Mies kiristää seksiin, mitä tehdä??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Typerä akka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Typerä akka

Vieras
Ollaan oltu kauan naimisissa ja lapsia on 4. Sairastuin paniikkihäiriöön pari vuotta sitten ja eri lääkkeitä kokeiltuani, paras oli SSRI-lääke. Olen entiselläni, toimelias ja vauhdikas sekä vailla kohtauksia.
Ainoa huono puoli on haluttomuus.
Sovin miehen kanssa että kerran viikossa, sunnuntaisin "hoidetaan" homma, sillä käsitän että hänelläkin on tarpeensa. Näin meni hyvin jokunen kuukausi kun hän sanoi ettei se riitä.
Hän on yrittäjä eikä hänellä ole lainkaan lapsille aikaa, minä hoidan työt, lapset, harrastukset ja kodin. Se on ok, mutta pyysin että vastineeksi hän leikkisi viikonloppuisin isompien kanssa edes tuokion ja samoin pienemmille lukisi sadun parina iltana viikossa.
Vastineeksi.
Mutta hän ei ehtinyt ja koin ettei mun tarvitse pitää sopimusta.
Hän on 4 viikkoa mököttänyt, ei puhu mulle mitään- kohtelee kuin ilmaa.

Sanoin lauantaina että tiedän ainakin arvoni, eli sitä ei ole ilman pimpsaa.
Totesi että 21 päivää ilman.

En jaksa tätä mykkäkoulua, mutta oma sisu ei anna periksi että levittelisin hänelle kun hän pikkulapsenomasesti kiukuttelee.

Aika pattitilanteessa ollaan.
 
Jos aiot pelastaa avioliittonne, nii menkä ihmeessä juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Molemmat olette lapellisia. Ei elämän kuuluis olla tuollaista kaupankäyntiä. "jos luet lapsille sadun niin saat piparia" :o
 
Joo, on sitä kokeiltu. Mut koko seksistä on tullut itelle vaan niin helvetin vastenmielinen juttu. Miksei mulla olis itsemääräämisoikeutta kroppaani? Eikö eletä sentään ihan sivistyneessä maailmassa, jossa naisellakin on arvonsa-joku muu kuin pelkkä pillu?
Olen sanonut että ostaa tekopimpan, ja kattokoot pornoa niin paljon kuin jaksaa. Jättäis mut vaan rauhaan, mulla ihan tarpeeks muutakin tehtävää.
 
[QUOTE="Hanna";24816981]Totea sinäkin, että olet ollut 21 päivää yksinhuoltajana ja voimasi ovat lopussa.[/QUOTE]

No, olen ollut kyllä jo viimeiset 3 vuotta kun mies tekee aamu 7-ilta 8 töitä. Voimat on kyllä aika lopussa, nyt tämä on jo henkistä väsymystä.

Ehkä ero olisi paras.
 
Alkuperäinen kirjoittaja typerä akka;24817024:
Olen sanonut että ostaa tekopimpan, ja kattokoot pornoa niin paljon kuin jaksaa. Jättäis mut vaan rauhaan, mulla ihan tarpeeks muutakin tehtävää.
Kuulostaako tuokaan susta enää parisuhteelta?
 
Jos mies ei tyydytä sinun tarpeitasi (sängyssä tai jossakin muualla, kuten lastenhoidossa), niin ei sinulla ole mitään velvollisuutta tyydyttää hänen tarpeitaan.

Haloo oikeasti. Millainen mies nauttii seksistä, jos tietää että nainen on pakotettu siihen vastentahtoisesti? Täysin itsekäs paskiainen.
 
