K
kamut
Vieras
Pakko purkaa jonnekin, jos hieman helpottaisi ja ehkä jollain on ollut vastaavaa.. Jos kukaan jaksaa edes lukea 
Esikoisen syntymän jälkeen mies pysyi hieman enemmän kotona ja opetteli hienosti hoitamaan lasta, joka onneksi syntyi metsästyskauden ulkopuolella
Ei siis haitannut miehen harrastusmenoja tuolloin. Pikkuhiljaa kuitenkin mies alkoi kyllästyä(?) lapsenhoitoon, koska eihän noin pieni vielä ole hirveän seurusteleva ja mielenkiintoinen kun ei osaa vielä puhuakaan, tai kunnolla edes leikkiä. Ja saattaa välillä alkaa itkemäänkin, vaipanvaihdot ym. Menot lisääntyi, kaverit tartti apua iltaisin tai mitä milloinkin. Sitten tuli syksy ja alkoi harrastusmenot, kaikki viikonloput ja monet arki-illat, jos ei harrastus vie niin sitten on jotain muuta. Jos on kotona niin puhuu puhelimessa ihan koko ajan.
Olemme yrittäneet toista lasta ja verenvuodon takia lääkäriin, eilen aamulla kävimme toteamassa että joko keskenmeno tai kohdunulkoinen raskaus, seurataan arvoja.., ihan alkuraskaudessa kyllä, mutta olin ihan rikki, itkin päivällä paljon eikä oikein olisi jaksanut lapsen kanssa.. mahakipua ja vuotoa on edelleen. toivoin että mies olisi edes kotona illalla.. no ei, täytyi lähteä kaveria auttamaan jonkin osan asentamisessa, kysyin kauan siellä menee, ei osannut yhtään sanoa, sanoi että "katsotaan". Suuttui vielä "kun pitää jotain ihme aikatauluja olla". Arvelin mielessäni että tunnin verran, no meni sitten kolme tuntia. Kun mies tuli kotiin ysin jälkeen olin jo saanut pojan nukkuu, ruoka oli odottamassa, koirat ruokittu ym ajattelin että voinkohan ikinä olla miehen asemassa että voisin itse mennä miten tykkää kyselemättä lapsenvahtia ja kotona kaikki sujuisi kuin tanssi, tai siltä se vissiin vaikuttaa. Itkin myös illalla paljon, ruoka paloi kerran pohjaan ja pojan kanssa sattui pieni vaaratilanne kun oli hieman liian monta rautaa tulessa kerralla, niin sanotusti.. Pyykkejä en ehtinyt saada koneeseen ja illalla olin liian väsynyt, suututin vielä miehen uudestaan vaikka hän oli niin hyvällä tuulella kun tuli kotiin. Sanoin et minusta hänel on liikaa menoja ja vielä kuulemma vittulin jotain, en muista tarkalleen olin jo niin "pyörryksissä" silloin.. Ai niin ja seksiä en tietenkään anna tarpeeksi.
Ja jos joku ajattelee et ei ihmekään että ei kotona viihdy kun kärttyinen akka odottamassa niin se ei pidä paikkaansa, olen raskaudesta huolimatta hyvin "neutraali", olen kyllä monesti pojan kanssa keittiössä odottamassa (usein syötän pojan silloin) ja kerron ehkä jos vaikka poika on oppinut jotain uutta päivän aikana, mies saa rauhassa vaihtaa vaatteet ja yleensä lähtee ulos tai autolla taas jonnekin. Pieniä riitoja meillä on ehkä pari kertaa kuussa.
Sanoin kerran että mitäs jos minäkin noin lähtisin vaan kun hän tulee töistä ja huikkaisin että moido tulen joskus, jättäisin lapsen hänelle kyselemättä mitään. Sanoi kyllä että siitä vaan mutta kuitenkin suuttui jo ajatuksesta. Ei jaksaisi enää kiukkuista miestäkin vielä kaiken lisäksi niin olen antanut mennä näin. Välillä oikein toivoo ettei näkisi koko äijää kun ei siitä mitään apua ole, saa vaan kuunnella puhelimessa naureskelua ja hänen harrastusjuttuja. ja en ymmärrä miksi hänen ainaisesta hyväntuulisuudesta tulee itselle paha mieli, onhan se varmasti kivaa kun saa elää "omaa elämää" niin kuin tykkää, saisipa vaan itsekin. Mutta on tuo lapsi..vaan ihan kuin se olisi pelkästään minun vaikka pitäisi olla yhteinen. Pahoitanko mieleni turhasta, meneekö se muillakin näin? Onko se niin että koska mies käy "oikeassa työssä" ja tuo enemmän rahaa kotiin niin hän ansaitsee enemmän vapaa-aikaa, vapaamman elämän?
Vielä pitää lisätä että on todella hyvä isä silloin kun joskus on pojan kanssa ja minulla on myös yksi vapaailta viikossa jolloin isä katsoo poikaa. Tosin nuo vapaaillat ei aina kovin hyvin toteudu kun en aina jaksa lähteä ulos ja sitten se menee siihen että "katsotko sen hetken kun käyn tupakalla" tai "laitatko pojan valmiiksi jos lähden sen kans ulkona käymään" jne. No, oma vikani kun en jaksa pois lähteä..
