Mietin, teenkö ls-ilmoituksen miehestäni ja jos teen, mitä siitä seuraa...

[Maira]

Ehkäpä ap:n oma tausta vaikuttaa nyt aika paljon myös siihen miten asiat näkee, varmasti on kriittisempi jos on itse kasvanu isän pelossa....

Jos oot sitä mieltä ettet ite saa asiasta puhuttua nii et muutosta tapahtuu ja koet että pahoinpitelyä sattuu, niin eikai sun sit auta kun soittaa jollekkin ulkopuoliselle..

 

[ap]

Miksi pitäisi heti tehdä lastensuojeluilmoitus, en ymmärrä. Eikö ensin voisi todellakin varata aikaa perheneuvolaan, jossa asiasta pääsisi keskustelemaan? Suosittelen. Voit myös ottaa asian puheeksi miehesi kanssa ja "uhkailla ja kiristää" häntä eli jos hän ei ota opikseen, niin sitten teet ilmoituksen. MInusta miehelle pitäisi sanoa asiasta ensin.
Ja toinen kysymys: minkä ikäisiä lapset ovat? Miten he itse suhtautuvat asiaan?

Täällä tehdään neuvoloista aina automaattisesti ls-ilmoitus, pienestäkin väkivallasta perheessä. Eli siis tämä reitti ei säästäisi meitä siltä ilmoitukselta, vaan olisi luultavasti pahempi vaihtoehto kuin se, että tekisin sen itse.

Miestä on vaikea saada keskustelemaan. Olen tosin sanonut hänelle miljoonasti, uhannut ja kiristänytkin. Mutta mies ei juurikaan ala puhumaan asiasta. Pitäisi saada hänet puhumaan jotenkin...

Lapset ovat 3-9 vuotiaita. En osaa sanoa, miten lapset tämän ottavat. Joskus mietin, ovatko meidän muksumme liian hemmoteltuja ja märisevät siksi tuon tuosta jostain vai onko niillä oikeasti paha olla vai miten on...en siis tiedä. Ulkopuolisten silmin meidän lapset ovat tasapainoisia ja onnellisia. Näen toki ne puolet itsekin heissä, mutta äitinä takerrun herkästi kaikkiin epäkohtiin ja asioiden mittasuhteet voivat mennä päälleen...
Lapset itse sanovat, että meillä on ihana koti ja on hyvä olla.

Niin, myös erittäin huonoissa oloissa elävät lapset ovat usein lojaaleja vanhemmilleen.

Niin, no siksi mietinkin kaikenlaista.
Vaikka näen kyllä sen, että lapset ovat aidosti onnellisia, päivittäin...laulavat paljon jne. En tiedä sitten, merkkaako sekään välttämättä mitään.

Mä en jaksa uskoa, että lapsi joka pelkää jompaa kumpaa vanhempaansa olisi kovin onnellinen. Monesti näiden lasten kohdalla onnellisuus on pelon peittelyä ym. Lapsi yrittää toimia ja olla niin, että häntä ei rangaista eikä hänelle suututa.

Kuten sanoin, tuo pelko ei ole suurta, vaan pientä. Eikä se ole jatkuvaa.
Että ehkä ymmärrät nyt asian vähän suuremmaksi, mitä se on.

 

[-]

Miksi pitäisi heti tehdä lastensuojeluilmoitus, en ymmärrä. Eikö ensin voisi todellakin varata aikaa perheneuvolaan, jossa asiasta pääsisi keskustelemaan? Suosittelen. Voit myös ottaa asian puheeksi miehesi kanssa ja "uhkailla ja kiristää" häntä eli jos hän ei ota opikseen, niin sitten teet ilmoituksen. MInusta miehelle pitäisi sanoa asiasta ensin.
Ja toinen kysymys: minkä ikäisiä lapset ovat? Miten he itse suhtautuvat asiaan?

Täällä tehdään neuvoloista aina automaattisesti ls-ilmoitus, pienestäkin väkivallasta perheessä. Eli siis tämä reitti ei säästäisi meitä siltä ilmoitukselta, vaan olisi luultavasti pahempi vaihtoehto kuin se, että tekisin sen itse.

Miestä on vaikea saada keskustelemaan. Olen tosin sanonut hänelle miljoonasti, uhannut ja kiristänytkin. Mutta mies ei juurikaan ala puhumaan asiasta. Pitäisi saada hänet puhumaan jotenkin...

Lapset ovat 3-9 vuotiaita. En osaa sanoa, miten lapset tämän ottavat. Joskus mietin, ovatko meidän muksumme liian hemmoteltuja ja märisevät siksi tuon tuosta jostain vai onko niillä oikeasti paha olla vai miten on...en siis tiedä. Ulkopuolisten silmin meidän lapset ovat tasapainoisia ja onnellisia. Näen toki ne puolet itsekin heissä, mutta äitinä takerrun herkästi kaikkiin epäkohtiin ja asioiden mittasuhteet voivat mennä päälleen...
Lapset itse sanovat, että meillä on ihana koti ja on hyvä olla.

Niin, myös erittäin huonoissa oloissa elävät lapset ovat usein lojaaleja vanhemmilleen.

Niin, no siksi mietinkin kaikenlaista.
Vaikka näen kyllä sen, että lapset ovat aidosti onnellisia, päivittäin...laulavat paljon jne. En tiedä sitten, merkkaako sekään välttämättä mitään.

Mä en jaksa uskoa, että lapsi joka pelkää jompaa kumpaa vanhempaansa olisi kovin onnellinen. Monesti näiden lasten kohdalla onnellisuus on pelon peittelyä ym. Lapsi yrittää toimia ja olla niin, että häntä ei rangaista eikä hänelle suututa.

