Mies nimittelee

[Rytkäätys]

lähtisin tollasesta suhteesta,en todellakaan sietäisi jos mies haukkuisi yms ja räjähtelisi koko ajan melkein

huh huh!miten oot noinkin kauan katellu sitä.

ei oo helppo lähteä,jos et oo teini

Paskapuhetta. Kyllä itseään pitää rakastaa sen verran ettei siedä tuollaista. Lapset ei todellakaan nauti sellaisessa perheessä jossa isi/äiti kehuu äitiä/isiä mulkuksi, huoraksi, apinaksi tai lehmäksi ihan noin vaan kotoisuuttaan. Luuleeko nämä naiset etteivät lapset ota mallia/ahdistu tilanteesta?
Tämä on just sitä naisten riippuvuutta kumppaniaan kohtaan josta minä ja Emilyn ollaan 100 kertaa sanottu ja meitä on pidetty sitten kylminä yms!

 

[sama täällä]

ymmärrän sua!

Et tiedä kuinka hyvältä tuo tuntui lukea

Olen usein ystävilleni vuodattanut kun suhteessa ongelmia, nyt en enää uskalla kun heidän asenteensa miestäni kohtaan on todella jyrkkä... Omaa syytäni tämä. Huh.

itse pidän kaikki sisällä ja sydän itkee...

 

[Rytkäätys]

Tuttua tosin molemminpuolista täällä.. ei ole kunnioituksen puuttesta vaan väsymyksestä johtuvaa hermostumista joka purkautuu ihan tyhmänä nimittelynä.. muuten menee hyvin mutta välillä keittää yli..

Ei mene jakeluun, miten voi mennä hyvin jos pelkän väsymyksen takia on tuollaista haukkumista?!
Voin kertoa että meillä on miehen kanssa tällä hetkellä vaikein vaihe meidän suhteessa tähän asti kun on kaikki stressi päällä yhtäaikaa raskauden, rahahuolien ja talonrakennuksen kanssa ja väsyneitä ollaan molemmat, mutta eipä ole silti tarvinnut haukkumaan alkaa. Tekosyy tuollainen vain päästä loukkaamaan toista. Miksi ette väsymyksen hetkellä mieluummin puhaltaisi yhteen hiileen?

 

[Rytkäätys]

Siksi olemme yhä yhdessä, että elämä rullaa muuten niin hyvin. Intohimoa ja rakkautta on yhä ja hän osoittaa kiintymystään kivoilla jutuilla aina vähänväliä. Tuo suklaata ja vie syömään. Lahjomme toisiamme muulloinkin kuin merkkipäivinä.

Olen ehdottanut parisuhdeterapiaa kun suhteessa tuli ongelmavuosi. Silloin mikään ei pelittänyt ja hän oli kuin jäinen seinä. Asuin hetken jopa ystäväni sohvalla kun tuntui niin pahalta olla kotona hänen kanssaan. Ei halunnut kuitenkaan mennä terapiaan, ei kuulemma ollut niin iso ongelma. Sovimme asian ja ehkä jonkinlaista parannustakin tapahtunut.

Vaan ei siinä äkkiräjähtelyssä.

Ihanko totta noilla kertomillasi jutuilla korvataan jatkuva räjähtely ja haukkuminen? Minä mieluummin ostan suklaani itse, käyn syömässä yksin tai ystävien kanssa ja ostan itselleni jotain extrakivaa kuin kuuntelen/pelkään kotonani.
Otapa itseäsi niskasta kiinni.