Esikoisen syntymän jälkeen mies pysyi hieman enemmän kotona ja opetteli hienosti hoitamaan lasta, joka onneksi syntyi metsästyskauden ulkopuolella
Ei siis haitannut miehen harrastusmenoja tuolloin. Pikkuhiljaa kuitenkin mies alkoi kyllästyä(?) lapsenhoitoon, koska eihän noin pieni vielä ole hirveän seurusteleva ja mielenkiintoinen kun ei osaa vielä puhuakaan, tai kunnolla edes leikkiä. Ja saattaa välillä alkaa itkemäänkin, vaipanvaihdot ym. Menot lisääntyi, kaverit tartti apua iltaisin tai mitä milloinkin. Sitten tuli syksy ja alkoi harrastusmenot, kaikki viikonloput ja monet arki-illat, jos ei harrastus vie niin sitten on jotain muuta. Jos on kotona niin puhuu puhelimessa ihan koko ajan.Olemme yrittäneet toista lasta ja verenvuodon takia lääkäriin, eilen aamulla kävimme toteamassa että joko keskenmeno tai kohdunulkoinen raskaus, seurataan arvoja.., ihan alkuraskaudessa kyllä, mutta olin ihan rikki, itkin päivällä paljon eikä oikein olisi jaksanut lapsen kanssa.. mahakipua ja vuotoa on edelleen. toivoin että mies olisi edes kotona illalla.. no ei, täytyi lähteä kaveria auttamaan jonkin osan asentamisessa, kysyin kauan siellä menee, ei osannut yhtään sanoa, sanoi että "katsotaan". Suuttui vielä "kun pitää jotain ihme aikatauluja olla". Arvelin mielessäni että tunnin verran, no meni sitten kolme tuntia. Kun mies tuli kotiin ysin jälkeen olin jo saanut pojan nukkuu, ruoka oli odottamassa, koirat ruokittu ym ajattelin että voinkohan ikinä olla miehen asemassa että voisin itse mennä miten tykkää kyselemättä lapsenvahtia ja kotona kaikki sujuisi kuin tanssi, tai siltä se vissiin vaikuttaa. Itkin myös illalla paljon, ruoka paloi kerran pohjaan ja pojan kanssa sattui pieni vaaratilanne kun oli hieman liian monta rautaa tulessa kerralla, niin sanotusti.. Pyykkejä en ehtinyt saada koneeseen ja illalla olin liian väsynyt, suututin vielä miehen uudestaan vaikka hän oli niin hyvällä tuulella kun tuli kotiin. Sanoin et minusta hänel on liikaa menoja ja vielä kuulemma vittulin jotain, en muista tarkalleen olin jo niin "pyörryksissä" silloin.. Ai niin ja seksiä en tietenkään anna tarpeeksi.
Ja jos joku ajattelee et ei ihmekään että ei kotona viihdy kun kärttyinen akka odottamassa niin se ei pidä paikkaansa, olen raskaudesta huolimatta hyvin "neutraali", olen kyllä monesti pojan kanssa keittiössä odottamassa (usein syötän pojan silloin) ja kerron ehkä jos vaikka poika on oppinut jotain uutta päivän aikana, mies saa rauhassa vaihtaa vaatteet ja yleensä lähtee ulos tai autolla taas jonnekin. Pieniä riitoja meillä on ehkä pari kertaa kuussa.
Sanoin kerran että mitäs jos minäkin noin lähtisin vaan kun hän tulee töistä ja huikkaisin että moido tulen joskus, jättäisin lapsen hänelle kyselemättä mitään. Sanoi kyllä että siitä vaan mutta kuitenkin suuttui jo ajatuksesta. Ei jaksaisi enää kiukkuista miestäkin vielä kaiken lisäksi niin olen antanut mennä näin. Välillä oikein toivoo ettei näkisi koko äijää kun ei siitä mitään apua ole, saa vaan kuunnella puhelimessa naureskelua ja hänen harrastusjuttuja. ja en ymmärrä miksi hänen ainaisesta hyväntuulisuudesta tulee itselle paha mieli, onhan se varmasti kivaa kun saa elää "omaa elämää" niin kuin tykkää, saisipa vaan itsekin. Mutta on tuo lapsi..vaan ihan kuin se olisi pelkästään minun vaikka pitäisi olla yhteinen. Pahoitanko mieleni turhasta, meneekö se muillakin näin? Onko se niin että koska mies käy "oikeassa työssä" ja tuo enemmän rahaa kotiin niin hän ansaitsee enemmän vapaa-aikaa, vapaamman elämän?
Vielä pitää lisätä että on todella hyvä isä silloin kun joskus on pojan kanssa ja minulla on myös yksi vapaailta viikossa jolloin isä katsoo poikaa. Tosin nuo vapaaillat ei aina kovin hyvin toteudu kun en aina jaksa lähteä ulos ja sitten se menee siihen että "katsotko sen hetken kun käyn tupakalla" tai "laitatko pojan valmiiksi jos lähden sen kans ulkona käymään" jne. No, oma vikani kun en jaksa pois lähteä..
