Mies käyttäytyy törkeästi ja pääsee kuin koira veräjästä

[å]

Perheessämme on 2 lasta. Mies on hyvinä hetkinä ihana isä, jaksaa leikkiä ja lukea yms ja keskustella lasten kanssa. Huonoina hetkinä onkin sitten ihan eri ääripää, mies saattaa suuttuessaan reagoida niin voimakkaasti, että minä pelkään että tulemme vielä olemaan tekemisissä lastensuojelun kanssa.
Tilanne alkaa yleensä pikkuhiljaa pahentua, miehen pinna kiristyy päivä päivältä, kunnes lopulta räjähtää täysin kun joku lapsen kiukku tms katkaisee kamelin selän. Hän ei suoranaisesti lyö, mutta käyttää kyllä asemaansa ja fyysistä kokoaankin hyväkseen, saattaa esim ahdistaa lapsen nurkkaan tai lattialle ja karjua naaman edessä. Käyttää tosi törkeää kieltä, haukkuu ja nimittelee, huutaa todella kovaa, siis todella törkeää käytöstä.
Olen itse tästä asiasta itkenyt ja huutanut miehelle jo niin kauan. Hän tietää, että en hyväksy tätä ollenkaan, tämä loukkaa paitsi lapsia, niin myös minua erittäin paljon. Jälkikäteen mies pahoittelee, selittelee, pyytelee anteeksi. Katuu. Alkaa taas parempi jakso, mies on itse kärsivällisyys, jaksaa olla aikuinen.. kunnes alkaa taas se pinna kiristyä.

Minä en tiedä mitä tehdä. Tämä vaikuttaa jo suhteeseemme aika paljon, kunnioitus häntä kohtaan alkaa olla vähissä, seksuaalisesti en häntä enää halua. Avioeroa en kuitenkaan halua, lapsilla on ollut ihan tarpeeksi kestettävää muutenkin, se pistäisi pakan lopullisesti sekaisin. Haluaisin niin kovasti vain saada tämän ongelman ratkaistua, saada miehen lopettamaan tuo käytös, mutta en tiedä miten, kun keskusteluista ei tunnu olevan pysyvää apua. Olen alkanut tuntea jo sellaista raivoa ja inhoa, että tekisi mieleni kostaa. Haluaisin loukata häntä oikein pahasti, tuhota jotain mikä on hänelle tärkeää, satuttaa.

Osaisiko joku auttaa jotenkin? Mitä nyt?

 

["katja"]

Samanlaisessa tilanteessa elän, olemme terapiassa, mutta tuskinpa auttaa. Kuulen myös mieluusti onko jollakin jotain oivaltavaa sanottavaa.

 

["vieras"]

Meillä oli samanlaista. Mies ei lyönyt, mutta käytti henkistä väkivaltaa, karjui niin että naapureillekaan ei jäänyt epäselväksi mistä on kyse, retuutti kovakouraisesti ja antoi lasten ymmärtää että heidän syynsä.

Kolme vuotta katselin ja kärsin, itkin, uhkailin, kiristin, pyytelin, anelin, lahjoin.. vieressä, kun mies räjähteli lapsille.
Sukulaiset puhuivat järkeä miehelle mutta ("Joo, joo, tiedän, tiedän. Kyllä mä yritän, älä jaksa vaahdota.") mitään muutosta ei koskaan tapahtunut.

Sitten minulta katkesi kamelin selkä ja avauduin neuvolassa itkien. Neuvolantäti teki puolestani lastensuojeluilmoituksen ja mies huomasi että siitä käytöksestä voikin olla jotain seurausta. Pari kuukautta meni hyvin.

Sitten, mies jatkoi. Minä aloin pelätä että ollaan taas lähtöpisteessä, lapset alkoivat oireilla. Soitin itkien lastensuojeluun ja toinenkin lapsemme otettiin asiakkaaksi heille. Mies velvoitettiin menemään lääkärille, hän sai keskusteluapua ja lopulta lievän mielialalääkityksen.

Meillä menee nykyään erittäin hyvin. Mutta minä en voi käsittää miten minä - äiti - tein lapsilleni jotain niin hirveää että katsoin vierestä kolme vuotta miehen räjähtelyä ennen kuin toimin.

Eroakin suunnittelin useampaan otteeseen, mutta halusin pitää miehen joka rakasti lapsiaan ja oli yleensä varsin hyvä isä. Halusin muutoksen tilanteeseen, mutta en erota - uskoin että kyseessä oli vain valtava vastamäki.

Tsemppiä sinulle. Pyydä apua.

 

[...]

. Olen alkanut tuntea jo sellaista raivoa ja inhoa, että tekisi mieleni kostaa. Haluaisin loukata häntä oikein pahasti, tuhota jotain mikä on hänelle tärkeää, satuttaa.

Osaisiko joku auttaa jotenkin? Mitä nyt?

Ihan turhaa, tuollainen koston ilmapiiri mädättäisi kaiken paljon ihanteellisemissakin oloissa.

