Mies ja vauva eivät kuulemma mahdu samaan sänkyyn...

[tiltu]

Lapsille, jotka ovat tottuneet vanhempien keskellä nukkumaan, on yksin olo pelottavaa. He ovat tavallaan oppineet siihen, että ilman vanhemman kainaloa olo ei voi olla turvallinen.

Lapsi, joka on nukkunut esim. toisessa huoneessa, ei pelkää yksin oloa samalla tavalla. Se on huomannut, että yksin olossa ei ole mitään pelättävää ja vanhemmat tulevat katsomaan kyllä jos ääntelee. Yksin olo on siis pelottavaa sellaisille, jotka eivät ole siihen tottuneet. Jos pienestä asti tottuu siihen, että se oma huone on turvallinen paikka, niin ei sitä osaa pelätä.

Ei pidä paikkaansa. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä:
"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

 

[vieras]

Lapsille, jotka ovat tottuneet vanhempien keskellä nukkumaan, on yksin olo pelottavaa. He ovat tavallaan oppineet siihen, että ilman vanhemman kainaloa olo ei voi olla turvallinen.

Lapsi, joka on nukkunut esim. toisessa huoneessa, ei pelkää yksin oloa samalla tavalla. Se on huomannut, että yksin olossa ei ole mitään pelättävää ja vanhemmat tulevat katsomaan kyllä jos ääntelee. Yksin olo on siis pelottavaa sellaisille, jotka eivät ole siihen tottuneet. Jos pienestä asti tottuu siihen, että se oma huone on turvallinen paikka, niin ei sitä osaa pelätä.

Ei pidä paikkaansa. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä:
"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

Mielipiteitä on monia. Toiset asiantuntijat ovat eri mieltä asiasta.

 

[tiltu]

Mielipiteitä on monia. Toiset asiantuntijat ovat eri mieltä asiasta.

olisi mielenkiintoista lukea toisinajattelevan asiantuntijan käsityksiä ja perusteluja.

 

[vierihoito]

Meillä sama tilanne, vauva nukkuu vieressä, mies välillä meidän kanssa ja välillä sohvalla (jos levottomampia öitä). Parisuhdeasiat on muutoin kunnossa joten ei valittamista kummallakaan tästä järjestelystä.
Eikä muuten tarvi kauaksi menneisyyteen mennä kun tilaa oli perheillä yksinkertaisesti niin vähän että suurin osa nukkui samassa sängyssä olosuhteiden pakosta...

 

[vicy]

Mä ilmoittaisin tuollaisessa tilanteessa että joko sohva tai sitten ukko herää vauvan kanssa JOKA KERTA kun vauva inahtaa!!

 

[piina]

Lapsille, jotka ovat tottuneet vanhempien keskellä nukkumaan, on yksin olo pelottavaa. He ovat tavallaan oppineet siihen, että ilman vanhemman kainaloa olo ei voi olla turvallinen.

Lapsi, joka on nukkunut esim. toisessa huoneessa, ei pelkää yksin oloa samalla tavalla. Se on huomannut, että yksin olossa ei ole mitään pelättävää ja vanhemmat tulevat katsomaan kyllä jos ääntelee. Yksin olo on siis pelottavaa sellaisille, jotka eivät ole siihen tottuneet. Jos pienestä asti tottuu siihen, että se oma huone on turvallinen paikka, niin ei sitä osaa pelätä.

Ei pidä paikkaansa. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä:
"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

Tämä on yhden ihmisen käsitys perhepedistä ja uskon väitteen pitävän paikkaansa. Tämähän on selvästi puolustus sille, kun toiset väittävät, että perhepedissä nukkuva ei kykenisi myöhemmin nukkumaan yksin ja olisi läheisriippuvaisempi.

Kuitenkaan tässä pätkässä ainakaan ei sanota, että yksin omassa huoneessa nukkuva kärsisi yksinnukkumisesta. Itseasiassa siitä ei puhuta ainakaan tässä pätkässä lainkaan.

 

[tiltu]

Tämä on yhden ihmisen käsitys perhepedistä ja uskon väitteen pitävän paikkaansa. Tämähän on selvästi puolustus sille, kun toiset väittävät, että perhepedissä nukkuva ei kykenisi myöhemmin nukkumaan yksin ja olisi läheisriippuvaisempi.

