B
BadSad
Vieras
Pakko purkaa tuntojaan jonnekin, kun tuntuu ettei miehelle mikään riitä. 
Jäin lomautetuksi reilu kuukausi sitten, pääsin kuitenkin Kelan korotetulle pvärahalle kun aloitin jo työn aikana opiskelut ja satkan sitä nyt päätoimisesti.
Kelan rahojen ja päätöksen odottelun aikana laskupino on alkanut kasvaa, ja stressiä on puolin ja toisin. Mies on myös töissä, mutta maksaa yhä velkaansa hänen ex-asunnostaan, omasta yksiöstä jota on remontoinut viitsimisen puutteessa jo kaksi vuotta. Kulut siis vain juoksee.
Meillä on myös yhteinen asuntolaina, jonka maksaminen on viime vuoden aikana tuntunut lankeavan yksin minun harteilleni, niinkuin asuntomme sähkölaskut ja monet muut menotkin kun miehellä ei rahat omien lainojensa jälkeen riitä. Minulle tuntuu langenneen myös ruokaostokset ja luonnollisesti hankin vaatteet ym. tarvittavan kehdelle omalle lapselleni, mutta myös yhteiselle pojallemme.
Olen asiasta muutaman kerran suutuspäissäni avautunutkin, että eikös yhteiset menot kuuluisi jakaa puoliksi, vaan eipä tuo selittelyiltään ole viisastunut. Olen myös ostanut remonttitavaraa hänen yksiöönsä remontin jouduttamiseksi, mutta eipä niistäkään kiitoksia kuule.
Tämä kuukausi oli ensimmäinen kerta, kun pyysin miestä, maksaisiko hän asuntolainamme lyhennyksen (mikä ei ole suuren suuri, vajaa 550e/kk), kun itse en lomautukseni jälkeen ole saanut vielä rahaa. Tämä repi pelihousunsa totaalisesti, alkoi huutamaan, että "luuletko että mulla on varaa teitä alkaa elättää, menisit v***u töihin niin ei tarvi siivellä elää, olisit miettinyt onko varaa jäädä kelan rahoille!"
-Olin monttu auki että täh?! Itsestä on tuntunut koko viime vuoden, että elätän miestä, syötän sen ja maksan sen puolesta laskut, hiljaa olen vain yrittänyt hyväksyä tilanteen ja yrittänyt ymmärtää.
Ihan kuin itse olisin aiheuttanut lomauttamiseni ja sen etten palkkaa enää saa.
Opiskelut vaativat nyt keväästä 3 päivää viikosta, ja töiden hankkiminen siihen rinnalle on hankalaa, sillä harva työnantajaa pystyy joustamaan noin paljon työajassa. Kelan korotetun päivärahan sekä muiden tulojen jälkeen minulle jää kuukaudessa kuitenkin lähes 1700e/kk, joten mielestäni tilanne ei kuitenkaan ole hälyttävän huono, kunhan vain Kela saisi päätöksen tehtyä ja rahat alkaisi juosta.
Tuli todella kurja fiilis miehen kommentoinnista, raha sille on aina kelvannut mutta kun välillä pitäisi antaa takaisinpäin, niin seinä nousee pystyyn välittömästi. Opisekeluni ovat välttämättömät ja käyn sitä vain ja ainoastaan tulevaisuudessa aikomamme yrityksen perustamista varten.
Mitä tuolle oikein osaisi sanoa?! Nyt minun on lainattava rahaa joltain tutulta että saan lainanlyhennyksestä puolet maksettua, puolet se lupasi maksaa, ensi kerran vuoden aikana, eikä yhtään enempää.
Jäin lomautetuksi reilu kuukausi sitten, pääsin kuitenkin Kelan korotetulle pvärahalle kun aloitin jo työn aikana opiskelut ja satkan sitä nyt päätoimisesti.
Kelan rahojen ja päätöksen odottelun aikana laskupino on alkanut kasvaa, ja stressiä on puolin ja toisin. Mies on myös töissä, mutta maksaa yhä velkaansa hänen ex-asunnostaan, omasta yksiöstä jota on remontoinut viitsimisen puutteessa jo kaksi vuotta. Kulut siis vain juoksee.
Meillä on myös yhteinen asuntolaina, jonka maksaminen on viime vuoden aikana tuntunut lankeavan yksin minun harteilleni, niinkuin asuntomme sähkölaskut ja monet muut menotkin kun miehellä ei rahat omien lainojensa jälkeen riitä. Minulle tuntuu langenneen myös ruokaostokset ja luonnollisesti hankin vaatteet ym. tarvittavan kehdelle omalle lapselleni, mutta myös yhteiselle pojallemme.
Olen asiasta muutaman kerran suutuspäissäni avautunutkin, että eikös yhteiset menot kuuluisi jakaa puoliksi, vaan eipä tuo selittelyiltään ole viisastunut. Olen myös ostanut remonttitavaraa hänen yksiöönsä remontin jouduttamiseksi, mutta eipä niistäkään kiitoksia kuule.
Tämä kuukausi oli ensimmäinen kerta, kun pyysin miestä, maksaisiko hän asuntolainamme lyhennyksen (mikä ei ole suuren suuri, vajaa 550e/kk), kun itse en lomautukseni jälkeen ole saanut vielä rahaa. Tämä repi pelihousunsa totaalisesti, alkoi huutamaan, että "luuletko että mulla on varaa teitä alkaa elättää, menisit v***u töihin niin ei tarvi siivellä elää, olisit miettinyt onko varaa jäädä kelan rahoille!"
-Olin monttu auki että täh?! Itsestä on tuntunut koko viime vuoden, että elätän miestä, syötän sen ja maksan sen puolesta laskut, hiljaa olen vain yrittänyt hyväksyä tilanteen ja yrittänyt ymmärtää.
Ihan kuin itse olisin aiheuttanut lomauttamiseni ja sen etten palkkaa enää saa.
Opiskelut vaativat nyt keväästä 3 päivää viikosta, ja töiden hankkiminen siihen rinnalle on hankalaa, sillä harva työnantajaa pystyy joustamaan noin paljon työajassa. Kelan korotetun päivärahan sekä muiden tulojen jälkeen minulle jää kuukaudessa kuitenkin lähes 1700e/kk, joten mielestäni tilanne ei kuitenkaan ole hälyttävän huono, kunhan vain Kela saisi päätöksen tehtyä ja rahat alkaisi juosta.
Tuli todella kurja fiilis miehen kommentoinnista, raha sille on aina kelvannut mutta kun välillä pitäisi antaa takaisinpäin, niin seinä nousee pystyyn välittömästi. Opisekeluni ovat välttämättömät ja käyn sitä vain ja ainoastaan tulevaisuudessa aikomamme yrityksen perustamista varten.
Mitä tuolle oikein osaisi sanoa?! Nyt minun on lainattava rahaa joltain tutulta että saan lainanlyhennyksestä puolet maksettua, puolet se lupasi maksaa, ensi kerran vuoden aikana, eikä yhtään enempää.