 

[Aasinhäntä]

lähtisin tollasesta suhteesta,en todellakaan sietäisi jos mies haukkuisi yms ja räjähtelisi koko ajan melkein

huh huh!miten oot noinkin kauan katellu sitä.

ei oo helppo lähteä,jos et oo teini

Paskapuhetta. Kyllä itseään pitää rakastaa sen verran ettei siedä tuollaista. Lapset ei todellakaan nauti sellaisessa perheessä jossa isi/äiti kehuu äitiä/isiä mulkuksi, huoraksi, apinaksi tai lehmäksi ihan noin vaan kotoisuuttaan. Luuleeko nämä naiset etteivät lapset ota mallia/ahdistu tilanteesta?
Tämä on just sitä naisten riippuvuutta kumppaniaan kohtaan josta minä ja Emilyn ollaan 100 kertaa sanottu ja meitä on pidetty sitten kylminä yms!

Olen miettinyt tuhansia kertoja suhteesta lähtemistä. Ja ongelmat ovatkin syynä siihen miksi meillä ei vielä ole lapsia. En ole suostunut koska en usko että mies nykyisessä tilassaan jaksaisi pieniä ipanapoja ilman että hermot menisi.

En kuitenkaan ole luovuttaja, ehkä se sitten tekee minusta riippuvaisen. Olen saanut miehen jo ymmärtämään kuinka nimittely sattuu ja hän on sitä vähentänytkin, yrittää hillitä itseään. Kuitenkin lipsahtelee.

Minusta olisi kiva kuulla miten muissa perheissä tällainen otetaan? Marssiiko nainen laukut kainalossa ovelle ja tervemenoo, vai mennäänkö yhdessä sinne parisuhdeterapeutille? Ja jos mennään, niin miten vastahakoista miestä sinne houkutellaan? HK sininen makkara auton perään ja kohti terapiaa?

 

[Rytkäätys]

ymmärrän sua!

Et tiedä kuinka hyvältä tuo tuntui lukea

Olen usein ystävilleni vuodattanut kun suhteessa ongelmia, nyt en enää uskalla kun heidän asenteensa miestäni kohtaan on todella jyrkkä... Omaa syytäni tämä. Huh.

itse pidän kaikki sisällä ja sydän itkee...

Miten te voitte olla noin munattomia?! On tosiaan ukkonne onnistuneet polkemaan teidän itsetuntonne!

 

[vieras]

Taidat olla hieman yksinkertainen..

 

[sunflower20]

Minusta pahinta on tuo, kun kerrot, että yrität olla niin ettei hän hermostu. Kotona pitää saada olla täysin oma itsensä, ilman itsesäätelyä. Minusta tämä ei ole pikkuasia, vaan oikeasti asia, mihin kannattaa yhdessä hakea ratkaisua. Mieluiten ammattilaisen kanssa.

Jaksamista!

Jos tuollaista jatkaa, niin siinä menettää oikeasti itsensä. Mä, vaikka se aiheuttaakin nimittelyä, niin en varo tekemisiäni, sanomisiani ym vaan elän niin kuin eläisin ilman nimittelyä. Mulla on sellainen moodi päällä - älä välitä, älä kuuntele. Se helpottaa elämää. Enää en jaksa vastata samalla mitalla takaisin, kun se ei hyödytä. Mutta en mä kyllä itseäni ja käyttäytymistäni muuta vaan sen takia ettei mies hermostuisi. Eihän meistä kukaan ole ajatuksenlukioita. Joskus jos sä ajattelet, olenpa hiljaa ettei mies hermostu, se voikin hermostua just sen takia kun et muka puhu mitään. Ja toisena päivänä erilailla...
Elä miten haluat elää ja sano mitä haluat sanoa, jos miehesi jatkaa tai nimitttely pahenee niin sitten voit miettiä että kunnioittaako hän sinua.
Mä olen menettänyt uskoni siihen että mun mies kunnioittaa tai arvostaa mua. Se kun haukkuu mut riitatilanteessa täysin ja kaiken kukkuraksi se heittää (kuin kakkavaipan päin näköä) todella pahasti niitä asioita jotka mä seesteisenä aikana olen luottamuksella kertonut, asioita joita joudun töissä kokemaan, kärsimään, stressitilanteet ym. kaikki asiat jotka sattuu mua, joiden puhumisella yritän saada itselle paremman olon. Niin ne asiat heitetään päin näköä loukkaavina ja vähättelevinä.
Se on nyt tehnyt sen, etten mä sille miehelle enää mitään puhu sillä miksi, en mä halua kärsiä kahta kertaa (tai useammin kun myös vanhat asiat heitetään aina takaisin).
Oon miettinyt terapeutille menoa, sillä eihän tätä kaikkea yksin jaksa kantaa.

