Miesystävän työ- ja harrastusmatkat

[nyt vaan...]

Nyt vaan aivot narikkaan ja otat itsellesi laatuaikaa kahdeksi viikoksi. Panosta itseesi ja ystäviisi. Ja kun mies tulee takaisin, niin sillä on sellainen nainen vastassa koti-Suomessa, että siinä menee muidenkin miesten polvet hyytelöksi ihailusta..
.

Mites ton teet kun on 2 kakaraa katottavana, iät 3 ja 8 v??!? Äijäni huitoo maailmalla ja minä joudun oleen aina kotona!

Tämä ohjehan oli tarkoitettu nimenomaan tähän ap:n tilanteeseen. Ja olet aivan oikeassa, silloin kun suhteeseen kuuluu lapsia, ei tuollainen "itselle aikaa ja nautintoja" oikein onnistu.

Kahdella ystävälläni on mies, jotka reissaavat säännöllisesti ulkomailla 1-2 vkon työmatkoilla. Toinen pariskunta on vielä toistaiseksi lapseton, mutta toisella on alle kouluikäiset lapset. Melkoista suunnittelua ja organisointiahan se tarvitsee. Aamulla lapset tarhaan, itse töihin, lapset tarhasta, ruokakauppaan, koirat lenkille jne. Ei siinä itselle aikaa jää hemmotteluun. Ystäväni on sen luontoinen ihminen, että hän ei paljon turhista natise (huom. en tarkoita tätä nyt sillä, että sinä naputtaisit turhasta). Hän kutsuu paljon ystäviään kylään esimerkiksi viikonloppuina (ei tietenkään joka viikonloppu). Meillä on oikein sellainen naisrinki. Yhdessä mennään ja siivotaan, kokkaillaan ja saunotaan,ulkoillaan ja retkeillään, touhutaan lasten kanssa ja lapsilla on myös ikäistään seuraa. Nauretaan todella paljon. Illalla voidaan ottaa lasilliset viiniä ja katsotaan jotain romanttista hömppää ja parannetaan maailmaa(=puhutaan miehistä ja parisuhteista, kun lapset on saatu untenmaille ) Tärkeintä on nimenomaan, että saadaan vaihtaa aikuisten kesken ajatuksia ja rentoutua, samalla lapsillakin on seuraa ja tekemistä sekä lisäksi heidän peräänsä on katsomassa useampi aikuinen, kaikki ei ole sen yhden vastuulla. Muutaman kerran on kyllä tehty niinkin, että lapsenvahtivuoro on jätetty isille ja ystäväni lapsetkin ovat päässeet yökylään. Tosin molemmat poikia, joten sinälläänkin helpompaa. Ja lisäksi kyseinen henkilö on miehen veli ja molempien kummisetä. He ovat sitten yhdessä tehneet poikien juttuja, niin kuin käyneet kalalla tai nikkaroineet jotain. Me naiset ollaan sillä välin suunnattu kasvohoitoihin, hierontaan ja syömään. Homma onkin usein kääntynyt niin päin, että ystäväni mies tuntuu kärsivän paljon enemmän ulkomaan työreissuillaan, koska ei pääse aina lasten kanssa touhuamaan "poikien juttuja".

Tämä nyt on ystäväni tapa viettää laatuaikaa, kun mies on toisella puolella maailmaa. Hänen onnekseen täytyy lukea se, että hänellä on todella laaja ja joustava ystäväporukka/sukulaisporukka, josta löytyy samanhenkistä porukkaa niin miehissä kuin naisissa. Jollekin toiselle varmaan sopii joku toisenlainen, ja riippuu tietysti paljon myös suhteesta. Koska itse olen lapseton, en oikein osaa sen paremmin komentoida, ehkä siis ne joilta löytyy lapsia, voisivat heittää ideoita kehiin..

 

[Ongelman ydin?]