 

["Onneton"]

Hei..

Pikaiseen pakko kommentoida, vaikka en ikävä kyllä osaa neuvoa tai auttaa. Itselläni on saman tyyppinen tilanne, vaikkakin osin eri syistä, ja aivan yhtä hukassa olen.

Kuvasit hyvin noita tunteita. Kun ei tiedä, mikä lapsille ja itselle olisi se paras vaihtoehto useasta todella huonosta.. Ja kun tavallaan ei ole tahoa, jolle 'kannella' - ts. kukaan ei pysty puuttumaan tuohon käytökseen. Paitsi siis vaikka viranomaiset, mutta pelko on iso, että sitten vasta tulee rumaa jälkeä ja karvaassa liemessä ollaan. Ja tuntuu, ettei itse ole tarpeeksi vahva, jos moisiin vääntöihin joudutaan. Ja tuo hetkittäinen koston kaipuu.. Sen nolostellen tunnustan nostaneen päätään omassakin mielessäni. Kerran ohimennen survaisin miehen keskelle käytävää jättämien kenkien kantapäille - hetken tuntui hyvältä ajatus, että ne kannat sitten harharetkillä hiertäisivät.. Lapsellista ja noloa. Alkeellista. Eikä tuntunut tosiaankaan hyvältä tai järkevältä enää jälkeenpäin.. Kerroinpa kuitenkin, senkin uhalla, että joku heikon hetken tuomitsee. Mutta jotenkin tuntuu, että siihen hetkeen kilpistyi kaikki se voimattomuus..

Tiedän, että moni vastaa näihin keskusteluihin tyyliin, että toimi nyt hyvä ihminen, ajattele lapsiasi jne. Tai haukkumalla miehiä. Halusin vaan sanoa, että ymmärrän, miten solmussa asiat ovat ja ettei ratkaisu ole selkeä. Vain ulkoapäin on helppo neuvoa tekemään suuria päätöksiä.

Voimia ja rohkeutta..

 

["Huolestunut"]

Kirjoitat: Avioeroa en kuitenkaan halua, lapsilla on ollut ihan tarpeeksi kestettävää muutenkin, se pistäisi pakan lopullisesti sekaisin.
Mutta ajatteleppa että nyt lapsesi ei ainakaan kasva terveessä suhteessa , tasapainoisessa perheessä ja minkälaisia traumoja he saavat myöhempään elämäänsä? Ja vanhempien mallin.
Kuulostaa, että tuosta ei väkivaltakaan ole enää kaukana. Nythän tuo menee jo väkivaltakaavan mukaan. Ensin purkaus, hyvittely eli kuherruskuukausi ja sitten alkaa taas kerääntyyn pilviä taivaalle kunnes tulee räjähdys!
Jollei mies suostu terapiaa ja apun, niin ero vaihtoehdoksi. Laita kova kovaa vasten!
Ei ole hyvä että molemmat huudatte. Lapsilla ei ole ketään johon voisivat luottaa, koska sinäkään et saa puhallettua peliä poikki.
T: Tällaista töissä kohtaava työtekijä

 

["katja"]

Mies velvoitettiin menemään lääkärille, hän sai keskusteluapua ja lopulta lievän mielialalääkityksen.

Millaista keskusteluapua hän sai, tehtiinkö joku diagnoosi ja mitä mielialalääkettä syö? Onko juuri tuo lääke vaikuttanut vai miten asian näet?

 

[Sosionomi]

Olet ilmeisesti nyt jo yksin noiden ongelmiesi kanssa, joten miehesi kera juttelu ei auta. Ota terveyden- tai sosiaalihuollon ihmisiin yhteyttä. Se ei tee sinusta huonoa äitiä, että haet apua kodin ja perheen ongelmiin, vaan se, ettet tee asioille mitään. Näiltä keskustelupalstoilta et luultavasti saa mitään muuta kuin itsellesi henkistä tukea, lapsesi taas ovat senkin ajan yksin kun kahlaat neuvoja ja vastauksia läpi.

 

[å]

Kiitos kaikille vastauksista ja mielelläni luen lisääkin. Pelkäsin ensin etten saa yhtään vastausta, tai korkeintaan haukutaan luuseriäidiksi tms.. nämä vastaukset olivat tosi järkeviä.
Alan ottaa selvää, mihin tahoon ottaisin yhteyttä. Myönnettävä kuitenkin on, että ulkopuolista apua nyt tarvitaan. Toivon että tästä vielä noustaan.

 

[onkilima]

Meillä on ongelma toisin päin: mä kerään itseeni kiukkua ja lopulta räjähdän. Tosin mun "räjähdykset" on aika vaatimattomia eikä kohistu lapsiin vaan lähinnä mieheen. Eli varsinaista ongelmaa ei ole kuin mulla.

Syy miksi muhun kertyy kiukkua on se, että en osaa ajoissa purkaa pahaa oloa vaan pidän sen sisälläni ettei se häiritsisi muita. Ja lopputuloksena on, että pimahdan lattialle jätetyistä sukista.