Kuitenkaan tässä pätkässä ainakaan ei sanota, että yksin omassa huoneessa nukkuva kärsisi yksinnukkumisesta. Itseasiassa siitä ei puhuta ainakaan tässä pätkässä lainkaan.

Ihan selvästihän tuossa sanotaan että unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö, ja niiden arvellaan johtuvan juuri siitä että lapset laitetaan liian aikaisin nukkumaan yksin.

 

[larvae]

No on tuo nyt vähän tyhmää mieheltä. Se on kuitenkin saanut aika paljon pidempään nukkua ap:n kyljessä kiinni kuin vauva.

 

[vieras]

Tämä on yhden ihmisen käsitys perhepedistä ja uskon väitteen pitävän paikkaansa. Tämähän on selvästi puolustus sille, kun toiset väittävät, että perhepedissä nukkuva ei kykenisi myöhemmin nukkumaan yksin ja olisi läheisriippuvaisempi.

Kuitenkaan tässä pätkässä ainakaan ei sanota, että yksin omassa huoneessa nukkuva kärsisi yksinnukkumisesta. Itseasiassa siitä ei puhuta ainakaan tässä pätkässä lainkaan.

Ihan selvästihän tuossa sanotaan että unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö, ja niiden arvellaan johtuvan juuri siitä että lapset laitetaan liian aikaisin nukkumaan yksin.

Tunnen monta perhettä, jossa lapsi nukkunut omassa sängyssään aina, ja lapsi nukkunut yönsä hyvin aina ja ei pelkää pimeää. Jukka Mäkelä ei ole guru, kannattaa tutustua muidenkin psykiatrien ja psykologien kommentteihin.

 

[piina]

Tämä on yhden ihmisen käsitys perhepedistä ja uskon väitteen pitävän paikkaansa. Tämähän on selvästi puolustus sille, kun toiset väittävät, että perhepedissä nukkuva ei kykenisi myöhemmin nukkumaan yksin ja olisi läheisriippuvaisempi.

Kuitenkaan tässä pätkässä ainakaan ei sanota, että yksin omassa huoneessa nukkuva kärsisi yksinnukkumisesta. Itseasiassa siitä ei puhuta ainakaan tässä pätkässä lainkaan.

Ihan selvästihän tuossa sanotaan että unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö, ja niiden arvellaan johtuvan juuri siitä että lapset laitetaan liian aikaisin nukkumaan yksin.

Nyt vasta avasin liitteen ja tosiaan siinä niin lukeekin, mutta ei kopioimassasi pätkässä.

Ja edelleenkin kysyn, että oletko aina vierellä kun vauva nukkuu vai oletko joskus kenties toisessa huoneessa tekemässä kotihommia?

Ja omasta kokemuksesta: Meillä ei ole ollut unihäiriöitä niilläkään lapsilla, jotka ovat aina nukkuneet toisessa huoneessa. Aina olen vastannut heidän tarpeeseensa ja molemmat olemme nukahtaneet heti mahdollisen imetyksen jälkeen kun olemme omiin sänkyihimme päässeet. Eli mielestäni siinä mielessä oli jonkin verran yleistystä kirjoituksessa, vaikka mä en ollenkaan perhepetiä vastusta. Se vain ei sovi meidän perheelle.

 

[coatrack]

Jukka Mäkelä ei ole guru, kannattaa tutustua muidenkin psykiatrien ja psykologien kommentteihin.

Minä ottaisin kiitollisena lukuvinkkejä vastaan tästä aiheesta, siis ns. "vastakkaisia" mielipiteitä tuosta aiheesta, jos sulla tai jollain muulla on niitä tarjota!

 

[vieras]

Perhepeti on ihmisen perusmalli

Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.

Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.

Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.

"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat
Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80-85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.

Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

 

[vieras]

http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=95&Itemid=139


Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa. Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.

Äidin jatkuvan läheisyyden ja ympärivuorokautisen hoivan merkitys on alettu ymmärtää pikkuhiljaa myös lääketieteen piirissä. Synnytyssairaalat rakentavat kiireesti perhehuoneita, joissa myös isät voivat viettää vauvan elämän ensimmäiset päivät yhdessä perheensä kanssa. Synnyttäneiden osastoilla vauvat ovat äidin hoidossa alusta saakka. Edistyksellisimmät sairaalat suosittelevat, että vauva myös nukkuisi äidin vieressä ja pahoittelevat sairaalan sänkyjen kapeutta. Tällä tavoin pyritään turvaamaan myös imetyksen alkuun saattaminen ja onnistuminen.