Vähän haja-ajatuksia, joita tuli mieleen alkuperäisen kommenteista

-mielestäni 8 kk suhde ei ole mitenkään "alkuvaiheessa" ts en ihan ymmärrä tuota "tätä alkuvaiheen epävarmuutta", koska kyllä tuossa iässä pitäisi jo aika lailla suhteen 8kk:ssa syventyä, jos on syventyäkseen

-huomaa, että mies ei ole tottunut puhumaan asioista (etkä ehkä sinäkään, kun lyöt luuria korvaan?) ts. tuo "en ole aiemminkaan sanonut heihei"-tilanne on vältettävissä seuraavalla kerralla, kun käytte läpi sen, että sinä toivoisit, että sinut herätetään ja sanotaan heihei. ja jos mies ei vieläkään näin toimi, vaikka olet sitä toivonut, niin ongelma on sitten jossain muualla kuin siinä, ettei hän ole ikinä aiemminkaan niin toiminut

-luulen, että työmatka ei ole varsinaisesti se ongelma vaan se, että alitajuisesti ehkä pelkäät, ettet ole miehellesi kyllin hyvä/että mies saattaa löytää paremman ts. tässä työmatka-asiassa tämä OIKEA ongelma tulee esille, mutta jotenkin näin keittiöpsykologina tuntuu siltä, että matka sinänsä ei ole se ongelma. eli tähänkin "skitsoiluun" löytyisi ratkaisu siitä, että pystyt vakuuttamaan itsellesi, kuten täällä jo joku sanoikin, että mies on valinnut sinut, joten haluaa kanssasi olla. Tiedän, että se voi olla vaikeaa, mutta loppujen lopuksi epävarmuus ja nämä ahdistusolot johtuvat kenties omasta huonosta itsetunnostasi, että asetat miehen "ylemmäs" itseäsi, että mies saisi kenet tahansa, mutta on nyt syystä tai toisesta sinun kanssasi.

Kommentoin näitä sen takia, että olin itse naimisissa menestyvän miehen kanssa, jossa oli paljon samoja piirteitä mitä sinun miehessäsi on. Lopulta suhde päättyi omaan mahdottomuuteensa, koska kärsin koko ajan omasta alemmuuskompleksista, ja vaikka mieheni osoittautui ei-niin-täydelliseksi, niin minulla oli koko ajan sellainen olo, että hänen piti testata viehätysvoimaansa muilla naisilla, hän ihaili langanlaihoja mallityyppejä, jotka kulkevat koroissa ja aistikkaissa vaatteissa, ja itse en ollut lainkaan sellainen.

Teidän tilanteenne on erilainen, mutta siinä on kenties vähän jotain samoja piirteitä mitä tulee siihen, että minusta tuntuu, että olet asettanut miehesi ns norsunluutorniin, ettekä ole ehkä sinun mielessäsi ihan samalla "tasolla" parisuhteessanne.

Toivon, että pystyt pääsemään tuosta kalvavasta olosta pian irti - olen itse kokenut sen (tosin oli syytäkin epäillä miestä, sain kuulla jälkikäteen), eikä se ole kivaa.

 

[Paha olo]

Vähän haja-ajatuksia, joita tuli mieleen alkuperäisen kommenteista

-mielestäni 8 kk suhde ei ole mitenkään "alkuvaiheessa" ts en ihan ymmärrä tuota "tätä alkuvaiheen epävarmuutta", koska kyllä tuossa iässä pitäisi jo aika lailla suhteen 8kk:ssa syventyä, jos on syventyäkseen

-huomaa, että mies ei ole tottunut puhumaan asioista (etkä ehkä sinäkään, kun lyöt luuria korvaan?) ts. tuo "en ole aiemminkaan sanonut heihei"-tilanne on vältettävissä seuraavalla kerralla, kun käytte läpi sen, että sinä toivoisit, että sinut herätetään ja sanotaan heihei. ja jos mies ei vieläkään näin toimi, vaikka olet sitä toivonut, niin ongelma on sitten jossain muualla kuin siinä, ettei hän ole ikinä aiemminkaan niin toiminut

-luulen, että työmatka ei ole varsinaisesti se ongelma vaan se, että alitajuisesti ehkä pelkäät, ettet ole miehellesi kyllin hyvä/että mies saattaa löytää paremman ts. tässä työmatka-asiassa tämä OIKEA ongelma tulee esille, mutta jotenkin näin keittiöpsykologina tuntuu siltä, että matka sinänsä ei ole se ongelma. eli tähänkin "skitsoiluun" löytyisi ratkaisu siitä, että pystyt vakuuttamaan itsellesi, kuten täällä jo joku sanoikin, että mies on valinnut sinut, joten haluaa kanssasi olla. Tiedän, että se voi olla vaikeaa, mutta loppujen lopuksi epävarmuus ja nämä ahdistusolot johtuvat kenties omasta huonosta itsetunnostasi, että asetat miehen "ylemmäs" itseäsi, että mies saisi kenet tahansa, mutta on nyt syystä tai toisesta sinun kanssasi.

