Mies jätti ja etsii jo uutta naista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jätetty
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sairasta.
Eräänlainen pakokeinohan tuo on ihmiselle. Jättäjä tai jätetty, niin normaali ihminen prosessoi hetken, kunnes hyppää uuteen suhteeseen. Ei tule onnistumaan.

Mistäs tiedät, miten kauan apn ex on prosessoinut asiaa? Mäkin prosessoin eroani jo pari vuotta ennen kuin jätin eksäni, ja voin kertoa että erovaiheessa musta ei tuntunut enää miltään. Olisin ollut täysin valmis jonkun uuden mukaan.
 
Sairasta.
Eräänlainen pakokeinohan tuo on ihmiselle. Jättäjä tai jätetty, niin normaali ihminen prosessoi hetken, kunnes hyppää uuteen suhteeseen. Ei tule onnistumaan.
Jättäjä on voinut prosessoida asiaa jo useita kuukausia, joten hän on täysin eri tilanteessa kuin jätetty. Kohteliasta olisi kuitenkin ollut odottaa siihen asti, kun ap on muuttanut pois. Kyse ei kuitenkaan ollut kuin yhdestä tai kahdesta päivästä.
 
[QUOTE="mies78";27906841]Tältä palstalta AINA löytyy sympatiaa ja kanssasiskoja syyttämään miestä. Yleensä se eron syy löytyy kuitenkin naisesta itsestään mutta tällä palstalla sitä ei IKINÄ myönnetä.

En tunne itse ap:n tapausta mutta jos kyseessä on pidempään jatkunut nalkutus, seksin laiminlyönti tai kohtuuttomat vaatimukset parisuhteessa niin en ihmettele yhtään että mies on helvetin lujaa vauhtia etsimässä parempaa naista.

Mutta eihän naisessa koskaan voi olla vikaa, eihän? :laugh:[/QUOTE]

joo entä jos se pitkään jatkunut nalkutus johtuukin siitä että mies on laiminlyönyt sen seksi osuuden? ja muutenkin oman osuutensa esim.kotitöistä(ja ei kerrostalossa ole mitään miesten töitä), voisko se mieskin katsoa peiliin ja miettiä miksi sillä vaimolla on niin pahaolla että nalkuttaa?

joskus se syy voikin löytyä peilistä :D

ja parempaa naista... hmmm no ihmisillä toki on erilaiset tarpeet,mutta äkkiä siitä paremmastakin naisesta saa nalkuttajan jos ei itse ole valmis tekemään yhtään mitään parisuhteensa eteen/toisen hyvinvoinnin eteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;27909285:
Jättäjä on voinut prosessoida asiaa jo useita kuukausia, joten hän on täysin eri tilanteessa kuin jätetty. Kohteliasta olisi kuitenkin ollut odottaa siihen asti, kun ap on muuttanut pois. Kyse ei kuitenkaan ollut kuin yhdestä tai kahdesta päivästä.

totta, mutta miksi se jättäjä alkaa prosessoimaan eroa ja ehkä samalla toivoo mielessään että jotkut asiat muuttuisi.. miksi samalla energialla ei voi avata suutaan ajoissa, niin että suhteella ja sillä toisella osapuolelle olisi edes mahdollisuus muuttaa niitä asioita jotka saa toisen ajattelemaan että olisiko parempi lähteä.

mutta kun tässä puhutaan miehestä niiin tuskin se mitään on prosessoinut,eihän ne ukot taida edes ajatella.. tai ei ainakaan kovin paljon
 
Mistäs tiedät, miten kauan apn ex on prosessoinut asiaa? Mäkin prosessoin eroani jo pari vuotta ennen kuin jätin eksäni, ja voin kertoa että erovaiheessa musta ei tuntunut enää miltään. Olisin ollut täysin valmis jonkun uuden mukaan.

niin sä prosessoit sitä yksin sun päässä,oliko reilua sun puolisollesi? toivottavasti joku tekee sulel samoin! eikö ois ollut fiksumpaa istua sen puolison kanssa alas ja kertoa tunteistaan, ois ehkä yks turha ero välttynyt
 