Imetyksen mekanismit suosivat myös mahdollisimman luonnonmukaista, vauvan tarpeista lähtevää lähestymistapaa, jossa vauva on mahdollisimman paljon äidin lähellä, saa imeä niin usein kuin haluaa ja niin kauan kerrallaan kuin haluaa. Luonnollisena jatkumona tässä prosessissa on se, että vauva saa myös öisin imeä rajoituksetta. Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta. Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen. Imettäessä erittyy runsaasti prolaktiinia, joka on tärkein "hoivahormoni". Prolaktiinia erittyy myös nukkuessa sekä vain kosketellessa vauvaa. Prolaktiini rauhoittaa ja tasoittaa äidin mieltä, aktivoi hoivaamistoimintoja, lisää maidontuotantoa sekä edesauttaa symbioosin muodostumista äidin ja vauvan välillä. Yhdessä nukkuessa prolaktiinin eritys maksimoituu. Yöllä erittyy myös melatoniini-hormonia, joka puolestaan auttaa sekä vauvaa että äitiä pääsemään nopeasti takaisin uneen. Näin siis luonnollinen pyörä pyörii: Kun vauva alkaa antaa merkkejä heräämisestä tai jo vähän ennen sitä, äiti puolittain havahtuu, tarjoaa rintaa, vauva imee, prolaktiinia ja melatoniinia erittyy, molemmat nukahtavat saman tien uudelleen. Olen itse kokenut omakohtaisesti sen, kuinka aamulla lukuisten heräämisten jälkeen on täysin levännyt olo, eikä itse asiassa tarkkaan edes muista, kuinka usein tai harvoin on herännyt. Sama mekanismi toimii myös päiväunilla; yksin sänkyyn laitettuna vauva herää 50-60 minuutin kuluttua ja täytyy nukuttaa uudelleen. Jos myös äiti nukkuu päiväunet, vauva ehkä herää, varmistaa äidin läsnäolon, imee vähän ja molemmat jatkavat unia. Päiväunilla äiti myös kompensoi mahdollista öisistä heräämisistä aiheutuvaa väsymystä.

Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin. Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.

Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty. Yleensä kätkytkuoleman´ kokevat vauvat ovat 0-6 kuukauden ikäisiä, eniten niitä sattuu noin 3 kuukauden ikäisille. On kuitenkin löydetty joitakin ympäristöllisiä selittäviä tekijöitä: Vanhempien alhainen sosioekonominen status, äidin tupakointi, ennenaikainen syntymä ja hengitysvaikeudet syntymän jälkeen sekä se, jos sisarus on kätkytkuoleman uhri. Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä. Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.

Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Unen aikana happi-hiilidioksidi-tasapainosta huolehtivat pienet kemoreseptorit suurten verisuonten seinämissä. Jos veren happipitoisuus laskee tai hiilidioksidipitoisuus nousee liiaksi, lähettävät nämä reseptorit aivoille käskyn kiihdyttää hengitystä. Ensimmäisinä kuukausina nämä automaattiset hengityksensäätelyjärjestelmät ovat kehittymättömiä kaikilla vauvoilla. Vauvojen hengityksessä ei ole vielä säännöllistä kaavaa, vaan siinä esiintyy silloin tällöin jopa 10-15 sekunnin katkoksia, jonka jälkeen hengitys taas jatkuu. Näitä katkoksia kutsutaan apneaksi. Joskus katkokset ovat jopa 20 sekunnin mittaisia ja niiden aikana sydämen syke laskee noin 20 prosentilla. Silloin joko automaattinen säätelyjärjestelmä kytkeytyy päälle taikka vauva herää, ja hengitys jatkuu taas. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.

Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.

Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää. Jokaisesta risauksesta äiti on hetkessä vauvan sängyn vieressä, ja pahimmassa tapauksessa vauva säikähtää tätä hämärästä ilmestyvää pörrötukkaista aavetta ja herää itkemään. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.