Kommentoin näitä sen takia, että olin itse naimisissa menestyvän miehen kanssa, jossa oli paljon samoja piirteitä mitä sinun miehessäsi on. Lopulta suhde päättyi omaan mahdottomuuteensa, koska kärsin koko ajan omasta alemmuuskompleksista, ja vaikka mieheni osoittautui ei-niin-täydelliseksi, niin minulla oli koko ajan sellainen olo, että hänen piti testata viehätysvoimaansa muilla naisilla, hän ihaili langanlaihoja mallityyppejä, jotka kulkevat koroissa ja aistikkaissa vaatteissa, ja itse en ollut lainkaan sellainen.

Teidän tilanteenne on erilainen, mutta siinä on kenties vähän jotain samoja piirteitä mitä tulee siihen, että minusta tuntuu, että olet asettanut miehesi ns norsunluutorniin, ettekä ole ehkä sinun mielessäsi ihan samalla "tasolla" parisuhteessanne.

Toivon, että pystyt pääsemään tuosta kalvavasta olosta pian irti - olen itse kokenut sen (tosin oli syytäkin epäillä miestä, sain kuulla jälkikäteen), eikä se ole kivaa.

Kyllä olet pitkälti oikeassa. Ensinnäkin mies oli tavatessamme vasta puoli vuotta aiemmin muuttanut pois exänsä luota ja he laittoivat eropaperit vireille vasta samoihin aikoihin kun tapasimme. Hän siis deittipalstan ilmoituksessaan "sahasi linssiin" ja totuuden kertoi kun olimme tavanneet muutaman kerran - ja minähän olin jo aivan ihastunut. Meillä synkkasi oikeasti niin hyvin, että sanoinkin, että tuntuu niin hyvältä, että voiko tämä olla totta. Ensimmäisen kerran tunsin olevani oikeasti rakastunut ja monet arvot ym. olivat meillä samanlaisia. Tuntui aivan ihanalta. Niin ihanalta, että halusin jatkaa, vaikka hän vasta eroaan kävikin läpi. Ehkä kuvittelen, että tällaista voi tapahtua vain kerran elämässä. Että meidät on tarkoitettu toisillemme.

Totta on, että hänellä kyllä riittäisi ottajia. Hän kun on miellyttävän näköinen, harrastaa kilpaurheilua, on älykäs, sosiaalinen, menestyvä työssään. Kaikkea sellaista mitä nainen voi toivoa.

Ja oikeasti oloni ei ole 8 kk:n jälkeenkään ollenkaan varma. Hän on todennut viime aikoinakin, ettei tiedä mitä "haluaa". Niinpä, tämähän se ongelma on vastaeronneen kanssa. Itse olen ollut jo vuosia valmis kohtaamaan sen ihmisen, jonka kanssa yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen olisi hienoa. Kenenkään muun kanssa vuosiin en ole edes kuvitellut vuosikausien suhdetta/liittoa.

Tietenkään hänkään ei ole täydellinen, mutta tosiasia on, että tunnen olevani "alempana" aika monessa asiassa. Jos olisi edes jonkinlaista varmuutta suhteesta ja siitä, että hän voisi alkaa ajatella meitä yhdessä vuosienkin päästä, olisi tilanne aivan toinen ja luottamus kumppaniin ja suhteen jatkuvuuteen olisi kunnossa.

Vaikeita juttuja, mutta itse kun olen tunneihminen, järki jää välillä taka-alalle. Se rakkaus....

 

[Ongelman ydin?]

Kiitos lisätiedoista, tästä sain hieman lisää, mihin tarttua.

On aivan selvää, että epävarmuutesi johtuu nimenomaan siitä, että SINÄ olisit valmis sitoutumaan ja koet, että olet rakastunut ja haluaisit tämän ihmisen kanssa vakavan suhteen, mutta hän on viestinyt (ilmeisen suoraan ja rehellisesti?), että HÄN ei tiedä mitä haluaa. Eli hän ei ole varma, haluaako olla kanssasi, mitä hän elämältään haluaa jne. Joten en ole lainkaan ihmeissäni, että koet nyt olosi epävarmaksi.