No ensinnäkin voin sanoa että minä olen kans yrittäjän vaimo. Mieheni tekee töitä kellon ympäri käytännössä. Mä hoidan perheen ja talouden pyörityksen.
No aika ajoin meidän on vaan istuttava yhdessä ja juteltava. Purettava solmuja muuten meillä olis takuulla tilanne ku teillä. Toisaalta on väärin miestä kohtaan että sinä panttaat ja toisekseen mieheltä väärin sunua kohtaa pakottaa siihen.
Kuullostaa siltä että te tarvitsetta ammatti apua ja aikaa vain toisille.
Me olemme olleet yhdessa kans pitkään ja meillä on monta yhteistä lastakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja typerä akka;24817024:
Joo, on sitä kokeiltu. Mut koko seksistä on tullut itelle vaan niin helvetin vastenmielinen juttu. Miksei mulla olis itsemääräämisoikeutta kroppaani? Eikö eletä sentään ihan sivistyneessä maailmassa, jossa naisellakin on arvonsa-joku muu kuin pelkkä pillu?
Olen sanonut että ostaa tekopimpan, ja kattokoot pornoa niin paljon kuin jaksaa. Jättäis mut vaan rauhaan, mulla ihan tarpeeks muutakin tehtävää.

Mulla meni halut totaalisesti lapsen syntymän, synnytyksestä toipumisen ja univelkojen vuoksi. Voi olla, että jotain masennustakin oli. Silloin me riideltiin samasta asiasta... Tosin mun mies osallistuu kotona paljonkin jne., mutta siis olisi halunnut seksiä vaikka mua ällötti, inhotti ja kuvotti koko touhu. Siinä oli paljolti tuotakin, että mulla oli niin älyttömästi liikaa sitä muuta hommaa, kotihommat kaatuivat kaikki mun niskaan päivän aikana jne., että en vaan kokenut enää repeäväni siihen seksin harrastamiseen.

Enkä tosiaan voi enkä halua antaa "säälistä" tai silloin kun ei siltä tunnu, se ei minusta ole kenenkään velvollisuus, vaikka miten parisuhteessa ollaankin. Sillä terveessä parisuhteessa on myös vastavuoroisuutta: siinä tyydytetään tarpeita puolin ja toisin. Mikäli sinun tarpeesi (apu kotitöissä ja lastenhoidossa jne.) jätetään jatkuvasti huomiotta ja laiminlyödään, miksi miehesi tarpeet olisivat tärkeämmät?

Valitettavasti en osaa sanoa mikä auttaa, mutta mykkäkoulu ei ainakaan. Meillä aikaa kului ja puhuttiin lukemattomia kertoja. Nykyisin seksiä on ehkä kerran kuussa, mutta se riittää kun se tyydyttää molempia ja olen sanonut, että se on tällä hetkellä se rytmi, johon mä pääsen mukaan. En ehdi enkä halua enempää, haluan vaan nukkua silloin kun voin. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että haluttomuuteenkin auttaa kummasti se, kun joku hoitaa reippaasti kotitöitä sun puolesta sekä huomioi sinut naisena: hieroo, kehuu, kommentoi kiittävästi panostasi yhteisen hyvän puolesta jne. Mitä haluttavaa on miehessä, joka vain valittaa?? Eipä paljoakaan.
 
Olen jotenkin ajatellut että miehellä ei riitä aikaa kotitöihin, että teen ne ilman muuta. Viikonloppuisin hänellä menee kaikki aika ulkotöissä, meillä kun on iso tontti ja aina jotain huollettavaa. Lasten mopoja tms. Ja mies ottaa kaljaa ja rentoutuu viikonloppuisin. Ei käy juur missään, mut ulkona juo ja tekee hommia. Siitäkin olen sanonut aika usein, ei tämä juur perhe-elämältä tunnu.

Ja todellakin, niin vähän ollaan yhdessä että hyvin sanottu tuo, mitä haluttavaa??
Todellakin. Ei halut syty siitä vain että sänkyyn kammetaan. Ei mulla ainakaan. Yleensä rankka päivä takana ja mies on siinä tunnin, pari iltasella kotona ennen nukkumaan menoa, ei siinä ehdi sanoa toiselle juuri mitään.

Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. Sain aikatavalla miettimisen aihetta.
 
Yhteistyössä