[QUOTE="heluna";27909318]niin sä prosessoit sitä yksin sun päässä,oliko reilua sun puolisollesi? toivottavasti joku tekee sulel samoin! eikö ois ollut fiksumpaa istua sen puolison kanssa alas ja kertoa tunteistaan, ois ehkä yks turha ero välttynyt[/QUOTE]

Haha. Siinä taas yksi selvännäkijä tietää mun suhteesta ja ex-puolisostani aivan kaiken ja tulee sitten neuvomaan mua :D
Mistäs tiedät vaikka oisinkin jutellut ja puhunut ja toivonut muutosta tilanteeseen jo pitkään? Mistäs tiedät vaikka oisin viimeiseen saakka yrittänyt kannatella suhdetta ja välttää eroa? Ehkä vaikka sen takia katselin tilannetta useamman vuoden, etten halunnut antaa helposti periksi?

Ja jos mä vajoaisin samalle tasolle sun kanssas, mä toivoisin että sä kokisit samanlaisen suhteen kuin mikä mulla oli kyseisen exän kanssa. Ois ihan oikein sulle.
 
mä tiedän sun tunteet,koska siitä kun oma mies jätti on parisen viikkoa, ja lähes jokainen hetki on vieläkin niinku joku kääntäis puukkoa kyljessä. mutta eka viikko oli silti pahin, silloin tuntui että jokainen hengenveto oli kuin tuhat neulan iskua, ahdisti ja itketti.

koita jaksaa hetki kerrallaan. minusta mies ei ansaitse rakkauttasi!
 
Haha. Siinä taas yksi selvännäkijä tietää mun suhteesta ja ex-puolisostani aivan kaiken ja tulee sitten neuvomaan mua :D
Mistäs tiedät vaikka oisinkin jutellut ja puhunut ja toivonut muutosta tilanteeseen jo pitkään? Mistäs tiedät vaikka oisin viimeiseen saakka yrittänyt kannatella suhdetta ja välttää eroa? Ehkä vaikka sen takia katselin tilannetta useamman vuoden, etten halunnut antaa helposti periksi?

Ja jos mä vajoaisin samalle tasolle sun kanssas, mä toivoisin että sä kokisit samanlaisen suhteen kuin mikä mulla oli kyseisen exän kanssa. Ois ihan oikein sulle.

no kerroppa siitä suhteesta, niin kuullaan sitten se minkä kamalan uhri sä oot ollut!

kattelit suhdetta useamman vuoden,mutta mitä teit asialle sinä aikana?
 
[QUOTE="heluna";27909353]no kerroppa siitä suhteesta, niin kuullaan sitten se minkä kamalan uhri sä oot ollut!

kattelit suhdetta useamman vuoden,mutta mitä teit asialle sinä aikana?[/QUOTE]

Kuule, enpä kerro. Ei liity tähän ketjuun eikä kuulu sulle mitenkään.

Sun vastauksista värittyy niin selkeästi se, että sä oot katkera kaikille maailman miehille ja kaikille jättäjille, joten sun kanssa on ihan turha yrittää aikaansaada asiallista keskustelua.

Sä projisoit omat tunteesi nyt esim. muhun, kun mä edustan sulle sun jättäjäeksää. Sä koet sympatiaa vain jätettyjen naisten osalta, kaikki muut on sulle sun eksän ilmentymiä. En ryhdy sun terapiakses. Käsittele vihasi jotenkin muuten.
 
no mun silmät aukesi sille että ihmiset rikkoo lapsiltakin perheitä oikeesti pikkujutuista, ja tottakai mua suututtaa sellaiset itsekkäät aikuiset, ja yleensä se jättäjä kun ei millään tavalla näe ite olleensa osallisena siihen millaista se yhteiselämä onkaan. ja sit viel usein tää jättäjä ei oo ees tehnyt mitääns en eteen että parisuhde voisi hyvin.

tottakai koen empatiaa vain jätettyjä kohtaan,sehän on selvä.

eli siis sun suhteessa taisi olla vaan sun puolelta kyllästymistä.
 
Yhteistyössä