M
"mansikka"
Vieras
Eli kuukautiset tuli noin viikon myöhässä, vaikka yleensä ovet olleet hyvin säännölliset. Ne kestivät vain päivän ja kivut olivat kovat.
Tein kaksi raskaustestiä, ensimmäisen tein, kun kuukautiset olivat päivän myöhässä ja toisen tein kun ne olivat viisi päivää myöhässä. Kumpaakaan en tehnyt aamupissasta ja molemmat olivat negatiivisia. Kolmannen olisin tehnyt sinä päivänä kun vuoto alkoi, mutten sitä tehnyt, koska luulin kuukautisten alkaneen.
Soitin neuvolaan kysyäkseni neuvoa ja halusin varmistaa, että kaikki on ok. He kehottivat tekemään raskaustestin, koska raskaus on heidän mukaan yhä mahdollinen ja soittamaan sitten uudelleen. Neuvolan täti sanoi, että negatiiviset tulokset voivat johtua siitä, ettei testejä ole tehty aamuvirtsasta.
Miksi paketeissa sitten sanotaan, että ne voi tehdä milloin vain ja on luotettavia plaa plaa plaa...??
Mitään oireita minulla ei oikeastaan ole.
Nyt haluaisin tietää, onko jollain ollut samantyylisiä kokemuksia. Onko tullut keskenmeno vai onko raskaus jatkunut? Vai etkö ole ollutkaan koskaan raskaana?