Sitten ihmetellään että mä olen kireä kuin viulunkieli.. ehkä siksi kun kaikki asiat on päiv h*lvettiä aivan totaalisesti. En vaan jaksa jatkuvasti pitää kulissia yllä. Joskus oikeasti tekis mieli vaan lähteä lätkiin, ottaa vuokra-asunto ja unohtaa kaikki muut. Mut sit ei taas vaan pysty :'(

 

[bb]

Ennen kuin heivaat ketään (varmasti rakastat itseäsi ja miestäsi) niin mieti voiko niiden äkkiräjähtelyjen takana olla jotain muuta.. siis fyyysistä.. nukkuuko miehesi tarpeeksi? Onko terveys ihan mallillaan?
Joillakin on vaan se tapa purkaa oma uupumus ja paha olo toiseen varsinkin kun on saanut sen mallin kotoa.. ja tietää varmasti että se on väärin mutta kiukun hetkellä sellaista ei ajattele vaan yrittää loukata toista entistä enemmän.. itseltä paha olo pois..?
Kuten sanoit alussa, miehesi sanoo ettei tykkää jos olet viilipytty koska huomaa ettei itsellä ole kaikki kohdallaan ja sellaista ei voi myöntää muille.. juttele asioista miehesi kanssa kunnolla.

 

[Villivadelma]

Anteeksi, mutta mä en ymmärrä miten kestätte tuollaista! Lasten takia? Siinä teette kyllä ison virheen, lapset kärsivät kun joutuvat kuunteleeman huorittelua tms. Tuota vauhtia myös teidän omat lapset tulevat kohtelemaan puolisoaan noin. :|

 

[Aasinhäntä]

Ennen kuin heivaat ketään (varmasti rakastat itseäsi ja miestäsi) niin mieti voiko niiden äkkiräjähtelyjen takana olla jotain muuta.. siis fyyysistä.. nukkuuko miehesi tarpeeksi? Onko terveys ihan mallillaan?
Joillakin on vaan se tapa purkaa oma uupumus ja paha olo toiseen varsinkin kun on saanut sen mallin kotoa.. ja tietää varmasti että se on väärin mutta kiukun hetkellä sellaista ei ajattele vaan yrittää loukata toista entistä enemmän.. itseltä paha olo pois..?
Kuten sanoit alussa, miehesi sanoo ettei tykkää jos olet viilipytty koska huomaa ettei itsellä ole kaikki kohdallaan ja sellaista ei voi myöntää muille.. juttele asioista miehesi kanssa kunnolla.

Kiitos, ajattelin jo että olen ihan oikeasti MUNATON, YKSINKERTAINEN ja TYHMÄ kun jatkan miehen kanssa vaikka meillä onkin ongelmia.

Tiedän hänen työnsä olevan stressaavaa ja isänsä kuoli vielä hiljattain joka oli todella kova paikka.

Suunnitelma siis seuraava;
* hyvää ruokaa ja juomaa
* pöytä valmiiksi katettu
* ongelmat tiskiin ja yritetään sivistynyttä keskustelua

 

[Rytkäätys]

lähtisin tollasesta suhteesta,en todellakaan sietäisi jos mies haukkuisi yms ja räjähtelisi koko ajan melkein

huh huh!miten oot noinkin kauan katellu sitä.

ei oo helppo lähteä,jos et oo teini

Paskapuhetta. Kyllä itseään pitää rakastaa sen verran ettei siedä tuollaista. Lapset ei todellakaan nauti sellaisessa perheessä jossa isi/äiti kehuu äitiä/isiä mulkuksi, huoraksi, apinaksi tai lehmäksi ihan noin vaan kotoisuuttaan. Luuleeko nämä naiset etteivät lapset ota mallia/ahdistu tilanteesta?
Tämä on just sitä naisten riippuvuutta kumppaniaan kohtaan josta minä ja Emilyn ollaan 100 kertaa sanottu ja meitä on pidetty sitten kylminä yms!

