Toggle sidebar

Mies tekee mut hulluksi, tai ehkä olen oikeasti hullu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

minä

Vieras
5-v yhdessä, vuosi avioliittoa, esikoisen laskettu aika ensi kuussa. Aina ollut riitaa miehen alkoholinkäytöstä, nyt käynyt monta kertaa "vikoilla", kun lapsi tulee, eikä sitten enää ehdi. Tarkoitus olisi vähentää kuulemma.

Eilen ukko oli firman virkistysjuhlissa, tuli yöllä takaisin, en saanut kiinni puhelimella koko iltana. Aamulla pyyteli anteeksi, mutten jaksa enää kuunnella sen selityksiä. Anteeksipyynnöt ei tunnu missään, kun niitä kuulee koko ajan. Tänään odottelin miestä töistä kotia, mutta oli mennyt tasureille terassille, tuli juuri kotiin ja meni suoraan nukkumaan. Odotellessani huusin seinille. Tiputin ruokaa lattialle, enkä jaksanut siivota sitä. Sitten kaadoin vielä tahallani kokista perään. Mietin, että alan tuhota sen tavaroita. Tai lähden hotelliin yöksi. Tekisi mieli mennä lyömään. Tai tehdä jotain itselle, jos se herättäisi? Mutta olen lamaantunut. Olenko tulossa hulluksi?
 
Ehkä voisit ottaa pienen breikin moisesta. Ittelles et mene mitään tekemään. Tee selväksi, että hänellä ei tule olemaan osuutta sinun ja lapsen elämässä, jos ei ryhdistäydy.
 
Et ole tulossa hulluksi. Ota vaan nyt hotellihuone, mieluiten koko viikonlopuksi jostakin kylpylästä ja mene nauttimaan olostasi. Älä kerro miehelle mitään ja älä vastaa puhelimeen jos soittaa, kärsiköön nahoissaan ja miettiköön mitä menettää jos sama meno jatkuu.
 
Kai se pitää lähteä sinne hotelliin, ainakin yhdeksi yöksi olisi varaa. Toivottavasti ei mene soittelemaan vanhemmilleni tai ystävilleni ja huolestuttamaan heitä. Kaikki luulee, että meillä menee hyvin.
 
Toisaalta vappuna lähdin keskellä yötä kävelemään yksin, kun oli pää hajota taas ukkoa odotellessa. Ei tuntunut hetkauttavan ukkoa se, että raskaana oleva vaimo vaeltelee kaduilla. Palasin kotiin, kun tuntui, että päässä taas hieman selveni, mutta sainkin sitten paniikkikohtauksen ukon syliin. Se paijasi ja sanoi, että kaikki on hyvin. Ja sitten meni katsomaan telkkaria.
 
Johan tuossa ensi viestissä sanoin, että aina ollut asiasta riitaa. Välillä menee tosi hyvin ja välillä tulee näitä kausia. Olen ajatellut, että jokaisessa suhteessa on jokin juttu, josta tulee välillä riitaa, ja yrittänyt jaksaa. Ehkä itsekin reagoin liian herkästi asiaan. Mutta mietityttää, että onko tällainen tunteiden heittely kuitenkaan enää normaalia. En jaksa tätä vuoristoratameininkiä, sekoittaa pään.
 
No sinä valitsit tuollaisen miehen, tiesit juomatavat jo ennen naimisiin menoa, hyväksyit sen ja nyt odotat, että aikuinen ihminen muuttaa tapojaan kun sinua ärsyttää?
 
Niin, oma moka, kiitos vielä selvennyksestä. Jos ukko olisikin kokoajan tosi kaamea, niin olisi helppo lähteä. Kuitenkin suurimman osan ajasta on hyvä mies. Tarvitsisin keinoja selvitä näistä muutaman viikon/kuukauden välein tapahtuvista isommista "hylkäämisistä", ettei pää hajoaisi. Tuntuu, että joka kerta reagoin voimakkaammin ja voimakkaammin. Tai sitten raskaushormonit ovat sekoittaneet pään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Niin, oma moka, kiitos vielä selvennyksestä. Jos ukko olisikin kokoajan tosi kaamea, niin olisi helppo lähteä. Kuitenkin suurimman osan ajasta on hyvä mies. Tarvitsisin keinoja selvitä näistä muutaman viikon/kuukauden välein tapahtuvista isommista "hylkäämisistä", ettei pää hajoaisi. Tuntuu, että joka kerta reagoin voimakkaammin ja voimakkaammin. Tai sitten raskaushormonit ovat sekoittaneet pään?
Click to expand...

Niin, tottakai reagoit voimakkaammin. Jos sä hakkaat päätäs seinään, niin kyllä se jo kymmenennen kerran jälkeen aika kovasti sattuu.
Ja normaali ihmiseen lapsen tulokin vaikuttaa jonkin verran, oli sitten hormooneja tai ei.
 
Argh, mitä mun pitäis nyt sitten tehdä? Lyödä päätä seinään, kunnes oikeesti napsahtaa ja teen jotain sekopäistä? Lähteä sanomatta sanaakaan? Vai meenkö nyt herättämään ukon käymään saman hemmetin keskustelun kuudettasadatta kertaa, jos asia vaikka nyt menisi perille (ja hyvin aina kyllä esittääkin ymmärtävänsä mun näkökulman asiaan)? Luulisi, että aikuiset ihmiset osaisivat selvittää asiat puhumalla.

Ehkä kaikki onkin tosiaan vaan mun päässä ja pitäisi vaan päästä purkamaan asioita jollekin ulkopuoliselle (tänne kirjoittaminenkin auttaa jo paljon)? Kun en enää tiedä, mikä on normaalia. Osaako joku suoralta kädeltä sanoa, mistä saisi keskusteluapua? Meen vaan niin helposti lukkoon, kun on liikaa sanottavaa, etten tule sanoneeksi sanaakaan. Mutta ehkä auttaisi..
 
Ehkä sun kannattais hankkia ystäviä ja kodin ulkopuolista tekemistä itsellesikin, että ei tarvitse olla mustasukkainen miehen omasta elämästä? Ei parisuhde tarkoita, että kaikki muu pitäisi unohtaa ja istua vain ja ainoastaan kotona. Mene, elä ja tee, niin miehesikin tekee. Jaksatte sitten toisiannekin paremmin.

Jutteluapua saa varmaan neuvolasta, tai ainakin sieltä osataan neuvoa eteenpäin.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa