Mietin tässä, miksi lapselle annetaan useimmiten isän sukunimi?

[Kalibri]

Niin, kysymys otsikossa.
Jos vanhemmilla on eri sukunimet, miksi lähes aina annetaan isän nimi lapselle?
Siihen törmää niin usein, ja itsekin tunnen yhden perheen jossa on neljä eri sukunimeä viidellä ihmisellä, ja lisäksi yksinhuoltajaäidin jolla on kolme lasta ja kaikki eri miehille ja kaikilla isänsä nimi..

 

[äasldjg]

Koska kaikki tietää varmasti kuka se äiti on. Isä kun ei saa suoraan niin vahvaa biologista sidettä lapseen niin isä sitten virallisempia teitä pitää huolen että kaikkki tietää kenen lapsi on kyseessä. Isä tavallaan merkkaa oman lapsensa antamalla sille oman nimensä.

 

[......]

Koska se on perinne! poikalapset ovat suvunjatkajia, tytöt vaihtaa sukunimensä jossain vaiheessa.

 

[Suzyanne]

Joo no meillä sama juttu, mulla eri nimi kuin miehellä ja pojalla. Minä nimenomaan halusin lapselle isänsä nimen.

Sitä en osaa sanoa miksi niin monet tekee niin, enkä tiennyt että se on niin yleistä. Ehkä monen mielestä se vaan "kuuluu" olla niin, en tiedä.

 

[itse asiassa]

Miehelläni ei ole sisaruksia joten nimi ei jatku muiden toimesta enää. Itselläni on sisaruksia joten sukunimikin siirtyy seuraavaan polveen sitä kautta, valittiin isän sukunimi lapselle. Sama juttu itselläni on isäni sukunimi joka ei muuten olisi kulkenut eteenpäin, toisen suvun nimi jatkaa äidin sisarusten lapsilla elämäänsä. ja tiedän monta jotka antaa äidin sukunimen tästä syystä ettei se muuten etenis.

 

["vieras"]

Meidän perheellä kaikilla on sama sukunimi ja lapsella yksi isä.
Itselläni äidin sukunimellä olevasta lapsesta tulee lähinnä mieleen se, että äidin nykyinen puoliso ei ole lapsen isä.

 

["noh"]

Mun puolesta mieheni sukunimi ei tarvisi jatkua. Se on lähes kuten "Pekkanen", eli tylsä ja mitäänsanomaton nimi. Mulla taas sukunimi on yhtä tylsä, tyyliin "Miettinen". Kumpaakaan en haluaisi lapselleni, mutta miehen sukunimen annoimme. Yksinkertaisesti käytännön syistä: jos ja kun menemme joskus naimisiin, ei lapsen sukunimeä tarvi enää vaihtaa.

Tosin olen miehelle ehdottanut, että mitä jos ottaisimme käyttöön jonkun täysin uuden sukunimen, sillä noi miettiset ja pekkaset on niin loppuunkuluttuja, tylsiä ja ennen kaikkea tökeröitä.

 

[...]

Meillä lapsilla on äidin eli minun nimi, ja olemme todellakin jatkuvasti ihmettelyn kohteena. Yleisin arvio (yleensä selän takana) on se, että "ovatko ne eroamassa vai miksi noin". Ja olemme siis olleet nyt yhdessä 15 vuotta, lapset 2 ja 5. Toinen vaihtoehto on, että naureskellaan etenkin isälle asiasta.

 

[itse asiassa]

Meillä lapsilla on äidin eli minun nimi, ja olemme todellakin jatkuvasti ihmettelyn kohteena. Yleisin arvio (yleensä selän takana) on se, että "ovatko ne eroamassa vai miksi noin". Ja olemme siis olleet nyt yhdessä 15 vuotta, lapset 2 ja 5. Toinen vaihtoehto on, että naureskellaan etenkin isälle asiasta.

Aika tökeröä tuommonen naureskelu. Mitä itua on naureskella toisen sukunimi valinnalle.

 

[...]

Aika tökeröä tuommonen naureskelu. Mitä itua on naureskella toisen sukunimi valinnalle.

Ihmisten mielestä se ilmeisesti on niin huvittavaa ja jotenkin miehen "miehekkyyttä" vähentävää tai viittaisi siihen, että isä ei ole lasten isä. Mutta eipä tuo muiden naureskelu paljon paina, pääasia että itse olemme tyytyväisiä tilanteeseen.

 

[itse asiassa]

Ihmisten mielestä se ilmeisesti on niin huvittavaa ja jotenkin miehen "miehekkyyttä" vähentävää tai viittaisi siihen, että isä ei ole lasten isä. Mutta eipä tuo muiden naureskelu paljon paina, pääasia että itse olemme tyytyväisiä tilanteeseen.

Mä en osaa jotenkin ees kuvitella tuommosta, siis mihin siinä kenenkään miehisyys katoaa. Meillä on lähipiirissä paljon perheitä joissa isä on vaihtanu sukunimen ja harvempi tuskin ees muistaa et kumman sukunimellä mikäkin perhe on. Meilläkään ei ollu kaukana ettei ois valittu toisin mutta sitten mä jotenkin halusin et toinenkin suku jatkus nimen muodossa. Mä oletan et ollaan jo sillä vuosituhannella menossa et on normaalia valita kumpi sukunimi tahansa.