Kuten sanoin, tuo pelko ei ole suurta, vaan pientä. Eikä se ole jatkuvaa.
Että ehkä ymmärrät nyt asian vähän suuremmaksi, mitä se on.

No olisiko sinusta itse kivaa, että joutuisit pelkäämään miestäsi? Oli se pelko sitten pientä tai suurta. Tuskin.

 

[ap]

Ehkäpä ap:n oma tausta vaikuttaa nyt aika paljon myös siihen miten asiat näkee, varmasti on kriittisempi jos on itse kasvanu isän pelossa....

Jos oot sitä mieltä ettet ite saa asiasta puhuttua nii et muutosta tapahtuu ja koet että pahoinpitelyä sattuu, niin eikai sun sit auta kun soittaa jollekkin ulkopuoliselle..

Varmasti vaikuttaa oma taustani. Tahtoisin omille lapsilleni täydellisen isän ja kontrolloin miestäni varmaan liikaakin, tiedostan nämä jossain määrin...

 

[Rouva]

Siskoni mies on ihan samanlainen...aivan sydäntä puristaa nähdä joskus,kun se joutuu pukemaan lapsen ulos,niin sitä riuhtomista...

Ei ole minun mielestä tavallista tai normaalia...säälittää ne lepset aina,ja niistä näkee kuinka varovat isäänsä...Meillä jos nuin tekis mies,niin hyvin äkkiä sillä ois ovenkarmit kaulassa ja laukku kainalossa matkalla muualle...

Ihan kuin mun näppiksiltä. Sama tilanne siskon miehen kanssa. Ja toimisin juuri kuten sinäkin vastaavassa tilanteessa.

Ap: ota yhteyttä perheneuvolaan.

 

[ap]

Miksi pitäisi heti tehdä lastensuojeluilmoitus, en ymmärrä. Eikö ensin voisi todellakin varata aikaa perheneuvolaan, jossa asiasta pääsisi keskustelemaan? Suosittelen. Voit myös ottaa asian puheeksi miehesi kanssa ja "uhkailla ja kiristää" häntä eli jos hän ei ota opikseen, niin sitten teet ilmoituksen. MInusta miehelle pitäisi sanoa asiasta ensin.
Ja toinen kysymys: minkä ikäisiä lapset ovat? Miten he itse suhtautuvat asiaan?

Täällä tehdään neuvoloista aina automaattisesti ls-ilmoitus, pienestäkin väkivallasta perheessä. Eli siis tämä reitti ei säästäisi meitä siltä ilmoitukselta, vaan olisi luultavasti pahempi vaihtoehto kuin se, että tekisin sen itse.

Miestä on vaikea saada keskustelemaan. Olen tosin sanonut hänelle miljoonasti, uhannut ja kiristänytkin. Mutta mies ei juurikaan ala puhumaan asiasta. Pitäisi saada hänet puhumaan jotenkin...

Lapset ovat 3-9 vuotiaita. En osaa sanoa, miten lapset tämän ottavat. Joskus mietin, ovatko meidän muksumme liian hemmoteltuja ja märisevät siksi tuon tuosta jostain vai onko niillä oikeasti paha olla vai miten on...en siis tiedä. Ulkopuolisten silmin meidän lapset ovat tasapainoisia ja onnellisia. Näen toki ne puolet itsekin heissä, mutta äitinä takerrun herkästi kaikkiin epäkohtiin ja asioiden mittasuhteet voivat mennä päälleen...
Lapset itse sanovat, että meillä on ihana koti ja on hyvä olla.

Niin, myös erittäin huonoissa oloissa elävät lapset ovat usein lojaaleja vanhemmilleen.

Niin, no siksi mietinkin kaikenlaista.
Vaikka näen kyllä sen, että lapset ovat aidosti onnellisia, päivittäin...laulavat paljon jne. En tiedä sitten, merkkaako sekään välttämättä mitään.

Mä en jaksa uskoa, että lapsi joka pelkää jompaa kumpaa vanhempaansa olisi kovin onnellinen. Monesti näiden lasten kohdalla onnellisuus on pelon peittelyä ym. Lapsi yrittää toimia ja olla niin, että häntä ei rangaista eikä hänelle suututa.

Kuten sanoin, tuo pelko ei ole suurta, vaan pientä. Eikä se ole jatkuvaa.
Että ehkä ymmärrät nyt asian vähän suuremmaksi, mitä se on.

No olisiko sinusta itse kivaa, että joutuisit pelkäämään miestäsi? Oli se pelko sitten pientä tai suurta. Tuskin.

Ei kivaa eikä toivottua pienikään pelko, sanoin sen jo tuolla aiemmin.

 

[soita anopille!]

Kerro ihmeessä miehen vanhemmille ja sukulaisille oikein painokkaasti, kuinka hän käyttäytyy ja että se alkaa olla jo vaivaannuttavaa. Kerro se usein miehesi kuullen, niin luulisi vähän hillitsevän kovakouraisuutta.

Lähde/soita AINA anopille tai johonkin kun tapahtuu sellaista, että lapseen oikeasti sattuu. Jos ei miehen suku saa häntä kuriin niin sitten jotain jatkotoimenpiteitä.

Ps. opettele deletoimaan liiat vastaukset omasta vastauksestasi, niin ei tule noita sairaan pitkiä rimpsuja

 

[o]

En jaksanut lukea koko ketjua. Jos minun mieheni käyttäytyisi yhdenkään kerran ap:n kuvaamalla tavalla ripittäisin hänet niin että ymmärtäisi sen saavan olla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Jos toinen kerta tulisi niin olisi latu auki. Ei hel**tissä noin saa huoltaja käyttäytyä lapsiaan kohtaan.