Mies yksin viihteellä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Mies käy ehkä kerran kuussa tai parissa yksin ulkona baarissa/yökerhossa (ei siis kavereidensa kanssa - vaan ihan yksin). Ollaan oltu yhdessä nyt 5v ja meillä on 1v lapsi. Itse käyn ehkä neljä kertaa vuodessa baarissa ja silloinkin omien kavereideni kanssa, tosin lapsen synnyttyä en ole koskaan ollut lapsen luota poissa yli puolen yön (sinänsä minusta se olisi ok, mutta itseäni ei ole huvittanut pyöriä kaupungilla kun perhe odottaa kotona).

Mies kävi jo seurusteluaikanamme baareissa yksin (olemme myös baarissa tavanneet toisemme), mutta kaksisteen minun kanssani hän ei ole halunnut lähteä viettämään baari-iltaa. Jo tuolloin asia vaivasi minua, mutta kävinhän itsekin ystävieni kanssa tuulettumassa, joten en tehnyt asiasta sen suurempaa ongelmaa. Miehellä ei ole kovinkaan montaa kaveria, joiden kanssa iltaa viettäisi, joten siinä yksi selitys. Hän myös viihtyy hyvin yksin, joten siinäkin mielessä ymmärrän.

Jossain määrin olen kuitenkin pettynyt tilanteeseen, koska hölmönä kuvittelin, että mies lopettaisi moisen kun asetumme aloillemme ja perustamme perheen. Jossain määrin toiveeni on toteutunutkin, sillä baari-iltoja vietetään kohtuullisen harvoin. Koska itse käyn baarissa vain tapaamassa ystäviäni, on minun vaikea ymmärtää miksi joku käy siellä yksin (muuten kuin hakemassa seuraa). Olen pyytänyt miestä selittämään käytöstään, mutta hyvän musiikin ja tunnelman lisäksi en ole muuta selitystä saanut. Itseäni harmittaa, että mies viihtyy paremmin yksin vieraiden ihmisten keskellä juoden, kuin perheensä kanssa kotona. Lisäksi olen harmissani siitä, että mies juo mielestäni ulkona käydessään aika paljon ja viihtyy usein pikkutunneille saakka.

Tällä hetkellä olen ehkä turhankin takertuva, koska olen kotona lapsen kanssa ja miehen seura on minulle todella tärkeää. Mies on päivisin töissä ja parina iltana viikossa käy harrastuksissaan (eli omaa aikaa löytyy hänellä muutenkin).

Tämä on meillä ikuisuusaihe, josta väon useaan otteeseen riidelty ilman minkäänlaista lopputulosta. Välillä kun pahoitan mieleni, mies jääkin kotiin, vaikka olisi halunnut lähteä (tästä jää sitten molemmille paha mieli). Haluaisin ymmärtää mistä kyse. En usko, että miehen baarikäynnit vaivaisivat minua lainkaan näin paljon, jos hän lähtisi sinne tapaamaan ystäviään sen sijaan että lähtisi yksin. Luotan mieheeni ja haluaisin ymmärtää mistä asiassa on kysymys.

Onko mulla aihetta olla närkästynyt vai takerrunko vain liikaa mieheeni? Olisiko vastaava tilanne ok omalla kohdallanne?
 
No kyllä minusta ainakin kuulostaa kummalliselta, mutta en tunne miestäsi ja en elä teidän suhdetta. Mutta siinä vaiheessa jos omalla toiminnallaan saa toiselle todella pahan olon, on asioiden muututtava. Tuleeko kuitenkin kotiin kun baarit on menneet kiinni?
 
Teeppä hei niin, että kun seuraavan kerran lähdet itse kavereittesi kanssa, sano hänelle että lähdet yksin. Kyllä hänen reaktionsa siihen kertoo, onko hänen toiminnassaan jotain mistä pitäisi ollaa huolissaan.
 