Ensimmäinen ajatus perhepedistä puhuttaessa on usein: "Entä jos kierähdän vauvan päälle?" Äiti on kuitenkin luonnostaan niin tietoinen vauvansa läsnäolosta, ettei tätä tapahdu. Eikä vauvakaan ole tilanteessa täysin puolustuskyvytön, vaan todennäköisesti herää itkemään, jos joku yrittää hänen päälleen kierähtää. Vain silloin, jos äiti on alkoholin, huumeiden tai huumaavien lääkkeiden vaikutuksen alainen, yhdessä nukkumista tulisi välttää. Turvallisuusnäkökohtia ei muutenkaan kannata ohittaa ilman paneutumista asiaan. Vauva kannattaa sijoittaa äidin ja seinän tai laidan väliin, sillä isä ei ehkä ole yhtä tietoinen vauvasta kuin äiti eivätkä isään päde hormonien aiheuttamat unen muutokset

 

[vieras]

http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49

Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan "kateissa olevaksi vanhemmuudeksi", tai "varastetuksi vanhemmuudeksi". Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.

Yhdessä nukkuminen tahdistaa vauvaa

Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Vauvojen uni on ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana hyvin erilaista kuin aikuisten, esimerkiksi REM-unen osuus on suurempi kuin aikuisilla. Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.

Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.

Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.

Aikakäsitys kehittyy hitaasti. 5-vuotias osaa odottaa seuraavaan päivään, 10-vuotias pystyy odottamaan "seuraavaan synttäriin", ja vasta aikuisena ihminen pystyy suhteuttamaan pidempiä ajanjaksoja koko elämäänsä nähden.

Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.

Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa. Isä ja perheen muut sisarukset nukkuvat lähellä tai samassa vuoteessa. Äidit eivät pidä lukua yöimetyksistä, koska eivät häiriinny niistä.

Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.

Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.

 

[vieras]

http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204

Kuinka moni aikuinen haluaa nukkua yksin? Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?

Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Esimerkiksi maya-kulttuurissa vauvaa ei kasvateta itsenäisyyteen, koska ajatellaan, että vauvasta on vain huolehdittava, eikä häntä sen kummemmin tarvitse opettaa ennen kuin hän oppii kommunikoimaan. Länsimaissa uni koetaan yksityisenä rauhoittumisen tilana, mayoille ja japanilaisille yksinnukkuminen on koettelemus. Länsimaissa perheiden yhteisnukkumista pidetään outona ja jopa syntisenä, kun taas muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.

Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat. Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille:

"Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. McKenna on tarkkaillut vähintäänkin satoja äiti-lapsipareja unilaboratoriossaan ja on havainnut saman kaavan yhä uudelleen ja uudelleen.

McKennan mukaan vauvojen unta säätelee samassa huoneessa ja sängyssä nukkuvien hengitys, vauva tahdistuu äidin (yleensä vauvan vieressä nukkuja on äiti) hengityksestä ja liikkeistä. Tämä ilmiö saattaa olla yhteydessä kätkytkuolemiin, joskin niihin vaikuttavat todennäköisesti lukuisat muutkin tekijät. On kuitenkin viitteitä siitä, että joissain tapauksissa yksin nukkuva vauva saattaa vaipua liian syvään uneen, koska hänellä ei ole vierellään "tahdistajaa".

Loput:

 

[vieras]

HUS unikoulussa:

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen eli unilelun käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus.

Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta.

Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.

 

[Lasten psykiatriaan erikoistuva, ei vielä valmis k]

Perhe päättää, missä lapsi nukkuu, oli se oma sänky, perhepeti, vaunukoppa, pinnasänky jne. Ja sekin on perheen asia, koska lapsi muuttaa omaan huoneeseen nukkumaan. KUNHAN lapsi saa rakkautta, rajoja, huolenpitoa, ruokaa ja puhtaita vaatteita ja virikkeitä.

 

[vieras]

http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html

Jean Liedloffin kirja The Continuum Concept ilmestyi alunperin jo 1975 ja siitä on tullut "pehmeän lastenhoidon" klassikko. Kirjan näkökulma on evoluutiopsykologinen.

Liedloff asui ja eli heimon kylässä ja hänellä oli tilaisuus tarkkailla mm. heimon tapaa olla lasten kanssa. Yequana-lapset viettävät käytännöllisesti katsoen kuusi ensimmäistä kuukauttaan - siihen saakka kunnes alkavat ryömiä - sylissä, kannettuina. Heidät otetaan mukaan joka paikkaan, he ovat jatkuvasti mukana vanhempien tai isompien sisarusten tehdessä töitä, keskellä tapahtumia. Liedloff kertoo hätkähtäneensä sitä, miten erilaisia intiaanilapset olivat verrattuina hänen tuntemiinsa länsimaisiin lapsiin. Yequana-vauvat, jotka saivat kyllikseen syliä, läheisyyttä ja kantamista, olivat rauhallisia, fyysisesti rentoja ja luottavaisia. Isompina, liikkumaan opittuaan, lapset olivat itsenäisiä, eivät takertuneet äiteihin tai hoitajiinsa eivätkä kitisseet näiden perään, vaan liikkuivat rohkeina ja tutkivat ympäristöään, palatakseen aina välillä tarkistamaan, että "tukipiste" eli äiti tai muu hoivaaja oli paikalla. Lasten motoriset taidot kehittyivät huomattavasti nopeammin kuin länsimaisten, vaunuissa ja pinnasängyissä makuutettujen lasten.

Havaintojensa ja myöhempien tutkimustensa pohjalta Liedloff loi continuum-teorian: lyhykäisyydessään ajatuksen siitä, että ihmislajille on olemassa "jatkumo", luonnollinen elämäntapa, jota ihmislajiin syntyvä lapsi lajinkehityksen lakien mukaan odottaa. Meidän länsimaisessa lastenhoidossamme on vain menty oudosti metsään ja harhauduttu tästä: lapsi, joka odottaa saavansa ensimmäiset elinkuukautensa olla iho ihoa vasten, sylissä, kannettuna, lähellä ihmisen sydämensykettä, luonnollisessa liikkeessä, pannaankin yksin makaamaan ja pahimmassa tapauksessa jätetään huutamaan peitolla vuorattuun koppaan tai liikkumattomaan sänkyyn. Lapsen lajinmukaiset odotukset ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan: kohdun ulkopuolella todellisuus onkin aivan muuta kuin mitä lapsi geeneihinsä ohjelmoidun kehityslinjan mukaan odottaisi.

Liedloff siis kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa - mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa. Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa. !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Yleensä lapset jo melko pian, saatuaan läheisyyttä kyllikseen, haluavat omasta aloitteestaan siirtyä omaan sänkyyn. Liedloffin mukaan alusta asti "perhepedissä" nukkuneet lapset yleensä haluavat siirtyä omaan sänkyyn kahden vuoden paikkeilla.

 

[vieras]

Ruotsalainen lääkäri ja käyttäytymistutkija Tomas Ljungberg kirjoittaa vihkosensa alussa, että käsitys siitä, miten lapsia tulisi hoitaa, on vaihdellut eri aikakausina ja eri kulttuureissa paljon. Välillä on oltu sitä mieltä, että lapsi on jätettävä omiin oloihinsa, jotta hän kehittyisi itsenäiseksi. Välillä taas väitetään, että lapsi voi parhaiten, kun saa olla fyysisesti lähellä aikuista. Toisinaan on suositeltu imetystä neljän tunnin väliajoin, toisinaan taas lapsentahtista imetystä lapsen oman halun mukaan. Joskus lapsia on imetetty useita vuosia, joskus imetys lopetettu jo parin kuukauden jälkeen. Mistä voimme tietää, mikä on oikea tapa, jos vaistomme eivät sitä kerro?
Ljungberg etsii ja esittelee luonnollista, luonnonmukaista tapaa hoitaa lapsia. Hän tutkii ihmisen biologista alkuperää, ja perustelee biologian, humaanietologian ja evoluutiopsykologian avulla sitä, mikä tapa hoivata jälkeläisiä on ihmislajille luontainen.

Ljungbergin mukaan yhteiskuntamme on pahasti vinksahtanut ja vieraantunut. Monet pulmat lasten kanssa vältettäisiin, jos etsittäisiin luonnonmukaisempaa tapaa olla lasten kanssa. Vihkosensa lopuksi Ljungberg listaa näitä tapoja. Mitä nykyäiti tai -isä voi yrittää tehdä? Voi esimerkiksi, Ljungberg kirjoittaa, yrittää olla tunteva ja herkkäkuuloinen lapsensa viestien suhteen. Kiirettä olisi hyvä välttää ja antaa aikaa vanhemman ja lapsen tunnesuhteen muodostumiselle. Vanhemman pitäisi olla lapsen saatavilla - myös kantamista Ljungberg suosittelee, kun lapsi on pieni. Samoin hän suosittelee nukkumista yhdessä lapsen kanssa.