Olen miettinyt tuhansia kertoja suhteesta lähtemistä. Ja ongelmat ovatkin syynä siihen miksi meillä ei vielä ole lapsia. En ole suostunut koska en usko että mies nykyisessä tilassaan jaksaisi pieniä ipanapoja ilman että hermot menisi.

En kuitenkaan ole luovuttaja, ehkä se sitten tekee minusta riippuvaisen. Olen saanut miehen jo ymmärtämään kuinka nimittely sattuu ja hän on sitä vähentänytkin, yrittää hillitä itseään. Kuitenkin lipsahtelee.

Minusta olisi kiva kuulla miten muissa perheissä tällainen otetaan? Marssiiko nainen laukut kainalossa ovelle ja tervemenoo, vai mennäänkö yhdessä sinne parisuhdeterapeutille? Ja jos mennään, niin miten vastahakoista miestä sinne houkutellaan? HK sininen makkara auton perään ja kohti terapiaa?

Sinuna nyt ihan rehellisesti miettisin että oletko enemmän onnettomana vai onnellisena tuossa suhteessa, näetkö itsesi vielä 60-vuotiaana tuon miehen kanssa istumassa yhteisen kodin olohuoneessa ja saat edelleen kuunnella tuollaista tekstiä, vielä pahemmin? Voisitko edes oikeasti kuvitella tuohon lapsia sijaiskärsijöiksi?
Usko minua, kokemuksella sanon, että sinun tilanteesi ja jopa hengittäminen helpottuu jos jätät tuollaisen miehen nyt kun vielä ei ole lapset siinä kärsimässä! Minäkin kuuntelin liian monta vuotta sitä itseni aliarvioimista, haukkumista ja julkista häpäisemistä, mutta sitten sisuunnuin ja lemppasin exän. Voin kertoa että ensimmäiset viikot oli itselläkin hankalaa vastustaa exän anteeksipyyntöjä ja vakuutteluja, mutta sitten kun siinä olin saanut vapaasti elää elämääni ja olla oma itseni sen parin viikon ajan, alkoi tosiaan tuntua että "Hitto että on hyvä fiilis" ja en oo tosiaan hetkeäkään katunut. Nyt on sitten sellainen mies, joka ei minua satuttaisi henkisesti eikä fyysisesti ja hänen kanssaan uskalsin jo vuoden yhdessäolon jälkeen ryhtyä vauvantekohommiin. Ja nyt sitä oikeasti hyvää miestä osaa arvostaa ja arvaa monestiko olen miettinyt että miten sitä niin pitkään jaksoi sellaista elämää mitä exän kanssa oli! Voimia sulle, tee viisas päätös!

 

[bb]

Tuttua tosin molemminpuolista täällä.. ei ole kunnioituksen puuttesta vaan väsymyksestä johtuvaa hermostumista joka purkautuu ihan tyhmänä nimittelynä.. muuten menee hyvin mutta välillä keittää yli..

Ei mene jakeluun, miten voi mennä hyvin jos pelkän väsymyksen takia on tuollaista haukkumista?!
Voin kertoa että meillä on miehen kanssa tällä hetkellä vaikein vaihe meidän suhteessa tähän asti kun on kaikki stressi päällä yhtäaikaa raskauden, rahahuolien ja talonrakennuksen kanssa ja väsyneitä ollaan molemmat, mutta eipä ole silti tarvinnut haukkumaan alkaa. Tekosyy tuollainen vain päästä loukkaamaan toista. Miksi ette väsymyksen hetkellä mieluummin puhaltaisi yhteen hiileen?

Riippuu väsymystilasta. Olemme molemmat tempperamenttisia ja välillä tulee yhteenottoja.. itse asiassa minä olen sen nimittelyn aloittanut kun sen mallin saanut kotoa ja siitä on vaikea päästä irti.. mies nimittelee joskus takaisin. Meillä oli myös sairaudesta johtuva uupumusta takana pahimpaan nimittelyaikaan.
Ja kyllä, nyt menee hyvin.. sen takia noita eroja tulee ja paljn kun ihmiset on niin lyhytjännitteisiä ja eroavat heti kun vastoinkäymistä tulee.

 

[sunflower20]

Ennen kuin heivaat ketään (varmasti rakastat itseäsi ja miestäsi) niin mieti voiko niiden äkkiräjähtelyjen takana olla jotain muuta.. siis fyyysistä.. nukkuuko miehesi tarpeeksi? Onko terveys ihan mallillaan?
Joillakin on vaan se tapa purkaa oma uupumus ja paha olo toiseen varsinkin kun on saanut sen mallin kotoa.. ja tietää varmasti että se on väärin mutta kiukun hetkellä sellaista ei ajattele vaan yrittää loukata toista entistä enemmän.. itseltä paha olo pois..?
Kuten sanoit alussa, miehesi sanoo ettei tykkää jos olet viilipytty koska huomaa ettei itsellä ole kaikki kohdallaan ja sellaista ei voi myöntää muille.. juttele asioista miehesi kanssa kunnolla.

Yleensähän se malli on kotoa opittu, joten tässä on myös mulle ajattelemisen aihetta kun on kaksi pientä lasta kotona, todistamassa riitelyt ja loukkaukset. Mutta toi, että juttele miehesi kanssa kunnolla ainakin meillä menee siten, että joojoo, ymmärretään ja pyydetään anteeksi, sanotaan että pyrkii vähentää sanomisiaan ja pitää kielenkannat soukalla mutta sitten kun räjähtää, unohtaa täysin kontrolloida sanomisiaan.

Pariterapeutti ehkä olis kova sana, johon pitäisi myös miehen suostua jos haluaa pitää suhteen kasassa. Jos ei halua korjata tilannetta terapeutin kanssa, niin mun mielestä kuvastaa sitä, ettei pidä sitä ongelmana, ei näe metsää puilta niin sanoakseni. Eli vähättelee omaa käytöstä, eikä koe että siinä olisi oikeasti muutettavaa.
Mutta jos sä saat suostuteltua miehesi terapeutille niin pidä huoli että kerran jälkeen ei äijä sano, että tää oli tässä, mitä turhaan sinne mennä. Vaan jatkakaa hetki, kerran kuussa vaikka ja kuuden kerran jälkeen pieni tauko jonka aikana näkee että onko terapeutilla käynnistä opittu mitään. Jos palaa samaan ruotuun, niin ei luovuta vaan ottaa pari käyntiä niin vois jotain saada aikaiseksi. (mä vaan juttelin joskus terapeutin kanssa joka ehdotti tällaista)

 

[Rytkäätys]

Tuttua tosin molemminpuolista täällä.. ei ole kunnioituksen puuttesta vaan väsymyksestä johtuvaa hermostumista joka purkautuu ihan tyhmänä nimittelynä.. muuten menee hyvin mutta välillä keittää yli..

Ei mene jakeluun, miten voi mennä hyvin jos pelkän väsymyksen takia on tuollaista haukkumista?!
Voin kertoa että meillä on miehen kanssa tällä hetkellä vaikein vaihe meidän suhteessa tähän asti kun on kaikki stressi päällä yhtäaikaa raskauden, rahahuolien ja talonrakennuksen kanssa ja väsyneitä ollaan molemmat, mutta eipä ole silti tarvinnut haukkumaan alkaa. Tekosyy tuollainen vain päästä loukkaamaan toista. Miksi ette väsymyksen hetkellä mieluummin puhaltaisi yhteen hiileen?

Riippuu väsymystilasta. Olemme molemmat tempperamenttisia ja välillä tulee yhteenottoja.. itse asiassa minä olen sen nimittelyn aloittanut kun sen mallin saanut kotoa ja siitä on vaikea päästä irti.. mies nimittelee joskus takaisin. Meillä oli myös sairaudesta johtuva uupumusta takana pahimpaan nimittelyaikaan.
Ja kyllä, nyt menee hyvin.. sen takia noita eroja tulee ja paljn kun ihmiset on niin lyhytjännitteisiä ja eroavat heti kun vastoinkäymistä tulee.

Väärin, ihmiset eivät eroa heti kun vastoinkäymisiä tulee. Mutta jotkut ihmiset jatkavat yhdessä toisiaan koko ajan kunnioittaen vaikka vastoinkäymisiä olisikin. Meitä vaivaa yhteisenajan puute, miehen unettomuus, minun raskausvaivat, talonrakennus ja muutosta aiheutuva stressi, rahat on tiukilla kuten arvata saattaa, eikä tosiaankaan olla eroamassa vaan nimenomaan vahvistutaan tässä yhdessä, eikä käännytä tällaisella hetkellä toisiamme vastaan kuten teillä käy tuon nimittelyn kanssa.

Ja sinä sanoit juuri tuossa hirveän hyvän ja tärkeän pointin; olet oppinut kumppanisi nälvimisen kotoasi. Siinpä mietinnän aihetta näille alistuneille naisille....

 

[Aasinhäntä]

Kiitos kaikille kannustuksesta ja kritiikistä (varsinkin sunflower20 tuosta viimosesta tekstistäsi ). Se tuli ihan oikeasti tarpeeseen. Ja en sulje silmiäni siltä kritiikiltä vaikka moni täällä ehkä niin luuleekin.

Aion tänään ottaa asian puheeksi ja asettaa miehelle vaihtoehdot:
puhutaan ja puhutaan, mennään yhdessä ja/tai erikseen terapioitumaan. Etsitään ratkaisua ennenkuin päädymme eroon.

Hän on hyvin tunteellinen ihminen. Ei häpeä näyttää tunteitaan. Mutta tuntuu että toisaalta ei myöskään ole ihan täysin perillä niistä omista tuntemuksistaan. Esim. ajoin hiljattain melkein kolarin, oli todella lähellä ja järkytyin itse siitä kaikkein eniten. Miehen reaktio: suuttumus. Suuttui koska huolestui että en pidä itsestäni tarpeeksi huolta. Ymmärrettävää(kö ) ?

 

[pk]

Niin, se on helppo sanoa jos ei itse joudu sen kohteeksi. Mulla kans mies joka nimittelee samoilla mitä ap:n mieskin. Monet kerrat olen päättänyt lähteä lätkiin, sillä ei se mitään elämää ole, jos täytyy varoa tekemisiään, sanomisiaan ym. Ja vielä kun mies väittää että jos mä olisin erilainen niin ei hän nimittelis, loukkais ym. Niin, ei ota vastuuta tekemisistään.

Mutta mulla on se joku juttu tuolla takaraivossa, että vanhemmat ovat yhdessä. Sen takia jotenkin jaksan, kun ajattelen, ettei lapset kärsis jos on kaksi vanhempaa saman katon alla. Mutta tietty, onko tämäkään oikein heille, että näkevät enemmän riitelyä kuin halimista ??