Mieheni teki aikoinaan samaa ja seuraahan se sieltä haki. Ja mistä tiedän....siitä että joskus menin samaan paikkaan missä tiesin hänen olevan niin kerrankin tuli pokkana baaritiskille jonkun muijan kanssa :O tosin muija häippäs kun kävin kertomassa että istuu ukkoni kanssa
Joten oleppa tarkkana
 
Minun mies käy toisinaan myös baarissa yksin..mutta tämä johtuu pitkälti siitä että ei ole kavereita sillä paikkakunnalla missä asumme. lähtisi mieluusti kyllä minun kanssani mutta minä lopetin baarissa käynnit ja alkoholin käytön kokonaan lapsen myötä
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihme:
outoa hommaa, ei ole normaalia kulkea yksin kun on parisuhteessa

Peesi! Vaikuttaa kyllä tosiaan oudolta. Minä kyllä suuttuisin omalla miehelle jos tuolleen käyttäytyis...ymmärrän sen jos menee omien kavereiden kanssa baariin. Mutta kyllä se vaikuttaisi siltä että hakee jotain muuta seuraa jos yksinään haluaa mennä. Puhu suoraan miehelles, että sua epäilyttää ja harmittaa todella tuo käytös.
 
No näkeeks se siellä just jotain puolituttuja tms. kenen kans jutella? Entäs jos onkin nauttimassa musiikista ja tunnelmasta kuten sanoo, tiedän joitan naisia jotka käy yksin, tanssimassa, niin miksei miehetkin musiikkia kuuntelemassa (jos ei siis ole tapana tanssia). Tuosta mä lähinnä oisin ollut loukkaantunut, että ei mun kans haluis lähtee baariin. Miksi ei sun kans ole lähtenyt baari-iltaa viettämään, kertoiko syytä?
 
no vaikea sanoa onko outoa jos joku käy yksin baarissa. Joku ei vois kuvitellakkaan menevänsä ja joku voi käydä just juomassa olutta ja musiikkia kuuntelemassa. ei siinä aina ole takana seuranhakua niinkuin monet ehkä kuvittelee.

mun mies on käyny yksin baarissa ja kavereita on nähny tai soittanu kavereille et onko liikentees. en pidä sitä kummallisena.

meillä kans mies kävi alkuaikoina paljon ja se kävi sylettämään. se johtuikin juuri aika paljon siitä että olin yksinäinen. Uudella paikkakunnalla en ollut ehtiny juuri saada kavereita.

En koskaan kieltänyt enkä ole kieltänyt tähän mennessäkään miestä menemästä.

nyt on toki rauhottunut ja käy ehkä joka toinen kuukausi jos sitäkään. mut toki menen minäki omat menoni joten aika tasapuolista on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ni:
No näkeeks se siellä just jotain puolituttuja tms. kenen kans jutella? Entäs jos onkin nauttimassa musiikista ja tunnelmasta kuten sanoo, tiedän joitan naisia jotka käy yksin, tanssimassa, niin miksei miehetkin musiikkia kuuntelemassa (jos ei siis ole tapana tanssia). Tuosta mä lähinnä oisin ollut loukkaantunut, että ei mun kans haluis lähtee baariin. Miksi ei sun kans ole lähtenyt baari-iltaa viettämään, kertoiko syytä?
Ei tapaa puolituttuja, mutta juttelee kuulemma silloin tällöin ihan tuntemattomien kanssa. Ymmärtääkseni tosiaan tunnelman ja tanssimisen takia käykin, luotan kyllä ettei mies ole naisseuraa hakemassa. Muistaakseni sanoi vain viihtyvänsä paremmin yksin.

Mies lähtee muuten lähtee kyllä silloin mukaani illanviettoon jos meitä on isompi porukka (eli esim. mun kavereita mukana), mutta kaksin ei halua mennä.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Tuo kuulostaa oudolta, ettei halua sun kanssa käydä. :/
 
en kyllä näe siinä mitään outoa. tiedän muita samanlaisa. käy yökerhossa, kuutelee musaa ja juo muutamat. jos on monta vuotta käyny samassa paikassa niin kyllä siellä on tuttuja varmasti, esim. poke tai baarimikko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ni:
No näkeeks se siellä just jotain puolituttuja tms. kenen kans jutella? Entäs jos onkin nauttimassa musiikista ja tunnelmasta kuten sanoo, tiedän joitan naisia jotka käy yksin, tanssimassa, niin miksei miehetkin musiikkia kuuntelemassa (jos ei siis ole tapana tanssia). Tuosta mä lähinnä oisin ollut loukkaantunut, että ei mun kans haluis lähtee baariin. Miksi ei sun kans ole lähtenyt baari-iltaa viettämään, kertoiko syytä?
Ei tapaa puolituttuja, mutta juttelee kuulemma silloin tällöin ihan tuntemattomien kanssa. Ymmärtääkseni tosiaan tunnelman ja tanssimisen takia käykin, luotan kyllä ettei mies ole naisseuraa hakemassa. Muistaakseni sanoi vain viihtyvänsä paremmin yksin.

