Mies väittää, että olen masentunut.............

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yksinäinen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

Yksinäinen äiti

Vieras
Olen 24/7 4kk vanhan vauvamme kanssa kotona. Jos minulla on menoa otan vauvan mukaan. Nukutan, syötän, vaihdan vaipat, leikin, hoidan, lohdutan....tämän lisäksi hoidan kaikki askareet kotona. Mies on kotona ainoastaan iltapäivällä 3-4 tuntia ja illalla tulee kun vauva jo nukkuu. Hän tekee periaatteessa kahta työtä, mutta iltatyö on ennemmin harrastetoimintaa ilman korvausta. Olen itse aivan loppu ja väsynyt. Mies väittää, että olen masentunut kun sanon etten jaksaisi aina hoitaa vauvaa, kokea aina yksin kiukut ja itkut. Hoidan kaikki yölliset heräämiset ja nukutukset, vanulenkit ja ulkoilut. Nyt olen niin lopussa, että itken jatkuvasti, pienimmästäkin asiasta. Mies on kehoittanut minua ottamaan yhteyttä lääkäriin ja kertovani masennuksesta. Omasta mielestäni en ole masentunut, olen vain hyvin väsynyt tähän yksinäisyyteen ja selviämiseen.

Onko mieheni siis oikeassa, olenko masentunut vai vain väsynyt??
 
Mulle tuo aika esikoisen kanssa oli elämäni onnellisinta aikaa,vaikka mies ei juurikaan pysynyt osallistumaan vauvanhoitoon,ensimmäisen puolen vuoden aikana pääsin pika pikaa yksin lähikauppaan.Eikö mies ole viikonloppunakaan kotona?
 
Olen yrittänyt kauniisti pyytää miestäni luopumaan iltaharrastuksestaan, mutta hän sanoo minun olevan julma kun pyydän valitsemaan kahden rakkaan asian väliltä. Olen todella yrittänyt sinnitellä, mutta nyt en kertakaikkiaan enää taida jaksaa....
 
Sano sille että sen miehen pitäisi muuttua- Ei sun! Jos kerta se halusi lapsen niin ottakoon myös vastuun ja luopukoon siitä toisesta työstä. Niin kunnon mies tekisi eikä uikuttaisi sulle ajan puutetta "kaksi työtä vie ajan".

Miehet kuuluu tulla vaunulenkeille mukaan. Niissä on ihana turista päivän ja vaikka viikon kuulumiset kahdestaan miehen kanssa. Siihen sun miehesi pitäisi pyrkiä. Sitten se kuuntelisi sua oikeasti ja auttaisi sua kotitöissäkin. Vauvanhoito kuuluu mun mielestä iltaisin "puoliksi" miehelle.
 
Sanoisin ensin, että sellaista se on. Elämä muuttuu radikaalisti kun kaikki on tehtävä vauvan ehdoilla. MUTTA, kyllä isänkin velvollisuus olisi osallistua vauvanhoitoon / perhe-elämään jollain tavalla. Eikö hän halua? En välttämättä sanoisi että olet masentunut, mutta tarvitsisit kyllä pientä hengähdystaukoa.

Eikö isä, mummo, joku ystävä voisi hoitaa vauvaa sen aikaa että kävisit vaikka kaupoilla tai harrastuksissa... Jos ei lähipiiristä ole apua niin ota ihmeessä yhteyttä neuvolaan, sieltäkin voivat auttaa. Ei ole vauvalle hyväksi jos äiti väsyy tyystin. Jaksuja!
 
Tuli vaan mieleen että mitäs miehesi sanoisi jos sinä hankkisit "iltaharrasteen" joka veisi 5 päivää viikossa joka ilta aikaa vaikka klo 18 - 21 ? Olisiko miehesi mielestä iltaharrasteesi vähemmän arvoinen kuin hänen kakkostyönsä? Ottaisiko eron susta vai töistä siinä vaiheessa?
 
Ota kuule ja mene sinne lääkäriin ja ota se mies mukaan, kerrot lääkärille tuntemuksesi ja miksi ootte siellä(kun mies haluaa) ja kerro että sä oot väsyny miehes itsekkyyteen, jos vaikka tohtori pitäis sun ukolle puhuttelun.TAI ainakin sanot sille ukolle että lähdet sitten mukaan.
 
Meinaako sun mies, että sun pitäis päästä yli väsymyksestä tai masennuksesta ensisijaisesti lääkärin ja lääkkeitten avulla? Ihan ekaksi pitää hoitaa kotona voimavara-asiat kuntoon. Sitä se lääkärikin tulee todennäköisesti neuvomaan. Mitä se mies meinaa, jos lääkärin eka ohje on, että miehen pitää olla enemmän kotona auttamassa sinua ja viettämässä aikaa lapsensa kanssa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ota kuule ja mene sinne lääkäriin ja ota se mies mukaan, kerrot lääkärille tuntemuksesi ja miksi ootte siellä(kun mies haluaa) ja kerro että sä oot väsyny miehes itsekkyyteen, jos vaikka tohtori pitäis sun ukolle puhuttelun.TAI ainakin sanot sille ukolle että lähdet sitten mukaan.

samaa mieltä
 
Alkuperäinen kirjoittaja kele:
Meinaako sun mies, että sun pitäis päästä yli väsymyksestä tai masennuksesta ensisijaisesti lääkärin ja lääkkeitten avulla? Ihan ekaksi pitää hoitaa kotona voimavara-asiat kuntoon. Sitä se lääkärikin tulee todennäköisesti neuvomaan. Mitä se mies meinaa, jos lääkärin eka ohje on, että miehen pitää olla enemmän kotona auttamassa sinua ja viettämässä aikaa lapsensa kanssa?

Niin kuin se tulee ilman muuta olemaan. Sen lisäksi lääkäri luultavasti sanoo, että SUN pitää saada omaa aikaa. Mene vaan sinne lääkäriin, mies mukaan!
 
Ja lisäyksenä vielä, että ellet vielä ole masentunut, niin tota menoa olet kyllä hyvinkin pian. Usko mua kun sanon, että on helpompi tarttua tilanteeseen nyt, kun pääset vielä sängyn pohjalta ylös. Syvältä masennuksen suosta nouseminen on todella raskas tie.
 
Neuvolaan mars ja ehdottomasti mies mukaan. Kysytte yhdessä terkkarilta, pitääkö sun mennä lääkäriin ja jos pitää , niin sinne kans sit mies mukaan.
Luulenpa tosiaan et lääkäri ei kyl mitää lääkkeitä käske ottaa ,vaan ohjeistaa miestäsi käyttäymään, niin kuin kunnon isän tulee.

Näytäppä muuten miehellesi tämä viestiketju. Saattaapi pistää miettimään käytöstään.
 
Vieläkin jatkan... Kyllä minusta se, että kerrot itkeskeleväsi pienimmästäkin syystä ja olevasi lopussa, ovat selkeästi masennukseen viittaavia oireita. Se raja, missä "normaali" väsymys kääntyy masennuksen puolelle on kovin hiuksen hieno. Se, että et saa kunnolla levättyä edes öisin, pahentaa tilannetta. Oikeasti, sinun on nyt hurjan tärkeää saada apua ja tukea.
 

Yhteistyössä