Sun miehesi pitäisi oppia purkamaan pahaa oloa heti, kun se tulee eikä vasta, kun pursuaa yli äyräiden. Itsehoito-oppaat ovat hyviä, terapia parempi. Sä voit myös auttaa asiaa esim. pyytämällä miestä kertomaan mikä kiukuttaa jne. Tai hänelle voisi hankkia nyrkkeilysäkin, jota menee hakkaamaan tai juoksemaan ulos.

 

[Whatam]

Perheessämme on 2 lasta. Mies on hyvinä hetkinä ihana isä, jaksaa leikkiä ja lukea yms ja keskustella lasten kanssa. Huonoina hetkinä onkin sitten ihan eri ääripää, mies saattaa suuttuessaan reagoida niin voimakkaasti, että minä pelkään että tulemme vielä olemaan tekemisissä lastensuojelun kanssa.
Tilanne alkaa yleensä pikkuhiljaa pahentua, miehen pinna kiristyy päivä päivältä, kunnes lopulta räjähtää täysin kun joku lapsen kiukku tms katkaisee kamelin selän. Hän ei suoranaisesti lyö, mutta käyttää kyllä asemaansa ja fyysistä kokoaankin hyväkseen, saattaa esim ahdistaa lapsen nurkkaan tai lattialle ja karjua naaman edessä. Käyttää tosi törkeää kieltä, haukkuu ja nimittelee, huutaa todella kovaa, siis todella törkeää käytöstä.
Olen itse tästä asiasta itkenyt ja huutanut miehelle jo niin kauan. Hän tietää, että en hyväksy tätä ollenkaan, tämä loukkaa paitsi lapsia, niin myös minua erittäin paljon. Jälkikäteen mies pahoittelee, selittelee, pyytelee anteeksi. Katuu. Alkaa taas parempi jakso, mies on itse kärsivällisyys, jaksaa olla aikuinen.. kunnes alkaa taas se pinna kiristyä.

Minä en tiedä mitä tehdä. Tämä vaikuttaa jo suhteeseemme aika paljon, kunnioitus häntä kohtaan alkaa olla vähissä, seksuaalisesti en häntä enää halua. Avioeroa en kuitenkaan halua, lapsilla on ollut ihan tarpeeksi kestettävää muutenkin, se pistäisi pakan lopullisesti sekaisin. Haluaisin niin kovasti vain saada tämän ongelman ratkaistua, saada miehen lopettamaan tuo käytös, mutta en tiedä miten, kun keskusteluista ei tunnu olevan pysyvää apua. Olen alkanut tuntea jo sellaista raivoa ja inhoa, että tekisi mieleni kostaa. Haluaisin loukata häntä oikein pahasti, tuhota jotain mikä on hänelle tärkeää, satuttaa.

Osaisiko joku auttaa jotenkin? Mitä nyt?

Miehesi on varmaankin hyvin stressaantunut. En kyllä osaa neuvoa yhtään.

 

["Rouva"]

Hyvä, että olet päättänyt toimia. Henkinen väkivalta on mun mielestä yhtä vakava asia kuin fyysinenkin.

Mun hyvä ystävä on elänyt lapsuutensa henkisen väkivallan paineessa, hänen isänsä on ollut samantyyppinen alistaja kuin miehesi. Ystäväni käy nyt aikuisena terapiassa ja on nyt vasta katkaissut välinsä kokonaan isäänsä. Todella pahat arvet jätti tuo ja on vaikuttanut hänen elämäänsä joka ikinen päivä.

 

["kkk"]

yks kerta ajoi minut nurkkaan ja karju parin sentin päässä kasvoista. sen jälkeen olen pelänny isoja ääniä. nyt aikuisenakin.

 

[vieras #3]

[QUOTE="katja";22200680]
Millaista keskusteluapua hän sai, tehtiinkö joku diagnoosi ja mitä mielialalääkettä syö? Onko juuri tuo lääke vaikuttanut vai miten asian näet?[/QUOTE]

Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa pääsi juttelemaan.
Tehtiin diagnoosiksi "stressireaktio" ja parin viikon sairaslomalla piti taukoa hommistaan jotka ovat stressaavia.
Lisäksi pääsimme perheneuvolaan, jonne olin miestä suostutellut jo pitkään mutta ei ollut suostunut. Perheneuvolan tyypit ovat hyviä ja ymmärtäväisiä.

Olen ollut kaikinpuolin tyytyväinen lastensuojelun, perheneuvolan ja terveyskeskuksen henkilökuntaan. Me viivästelimme liian pitkään koska pelkäsimme että heidän tavoitteenaan on saada lapset huostaanotetuksi, mutta kaikki ovatkin vain halunneet oikeasti auttaa.

 

[*]

Osaisiko joku auttaa jotenkin? Mitä nyt?

Muuta lasten kanssa pois ja mies terapiaan. Jos terapia tuottaa tulosta, muutatte takaisin.