Mies lähtee muuten lähtee kyllä silloin mukaani illanviettoon jos meitä on isompi porukka (eli esim. mun kavereita mukana), mutta kaksin ei halua mennä.

Tuo kuulostaa oudolta, ettei halua sun kanssa käydä. :/

En minäkään lähtisi mieheni kanssa kahdestaan. Se olisi todella tylsää!
 
Alkuperäinen kirjoittaja wieras:

Täh? Miks? Etkö viihdy miehesi kanssa kaksin?
 
No kiva :( Kyllä mä vaan loukkaantuisin jos mun mies ei haluais mun kans kaksin lähteä...
 
En minäkään ymmärrä, miksi ap:n mies haluaa käydä noinkin säännöllisesti yksin baarissa. Saattaa olla totta, mitä sanoo syyksi, mutta voi olla myös jonkinlaista vaihtelun etsimistä lapsiperheen arkitouhuihin.

Itse en missään tapauksessa "hyväksyisi" mieheltä kyllä samanlaista, itse tuli sinkkuaikoina kunnolla käytyä ja nähtyä sitä touhua yökerhoissa. Aika eläimellistä ja monelta lähtee periaatteet varsinkin humalassa romukoppaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja wieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ni:
No näkeeks se siellä just jotain puolituttuja tms. kenen kans jutella? Entäs jos onkin nauttimassa musiikista ja tunnelmasta kuten sanoo, tiedän joitan naisia jotka käy yksin, tanssimassa, niin miksei miehetkin musiikkia kuuntelemassa (jos ei siis ole tapana tanssia). Tuosta mä lähinnä oisin ollut loukkaantunut, että ei mun kans haluis lähtee baariin. Miksi ei sun kans ole lähtenyt baari-iltaa viettämään, kertoiko syytä?
Ei tapaa puolituttuja, mutta juttelee kuulemma silloin tällöin ihan tuntemattomien kanssa. Ymmärtääkseni tosiaan tunnelman ja tanssimisen takia käykin, luotan kyllä ettei mies ole naisseuraa hakemassa. Muistaakseni sanoi vain viihtyvänsä paremmin yksin.

Mies lähtee muuten lähtee kyllä silloin mukaani illanviettoon jos meitä on isompi porukka (eli esim. mun kavereita mukana), mutta kaksin ei halua mennä.

Tuo kuulostaa oudolta, ettei halua sun kanssa käydä. :/

En minäkään lähtisi mieheni kanssa kahdestaan. Se olisi todella tylsää!

Täh? Miks? Etkö viihdy miehesi kanssa kaksin?

Enpä oikeastaan. Kotona on ihan ok, mutta heti kun ollaan jossain muualla niin mies takertuu minuun kuin lapsi ja minun pitää olla vastuussa kaikesta, hän vain kulkee perässä. Mieheni ei myöskään ole mikään keskustelija eikä tanssija, joten mitä ihmettä tekisin hänen kanssaan kahden baarissa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja wieras:
En minäkään lähtisi mieheni kanssa kahdestaan. Se olisi todella tylsää!

En mäkään lähtisi miehen kanssa baariin. Samat asiat me voidaan keskustella ihan keittiön pöydän vieressäkin. Jos mä lähden ulos, lähden kavereiden kanssa.

Mä en näe mitään outoa siinä, jos pariskunta ei käy yhdessä ulkona. Mutta ei mun mies kyllä yksinään mihinkään baarin lähtisi, kyllä siihen tarvitaan kaveri mukaan. Mulle tulis ekana mieleen, että haluaa mennä yksin sen vuoksi, että voi iskeä sieltä jonkun misukan ja lähteä sen luokse jatkoille.

Yhteistyössä