Ehkä alkuperäinen virhe on juuri ollut se, että olette menneet yhteen liian aikaisin - miehellä ei ole eron jälkeen ollut sitä aikaa miettiä, mitä haluaa. Eli vaikka hän oikeasti haluaisikin olla kanssasi, hänellä voi olla nyt sellainen olo, että "ei oikein tiedä mitä haluaa". Sinä et tuolle voi mitään, mutta se, mitä voit tehdä on miettiä, että vaikka uskon, että koet rakastavasi ja olevasi tosissaan ym, niin haluatko todella olla sellaisen ihmisen kanssa, tai rakastatko todella (en tarkoita nyt ihastumis-vaaleanpunaista-unelmointia, vaan tasapainoista, aikuisten välistä rakkautta) ihmistä, joka ei itse asiassa ole ehkä ihan varma, että haluaako hän olla sinun kanssasi. Jonka kanssa sinulla ei ehkä ole niin suoraa ja avointa keskusteluyhteyttä, että olisi 8 kk aikana tullut selväksi esim se, että sinä olet sellainen ihminen, että kun lähdetään matkoille ja ollaan erossa, niin haluaisit hyvästellä kunnolla ja haluaisit, että sinua muistetaan myös sieltä matkoilta.

Oma ex-mieheni oli myös työmatkoilla usein, hyvin vaativassa tehtävässä, ja siitä huolimatta hän soitteli ja viestitti jatkuvasti. Ihan ok sinänsä, mutta minusta tuntui, että hän soitteli tylsistyneisyyttään ts. puhelut kestivät ehkä minuutin kaksi, eikä hänellä ollut mitään asiaa, ei edes ikävöintiä vaan ihan tyhjänjauhamista. Eli olisin itse ottanut ennemmin vaikka yhden pidemmän ja ajatuksella soitetun soiton päivässä kuin tunnin välein jotain 30 sekunnin "mitä teet, missä oot"-puheluita.

Olen itsekin työtehtävässäni paljon matkoilla, ja vaikka olen -miten- väsynyt tai on aikaeroa, niin pidämme nykyisen puolisoni kanssa yhteyttä Skypellä, sähköpostilla tai kännykällä. Päivittäin. Koska minulla on häntä ikävä, niin todellakin laitan sen tekstiviestin vaikka vessasta kesken työillallisen ja sanon ikävöiväni - ei kenenkään työ NIIN kiireistä ole, etteikö pystyisi rakastaan jotenkin huomioimaan.

Luulen, että nykyinen epävarma ja paha olosi kertoo ehkä alitajuisesti siitä, että HALUAT rakastaa häntä ja olla hänen kanssaan, ja haluat olla rakastunut ja haluat tuota suhdetta, mutta ehkä, en tiedä, jos olet ihan rehellinen itsellesi, olet saattanut yön pimeinä tunteina miettiä, että onko hän sinulle se oikea kuitenkaan. Usein ihminen suree jo etukäteen menetettyä tulevaisuutta, miten hienoa ko. ihmisen kanssa olisikaan olla ja miten sitä ehkä tuntee itsensäkin vähän kauniimmaksi, älykkäämmäksi, paremmaksi jne, kun on niin upea puoliso, mutta sitten lopulta saattaakin huomata, että nuo tunteet perustuvat siihen, miten olisi halunnut asioiden olevan eikä siihen, miten asiat lopulta ovat tai olivat.

En halua mitenkään taikoa mustia pilviä taivaalle vaan lähinnä herättää ehkä sinut kysymään itseltäsi mitä SINÄ aidosti haluat elämältä ja tältä suhteelta. Ja jos et ole täysin onnellinen tai saa sitä,mitä sinä oikeasti kaipaisit (siitäkin huolimatta, että mies on ihana, varmaan "saalis" monien naisten keskuudessa jne jne), niin toivon sinulle uskallusta myös tehdä vaikeita ratkaisuja, jos sellaisia pitää tehdä.

Ainakin kannattanee keskustella miehen kanssa vakavasti siitä, että pitäisiköhän esim pitää tauko, että hän saisi miettiä mitä haluaa, koska on epäreilua, että sinä olet sitoutunut ja haluat olla tämän ihmisen kanssa, mutta hän ei tiedä tunteeko samoin.

Toivon kaikesta kirjoittamastani huolimatta (en siis ole katkera ex-miehelleni, vaan olemme vieläkin hyvissä väleissä, mutta eroprosessi oli vain aika raskas ja oivalsin paljon omista vääristyneistä ajatuksistani eli siksi ajattelin kirjoittaa niitä sinulle, jos vaikka tunnistaisit samoja piirteitä - jos et, niin ohita viestini ihan vapaasti!), että löydätte yhteisen sävelen ja tässä on alkuvaikeuksien ja ehkä kommunikaatiokatkosten jälkeen ihminen, jonka kanssa voit elää onnellisena!