Mulle se lähteminen on sen vuoksikin vaikeaa että talo jossa asumme on mulle tosi tärkeä. joojoo, tiedän, ettei talolla oikeasti ole väliä... mutta henkisesti sillä on suuri merkitys kuitenkin. en mä ole sukutaloa valmis jättämään mun miehelle joka on siis toista sukua eikä talo sille merkitse niin paljon. Ja se kun ei halua lähteä mihinkään, sanoo että siellä on ovi, senkus menet mut mä en mene minnekään. Tilanne olis aivan toinen jos mä olisin taloudellisesti niin vahva että mä saisin ostettua sen ulos siitä, mutta nyt just meillä on heikkoa, ei yksin mulla vaan yhteisesti ettei ostaminen tule kysymykseen.

Kinkkinen tilanne joo. Yritän jaksaa ja olla ja toivon että aasinhäntäkin jaksaa. ehkä pariterapia auttais?

Pariterapia voisi auttaa, kokeilkaa.

 

[pk]

Nuo haukkuvat miehet ovat lapsia vielä.

 

[sama täällä]

ymmärrän sua!

Et tiedä kuinka hyvältä tuo tuntui lukea

Olen usein ystävilleni vuodattanut kun suhteessa ongelmia, nyt en enää uskalla kun heidän asenteensa miestäni kohtaan on todella jyrkkä... Omaa syytäni tämä. Huh.

itse pidän kaikki sisällä ja sydän itkee...

Miten te voitte olla noin munattomia?! On tosiaan ukkonne onnistuneet polkemaan teidän itsetuntonne!

juu...

 

[sunflower20]

Kiitos kaikille kannustuksesta ja kritiikistä (varsinkin sunflower20 tuosta viimosesta tekstistäsi ). Se tuli ihan oikeasti tarpeeseen. Ja en sulje silmiäni siltä kritiikiltä vaikka moni täällä ehkä niin luuleekin.

Aion tänään ottaa asian puheeksi ja asettaa miehelle vaihtoehdot:
puhutaan ja puhutaan, mennään yhdessä ja/tai erikseen terapioitumaan. Etsitään ratkaisua ennenkuin päädymme eroon.

Hän on hyvin tunteellinen ihminen. Ei häpeä näyttää tunteitaan. Mutta tuntuu että toisaalta ei myöskään ole ihan täysin perillä niistä omista tuntemuksistaan. Esim. ajoin hiljattain melkein kolarin, oli todella lähellä ja järkytyin itse siitä kaikkein eniten. Miehen reaktio: suuttumus. Suuttui koska huolestui että en pidä itsestäni tarpeeksi huolta. Ymmärrettävää(kö ) ?

Mä olen tullut kanssa siihen tulokseen, että nämä miehet eivät ole täysin perille tunteistaan, eivät osaa lokeroida niitä, lukea niitä, tuntea niitä. Ja myös se, että ei välttämättä osata itseään tuoda esille verbaalisesti, osata ratkoa ongelmia. Nimittely on hyvä keino saada jotain suusta, antaa niin kuin enemmän aikaa miettiä mitä tilanteessa pitäis nyt tehdä. Välillä tuntuu että se on välillä kuin kirosanat, täytesanoja vaan.
Mutta se, että ei osata kertoa omaa pahaa oloa tai väsymystä, ärtymystä, stressiä tms sanoin, kuvastaa mun mielestä hieman laiskasta ihmisestä. Tarkoitan nyt laiskalla henkisesti laiskaa. (ja varmaan vähän väärä sana, mutta parempaakaan en keksi) Eli ei ole koskaan joutunut käsittelemään itseään, tulkitsemaan tuntemuksia, tulkitsemaan kokemaansa väärää, ei ole koskaan joutunut tekemään itsetutkiskelua. Ja nyt parisuhteessa kun joutuukin käsittelemään aiheita, tuottaa se suunnatonta vaivaa ja näillä nimittelyillä pyritään pääsemään siitä eroon.
Niin, eihän se mitenkään nimittelyä tee hyväksyttävämmäksi, ei todellakaan, mutta mä olen tullut tähän tulokseen tässä suhteessa. Mies on laiska miettimään sen suurempia tunteita eikä halua nähdä vaivaa yhteisen tulevaisuuden eteen. pyrkii menemään eteenpäin mistä aita on matalin. Jättää naisen harteille kaiken, kuten aasinhäntä sinunkin tapauksessa, sinun pitäisi miettiä mitä sanot ja koska.