Viimeiseksi hän vielä kehottaa - erilaisten oppien ja teorioiden sijaan - vanhempia kuuntelemaan sisintään ja omia tunteitaan. "Kun seuraamme omia tunteitamme, seuraamme biologisia juuriamme ja annamme lapsillemme luonnollisemman ja alkuperäisemmän elämän alun", hän kirjoittaa. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apljungberg.html

 

[ananaskirsikka]

Ei muuten nukkuisi meidänkään sängyssä! Ei ainoatakaan yötä.

Hih meidän vauva nukkui 5-vuotiaaksi mun ja miehen välissä

 

[vieras]

HUS unikoulussa:

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen eli unilelun käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus.

Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta.

Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.

Vuosi takaperin oli artikkeli, jossa oli, että perhepeti lisää kätkytkuoleman riskiä(USA:lainen tutkimus) koska lämpö perhepedissä nousee liikaa. Tutkimustulokset vaihtelevat aina. Unen syvyys ja heräily jne. Riippuu lapsesta itsestään usein, temperamenttieroista. Itse nukkunut aina kuin tukki, ja nukuin omassa huoneessani ja en heräillyt ja en ole koskaan pelännyt pimeää.

 

[...]

Perhe päättää, missä lapsi nukkuu, oli se oma sänky, perhepeti, vaunukoppa, pinnasänky jne. Ja sekin on perheen asia, koska lapsi muuttaa omaan huoneeseen nukkumaan. KUNHAN lapsi saa rakkautta, rajoja, huolenpitoa, ruokaa ja puhtaita vaatteita ja virikkeitä.

...

 

[vieras]

http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html

Deborah Jackson, Three in a bed

Deborah Jacksonin ote on henkilökohtainen ja käytännönläheinen. Hän kirjaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan kolmen lapsen äitinä. Aiheena on elämä lapsen kanssa, kaikkineen, ei pelkkä perhepeti. Jackson kirjoittaakin, että häneltä kysyttiin ihmetellen: aiot siis täyttää kokonaisen kirjan lapsen kanssa nukkumisella? Kyllä, yli 300 sivua

hyväätarkoittavat neuvot

Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin).

Jacksonin mukaan moni synnytyksenjälkeinen masennus tai äidin kriisi vältettäisiin, jos jo synnytyssairaalassa tuettaisiin äidin ja lapsen luonnollista läheisyyttä ja annettaisiin lapsen nukkua yhdessä äidin kanssa. Kun äidin ja lapsen side on vahva, molemmilla on helpompaa. Mutta Jacksonin parjaamassa sairaalasynnytyskulttuurissa äidin ja lapsen siteelle ei anneta tilaa muodostua.

En tiedä, törmääkö meillä enää kätilöihin, jotka eivät kannustaisi äidin ja lapsen läheisyyttä, myös öisin. Joka tapauksessa Jackson siirtyy pohtimaan, mistä kaikki nuo "hyvää tarkoittavat neuvot" opettaa lapsi heti vastasyntyneenä olemaan yksikseen tulevat. Hän käy tavallisimpia ennakkoluuloja läpi luvussa, jonka nimi on "He yrittävät vain auttaa". Neuvojen takaa löytyy paitsi muinaisia käsityksiä hygieniasta ja lasten kasvattamisesta, koko valtaisa lastentarvikebisnes. Ja ne ovat ison rahan markkinat. Lastensänkyjen, sängynkeikuttimien, viihdyttävien musiikkilaitteiden, soivien pehmolelujen ja soittorasioiden... joiden myynti romahtaisi, jos lasten ei tarvitsisi nukkua yksin.

Jackson kehottaa siis unohtamaan ulkopuolelta tulevat neuvot. Hän kirjoittaa: "Vauvat tarvitsevat meidän rakkauttamme ja lämpöämme päivin ja öin. Kun vanhemmat saavat olla rauhassa, useimmat heistä pystyvät näitä lapsilleen antamaan. Mitkään hyväätarkoittavat neuvot eivät saisi tulla väliin."

läheisyys
Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta - pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut. Kun vauva hakeutuu nukkumaan sängyn laitaa vasten, se ei suinkaan ajaudu sinne vahingossa: se hakee kosketusta, tuntumaa kehostaan. Kosketuksen kautta vauva hakee kaikkinaista tunnetta olemassaolosta. Rakastetuksi tulemisen tunnetta: "Voidaan sanoa, että jos vauvan vartalo on ilon ja mielihyvän lähde äidin sylissä, sama vartalo tulee olemaan ilon ja mielihyvän lähde vauvalle itselleen myöhemmin elämässä."