 

[Paha olo]

Olemme pitäneetkin taukoja riitelyn jatkeeksi pari kertaa viimeisen kk aikana. Hän ei oikeasti pysty keskustelemaan kun tilanne on "kuuma" vaan pakenee mieluummin paikalta. Se ei tunnu tietenkään hyvältä ratkaisulta ja hän myöntää, että on kypsymätöntä toimia niin. Hänen avioliittonsa oli kylmä vailla intohimoa ja mitä ilmeisimmin "järkisyistä muodostettu" molempien kannalta.

Meidän taukojemme jälkeen molemmat olemme todenneet, että haluamme jatkaa. Hän kyllä sanoo tykkäävänsä minusta paljon. Kyllä se ilmeneekin esim. auttamisena kotitöissä, lasteni (teini ja täysi-ikäinen) huomioimisena jne.

Olemme nyt matkansa aikana olleet myös skypen, meilien ja tekstareiden ja lyhyiden puheluiden kautta yhteydessä. Nyt hänen tämänhetkisessä hotellissaan ei toimi nettiyhteys, mutta toivotaan että pian toimisi. Olisi kiva kuulla hänen päivästään ja miten siellä menee, mutta kovin niukasti hän kertoilee ellen kysy. Nyt on sielläkin hänellä työt takana ja vkl edessä.

Niin, tiedän kyllä, että loputtomiin ei voi odotella toisen tunteiden kypsymistä samansuuntaisiksi kuin omani. Mutta toisaalta kiireen pitäminen ja tivaaminen ennemminkin tekevät huonoa kuin tuovat ratkaisua, jota toivon. Annan ajan kulua vielä liikaa kiirehtimättä. Tunteeni näytän, pelailla tai teeskennellä muuta en halua.

Kiitos vielä, että viitsit kirjoitella noinkin pitkiä vastauksia. Aivan ajattelemisen aihetta niissä on.

 

[Ongelman ydin?]

Hyvä kuulla, että tilanne on ehkä jotenkin tasaantunut.

Itse ehkä tulin vähän ylivarovaiseksi vanhan kokemuksen (ja oikeastaan -kaikkien- pitkien suhteideni) vuoksi ennen tätä nykyistä, joka tuntuu olevan ihan eri planeetalta. En ole tiennyt, että parisuhteessa voi olla tällaista: molemminpuolista kunnioitusta, kaikesta voi keskustella, voi olla täysin oma itsensä (niin hyvässä kuin pahassa), seksi on ihanaa ja hellää, yhteisiä kiinnostuksen kohteita, kotitöiden jakamista, pitkiä keskusteluja, lenkkejä, matkailua, uppoutumista hyvään leffaan tai kirjaan jne jne. Ei ole enää öisiä itkuntihrustuksia, mykkäkoulua, riitelyä, tunnetta siitä, että vaikka seisoisi päällään, niin toinen ei tajua. Ei tarvetta paeta netti- tai telkkarimaailmaan, kun siellä tuntuu olevan mielenkiintoisempaa elämää kuin sen oman siipan kanssa. Ei tarvitse palvella ketään (esim keittää teevettä kun "toinen ei osaa"), vaan sen haluaa tehdä vapaaehtoisesti, koska pitää niin tärkeänä, että toisella on hyvä olla ja toinen on valmis tekemään samoin.

Olen ihmeissäni, miten parisuhteessa oleminen voi tuntua niin mukavalta, rennolta ja tasapainoiselta, ei väkisin vääntämiseltä ja hampaiden kiristämiseltä.

Eli sen takia ehkä halusin kirjoittaa ajatuksiani, että -jos- sinusta tuntuu, että teillä ei löydy yhteistä säveltä, niin joskus pitää tehdä ikäviäkin päätöksiä, jotta voisi olla onnellinen.

Hyvää asiassa on se, että kukaan ulkopuolinen ei voi sinulle sanoa miten tulee toimia ts. jos sinusta tuntuu, että aika näyttää ja nyt on hyvä, niin sitten se on juuri oikea ratkaisu sinulle.

Kaikkea hyvää!

 

[ei muuta]

Sahasi linssiin? toivottavasti mies ei ole oulusta tai sieltä suunnalta.