?
:(
Vieras
Niin näin tuumasi siis avomieheni.
Saako tuosta ottaa nokkiinsa? Minä nimittäin otin..
Toista lasta odotellaan kesällä syntyväksi, ja myönnän kyllä että ei nämä raskaudet ole mitään maailman helpoimpia parisuhteen kannalta. Kiukkuilen aika paljon, ja saatan tölvästä rumasti miehelle. Seksiäkään en halua, osittain sen takia että välillä supistelee niin paljon ja kipeästi vaikka mennään vasta puolivälissä. Minä koen että mies on välinpitämätön minua kohtaan.
Aina kun riitelemme niin vika on minussa, siis miehen mielestä. Hän ei käsitä sitä että saatan olla loukkaantunut kun hän ei huomioi minua, ja se kostautuu miehelle tuiskimisena.
Kaipaisin hellyyttä, tukea ja sitä että minulta edes kysyttäisiin kuinka voi tai miten jaksan. Mutta ei. Tälläkin viikolla olen valvonut joka yö uhmaikäisen esikoisen takia, ja mies ei ole kertaakaan kysynyt miten jaksan.
Mies harrastaa 3 kertaa viikossa töiden jälkeen ja tulee 1,5h myöhemmin kotiin niinä päivinä. Toivoisin että hän edes joskus kysyisi haluaisinko levätä, että jos hän jättäisi harrastuksen väliin. Huono omatunto painaa kun olen päivisin niin väsynyt että torkun sohvalla esikoiden leikkiessä, hän ei edes nuku päiväunia joten yhdessä ei voida nukkua.
Itse haluaisin 3-4 lasta, mutta nyt pelottaa ettei mies halua kun nämä kaksi. Suhteemme kun ei kuulemma kestä isoa perhettä. Mitä hittoa? Miten se sitten kestää pienempää perhettä?
Välillä tuntuu että haluaisin erota, mutta loppupeleissä en siltikään. Lastenkaan takia en halua erota, ja muutenkin meillä on hyvä olla silloin kun ei riidellä. Mutta toisaalta silloin ei tarvitsisi itkeä sitä kun toinen ei välitä...
Olen joskus miettinyt onko miehessäni narsistisia piirteitä... Minussa kun aina tuntuu olevan se vika... Eihän hänelle voi olla vihanen seuraavalla viikolla jos edellisellä viikolla on loukannut minua pyytämättä anteeksi... Nämä asiat olen vaan unohtanut, mutta joskus jos oikein nyppii niin ne muistuu mieleen ja silloin saatan tölvästä jotain ilkeää. Miehen mielestä syytän häntä silloin syyttä.
En tiedä mihin pyrin tällä kirjotuksellani... Ehkä yritän vain helpottaa omaa oloani... Olo on kieltämättä aika sekava ja surullinen. Haluaisin olla tärkeä hänelle.
Saako tuosta ottaa nokkiinsa? Minä nimittäin otin..
Toista lasta odotellaan kesällä syntyväksi, ja myönnän kyllä että ei nämä raskaudet ole mitään maailman helpoimpia parisuhteen kannalta. Kiukkuilen aika paljon, ja saatan tölvästä rumasti miehelle. Seksiäkään en halua, osittain sen takia että välillä supistelee niin paljon ja kipeästi vaikka mennään vasta puolivälissä. Minä koen että mies on välinpitämätön minua kohtaan.
Aina kun riitelemme niin vika on minussa, siis miehen mielestä. Hän ei käsitä sitä että saatan olla loukkaantunut kun hän ei huomioi minua, ja se kostautuu miehelle tuiskimisena.
Kaipaisin hellyyttä, tukea ja sitä että minulta edes kysyttäisiin kuinka voi tai miten jaksan. Mutta ei. Tälläkin viikolla olen valvonut joka yö uhmaikäisen esikoisen takia, ja mies ei ole kertaakaan kysynyt miten jaksan.
Mies harrastaa 3 kertaa viikossa töiden jälkeen ja tulee 1,5h myöhemmin kotiin niinä päivinä. Toivoisin että hän edes joskus kysyisi haluaisinko levätä, että jos hän jättäisi harrastuksen väliin. Huono omatunto painaa kun olen päivisin niin väsynyt että torkun sohvalla esikoiden leikkiessä, hän ei edes nuku päiväunia joten yhdessä ei voida nukkua.
Itse haluaisin 3-4 lasta, mutta nyt pelottaa ettei mies halua kun nämä kaksi. Suhteemme kun ei kuulemma kestä isoa perhettä. Mitä hittoa? Miten se sitten kestää pienempää perhettä?
Välillä tuntuu että haluaisin erota, mutta loppupeleissä en siltikään. Lastenkaan takia en halua erota, ja muutenkin meillä on hyvä olla silloin kun ei riidellä. Mutta toisaalta silloin ei tarvitsisi itkeä sitä kun toinen ei välitä...
Olen joskus miettinyt onko miehessäni narsistisia piirteitä... Minussa kun aina tuntuu olevan se vika... Eihän hänelle voi olla vihanen seuraavalla viikolla jos edellisellä viikolla on loukannut minua pyytämättä anteeksi... Nämä asiat olen vaan unohtanut, mutta joskus jos oikein nyppii niin ne muistuu mieleen ja silloin saatan tölvästä jotain ilkeää. Miehen mielestä syytän häntä silloin syyttä.
En tiedä mihin pyrin tällä kirjotuksellani... Ehkä yritän vain helpottaa omaa oloani...
Olo on kieltämättä aika sekava ja surullinen. Haluaisin olla tärkeä hänelle.
tajuan sen kyllä nyt. Silloin se tuntui kamalalta.