrä.

Tätäkin tilannetta väheksyi täysin ja syytti minua tilanteen paisuttelusta, " eihän tässä olisi muuten ollut mitään "...
 
Eikö lapset ole ihmisiä, eikö heitä tarvi kohdella ihmismäisesti ?

mitä jos perheessä aikuinen hölmöilee ja toinen aikuinen yht.äkkiä hermostuu siihen ja ottaa rinnuksista kiinni ja retuuttaa, niin onko se sitten ok.

hiukan vain vähän opetusta toiselle, vähän voi hermo mennä, ei se haittaa, niinkö ?
sinä voisit ap seuraavalla kerralla testata, kun mies hölmöilee, jos suuttuu, niin sano, että ei tarvi olla tuollainen, sinä vain hiukan retuutit
Jos vähänkin ajattelet, niin on tosi paljon tilanteita missä lapsella on vähemmän oikeuksia kuin aikuisella. Jos kurinpidosta puhutaan, niin eihän kukaan vaikkapa takavarikoi puolisonsa tavaroita rangaistuksena, laita tätä arestiin/jäähylle, pitele väkisin kiinni ym.

Se on ihan mahdoton tie jos lähdetään ajattelemaan että lapsella on aikuisen oikeudet kun ei ole järkeä tai vastuutakaan.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Lisäisin tähän rotlaan vielä sen, että kun aikuinen törttöilee oikein kunnolla, niin loppuviimeksi virkavalta saapuu paikalle ja jos käskyt eivät mene perille, niin käytetään kyllä voimakeinoja.
Että harvempi aikuinenkaan voi nauttia täydestä koskemattomuudesta.

Itselläni on kaksi aika tulista ja kovapäistä lasta. Toisinaan joudun irrottamaan ne toisistaan käyttäen voimaa, kun jostain kumman syystä niille ei aina mene puhe perille kunnon käsirysyn sattuessa päälle.

Mitä tulee ap:n miehen toimintaan, niin kyseisessä tilanteessa ehkä vähän turhan äkkipikaisesti ja ajattelemattomasti toimittu. Ymmärsin, ettei lapsia kuitenkaan satutettu, vaan lähinnä pelästyivät. Toki on hyvä puhua miehen kanssa siitä, ettei hänen käytöksensä ollut ihan esimerkillisestä päästä, mutta en mä nyt lähtis asiasta tekemään mitään tuomiopäivän numeroa.
 
Ihan väärä paikka puida tälläisiä... Lastensuojeluun soittoa. Ne kyllä tietää milloin on vakavaa ja milloin ei. Täällä kukaan ei tiedä mitään, kirjoittaa mitä sattuu ja lukee rivienvälistä ihan toista...
 
Meillä on myös pari kertaa mies liian fyysisesti oikaissut lasta. Olen mennyt ällistyneenä ja puolustaen väliin ja vaatinut miestä pyytämään lapselta anteeksi. Mies on syyttänyt MINUA hulluksi, hän sanoi ettei tehnyt mitään. Vaikka näin kaiken, lapsi itki ja kertoi saman mitä näin. Kuitenkin minä olin paha miehen mielestä. Ilmeisesti se on jotain täydellistä kieltämistä miehen psyykeltä. Ehkä hänelle on tehty lapsena samaa, rankaistu ja sitten sanottu että mitään EI tapahtunut?
 
Ymmärsinkö siis oikein? Mies sanoi hermostuneensa sinun puuttumiseesi ja kosti sen lapsille olemalla kahta kauheampi heitä kohtaan. Myöntää sen olleen ylilyönti, mutta ei ole hänen vikansa? Kuulostaa ihan tyypilliseltä perheväkivallalta. Syy ei ole miehen vaan sinun, joka provosoit häntä ja lasten, jotka tekivät väärin.

Sanopa nyt rehellisesti, onko mies koskaan aiemmin ollut sinua tai lapsia kohtaan väkivaltainen? Jos vastaus on kyllä niin kannattaa lähteä suhteesta pikimmiten turvakodin kautta, niin saat lapset mukaan.
 
Mä tekisin ainakin lapsille selväksi, että isi teki väärin ja käskisin tulla heti sanomaan jos vastaavaa tapahtuisi uudestaan. Oma kokemus on se, että ihminen joka ei mielestään tee väärin, ei ainakaan muuta omaa käyttäytymismalliaan. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään omassa kodissaan, eikä pelko tulisi olla rangaistusmuoto myöskään (käydään melkein käsiksi niin että toinen säikähtää väkivallan uhkaa).
 