 

[chrissy]

siks koska aattelin itsekkin samaisen sukunimen ottaa kun helvetti jäätyy toistamiseen ja me mennää naimisiin

 

["minttu"]

Meillä tyttö sai miehen sukunimen, koska se on todella harvinainen. Mikäli asia olisi ollut toisinpäin, varmasti olisi annettu lapselle mun sukunimi.

 

[meillä]

sukunimi päätettiin sen mukaan, että rimmasi paremmin etunimeen. Kummallakaan ei ollut merkitystä sillä kumman nimi lapselle päätyy.

Äidin sukunimi sitten tuli lapselle. Kukaan ei ole koskaan ihmetellyt asiaa mitenkään. Mutta kaipa me ollaan muutenkin kauheita kun ollaan avopari eikä ole tarkoitus häitä järjestää?

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Patriarkaalisessa kulttuurissa lapsi, erityisesti poikalapsi, on ollut isänsä omaisuutta. Siksi.

Tyttölapsista on tullut vain kuluja: on pitänyt antaa myötäjäiset mukaan, että pääsee eroon. Poika sentään toi taloon miniän, joka taas synnytti lisää perillisiä, mieluiten poikia.

Matriarkaalisissa kulttuureissa on ollut luonnollista, että on seurattu äidin sukulinjaa. yleensä äiti on tiedetty, vaikka isästä ei olisikaan varmuutta.

 

["mie"]

Olenkin miettinyt kun meille on tulossa lapsi kansainvälisen adoption kautta että kumman sukunimi hänelle laitetaan vai vaihdanko itsellenikin miehen sukunimen. Naimisiin mennessämme en sitä tehnyt, koska itselläni erikoinen sukunimi ja miehellä ihan tavis tyyliin "virtanen". Mieheni ei halua sukunimeään vaihtaa, mutta lapsihan ei sitten ole biologinen niin kaikki ei niin sanotusti varmasti tiedä kuka hänen äiti on niin tuntuu siltä että se yhtenäistäisi perhettä.. Mitä mieltä olette??

 

["Vierailija"]

Minä pidin oman sukunimeni, kun menimme naimisiin. Tuntui itsestään selvältä, että teen näin. Olin päättänyt jo nuorena tämän. Kun ensimmäinen lapsi syntyi, tuntui yhtä selvältä, että hän saa isänsä sukunimen. Kai sitä on niin äitiä erinimisenäkin, mutta tuntuu mukavalta, että isällä ja lapsilla sama nimi.

 

["hih"]

Patrialkaalinen perinne, jota itsekin olen jatkanut. Aika vahvana elää vielä ajatus siitä, että isä tunnustaa lapsensa omakseen antamalla tälle oman sukunimensä. Helpomminhan sen äidin nimi lapselle tulisi.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="hih";23125618]Patrialkaalinen perinne, jota itsekin olen jatkanut. Aika vahvana elää vielä ajatus siitä, että isä tunnustaa lapsensa omakseen antamalla tälle oman sukunimensä. Helpomminhan sen äidin nimi lapselle tulisi.[/QUOTE]

Minä en katsonut järkeväksi jatkaa tuota perinnettä. Eikä äijäkään.
Eli lapsillani on minun nimeni, joka siis on isäni sukunimi, jonka hänen isänsä otti käyttöön. Mutta kuitenkin.

 

[niin..]

Ihmisten mielestä se ilmeisesti on niin huvittavaa ja jotenkin miehen "miehekkyyttä" vähentävää tai viittaisi siihen, että isä ei ole lasten isä. Mutta eipä tuo muiden naureskelu paljon paina, pääasia että itse olemme tyytyväisiä tilanteeseen.

Niin, täällä maalla olen jopa törmännyt siihen, "ettei se ole mies ollenkaan, joka ei akkaansa omalle nimelleen ota" ja "saa isäntä siis yrittää udestaan, kun tuli harjoituskappale tai rikkinäinen kappale (tyttö). Eli toivottavasti kaupungeissa on päästy tälle vuosituhannelle.

 

[bdt]

Mun mielestä lapsille kuuluu isän sukunimi. Käytän itsekin mieheni sukunimeä kun menimme naimisiin. Jos olisin tyttönimelläni , haluaisin silti että käytössä on miehen sukunimi koska enhän itse olisi kyennyt saamaan lapsia aikaan. No ei tietty tosin miehenikään, mutta minusta tuntuisi turvattomalta jos isällä ja lapsilla olisi eri sukunimet. En osaa selittää muuten kuin tunnepohjalta, oli sitten patriarkaalinen perinne tai ei.

 

[naimisissa olimme]

Mun kuopuksella on mun nimi, koska en ollut naimisissa, enkä asunut yhdessä.. Isoilla lapsilla on isänsä sukunimi, koko perheellä sama.