Kaikki vanhemmat tietävät, miten sairas lapsi rauhoittuu heijaamisesta, hyssyttelystä, kantamisesta. Mutta kosketus on elintärkeää myös terveelle lapselle. Normaalit hoitotoimenpiteet ja pikasuukot eivät riitä täyttämään vauvan läheisyyden tarvetta - vauvan, joka vielä hetki sitten oli kokonaan kohdun ympäröimä. "Hellä kosketus on tärkeää kaikelle henkiselle hyvinvoinnille", Jackson siteeraa.

Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.


käytännön neuvoja
Jackson käy läpi tavallisimmat turvallisuuteen liittyvät ennakkoluulot, ja vakuuttaa lapsen vieressä nukkumisen olevan turvallista, kunhan äiti ei ole päihtynyt tai sairas, ja kunhan sänky on oikeanlainen (ei esimerkiksi liian pehmeä sohva). Itse asiassa kätkytkuolemia esiintyy vähemmän lapsilla, jotka nukkuvat äidin läheisyydessä kuin niillä, jotka nukkuvat omassa sängyssä eri huoneessa. Äidin lähellä lapsi myös pysyy lämpimämpänä kuin muualla nukkuessaan.

Vauvan vieressä nukkuminen myös helpottaa imetystä. Jackson pitää tärkeinä etenkin ensimmäisiä imetyksiä heti synnytyksen jälkeen: vauvan tulisi, jos mahdollista, päästä heti rinnalle. Se auttaa sekä maidonnousussa että äidin ja lapsen välisen siteen muodostumisessa (joka puolestaan myös tekee imettämisestä hyvän kokemuksen molemmille). Imetyksen onnistuminen on todennäköisempää, jos äiti ja vauva saavat nukkua yhdessä.

Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.

Kirjan loppupuolella Jackson listaa erilaisia käytännön kysymyksiä ja vastaa niihin. Hän käy läpi myös tavallisimpia "muttia": mutta jääkö se sitten loppuiäkseen siihen? Tottuuko se liian hyvälle? Tuleeko siitä tapa? Jackson kirjoittaa:
"Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä."

Käytännön neuvot tuntuvat hyviltä, samoin esimerkit Jacksonin omasta perheestä. Liedloffin kirjasta tämän erottaakin maanläheisyys ja kokemus: kolmen lapsen äitinä Jackson kyllä tietää mistä puhuu, eikä liiku - isosta tietomäärästä huolimatta - pelkästään teorian tasolla. Hän ei pelkää myöskään tarttua ongelmiin ja vastaväitteisiin.

Läpi kirjan kulkee punaisena lankana kehotus: äidit, luottakaa omiin vaistoihinne. Kun äidin ja lapsen side on vahva, äiti kyllä tietää, mikä tuntuu oikealta. Läheisyys luo siteen äidin ja vauvan välille.

 

[Kimalle84]

Mä ymmärrän sekä ap:n ukkoa että ap:tä itseään..

Jos meillä ukko haluais vauvan nukkuvan sängyssä meidän välissä joka yö, niin mä ajattelisin että mun rooli parisuhteessa on heikoilla, ja kuvittelisin että ukko ei halua nukkua mun vieressäni, ja käyttää vauvaa tekosyynä. Varmaankin ap:n perheessä se ukko tuntee näin itsensä jotenkin hyljätyksi...

Meillä vauva on nukkunut omassa sängyssään alusta asti, ja yösyöttöjä ei ole ollut kuin ainoastaan silloin jos vauva on ollut pipi. Silloin myös ollaan luonnollisesti otettu räkäinen ja kipuinen lapsi aikuisten sänkyyn, jotta saadaan paijattua takaisin uneen ja otettua vauva lähelle turvaan jos kipuilee..

 

[vielä hengissä]

Suomessa ei kuulemma (neuvolan tietojen mukaan) kukaan ole tukahduttanut lasta alleen ilman että on ollut alkoholin tms. vaikutuksen alaisena.

Ja senhän varmasti tunnustaakin jos niin on käynyt?

Just.. äiti oli tukehduttaa minut, kun nukuin vieressä..ikkunaan lentänyt lintu pelasti hengen. Ja ei varmasti ollut minkään muun kuin väsymyksen vaikutuksen alaisena..kun ei käytä mitään.