Ymmärsinkö siis oikein? Mies sanoi hermostuneensa sinun puuttumiseesi ja kosti sen lapsille olemalla kahta kauheampi heitä kohtaan. Myöntää sen olleen ylilyönti, mutta ei ole hänen vikansa? Kuulostaa ihan tyypilliseltä perheväkivallalta. Syy ei ole miehen vaan sinun, joka provosoit häntä ja lasten, jotka tekivät väärin.

Sanopa nyt rehellisesti, onko mies koskaan aiemmin ollut sinua tai lapsia kohtaan väkivaltainen? Jos vastaus on kyllä niin kannattaa lähteä suhteesta pikimmiten turvakodin kautta, niin saat lapset mukaan.
Jaahas, hysteerikko-osasto eksyi paikalle. Ei voi riittävästi korostaa sitä, että väkivalta pahenee aina. Se voi alkaa pienestä nippauksesta lapsen ollessa tottelematon, mutta johtaa lopulta aina vaan törkemmän väkivallan kautta siihen, että mies teurastaa kirveellä koko perheen. Siis jos nainen ei tajua häipyä ajoissa ja ottaa yhteyttä viranomaisiin. Kerran väkivaltainen aina väkivaltainen. Myös kuritus on perheväkivaltaa ja siihen syyllistyvä henkilö on väkivaltainen luonne, väitti tämä itse mitä tahansa.
 
Voisin ymmärtää tuon, jos lapsi olisi tekemässä jotain hengenvaarallista, eikä mikään muu auta, tyyliin työntämässä pikkuveljeä kuudennen kerroksen parvekkeelta alas tms. mutta mistään vähemmästä en.

Jos mies vain ärsyyntyi ja siksi teki noin, menisi mies välittömästi vaihtoon, ihan sama mitä lapset tekivät. Lapsilleen ärsyyntyvän ihmisen pitäisi tajuta, että suuttuessaan hän on tilassa, jossa hän ei tee järkeviä ratkaisuja, ja mennä pois tilanteesta, kunnes on rauhoittunut. Muuten noita ylilyöntejä tulee, ja sillojn aikuinen vain opettaa lapsilleen, että suuttuessa kaikenlainen huono ja laitonkin käytös on sallittua.
 
Jaahas, hysteerikko-osasto eksyi paikalle. Ei voi riittävästi korostaa sitä, että väkivalta pahenee aina. Se voi alkaa pienestä nippauksesta lapsen ollessa tottelematon, mutta johtaa lopulta aina vaan törkemmän väkivallan kautta siihen, että mies teurastaa kirveellä koko perheen. Siis jos nainen ei tajua häipyä ajoissa ja ottaa yhteyttä viranomaisiin. Kerran väkivaltainen aina väkivaltainen. Myös kuritus on perheväkivaltaa ja siihen syyllistyvä henkilö on väkivaltainen luonne, väitti tämä itse mitä tahansa.

Höpöhöpö, ei ole mistään hysteriasta kyse. Itse teko yksittäisenä ei ollut minusta niin hälyttävä, vaan miehen suhtautuminen. Sen verran olen nähnyt, että tiedän, että normaali vanhempi katuu tuollaista lapselle kostamista. Juuri tuo vähättely ja syyn siirtäminen muiden harteille sai minut epäilemään, ettei tämä ollut eka kerta. Siksipä kysyin asiaa ap:lta, koska minulle heräsi vahva epäilys asiasta.

Jos kuritus johtaisi aina kirvesmurhaan, ei Suomen kansaa olisi enää jäljellä. Tuo oli kyllä enemmän kuin nippaisu, mutta tuskin silti johtaa kirvesmurhaan. Minusta lapsen ei tarvitse kokea minkäänlaista väkivaltaa, vaikka se olisikin sen luontoista, että siitä selviää hengissä.
 
Ymmärsinkö siis oikein? Mies sanoi hermostuneensa sinun puuttumiseesi ja kosti sen lapsille olemalla kahta kauheampi heitä kohtaan. Myöntää sen olleen ylilyönti, mutta ei ole hänen vikansa? Kuulostaa ihan tyypilliseltä perheväkivallalta. Syy ei ole miehen vaan sinun, joka provosoit häntä ja lasten, jotka tekivät väärin.

Sanopa nyt rehellisesti, onko mies koskaan aiemmin ollut sinua tai lapsia kohtaan väkivaltainen? Jos vastaus on kyllä niin kannattaa lähteä suhteesta pikimmiten turvakodin kautta, niin saat lapset mukaan.

Kyllä... on jotenkin ollut aina sellainen luulo että jos lähden lasten kanssa, niin kohta he ovat miehen kanssa jotenkin viikko viikko systeemillä tai jotain... en saa mitenkään todistettua menneitä juttuja, toki lapset osaa kertoa jotain. Mutten usko että se vaikuttaa siihen että saisin lapset aidosti itselleni...
 
Yhteistyössä