Olikohan tässä sepustuksessa mitään järkeä??

 

[endie]

en jaksanut lukee kuin avausviestin, mutta hohhoijaa.
tää on niin kymmeniä kertoja kuultu tarina : mieheni on inhottava eikä muutu ja se ahdistaa minua ja masentaa, mutta en halua erota kuitenkaan, mitä teen ?!

jaa-a. varmaan kirjottelet tällasia aloituksia seuraavatkin vuodet eri palstoille.

 

[V-ivian]

Siis mun mielestä tuo ei todellakaan ole mikään "pikkusyy", vaan ihan kamalaa! Toista pitää edes sen verran arvostaa ja kunnioittaa ettei puhu noin!

Nyt mun täytyy sanoa että kun tällaisia lukee, niin on vaan entistä onnellisempi ja kiitollisempi omasta miehestään, sillä mieheni ei ole ikinä, ei edes vihaisena/suuttuneena/loukkaantuneena, ole haukkunut mua sanallakaan, ei ikinä! Toki meilläkin joskus korotetaan ääntä ja riidellään, mutta ei ikinä mieheni hauku. Ja SE on musta normaalia, tavallista, niin sen kuuluukin olla! (itse olen joskus sortunut haukkumaan miestäni tyhmäksi tai idiootiksi, sekin on rumaa ja väärin )

Kamalan paha mieli tulee puolestasi. Ei kenenkään kuuluisi olla jatkuvasti varuillaan ja pelätä toisen reaktioita. Toivon todella että saat selvitettyä asiat, mutta en usko, että miehesi ikinä tulee muuttumaan tai lopettamaan tuota toimintaa.

 

[sunflower20]

en jaksanut lukee kuin avausviestin, mutta hohhoijaa.
tää on niin kymmeniä kertoja kuultu tarina : mieheni on inhottava eikä muutu ja se ahdistaa minua ja masentaa, mutta en halua erota kuitenkaan, mitä teen ?!

jaa-a. varmaan kirjottelet tällasia aloituksia seuraavatkin vuodet eri palstoille.

Joskus voisit lukea muutkin kuin avaustekstin. Tai jos et jaksa niin älä kommentoi, kiitos!

 

[endie]

en jaksanut lukee kuin avausviestin, mutta hohhoijaa.
tää on niin kymmeniä kertoja kuultu tarina : mieheni on inhottava eikä muutu ja se ahdistaa minua ja masentaa, mutta en halua erota kuitenkaan, mitä teen ?!

jaa-a. varmaan kirjottelet tällasia aloituksia seuraavatkin vuodet eri palstoille.

Joskus voisit lukea muutkin kuin avaustekstin. Tai jos et jaksa niin älä kommentoi, kiitos!

no nyt olen lukenut koko ketjun ja silti ajattelen noin.

*muoks* mutta myönnän, olin ehkä turhan töksäyttävä. anteeksi.

 

[entinen lehmä]

[
Olen miettinyt tuhansia kertoja suhteesta lähtemistä. Ja ongelmat ovatkin Minusta olisi kiva kuulla miten muissa perheissä tällainen otetaan? Marssiiko nainen laukut kainalossa ovelle ja tervemenoo, vai mennäänkö yhdessä sinne parisuhdeterapeutille?

Minä pakkasin laukut (omat ja lasten) kun mies ei ollut kotona ja kirjotin huulipunalla peiliin Heippa.
Aiemmin tonne oli joku jo kirjoittanut että kun se mitta tulee täyteen niin sillon tulee lähtö.